Sini Terävä

Elämänmuutoksia

2011-01-04T12:13:00.002+02:00

Kuten edellisestä kirjoituksesta pystyi jo päättelemään, elämässäni on käynnissä monensorttisia muutoksia. Muutokset eivät tosin ole olleet täysin niitä, mihin edellinen postaus viittasi.

Toteutuneista vihjatuista muutoksista suurin on muutto Helsinkiin. Joulukuussa pakkasin kimpsuni ja kampsuni erinäisiin laatikoihin ja jätin hyvästit Turulle. Tällä hetkellä elän vielä kahden kodin elämää: itse majailen puolisollani ja suurin osa tavaroista jo uudessa kodissa. Meillä on nimittäin sellainen (sekä melko paljon asuntolainaa). Ihana kaksio -29 rakennetussa talossa Kalliossa! Keittiöremontti, kylpyhuoneremontti ja seinien maalaus. Sitten meillä on ehkä kaikkein hienoin koti.

Hyvästit Turulle tarkoittivat hyvästejä myös Turun kunnallispolitiikalle. Toki olisi ollut hyvä saattaa vaalikausi kunnialla loppuun mutta elämä muuttuu nopeammin kuin neljän vuoden sykleissä. Reilumpaa äänestäjiä kohtaan lie antaa varavaltuutettuus ja lautakunnan jäsenyys ihmisille, jotka ovat kiinni Turussa ja halukkaita sen kehittämiseen kuin itse roikkua etäältä, kiireisenä, varmasti toisinaan ilman motivaatiotakin.

Lisää muutoksia. Ensi viikolla en enää ole päätoiminen opiskelija vaan palkkatöissä, jopa vakituisissa sellaisissa. Muutos on melkoinen. Vähän mietityttää, kuinka sen kesken olevan gradun kanssa käy mutta ainakin vielä tuntuisi olevan motivaatiota tehdä sitä töiden ohessa. Varmasti hitaasti mutta ehkä kuitenkin vähitellen.

Sillä tätä työtä en halunnut päästää käsistäni. Se on samalla se viime kirjoituksen asioista, mikä ei toteutunut. En jättänytkään hyvästejä opiskelijaliikkeelle vaan menen sinne töihin. Sain pestin Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalipoliittisena sihteerinä. Uskon tuon olevan hyvinkin oikea työ minulle. Jos jotkin asiat ovat olleet kantavina toiminnassani, niin juuri opiskelijat, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus. Jos niiden kanssa pääsee päiviään viettämään, ei luulisi olevan hullummin asioiden.

Muutoksia, muutoksen tuulia. Uusia asioita. Voi mennä hetki tajutessa, mikä kaikki on vaihtunut ja mikä jatkuu mutta siihen uskon, että asiat ovat hyvin.

Yhden aikakauden päätös

2010-12-09T10:15:00.003+02:00

Istuin eilen viimeisen TYYn edustajiston kokoukseni. Opiskelijaliikkeen aika omalla kohdallani alkaa siis olla tässä, kun Vinossakin pyörin enää lähinnä rivijäsenenä. Kaipa tämä on jonkinsorttinen aikakauden päätös - vaikka noita entisiä opiskelijapoliitikkoja katsellessa on kyllä tullut mieleen, ettei se opiskelijapoliitikkous kovin hevillä ihmisestä haihdu. =)

Alla eilisen kokouksen jäähyväispuheeni TYYlle, ja vähän koko liikkeelle.

Tämä on viimeinen puheenvuoroni edustajiston jäsenenä. Olen elänyt tätä liikettä usean vuoden ajan. Toisinaan olen tehnyt sitä intensiivisemmin TYYssä, toisinaan puoluepoliittisella puolella. TYYstä on joka tapauksessa tullut minulle tärkeä ja rakas organisaatio. Rakkaistakin asioista on kuitenkin osattava luopua. Muutan viikon päästä Helsinkiin, ja tarkoitus olisi valmistuakin vielä ennen ensi syksyä. Ehkä muutenkin on aika lopettaa. Aloitin kuusi vuotta sitten Turun opiskelevien vihreiden puheenjohtajana ja muinaisen kehy-jaoksen puheenjohtajana. Tämä on siis neljäs edustajisto, jota olen seurannut tai jonka toimintaan olen osallistunut.

Miksi olen halunnut uhrata näiden vuosien vapaa-ajan juuri opiskelijaliikkeelle? Haluan edistää opiskelijoiden asiaa, totta kai. Haluan edistää hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta, maksuttomuutta ja toimeentuloa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy. Rakastan tätä liikettä, koska mielipiteet, ristiriidat, kiistatkin ovat täällä niin puhtaita ja vahvoja.

Pitäkää tästä kiinni, rakkaat jatkajat. Me voimme lähteä mukaan virtaan, joka toistaa yhtä totuutta ja puhuu realismista. Tämän suunnan valitseminen tekee opiskelijaliikkeestä yhden edunvalvojan muiden joukossa, ei enempää, joskaan ei välttämättä vähempääkään.

Tai sitten me voimme vaatia, unelmoida, uskoa mahdottomaan ja tavoitella jotain muutakin kuin vain omaa hyväämme. Oli kyse sitten 1800-luvun nationalisteista, jääkäreistä tai 60-luvun radikaaleista – he kaikki ponnistivat yliopistolta, he kaikki halusivat jotain enemmän, jotain mahdotonta, jotain joka kuitenkin ehkä toteutui.

Tämä voi tuntua kaukaiselta, suurilta sanoilta, nostalgisoinnilta. Me jokainen edaattori olemme kuitenkin osa suurempaa liikettä. Jos tämä meidän liikkeemme ei ole rohkea, kuka on? ”Realisteja” piisaa kyllä aina. Meitä ei siihen ei tarvita.

Siispä väitelkää, katsokaa kauas ja tehkää hyviä päätöksiä. Ja pitäkää yhtä hauskaa kuin minulla on TYYssä ollut. Kiitos näistä vuosista.

Not in my name!

2010-10-13T10:18:00.002+03:00

En halua tehdä uskonnolla politiikkaa tai sekoittaa uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Mielestäni uskonto on yksityisasia ja politiikka julkinen asia. Nyt teen poikkeuksen. Uskontoni nimissä tehdään niin rankasti politiikkaa, ettei sitä aina siedä sivusta katsella.

Oivallinen esimerkki oli eilinen Homoilta. Keskustelijoissa oli suuri määrä evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimivia henkilöitä. Ymmärrän, että keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parien kirkkovihkimisistä tai -siunauksista, kirkko on keskeinen keskustelija. Sen sijaan en ylipäänsäkään ymmärrä, mitä tekemistä kirkolla on, kun pohditaan eduskunnan säätämää lainsäädäntöä tai homofobiaa kouluissa.

Tämä oli kuitenkin pieni ongelma. Pieni ongelma oli lisäksi monien keskustelijoiden äärimmäinen konservatiivisuus - vaikka se pistääkin ärsyttämään, on heillä täysi oikeus mielipiteisiinsä. Isompi ongelma on se, että keskustelijat perustelivat konservatiivisuuttaan Raamatulla, kristinuskolla ja evankelisluterilaisella traditiolla. Minun Raamatullani ja minun uskonnollani!

Kuultiin perinteiset lausunnot siitä, kuinka Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Kuultiin myös, kuinka on ok, jos on "homoseksuaalisia taipumuksia", kunhan ei toteuta niitä. Että se on syntiä. Että Raamattu kieltää. Raamattu kieltää aika monia muitakin seksuaalisuuteen liittyviä asioita: itsetyydytyksen, avioliittoa edeltävän seksin, muiden kuin oman puolison himoitsemisen. Silti näitä tehdään. Kirkko vihkii pareja, jotka ovat harrastaneet seksiä ennen naimisiinmenoaan. Harva pitää masturbointikieltoa esillä.

Lisäksi Raamatussa linjataan monia muita niin täysin omaan aikaansa sidottuja asioita (kivitykset, mitkä ruoka-aineet ovat iljetys, naisten alemmuus miehiin nähden jne.), että niistä on aikojen saatossa tajuttu luopua. Kuitenkin eilen kuultiin, ettei Raamatun tulkinnoista kannata keskustella - ovathan ne olleet selviä jo 2000 vuotta. Kas, kas. Minulle kyllä opetettiin jo peruskoulussa, että Raamatun tulkintoja on lukuisia erilaisia. Minulle opetettiin myös, että Jeesuksen ja Uuden testamentin myötä luotiin uusi liitto ihmisen ja Jumalan välille - ei se poista Vanhan testamentin arvoa mutta ehkä asettaa sen oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Tuntuu, että homojen, lesbojen, samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia Raamattuun vetoamalla vastustavat ovat niitä, jotka tuijottavat lain kirjainta, eivät sen henkeä. Niitä, jotka rakastavat yksittäisiä pykäliä mutta eivät välitä siitä, mitä niillä pykälillä tavoitellaan tai mitä niiden takana on. Niin, rakastavat. Minun Raamatussani kun rakkaus aika keskeisellä sijalla. Jumalan armo ja rakkaus mutta myös ihmisten välinen rakkaus. Rakkaus, jonka nämä päiviräsäset ja pasituruset haluavat osalta ihmisiä kieltää.

Ei, minun nimissäni sitä ette tee. Minun kristinuskoni painottaa ihmisten tasavertaisuutta, lempeyttä ja rakkautta. Minun kristinuskoni ei tuomitse vaan armahtaa. Minä en halua katsella, kun konservatiivisuuden nimissä unohdetaan minun uskontoni keskeisin ajatus. Minä en halua, että enemmistön vaietessa vähemmistö saa huutaa konservatiivisuuttaan uskontoni nimissä. Minä en vaikene. Älä sinäkään.

Turvallisuutta?

2010-10-04T14:20:00.002+03:00

Turvallisuutta halutaan nykyisellään lisätä kaikkialla. Toisinaan turvallisuushakuisuus tuntuu menevän liian pitkälle, kun joka kotiin halutaan omat valvontakamerat.

Liiallisuuksiin on selvästi menty ammatillista ja korkea astetta koskevan koulutuksen turvallisuuden tavoittelussa. Opiskelijan soveltumattomuutta alalleen koskeneen ns. SORA-työryhmän esityksen pohjalta tehdyn lakiesityksen mukaan opiskelijan voisi muun muassa erottaa määräajaksi, jos tämä ei sovellu alalle.

Erottamisesta päättäisi kyseinen oppilaitos itse, mikä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata. Kuka takaa, että kriteerit ovat kaikkialla samat? Jos opiskelijaa esimerkiksi epäillään rikoksesta, voitaisiin hänet erottaa jo rikostutkinnan ajaksi. Eikö ihmisen pitänyt olla syytön, kunnes toisin todistetaan?

Alalle soveltumattomuuden syy voi olla myös sairaus. Kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmissa toipumista monesti edistää, jos saa olla jotenkin kiinni tavallisessa elämässä, vaikka opiskella pienimuotoisesti. Eikö opettaja- tai sairaanhoitajaopiskelija saa sairastua?

Tuntuu, että tässä lakiesityksessä ei tavoitella turvallisuutta vaan pelätään heikkoutta. Pelätään sitä, että ihmiset sairastuvat, järkkyvät mieleltään. Taitaa unohtua, että heikoin on se, jonka täytyy aina olla vahva.

Tämä esitys osaltaan rakentaa vahvojen yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa loppujen lopuksi voidaaan huonommin kuin jos myönnetään ihmisen haavoittuvuus ja herkkyys.

(2.10. puoluevaltuuskunnan poliittisessa keskustelussa pidetty puheenvuoro)

Elämää, elämää!

2010-08-30T13:02:00.003+03:00

Kuluneen vuoden aikana on säännöllisin väliajoin tullut eri ihmisiltä kyselyjä siitä, olenko ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Alkuvuodesta vastaus oli vielä muodossa todennäköisesti sitä tai todennäköisesti tätä mutta jo useita kuukausia se on ollut selvä: ei, en lähde.

Miksikö? Yksi perusasia on selvä. En ole varma, asunko enää vaalien aikaan Varsinais-Suomessa. Ainakin todennäköistä on, että pian vaalien jälkeen olen sieltä poismuuttamassa. Opinnot pitäisi lopulta saada päätökseen ensi lukuvuoden aikana, ja kun töitä alkaa etsiä, tällä alalla aika ykköspaikka on Helsinki. Ja onhan Helsinkiin muuttamiselle muitakin syitä.

Vaaleja ei tunnu mielekkäältä tehdä eri paikkakunnalta. Se ei ole myöskään järin reilua äänestäjiä kohtaan. Vaikka en teekään politiikkaa alueesta lähtöisin, on monille kuitenkin tärkeää tietää, että oma ehdokas on sitoutunut vaalipiiiriinsä. Minä en enää ole. Ei se reilua ole listaakaan kohtaan. Ehdokkaina kannattaa kuitenkin olla tyyppejä, jotka pystyvät osallistumaan - ainakin oletettavasti - tuleviinkiin vaaleihin ja luomaan itselleen äänestäjäpohjaa. Varsinais-Suomessa on paljon tällaisia hyviä ehdokkaita.

Olen myös vähän vaaliväsynyt. Kunnallisvaalit jättivät kuitenkin aika kovan pettymyksen, ja kun viime vuoden tein politiikkaa niin täysipäiväisesti, ei väsymystä saanut kokonaan pois. Viime vuosi myös sai jälleen pohtimaan, missä roolissa haluan tehdä politiikkaa. Haluan tehdä sitä, se on selvä mutta enää ei ole laisinkaan selvää, haluaisinko olla kansanedustaja. En ole varma, haluanko antaa niin paljon ja kestää niin paljon kaikkea, kuin mitä se työ vaatii (avustajuus näytti asian aika läheltä). Vaikuttaa pystyy muuallakin, ehkä jopa minulle paremmin sopivilla tavoilla.

Paitsi vaikuttaa, haluan elää. Viime vuosina olen yhä enemmän kasvanut tietoisuuteen, että ennen kaikkea haluan onnellisuutta. Haluan olla onnellinen, haluan läheisteni olevan onnellisia, haluan mahdollisimman monien ihmisten olevan onnellisia. Viimeinen tavoite vaatii politiikkaa ja tekoja mutta en ole enää valmis tekemään sitä ensimmäisen tavoitteen kustannuksella. Politiikassa on monia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi - ennen kaikkia toiset ihmiset, hyvät keskustelut ja ne toisinaan tulevat onnistumisen tunteet. Politiikassa on kuitenkin myös paljon ahdistusta, stressiä, turhautumista ja surua aiheuttavia asioita. Kestän niitä, aika hyvinkin mutta en halua elää niiden ehdoilla. En tällä hetkellä halua asettaa itseäni alttiiksi kaikelle sille stressille, läsnäolon vaatimukselle, tarpeelle jaksaa, tarpeelle kuunnella, vaatimukselle hymyillä, jota eduskuntavaaliehdokkuus toisi mukanaan.

Mahdollisesti vielä joskus, ehkä todennäköisestikin. Mutta ei nyt. Nyt haluan tutkia, haluan käydä kahvilla, haluan istua kokouksissa, jotka eivät työllistä päivittäin. Haluan ehkä kokeilla uusia harrastuksia, uusia järjestöjä. Haluan rentoutua, haluan liikkua. Haluan elää.

Oleskellen

2010-08-12T20:16:00.002+03:00

Olen ollut jo neljä viikkoa Suomessa Intian jälkeen. Hassua. Jos meni aika nopeasti reissun päällä, menee se vauhdilla täälläkin. Hämmästyn joka kerta, kun joku toinen asuntolalaisemme palaa kotiinsa - eikös sen pitänyt olla paljon itseäni pitempään Intiassa? On vähän Intia-ikäväkin. Tai lähinnä mieleen pompahtaa erinäisiä Intia-asioita jatkuvasti. Kaipa se kuuluu asiaan. Osoittanee ainakin, että matka oli antoisa.

Viikot Suomessa ovat kuluneet lähinnä ollen. Vähän Etelä-Suomea kiertäen. Ystäviä nähden, kirjoja lukien. Ihmetellen, mitä Suomessa onkaan tapahtunut - niin, se Kiviniemi tosiaan on pääministeri, jaajaa. Lämmöstä nauttien, vähän myös palellen. Uutisettomuudelle naureskellen: pojan juuttuminen polkupyörään on aika huima juttu. Koneella venyen. Kävellen. Herkutellen (tällä kertaa on uunissa focaccia). Lomaillen.

Ensi viikolla ajattelin varovasti alkaa ajatella gradua. Otin jo yhden gradukirjan mukaan Helsinkiin. Ehkä luen sitä tunnin, pari päivässä. Ehkä joka päivä en. Syksy tulee niin kohta. Ehtiihän sitä puurtaa, ehtii vielä hyvin.

Community in diversity eli hullujen vastakohtaisuuksien maa

2010-07-23T16:03:00.001+03:00

Palasin noin viikko sitten Intiasta. Maasta, jossa asuu kuudennes maailman asukkaista ja joka on noin Euroopan kokoinen. Joka on perustuslaillisesti sosialistinen maa mutta politiikkaa hoidetaan edelleen väkivallallakin. Joka on täynnä valtavan kauniita historiallisia kohteita – joista osa on Unescon uhattujen nähtävyyksien listalla. Jossa uskonto on kaikkialla läsnä mutta jossa temppeleissäkin pyritään rahastamaan. Jossa ruoka on valtavan hyvää mutta puolet lapsista on aliravittuja. Jossa on syntynyt uskonto, jonka noudattajat kieltäytyvät niin täysin väkivallasta, etteivät syö edes maan alla kasvavia vihanneksia, jotteivät tappaisi yhtäkään ötökkää mutta joka on käytännössä jatkuvasti sotatilassa naapurinsa kanssa. Jossa puhutaan satoja kieliä mutta molemmat valtakielet – hindi ja englanti – koetaan paikka paikoin vihamielisten valloittajien kieliksi. Jossa lehmiä pidetään pyhinä eläiminä mutta jossa ne elävät syömällä roskia. Jossa ihmisten enemmistö oli kohteliasta ja ystävällistä mutta toisaalta erittäin suorasanaista. Jossa valkoinen nainen on toisaalta seksiobjekti, toisaalta kunnioitettu madam. Jossa aurinko paahtaa polttavan kuumasti mutta jossa sade tulee niin rankkana, että ihmisiä kuolee. Jossa miesten ja naisten väliset suhteet ovat käytännössä kiellettyjä ennen avioliittoa mutta jossa samaa sukupuolta olevat ihmiset osoittavat hyvin fyysistä hellyyttä toisilleen. Jossa kaikkeen toimintaan tuntuu sisältyvän valtavasti kaaosta mutta jossa byrokratia kukoistaa. Jossa alkoholia ei tarjoilla juuri missään mutta vesipiippuja on tarjolla kaikkialla ja purutupakka yleistä.

Intia. Hämmentävä maa. Kun minulta kysyttiin mielipidettä Intiasta, vastasin yleensä aina, että se on kiinnostava tai kiehtova. Vastakohtaisuuksia oli niin valtavasti. Kaikkea oli paljon. Paljon ihmisiä, paljon lehmiä, paljon vuohia. Paljon riksoja, paljon moottoripyöriä, paljon busseja. Paljon melua, paljon puhetta, paljon huutoa. Paljon rikkautta, paljon köyhyyttä, paljon värejä. Paljon koruja, paljon turbaaneja, paljon paljaita jalkoja. Paljon roskia, paljon kadunlakaisijoita, paljon joutilaita ihmisiä.

Olen iloinen, että lähdin Intiaan. Välillä työ oli rankkaa. Välillä epämääräinen säätö ja vaihtelevat infot ärsyttivät. Välillä oli tuskaisen kuuma. Välillä koti-ikävä ja yleinen apeus vaivasivat. Mutta niinhän se menee. Ei missään ole jatkuvasti hyvä olla. Tekemällä töitä, elämällä arkea ja myös matkustamalla näin Intiaa aika monelta kantilta. Tuntuu, että pääsin edes vähän sisälle maahan. Kokemus oli lähtökohtaisesti hyvä. Opin paljon. Erityisesti itsestäni. Tiedän, että selviän yksin olosta ja yksin reissaamisesta. Pystyn olemaan kärsivällisempi kuin kuvittelin. Pystyn työskentelemään melko haastavissa olosuhteissa. Pystyn sanomaan ei mutta myös luottamaan ihmisiin.

En todennäköisesti tule lähtemään vapaaehtoistyöhön uudelleen mutta näin kertaalleen tehtynä se oli hyvä asia. Välillä epäilyttää, oliko työstäni mitään hyötyä mutta suurimman osan aikaa uskon, että siitä oli. Varmasti jotkut oppilaani oppivat sekä englantia että tietokoneenkäyttöä. Ja ehkä joku oppi siitäkin jotain, että näki naisen tulevan yksin töihin vieraaseen maahan ja tekevän asioita itsenäisesti.

Entä Intiaan? Voisin lähteä uudestaan. Aika mielellänikin jopa. Ennen lähtöä todella monet sanoivat, että Intiaa joko rakastaa tai vihaa. Suurimman osan Intian-ajastani tunsin, ettei tuo sanonta pidä paikkaansa kohdallani. Mutta taisi siinä loppujen lopuksi käydä niin, että ihan vähän rakastuin. Niin hullu maa. Niin kiehtova.

Hello! Yes Madam! eli miehistä

2010-07-15T09:04:00.002+03:00

Muutamia mieskohtaloita viimeisiltä Intian-päiviltäni:

- Aju. Työskentelee Udaipurissa korukauppiaana mutta on viimeiset vuodet elänyt elämää, jossa ei tiedä, kuinka pitkään tulee missäkin paikassa viipymään ja mitä tekemään tulevaisuudessa. Eli 18-vuotiaaksi asti kahdeksan hengen ashramilla, jonne vanhemmat hylkäsivät hänet kaksikuukautisena. Elää vailla omaisuutta, lukitsemattomin ovin. Kiertää ympäri Intiaa erilaisissa töissä, koska hänen gurunsa oli neuvonut häntä katsomaan maailmaa. On äiti Teresan oppilaan oppilas. Ei noudata mitään uskontoa vaan uskoo karmaan ja hyvän tekemiseen. Uskoo, että jokaisen asian, joka tapahtuu, tulee tapahtua ja että se on loppujen lopuksi hyväksi.

- Om. 24-vuotias nettikahvilan pitäjä Jaisalmerista. Sosiaalinen, bilettäjä, länsimaalaistunut. Halusi viedä minut katsomaan järveä ja syömään, vaikka tiesi, että olen kihloissa. Olisi vienyt "prinsessan" aavikolle katsomaan tähtiä mutta siitä kieltäydyin. Kertoi tulevansa järvelle usein työnsä vastapainoksi hiljaisuuteen, haaveilemaan. Haaveilee matkustamisesta, bileistä, dj:nä toimimisesta - ja siitä, että voisi viedä vanhempansa katsomaan Intiaa ja sen pyhiä paikkoja.

- Vijay. 32-vuotias matkatoimistoyrittäjä ja freelancetuottaja. Oli järjestämässä mainoskuvauksia Jaisalmerissa ja matkusti Delhiin samassa junaosastossa kanssani. Vaikutti aluksi kovalta bisnesmieheltä: kertoi rakastavansa työtään, kuinka ei voi jäädä paikoilleen, kuinka kaikelle tekemiselle pitää omistautua. Toisin oli. Rakastaa perhettään ja ikävöi äitiään. On seurustellut usean vuoden ajan saman tytön kanssa mutta ei voi mennä tämän kanssa naimisiin, sillä he kuuluvat eri kasteihin. "What can we do?" Ei halua loukata kummankaan vanhempia tällä liitolla. Uskoo, että kaikki tapahtumat ovat hyvästä. Rukoilee aamuin illoin puoli tuntia. Kun tulimme Delhissä hänen toimistolleen, ensimmäinen asia, johon hän tarttui, ei suinkaan ollut koneen avaaminen minulle, mitä varten toimistolle tulin, vaan pienen temppelin järjestäminen.

- Vishal. Samoin 32-vuotias tuottaja. Oli nähnyt minut molempina kuvauspäivinä Jaisalmerissa. Joi vodkaa veden kanssa, sillä niin se näytti vedeltä eikä tämä kielletty teko paljastuisi. Oli päässyt naimisiin rakastamansa naisen kanssa mutta tämän oli pitänyt kääntyä kristitystä hinduksi. Oli antanut pojalleen nimen, joka tarkoitti hindiksi kultaa. Ei pidä yhteyttä vaimonsa vanhempiin, koska oli loukkaantunut niin paljon siitä, että nämä eivät olleet tulleet esikoislapsen kunniaksi järjestettyihin juhliin, joissa oli ollut lyhyt hinduseremonia. Uskoi, että kaikissa uskonnoissa on pohjimmillaan kyse samasta jumaluudesta. Vaihtoi makuupaikkaa junassa - ilmeisesti sekä hengatakseen Vijayn kanssa että suojellakseen minua.

- Sunny. 23-vuotias riksakuski. Punjabilainen maalaispoika, jolla ei ole varaa opiskella. Ajoi minua koko päivän ympäri Delhiä. Yritti keksiä jutunjuurta ja kerran kysyi, olenko vihainen, kun vastasin lyhyesti (yritin sitten parantaa tapani). Halusi vaihtaa yhteystietoja mutta kutsui minua loppuun asti madamiksi.

Ja "sokerina" pohjalla Osam, jonka mielestä oli erityisen hyvä ajatus alkaa lähennelle minareetin portaissa.

Naiset, naiset

2010-07-11T16:05:00.002+03:00

Varsinkin reissun alussa pohdin pari kertaa, olinko paatynyt paikkaan, joka on tarkoitettu vain miehille. Sittemmin tajusin, etta ei, naiset vain eivat liiku samassa maarin ulkona kuin miehet eivatka varsinkaan yksin. Kylla heihin kuitenkin tormaa, varsinkin kun poistuu kaikkein turisteimmilta alueilta. Silti lienee niin kuin yksi australialainen mies eilen sanoi: han ei ole koko Intiassa olonsa aikana vaihtanut yhta ainutta sanaa intialaisen naisen kanssa. Naiset eivat puhu vieraille miehille, eivat ehka tutuillekaan.

Tein muutamia perhevierailuja vapaaehtoistyoni aikana. Monesti kotona oli vain naisia, joiden kanssa juttelimme ihan hyvin. Toisaalta eraassakin kodissa, jossa asui kaksi veljesta perheineen, toisen vaimo peitti kiireesti paansa ja kaantyi pois, kun toinen veli astui sisaan. Osassa kodeista taas naytti silta, etta naiset tekevat kaiken tyon ja miehet vain nukkuvat. Monet naiset tekevat ansiotyota kotonaan. Tormasin muun muassa useaan raataliin.

Sen sijaan kodin ulkopuolisissa toissa naisia ei ole juuri nakynyt. Olen nahnyt yhden naistarjoilijan ja yhden postivirkailijan. Kaupoissa olen tormannyt yhteen tai kahteen naiskauppiaaseen. Tanaan kavin hierojalla, joka oli nainen mutta hankin tyoskenteli kotonaan.

Hitaasti naisiin saa kuitenkin kontaktia. Oppilaani olivat innokkaita ja puheliaitakin. Osa toki oli vahan ujompia mutta ainakin naisseurassa kaikista lahti kylla aanta. Eras toinen vapaaehtoinen sen sijaan valitteli, etta hanen oppilaansa toisessa slummissa olivat kovin ujoja. Jotkut minun oppilaistani osasivat vaatiakin: jos opetin jotain asiaa osan mielesta liian hitaasti, sain kylla havaita, etta kiukutti. Hyva niin. Ehka he vahitellen osaavat vaatia myos paikkaansa yhteiskunnassa.

Viela tuota paikkaa ei juuri ole. Olen koko taallaoloni aikana nahnyt kaksi raskaana olevaa naista. Alle kaksivuotiaita lapsia olen nahnyt lahinna kotonaan. Naiset ovat aika tehokkaasti sidottu kotiinsa. Hyva havainnollistus oli, kun opetin eri paikkojen nimia, suuntia ja tien kysymista. Pyysin sitten oppilaitani piirtamaan kaupungin, joko todellisen tai kuvitellun ja nimeamaan siina olevat paikat. Melkein kaikki piirsivat sen oman slumminsa: tassa on kotini, tassa temppeli, tassa koulu, tassa rautatie. Se oli heille kaupunki, kaikki mita he tiesivat.

Kulkiessani taalla ihmisten asumusten seassa tervehdin aina naisia ja lapsia. Miehet hoitavat kylla tervehtimisen ihan itse. Jotkut naisetkin tervehtivat oma-aloitteisesti mutta vain vahemmisto. Sen sijaan kaikki vastaavat hymyillen tervehdykseen. Mielestani se on tarkeaa. Seka vahvistaa naisten valista yhteytta etta nayttaa heille, etta naiset voivat kulkea yksin kaduilla, lahtea vieraisiin maihin ja tehda niita asioita, joita tahtovat. Ehka intialaisetkin naiset viela joskus voivat.

Hullu valkoinen nainen bussissa

2010-07-08T16:22:00.002+03:00

Viime yo, se oli ainakin oikea Intia-elamys. Kuvittelin ostaneeni liput jotenkin hyvaan bussiin. Tiesin kylla, etta ilmastointia ei ole mutta esim. puhtaat lakanat kylla luvattiin. No, aina ei ole ihan niin kuin luvataan. Makuupaikat olivat viela junankin sankyja kapeammat. Kun rinkan nosti sisaan, oli puolet sangysta taynna. Sangyn erotti muusta bussissa pleksilasi mutta itse en olisi voinut kuvitellakaan sulkevani sita ilman ahtaan paikan kammoa.

Eipa kylla tarvinnut sita asiaa juuri miettia. Kavin ensin istumaan normipaikoille, kun bussissa oli tilaa. Kavin jossain vaiheessa kokeilemassa ylhaalla makuupaikalla oloa mutta siella tuli viela enemman huono olo. Jossain vaiheessa sitten havaitsin rinkkani lojuvan lattialla. Joku paikallinen oli paattanyt menna nukkumaan paikalleni.

En kylla olisikaan voinut kayda pitkalleni. Bussin kyyti oli niin toyssyista ja mutkittelevaa, etta voin koko alkumatkan todella huonosti. Puolenvalin tienoilla alkoi onneksi helpottaa. Mahtoivat paikalliset ihmetella. Yksin matkustava valkoinen nainen. Maksaa makuupaikasta mutta istuu kuitenkin koko matkan. Oksentaa. Istuu siten, etta nilkat nakyvat. Lahtee taukopaikalla etsimaan vessaa ja viettaa koko muun tauon ulkona seisten mitaan tekematta. Pukee koko ajan lisaa vaatetta paalle. Ei edes yrita nukkua.

Tai alkumatkasta yritin. Kun uni ei vain tullut ja olo oli kamala, paatin suosiolla jattaa yrittamisen ja viettaa sitten aamupaivan nukkuen. Kun olo alkoi helpottaa, tuntui reissu jo melkoiselta elamykselta. Meita oli koko bussissa nelja naista ja ehka noin 20 miesta. Reitti kulki pikkuteita maaseudulla ja pikkukylissa. Ymparilla oli taysin pimeaa. Valilla satoi sisaan avonaisista ikkunoista. Yotuuli oli viilea. Hetkittain taisin olla kuskin lisaksi ainoa valveilla olija. Ymparillani taysin pimea, nukkuva Intian maaseutu ja iPodissani haikea suomalainen musiikki - se oli oikeastaan aika hieno hetki. Alkumatkasta paasin nakemaan tahtia. Suoraan vieressani oli meikalaisittain vaarinpain oleva Otava. Kaunis.

Taidan olla vahan hullu paikallisten mielesta kaupungissakin. Ainakin kyselijat nayttavat aina yhta hammastyneilta, kun vastaan, etten ole menossa minnekaan, kavelen vain ympariinsa. Se on kuitenkin parasta. Jodhpurin ydinkeskusta on ahdistavan taynna kaikkea, varsinkin jotain kaupustelevia ihmisia. Vahan syrjemmalla paasee kuitenkin nakemaan oikeaa elamaa, ihmisia taloissaan, vahan ransistyneita koteja ja kauniita haveleja. Loysin onneksi vanhan kaupungin ulkopuolelta myos puiston. Oli siellakin juttelijoita mutta sain istua hetken varjossa, hiljaisuudessa.

Seka Udaipurissa etta taalla Jodhpurissa olen yllattynyt siita, kuinka monet kiinnittavat huomiota siihen, etta kaytan paikallisia vaatteita. Paatin jo reissuni aluksi, etta taman yksin matkustamisen ajan pukeudun vain paikalliseen salwar kamez -settiin, joita toiden takia olen hankkinut. Jaipurissa pukeutumista ei juurikaan kommentoitu. Taalla monet tuntuvat olevan positiivisesti yllattyneita siita, etta lansimainen pukeutuu paikallisesti. En tosin oikein jaksa uskoa nayttavani nain ihan intialaiselta mutta uskon kylla saavani kohteliaampaa huomiota kuin lankkarivaatteissa.

Liian sipuli

2010-07-07T15:33:00.001+03:00

Lomaillen. Paasin maanantaina matkaan kohti Udaipuria, joskin juna oli ilmeisesti lakon takia tunnin myohassa. Juna oli jo omanlaisensa kokemus. Tulin kakkosmakuuvaunussa, mika on sielta parhaasta paasta. Sangyt olivat leveydeltaan noin 60 senttia, niita oli kahdessa kerroksessa ja kaytavasta ne erotti vain verho. Likaiset lakanat olivat odottamassa mutta onneksi puhtaatkin tuotiin. Otokoitakin loytyi. Sain kuitenkin onneksi nukuttua muutaman tunnin - aika kippurassa tosin, kun jaoin sangyn rinkan kanssa.

Olen tykastynyt Udaipuriin. Tama on Jaipuria rauhallisempi, vehreampi ja vanhempi kaupunki. Paikka paikoin olen jopa tajunnut, etta ymparilla on hiljaista. Olen kuullut linnut. Tata ei Jaipurissa juuri tapahtunut. Kadut ovat kapeita ja talot vahan ransistyneita. Temppelit ovat vaikuttavia. Lopultakin sain olla temppelissa rauhassa, nahda miehen suutelevan portaita lahtiessaan ja tuntea, miksi paikka on muille pyha.

Olen kavellyt jarvessa. Se on nimittain osin kuivunut. Lehmat laiduntavat jarven pohjalla ja ihmiset kavelevat paikkoihin, joihin yleensa mennaan veneella. Toisaalta paikalliset uivat siina jaljella olevassa vedessa, joka ei nayta jarin houkuttelevalta. Olen ihaillut vuoria, jotka ymparoivat kaupunkia ja taivasta, joka vaihtuu aurinkoisesta tummiin pilviin.

Olen ottanut loputtoman maaran kuvia. Yksin reissatessa niita tulee otettua viela normaaliakin enemman. Olen kertonut kymmenia kertoja, mista olen. Kaikki tervehtivat, monet ovat uteliaita mutta ihmiset tuntuvat ystavallisilta. Olen nahnyt taalla paljon enemman turisteja kuin koko Jaipurissa oloni aikana. Olen myos kokenut turistien valisen yhteyden. Eilen kahvilassa ranskalaisopiskelija alkoi jutella ja lopulta hengasimme koko loppupaivan yhdessa - osan aikaa myos kolmen britin kanssa. Vaikka yksin matkustaminen on ollut helpompaa ja mukavamampaa kuin kuvittelin, oli silti hauska saada juttuseuraa, paasta jakamaan ymparoivia asioita ja myos kokemuksia Intiasta: tama Mathieu kun oli juuri lopettanut harjoittelunsa Mumbaissa.

Niin, se sipuli. Tormasin tanaan kiehtovaan korukauppiaaseen. Mieheen, joka on viettanyt lapsuutensa ashramilla, jonka guru on aiti Teresan oppilas, joka elaa ilman omaisuutta eika tieda, kuinka kauan millakin paikkakunnalla viettaa. Joka alkoi kertoa, mita lukee kasvoistani. Se oli hammentavaa. Siita, etta olen ollut vapaaehtoistyossa, voi varmaan arvata, etta haluan auttaa ihmisia. Ehka siita, miten katselen asioita kaupassa, voi arvata, etta olen vahan huono tekemaan paatoksia. Sen sijaan sita, etta luen paljon, minulla on allergioita, sisko ja mummon ostamat korvikset - sen arvaaminen on jo aika hyvin. Ajattelen kuulemma liikaa ja olen liian sipuli: sailon asioita sisaani. Jannittava tapaaminen. Aloin jalleen ajatella myos sita, kuinka paljon yhteista loppujen lopuksi monien uskontojen pohjalla on. Materiaan kiintymattomyys, turhasta huolehtimisesta luopuminen, hyvan tekeminen muille. Eivat ne niin kaukana kristinuskostakaan ole.

Lakkoillen

2010-07-05T08:06:00.002+03:00

Kavimme eilen illalla ulkona syomassa, pitihan olla viimeinen iltani taalla. Kun tulimme takaisin kymmenen jalkeen, kuulimme, etta tanaan onkin yleislakko, toihin ei saa menna eika talosta poistua. Joku Idexista oli soittanut tanne poissaollessamme. Mitaan muuta tietoa ei saanut. Ei tietoa lakon kestosta, sen kattavuudesta, ei mistaan.

Informaatio nyt aamulla on myos ollut melkoisen vaihtelevaa. Soitin Idexiin. Lakko koskee kuulemma vain tuktukeja. Toisaalta lakko koskee kaikkea liikennetta. Toisaalta myos kaupat ovat kiinni. Toisaalta koko Intia on suljettu. Toisaalta junat kuitenkin kulkevat. Ota siita sitten selva. Ainoa varma asia tuntuu olevan, etta toihin ei saa menna. Vahan epaselvaa on, eiko sinne saa menna siksi, ettei ole mitaan kulkuneuvoa, jolla perille paasisi vai siksi, etta talosta ei turvallisuussyista ylipaansa saisi poistua.

Harmittaa niin paljon. Tanaan piti olla viimeinen tyopaivani. Meilla piti olla laksiaisjuhlat. Olin ostanut tarjottavaa, oli tarkoitus pukeutua sariin, tytot olivat innoissaan. Olin teettanyt heille kuvia ja kaytin eilen aikaa niiden lajitteluun. Olisin soittanut vahan suomalaista musiikkia, ehka olisimme tanssineetkin. Olisin sanonut hyvastit.

Nyt en nae heita koskaan. En tieda, saanko toimitettua kuvat oikeille ihmisille. En vielakaan osaa kaikkien nimia, kun oppilaat ovat tulleet ja menneet. Olisin kuitenkin itse tiennyt, mitka kuvat on tarkoitettu kellekin. En haluaisi lahtea vain haviamalla heidan elamastaan. Niin ilmeisesti on pakko tehda.

Lakon syyna on ilmeisesti hallituksen aikeet korottaa bensan hintaa. Hinnan korotus siirtyisi tietenkin suoraan myos ruokaan. Hinnat ovat nousseet taman vuoden aikana muutenkin paljon. Ilmeisesti mukana on myos puoluepolitiikkaa - oppositio on pystyttamassa lakkoa.

Ymmarran lakkoilun. Sen sijaan en ymmarra, miksi meille ei anneta mitaan selvaa informaatiota asiasta ja miksi meille kerrottiin ensimmaisen kerran vasta yhdeksan jalkeen eilisiltana, kun lakkosuunnitelmia on lehdistotietojen mukaan ollut vahintaan koko eilisen paivan. En myoskaan ymmarra, miksi lakon piti osua juuri viimeiselle tyopaivalleni.

Monsuuni on alkanut. Ulkona on pilvista ja tuulista. Eilen satoi melkein koko paivan. On nuha. Voi Intia. Miksi et antanut minun lahtea Jaipurista hyvilla mielin? Ehka haikeana lahdosta mutta ei pahoilla mielin?

Vahiin kay

2010-07-03T15:29:00.003+03:00

Tama on viimeinen viikonloppuni Jaipurissa. Maanantaina on viimeinen tyopaiva ja samana iltana heilutan hyvastit talle kaupungille ja suuntaan lanteen pain. En ollenkaan ymmarra, etta olen ollut taalla jo viisi viikkoa. Aika on mennyt hurjan nopeasti. Tuntuu, etta joka paiva tulee mieleen asioita, joita voisi viela taalla tehda - voisin opettaa viela taman, voisin kayda viela tuossa kahvilassa uudestaan, voisin viela katsastaa sen yhden kaupan (jos muistaisin, missa lukuisista basaareista se sijaitsee).

Taytin eilen loppuraporttiani Idexille. Suurin osa arvosanoista oli ihan hyvia. Olen paapiirteittain tyytyvainen vapaaehtoistyohoni. Saatoa on ollut, ja rankkaa. Etukateiskuva oli turhan ruusuinen ja valilla on arsyttanyt. Silti kokonaisfiilis on hyva. Tuntuu, etta olen tehnyt edes vahan hyodyllisia asioita taalla. Olen myos oppinut kaikenlaista - en tosin ehka sita englantia niin paljon. Kuinka tokerosti sita voikaan edelleen puhua! Olen tavannut taalla monia mukavia ihmisia. En tosin juurikaan paikallisia, silla esimerkiksi oppilaitteni englanti on edelleen niin huonoa, ettei todellinen kommunikaatio oikein ole mahdollista. Osasta asuntolan ihmisia paasen mielellani eroon mutta osaa tulen kaipaamaan.

Kavin asken teettamassa melkein sata kuvaa oppilailleni. Erilaisia ryhmapotretteja enemmisto mutta otin jokaiselle tytolle myos yhden kuvan itsestani. Kuvassa keinun puistossa, jossa yhdessa vierailimme. Keinuminen oli selvasti vahan outo ja jopa sensaatiomainen temppu. Siksi haluankin antaa heille taman kuvan. Muistakoot minut vaikka siita, etta naisena ja aikuisenakin voi hyvilla mielin tehda vahan outojakin asiota.

Kulttuuria, kokemuksia

2010-06-30T11:19:00.002+03:00

Kirjoittelin tassa paivana eraana ylos kaikkia erilaisia asioita, joita olen nahnyt tai kokenut. Muutama huomio tannekin.

- Sahellan kasien kanssa. Vasen kasi on taalla saastainen mutta huomaan jatkuvasti tietokonetta opettaessani nayttavani asioita vasemmalla kadella ja monesti viela silla kaikkein pahimmalla sormella, pikkurillilla. Yritan myos koko ajan syoda vain oikealla mutta silti esim. haissa otin vahingossa tarjotun leivan vastaan vasemmalla kadella. Tajuttuani taman otin seuraavan leivan oikealla. Oli tosi alykas olo seista leipa molemmissa kourissa.

- Olen nahnyt naisen kayvan pitkakseen kadulle ja alkavan imettaa lastaan.

- Opetin toisena paivanani ruumiinosia nayttamalla esim. kattani ja kysymalla, miten se sanotaan englanniksi. Paastyani ylhaalta olkapaihin asti iskikin epailys siita, minka ruumiinosan voin nayttaa seuraavaksi.

- Olen nahnyt hautajaissaaton ja punaisiin puetun vainajan.

- Olen lyonyt paani riksan katossa olevaan metallitankoon, kun kuski paatti ylittaa rautatien aika lujaa. Kuhmu otsassa.

- Olen nahnyt lantakakkuja poltettavan energiaksi.

- Olen puhunut paikallisen kanssa puhelimessa ja tama on vain lopettanut puhelun ilman mitaan hyvastelyja, kun asia tuli hoidettua.

- Olen nahnyt kuormajuhtina kameleita, aaseja, hevosia, norsuja ja puhveleita.

- Apina on varastanut kenkani temppelin edesta.

- Olen ostanut kolmellasadalla rupialla tuotteen, jonka lahtohinta oli 1650.

- Olen ollut viisi minuuttia suihkun jalkeen jalleen taysin hikinen.

- Olen nahnyt kadulla ihmisjoukon karjessa alastomana kulkevan jonkinlaisen pyhan miehen.

- Olen nahnyt erittain rehevien naisten kulkevan maha paljaana sareissaan.

- Olen pitanyt sylissa kaksivuotiasta, joka painoi selvasti vahemman kuin puolivuotias kummivauvani.

- Olen lukuisia kertoja kuullut lauseen "Very nice country" ja tiennyt, etta puhujalla ei ole pienintakaan kasitysta, mika se sellainen Finland on.

- Olen jo aika tottunut siihen, etta omat oppilaani saattavat tulla hipeloimaan hiuksiani, kun opetan tietokoneella tai siihen, etta vieraat lapset tulevat kadulla koskemaan.

- Olen nahnyt koko matkan aikana vain joitain kymmenia henkiloautoja. Riksat, bussit, moottoripyorat ja erilaiset kuorma-autot ovat taalla normi.

- Olen nahnyt aivan kasittamattomia maaria roskaa.

- Kadut ovat taynnaan kojuja, joissa myydaan sokeriruokomehua ja erilaisia suolaisia palleroita. Kojuilla nakee harvoin asiakkaita mutta kaipa niiden on pakko kannattaa.

- Enemmistossa ravintoloista tai kahviloista taalla ei tarjoilla alkoholia.

- Teeta myydaan kaduilla pienissa muovimukeissa ja niita myos juoksutetaan sikspakkeina tyopaikoille.

- En ole havainnut eri paikkojen aukioloajoissa mitenkaan jarin suurta logiikkaa.

- Olen tapellut bussissa siita, voiko ikkunasta heitetylla tavaralla varata koko penkkirivin.

- Olen nahnyt rakennustyomaalla tyoskentelevan naisen kantavan lukuisia tiilia yhta aikaa paansa paalla.

Jotain pyhaa?

2010-06-27T15:33:00.002+03:00

Kavimme eilen toisen suomalaisen kanssa laheisissa Ajmerin ja Pushkarin kaupungeissa. Vaikka olen ollut taalla jo nelja viikkoa, kavi silti arviointivirhe: vaikka Euroopassa kaksi puolen tunnin matkan paassa toisistaan olevaa pienta kaupunkia voisi hyvin katsastaa samana paivana, taalla tavoite oli vahan turhan kunnianhimoinen. Jai ottamatta huomioon erinainen maara saatoa ja kuumuutta.

Seka Ajmer etta Pushkar ovat pyhia paikkoja. Pushkar on naista se tunnetumpi, jossa nakikin yllattavan paljon lansimaisia turisteja - taalla Jaipurissa kun moisiin ei juuri tormaa. Basaareissakin myytiin lansimaishippihenkisia vaatteita. Hindujen pyha kaupunki on myos "valaistumishenkisten" lankkarien suosiossa. Ajmer taas on muslimien pyhin kaupunki Intiassa. Toisinaan meinaa unohtua, etta Intia on yksi maailman suurimpia muslimimaita. Myos asuntolamme pitaja on muslimi.

Ajmerissa halusin vierailla yhdessa moskeijassa ja yhdessa jainalaistemppelissa. Pushkarissa taas halusin nahda yhden maailman harvoista Brahmanin temppeleista ja eraanlaisen pyhiinvaelluspaikan itselleni - kylpyghatin, josta Gandhin tuhkat on ripoteltu Pushkarin jarveen. Etukateen odotin, etta jossain vaiheessa matkan varrella paasisi jollain tavalla aistimaan pyhyytta, kokemusta jostain ihmisille tarkeasta ja erityisesta.

Ajmerissa moskeijakokemusta hairitsi saato sen kanssa, mita saa ottaa mukaan ja missa kantaa kenkia. Erityisen pyhalta ei myoskaan tuntunut se, kun alueella, johon ei saa ottaa kameraa, paikalliset halusivat silti kuvata kamerakannykalla meita pohjoisen ihmeita. Itse moskeija oli kylla vaikuttava. Kaikkein pyhimman, jossa sijaitsi suufipyhimyksen (nimi ei valitettavasti jaanyt mieleen) hauta, jatin suosiolla valiin, silla halusin antaa sisaan jonottavien ihmisten keskittya rukouksiinsa enka pyrkinyt mukaan pallistelemaan. Sen sijaan yhden suljetun oven edessa naimme todennakoisesti uskonnollisessa transsissa olevan naisen, joka haukahteli ja korahteli. Uusi naky meikalaiselle.

Jainalaistemppeli. No, varsinaiseen temppeliin emme paasseet, silla se oli yksityinen mutta sen yhteydessa oleva valtava kultainen patsasrakennelma oli kylla hieno. Patsaisiin ikuistettuina olivat muun muassa yhden uskonnon profeetan haakulkue ja toisen syntymavuori. Suoraan sanottuna rakennelma oli niin kultainen, etta pyhyyden sijaan tunsin valilla olevani Legolandiassa. =)

Eniten silti harmitti Pushkarissa. Seka jarven luona etta temppelissa joku feikki- tai oikea pappi vaati meita tekemaan jotain kukanheittoseremonioita ja sitten alkoi vaatia rahaa. Rahaa emme antaneet, mutta kokemuksen nama hyypiot kylla pilasivat. Haluaisin nahda asioita itse, tutustua niihin rauhassa ja katsella ymparilleni. Yhta paljon arsyttaa myos tietynlainen uskonnon halventaminen, joka naista tempuista mielestani aiheutuu. En ole hindu. Haluan arvostaa toisten uskontoa ja nahda sen, miten se on osa naiden ihmisten elamaa. Sen sijaan en tasan halua mitaan uskonnon popularisoimistemppuja, joihin joudun osalliseksi. Mitaan pyhaa ei minulle ole siina, etta kosken kukalla otsaani ja heitan sen alttarille. Se ei ole hindulaisuutta. Se ei ole oikein uskontoa kohtaan.

Kaiken lisaksi se toimii itseaan vastaan. Olisin hyvin voinut antaa ihan ok lahjoituksen ainakin temppelille ja ehka jarvellakin. Nyt annoin vain joitain kolikoita, silla rahan vaatiminen arsytti niin paljon. Olisi paremmin lyonyt leiviksi, jos olisimme saaneet olla rauhassa, silla sama reaktio tuli Annallekin.

Taman saadon lisaksi olimme amatooreja ja paastimme verensokerin liian alas ennen ruokailua. Mulla kun yleensa tulee taalla paivalla rehellinen nalka, joten kun eilen ei tullut, en tajunnut, kuinka ruuan tarpeessa silti olin.

Kaikesta huolimatta reissu oli silti hyva. Ajmer-Pushkar -bussiin oli niin kova tungos ja tappelu sisaanpaasysta, ettei Suomessa nae moista missaan. Kyseinen bussi kun on viela niin harvinaista herkkua, etta ihan vain kymmenen minuutin valein paasee reissuun. Nain matkalla myos niin uskomattomia vessoja, etten ennen Intiaa olisi ikina uskonut moisia kayttavani. Yksi olikin pakko jattaa valiin (jalanjalkivessaan on jo tottunut mutta siihen, etta siivottoman lattian reunassa on vain vesikouru, ei tasan ole!) mutta muuten tallainenkin nirsoilija kaytti kiltisti ties mita paikkoja.

Pushkarin jarven nakeminen oli opettavainen kokemus. Jarvea kun ei juuri ole. Se on kuivunut heikkojen monsuunien takia. Ilmeisesti taman vahan epasuoremmin ihmisen aiheuttaman syyn - monsuunien heikkenemisen takana kasittaakseni on seka ilmastonmuutos etta yleinen vuosien vaihtelu - lisaksi alueella on harjoitettu huonoa maanviljelys- yms. politiikkaa.

Kun paasin yli rahanvaatijoiden arsytyksesta, nautin kylla moskeijasta ja temppeleistakin. Lisaksi Pushkarin basaarit olivat mahtavia jaipurilaisiin verrattuna. Niissa kun sai katsella asioita rauhassa ilman etta joku oli heti hihassa kiinni ja tarjoamassa ties mita! Sain myos hyvaa hummusta. Olimme niin puhki, etta paadyimme molemmat lansimaiseen ruokaan. Tai lansimaiseen ja lansimaiseen: ennen tannetuloa en ehka olisi pitanyt falafeleja lansimaisena ruokana. =)

Pushkarissa oli myos mukava nahda yksin matkustavia lansimaisnaisia. Viikon paasta kun itsekin olen sellainen. Kenenkaan muun tyot eivat lopu taalla samaan aikaan omieni kanssa, joten reissaan viimeisen viikon yksikseni. Sain varattua junaliput taalta Udaipuriin, Jodhpurista Jaisalmeriin ja Jaisalmerista Delhiin. Vain Udaipur-Jodhpur -vali taytyy siis taittaa bussilla. Hyva niin, silla vaikka matkustankin junissa kakkosluokassa (luokkia on yhteensa noin kahdeksan ja tama on kai kolmanneksi paras), uskoisin matkan taittuvan mukavammin kuin bussilla.

Mitas muuten? Perjantaina oli pienimuotoinen hiekkamyrsky, tanaan oltiin taas altaalla ja opetuksessa pitaisi sekoittaa tyttojen paat pluskvamperfektin tavallisella ja kestomuodolla. Karsin myos eilen illalla ja tanaan todennakoisesti pienesta ruokamyrkytyksesta mutta nyt olo on jo kohtuullinen. Paivaunet auttavat moneen asiaan.

Hajanaisia huomioita

2010-06-24T15:15:00.002+03:00

...intialaisesta byrokratiasta. Sitahan riittaa. Jos haluat ostaa bussilipun, tarvitaan tieto seka sukupuolestasi etta iastasi. Sama patee junalippuihin. Junaliput voi periaatteessa tilata netista mutta turha kuvitellakaan, etta varaaminen onnistuisi kerralla. Ensinnakaan ei ole mahdollista hakea kaikkia junia tietylle matkalle vaan haut on tehtava luokka kerrallaan. Voi siis olla, etta kokeilee tuloksetta esimerkiksi kolme kertaa ennen kuin loytaa yhtakaan junaa. Taman jalkeen saa tapella viela maksamisen kanssa. Ja jos maksaminen epaonnistuu, saa haun tietysti aloittaa alusta.

Intialaisen sim-kortin hankkiminen se vasta byrokratiaa vaatiikin. Pitaa olla passikuva, kopio passista ja viisumista seka todistus Idexilta, etta tyoskentelen kyseiselle jarjestolle. Lisaksi pitaa tayttaa kaksi lomaketta ja tehda allekirjoitus ehka miljoona kertaa. Lisaksi pitaisi olla virallinen todistus osoitteesta kotimaassa. Selitapa siina sitten, etta Suomessa ei yksinkertaisesti saa osoitetta passiin tai ajokorttiin. Juu, USAssa ehka saa mutta mita tekemista silla on eurooppalaisen ostohalujen kanssa Intiassa? Tahan mennessa olen tayttanyt paperit kahdesti ja vain kirjoittanut osoitteen kasin lomakkeeseen. Olen kaynyt puhelinkaupassa ainakin kolmesti. Liittyma toimii viela. Katsotaan, kuinka kay, kun uudet paperini lahtetaan jonnekin keskustoimistoon.

Jottei elama olisi liian helppoa, byrokratiaan tormaa postikorttienkin kanssa. Postimerkkeja voi ostaa ilmeisesti vain posteista. Kortit voi kai lahettaakin vain postista, silla laatikkoja ei juuri muualla nay. Postissa niita sen sijaan on kolmea varia. Oli jo melkoinen halu kaivaa se kuuluisa rautalanka esiin, kun kukaan ei kyennyt vastaamaan kysymykseen siita, mika olisi oikea laatikko ulkomaiselle postille. Lopulta yksi virkailija vain otti korttini. Tieda hanta, mihin siita paatyivat.

...yhteisasumisesta. Meilla on hyvahenkinen huone. Ihmisilla on suunnilleen sama vuorokausirytmi ja siisteyden taso. Joskus vahan kuitenkin kiristaa hermoja, kun joku toinen on paattanyt pesta pyykkia juuri samaan aikaan kuin itse olisin halunnut tai menee suihkuun juuri, kun olisi kiire paasta vessaan. Paapiirteittain asuntolaelo sujuu ihan kohtuullisesti. Vedentulo loppuu tosin juuri silloin, kun haluaisi menna suihkuun ja sahkot menevat poikki kaikkien kuumimpaan aikaan. Netti toimii takkuillen. Uusin versio on tama, jossa monet sivut aukeavat mutta esim. facebookiin ei paase kirjoittamaan mitaan, vaikka lukemaan paaseekin. Hyttysverkot saimme kahden viikon odottelun jalkeen. Voi kuinka kuuma niiden alla on nukkua!

...opettamisesta. Joskus niin kaipaan sita, etta meilla olisi oppilaiden kanssa jokin toinen yhteinen kieli kuin englanti, jolle voisin kaantaa asiat. Minulla on kylla tulkki suurimman osan aikaa kaytettavissa mutta valilla on pienia epailyksia siita, kaantaako tama asiat samalla tavalla kuin sanon ne. Monia asioita pystyy ihan kohtuullisesti selittamaan eri sanoin (olen taman jalkeen entistakin parempi Aliaksessa!) mutta joskus meinaa menna sormi suuhun. Selitapa vaikka sanat already tai on the contrary voimatta sanoa suoraa kaannosta.

...englanninkielisista. Meilla on taalla useita natiivienglanninkielisia. Osalle heista tuntuu olevan liian vaikeaa tajuta, ettei englanti ole mikaan maailman napa. Ei, tuktuk-kuski ei ole fucking asshole vaan ei nyt vaan ehka osaa sita armasta englantia. Toisinaan taas voisi miettia, kuinka kovaan aaneen kailottaa arvioita intialaisista - joku ymparilla kun kuitenkin osaa englantia. Eika oikeasti ole maailmanloppu sekaan, jos opetuksen esimerkkivirkkeessani on yksi sana vaarassa kohtaa tai tytot kirjoittavat favorite, eivatka favourite. Joskus tekisi vain mieli muistuttaa siita, etta maailman puhutuin kieli on mandariinikiina eika suinkaan englanti...

...ruuasta. Olemme kayneet pariin otteeseen ulkona syomassa. Siella olen lopulta saanut sita kauan kaipaamaani naan-leipaa. Eilinen naan oli niin hyvaa. En olisi millaan jaksanut syoda sita loppuun mutten vain voinut lopettaa. Myos karkit ovat hyvia. Erityisesti taatelia ja mantelia sisaltavat neliot ovat jokseenkin taydellisia. Enpa ainakaan laihdu taalla.

Saadon paiva

2010-06-22T07:20:00.003+03:00

Eilen oli kylla melkoisen saadon paiva. Loppujen lopuksi jai hyva maku suuhun mutta pitkin paivaa kylla arsytti. Olin sunnuntaina valmistellut normaalisti tunnit, vaikka vasytti eika olisi jaksanut. Kun aamulla paasimme toisen vapaaehtoisen, brittilaisen Katyn, kanssa toihin (odotin ensin melkein kymmenen minuuttia hanta kadulla, mika jo alkoi arsyttaa), meille kerrottiinkin, etta yksi Idexin tyontekija oli paattanyt, etta mennaankin elaintarhaan. Me emme tienneet sita, oppilaat eivat tienneet sita. Edelleen mietityttaa, kuinka moni myohassa tulija kavi ihmettelemassa suljetun oven takana.

No, odottelun jalkeen paasimme lahtemaan elaintarhaan. Meita oli 16 samassa tuktukissa, ja kuumuus oli melkoinen. Kun olimme ostaneet liput kaikille, ovella selvisikin, etta minun ja Katyn pitaa maksaa viisinkertainen hinta, koska olemme ulkomaalaisia. 100 rupiaa ei ole paljon, mutta siina vaiheessa, kun se pitaa maksaa paikasta, jonne ei olisi halunnut menna ja jota ei itse ollut paattanyt, alkaa jo kiukuttaa. Soittelimme Idexiin ja saadimme. Lopulta maksoimme summan ja lahdimme kiertamaan. Oli todella kuuma. Vetta ei ollut riittavasti mukana, kun kumpikaan meista ei ollut varautunut siihen, etta joutuukin viettamaan paivan suorassa auringonpaisteessa. Verensokerikin alkoi laskea.

Ja ne elainparat. Olosuhteet olivat juuri niin huonot kuin pelkasin. Apinat olivat hakeissa. Krokotiilit olivat ainoat elaimet, joilla nain olevan vetta. Enemmisto muista oli hiekka- tai kivitasangolla, jossa ehka oli yksi varjo, jossa maata mutta ei mitaan vihreaa eika aavistustakaan lajinmukaisista olosuhteista. Elaintarhan museo mainosti tyotaan sukupuuton ehkaisemiseksi mutta oli taynna taytettyja elaimia.

Kun lopulta paasimme takaisin keskuksellemme, olo oli jo aika huono. Olisin jaksanut sen ihan hyvin, jos oppilailla olisi nayttanyt olevan mukavaa. Nain ei kuitenkaan ollut. Myos heilla oli liian kuuma eika kukaan vaikuttanut edes lahdettaessa jarin innostuneelta. Vietimme siis paivan elaintarhassa, josta maksoimme liikaa (oppilailla tuskin on ylimaaraisia rahoja, joten 20 rupiaa hengelta tuntuu heillakin), jonne emme olisi halunneet menna ja jossa oli aivan liian kuuma. Todella hieno jarjestely.

Illaksi olimme saaneet kutsun yhden oppilaan siskon haihin. Olin innoissani ja ostanut jopa sarin, vaikka en ollut moista ajatellut hankkia. Jalleen odottelin kadun varressa. Tulkkimme, jonka piti tulla mukaan, olikin sairastunut, joten minut kaskettiin odottamaan toisten asuntolaan. Siella sita sitten odotettiin. Vaaraoppisesti mulla oli sarin alla housut, minka vuoksi en olisi voinut kayda vessassa. Aikani odoteltuani paatin kayttaa toisen asuntolan vessaa, kun siella oli kuitenkin sarinsitomistaitoisia ihmisia paikalla. Tasta se draama syntyikin. Tai ei siis vessassakaynnista vaan siita sitomisesta. Olin kysynyt tulkiltamme, voinko pitaa sarin kanssa omaa toppia, mika kuulemma oli ok. Myos kaksi sarini alun perin sitounutta paikallista naista piti sita ihan hyvana. Sen sijaan tama neljas nainen nosti suuren draaman asiasta ja sitten aherrettiin, jotta saatiin paita peittoon. Aloin olla jo melkoisen vasynyt ja arsyyntynyt.

Lopulta sitten lahdimme puolitoista tuntia alkuperaisesta ajasta myohassa. Lahdimme kahdestaan, kun paikalliset olivat sairaina. Kun kasin jalkeen saavuimme haapaikalle, ei siella ollut ketaan. Haapari tulee ehka yhdeksalta. Olimme molemmat todella arsyyntyneita kaikkeen, myos toisiimme ja suunnilleen murjotimme.

Vahitellen paikalle alkoi saapua muitakin. Oppilaamme tuli ja paasimme juttelemaan hanen, ystaviensa ja veljensa kanssa. Tunnelma alkoi nousta. Kaikki olivat tosi ystavallisia. Haaparia ei nakynyt mutta kaikki alkoivat syoda. Ruoka oli todella hyvaa. En oikeastaan ehtinyt edes jonottaa sita, silla oppilaamme antoi minulle oman lautasensa ja jotkut muut hakivat viela leivankin.

Paikalla oli ilmeisesti noin parisataa henkea. Olimme kylla vahan nahtavyyksia mutta ystavallisessa mielessa. Vaivaannuttavaa oli vain silloin, kun selvisi, etta ruuan jalkeen pitaisi tanssia. Eipa siina mitaan, tanssitaan vain. Selvisi kuitenkin, etta meidan olisi pitanyt esiintya koko porukalle. Katy ei suostunut tanssimaan ja siina vaiheessa jai tanssimiset multakin. Omissa vaatteissani olisin ehka viela voinut tanssia mutta tanssia yksin ymparillani viisi ja puoli metria kangasta, jossa liikkuminen oli vahan kankeaa ja katsomassa kaksisataa todella tanssitaitoista ihmista - se oli jo vahan liikaa.

Tanssin jalkeen meidan piti lahtea. Morsiuspari ei edelleenkaan ollut saapunut, vaikka kello lahenteli puolta yhtatoista. Olivat myohassa, kuulemma. Lahtemisen syy ei taysin selvinnyt. Kai osin kyse oli siita, etta oli meille myoha ja osin kai siita, etta joku poika oli flirttaillut Katyn kanssa ja siksi hanen oli turvallisempaa lahtea. En uskaltanut jaada juhliin yksin, vaikka olisi haluttanut, silla en halunnut matkustaa yksin pimealla. Olimme siis ottamassa tuktukia kohti kotia. Olimme jo sopineet hinnasta, kun oppilaamme ja ilmeisesti siis myos morsiamen veli kuitenkin oli sita mielta, etta he vievat meidat kotiin. Nainpa siis kaksi veljea hyppasi moottoripyoriin. Eipa siina oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin istua naistensatulaan taakse ja toivoa parasta.

Hyvin kaikki menikin. Molemmat ajoivat tosi varovasti eika liikenne ollut kova. Enpa kuitenkaan etukateen olisi uskonut, etta ensimmainen kerta moottoripyoran kyydissa tapahtuu sari paalla ja ilman kyparaa!

Jai hyva mieli. Kaikki olivat meille hurjan ystavallisia. En pysty kuvittelemaan tilannetta, etta Suomessa ylipaansa kutsuttaisiin melko ex tempore kaksi melko vierasta ulkomaalaista haihin. Ja vaikka kutsuttaisiinkin, etta morsiamen sisarukset jaksavat huolehtia heista koko illan. Ja vaikka huolehtisivatkin, etta morsiamen veljet oikeasti lahtisivat kesken juhlien viemaan naita kotiin.

Nyt jo naurattaa. Paivan koko saatoon pystyy jo suhtautumaan huumorilla ja haat olivat todella hieno kokemus, vaikka morsiusparia en nahnytkaan (olisin niin halunnut nahda morsiamen!). Tana aamuna tulkkimme soitti mulle. Ei toita tanaan, koska niin monet oppilaat olivat haissa. Tata se kai on, Intia.

Pikku naisia

2010-06-18T11:52:00.002+03:00

Opetussessioni on puolessa. Olen opettanut kaksi viikkoa ja paivan ja samainen maara on edessa. Tyo on rankkaa ja valilla arsyttaa. Valilla taas tulee hyvia fiiliksia ja iloja. Oppilaat tulevat ja menevat vahan miten sattuu. Voi olla, etta joku on valissa nelja paivaa pois ja tulee sitten taas. Toinen saattaa taas tulla aina tunniksi kesken paivan. Meita periaatteessa talla viikolla ohjeistettiin luomaan kahdenkymmenen hengen ryhmat vain saannollisesti kayvista tytoista ja naisista ja kieltaa loppuja tulemasta. Varmaan se helpottaisi mutta toisaalta tuntuu tylsalta tehda tuollaista enaa tassa vaiheessa. Uusia tulee joka paiva ja vanhoista on oikeasti aika vaikea sanoa, ketka todella ovat saannollisesti kayvia. Jatkan nyt ainakin viela nain, etta ovet ovat auki kaikille.

Englannin tunnit ovat mukavampia kuin tietokoneen opettaminen. Niilla kaikki ovat mukana ja minulla on myos tulkki. Tietokonetunneilla taytyy aina yrittaa keksia muille jotain muuta tekemista, kun muutama istuu koneella. Keksiminen ei aina meinaa onnistua - ja vaikka onnistuisi, ei ohjeita valttamatta noudateta. Esimerkiksi eilen kavimme lapi pitkan listan verbeja. No tanaan pyysin oppilaita piirtamaan kuvia naista verbeista ja nimeamaan kuvat. Hah, yhtaan verbikuvaa en nahnyt. =) Lisaksi tietokonetunneilla uudet oppilaat aiheuttavat vahan ongelmia, kun joka paiva mukaan tulee joku, joka ei ole koskaan esimerkiksi kayttanyt hiirta.

Tanaan myos tanssittiin. Pidimme eilen ja tanaan tunnit niin, etta toinen vapaaehtoinen opetti vain englantia ja toinen vain tietokoneita, jotta meille jai aikaa muullekin. Eilen jaoimme oppilaat kahteen ryhmaan ja pyysimme ryhmia valmistelemaan tanssin ja esittamaan sen. Voittajaksi valitsimme tietysti sen, jossa koko ryhma oli paremmin osallisena - toisessa ryhmassa kun kavi niin, etta vain innokkaimmat paasivat osallisiksi edes tanssin suunnitteluun, saatikka itse tanssimiseen (itse esitykset olivat siis todella hyvia molemmilla). Tanaan sitten oli meidan vuoromme oli oppilaina. Tanssiminen oli mahtavaa! Olin osan aikaa aika pihalla enka enaa muista askelten jarjestysta mutta oli hauskaa. Lisaksi oli mielestani todella hyva, etta tytot ja naiset nakivat, kuinka emme osanneet mitaan ja paasivat vahan nauramaankin meille. Erityisesti on mielestani aina hyva, jos intialaiset paasevat edes vahan nauramaan englantilaisille. =)

Tanssi on taalla aivan eri roolissa kuin Suomessa. Monet ujot ja hiljaiset tytot voivat intoutua todellisiksi tanssijoiksi. On uskomatonta, kuinka tanssit ja laulut osataan - kun yksi alkaa laulaa, muut osaavat yhtya mukaan ja tietavat, millainen tanssi tahan lauluun kuuluu! Selitapa naille sitten, etta meilla ei ole ihan tallaista tanssiperinnetta Suomessa... Jo pienet lapset tanssivat. Meilla on jatkuvasti yleisona myos poikia. Eras ehka noin seitsemanvuotias poika irrotteli eilen oikein kunnon Bollywood-liikkein. Oli valilla vaikea pitaa vakavaa naamaa, kun poika paasteli oikein kunnon viettelyeleita. =)

Eras tytoista on niin tuttu. Tunnistan itseni niin hyvin. Han istuu yleensa eturivissa, on aina nopein ja osaa todella hyvin. Kun joudumme odottamaan hitaampia, naen, etta hanta arsyttaa mutta han silti odottaa hiljaa. Han vetaytyy vahan sivummalle tanssien aikana ja on melko ujo. Oih, peruskouluajat!

Puoluekokous intialaisittain

2010-06-17T06:22:00.002+03:00

Kavin eilen leffassa. Se oli aivan mahtava kokemus. Teatteri oli Raj Mandir, yksi koko Intian kuuluisimmista ja luullakseni vanhimmista. Se oli vaaleanpunainen, valaistu vihrein valoin ja sisalsi mm. esiripun. Ihmiset tulivat ja menivat vahan pitkin leffaa ja mattimyohaisia ohjattiin oikeille paikoille taskulampun avulla. Kannykkaan puhuttiin ja pikkulapset itkivat. Elokuvan parhaissa kohdissa paitsi naurettiin, myos vislattiin ja taputettiin. Mieletonta!

Enta itse elokuva sitten? Kyse oli jonkinlaisesta poliittisesta trillerista nimelta Raajneeti. Tarinan alussa vanha puoluejohtaja halvaantuu ja hanelle ryhdytaan valitsemaan seuraajaa. Seuraa kakkosmiehen salamurha, yhden homon painostaminen vaihtamaan puolta tappamalla taman kumppani (ja myohemmin myos mies itse), pari muuta murhaa, autopommeja, kidnappaus, juuri selvinnyt raskaus, joka paattyy auton rajahdykseen ja lopun uskomaton gansterihenkinen kaksintaistelu autotallissa. Hyviksia ei oikeastaan ole vaan lopulta kaikki osapuolet paatyvat kayttamaan vakivaltaa. Henkilogalleriasta loytyi niin ylaluokkaisia johtajia, kansaan vetoava urheilusankari (en voinut olla ajattelematta Paavo Arhinmakea=)), naruja taustalla kiskova iakas mies, joka vasta lopussa nayttaa tunteensa, alun viattomalta ulkopuoliselta nayttava rillipaa, joka osoittautuukin kovimmaksi tappajaksi. Tietysti kaikki ovat sukua toisilleen ja tietysti on itsestaan selvaa, etta valta siirtyy dynastian sisalla. Kansalta ei kysyta mutta kovasti se silti hurraa ja palvoo johtajiaan.

Enta naiset? Pitkaan naytti silta, etta naisten rooli oli sopeutua, antaa anteeksi ja kaataa teeta. Vahan tosin yritettiin saada hyotya seksin avulla. Tassa kohtaa lopulta yllatyin eniten. Ainoat, jotka olivat vakivallan ulkopuolella olivat yhden veljen vaimo (joka tietysti oli pakolla talle naitettu, vaikka rakasti toista veljea) ja veljesten aiti. Kun melkein kaikki miehet olivat murhanneet toisensa, nostettiin lopulta tama nuori nainen joukkojen johtajaksi. Tottahan toki hankin oli tullut (ehka yhdesta kerrasta?) raskaaksi, joten suku kuitenkin jatkui.

Mieletonta. Kun yhden miehen lansimainen tyttoystava valitti miehen kaytosta (oli tajunnut taman syyllistyneen kidnappaukseen ja murhaan), miehen vastaus oli "It's politics." Vastaansanomatonta. Tama oli myos harvoja englannin kielisia lauseita leffassa. Muuten se oli hindiksi mutta yllattavan hyvin karryilla silti pysyi. Eleet ja varsinkin katseet olivat mahtavia. Katsottiin pitkaan, liikuttiin hidastetusti. Seksia tapahtui kolmasti - ensimmainen kerta ehka noin kahden tunnin jalkeen - ja talloin oli aina valot pois ja oltiin peiton alla. Aanet olivat kovia lapi leffan, kuvan laatu vahan vaihteli ja naytos sisalsi myos valiajan. Vielakin naurattaa, kun ajattelee. Taytyy menna ehdottomasti uudestaan.

Parranajo kadulla? Hoituu!

2010-06-15T13:31:00.002+03:00

Taalla eletaan kadulla. Melkein mita tahansa voi tehda - ja tehdaan - kaduilla. Kaupan on vaikka mita: hedelmia, ruokaa, moottoripyorakyparoita, saviruukkuja, kukkia temppelissa kayntia varten. Sita stereotyyppisinta kadulla myyntia en tosin ole nahnyt. Kadunvarret ovat taynna kojuja ja lisaksi kaupustelijat kulkevat karryineen ympariinsa.

Palveluissakin loytyy. Jos haluaa kiillottaa kengat, silityttaa paidan tai ajaa parran, kaikkea on tarjolla. Kadulla voi hitsata tai laittaa ruokaa. Kadulla voi myos levata. Tyolaiset heittaytyvat tauolla pitkakseen kaduille, riksakuskit nukkuvat riksoissaan ja kadunvarret ovat taynna nukkuvia koiria. Myos ihmiset nukkuvat kaduilla. Osa pysyvasti. Varsinkin Delhissa nain lukemattomia ihmisia, jotka elavat kadulla. Nukkuvat ehka taivasalla, ehka hokkelissa. Peseytyvat kadulla, syovat kadulla. Kerjaavat kadulla. Kaduilla elaa kokonaisia perheita. Lieko lapsetkin tehty kadulla.

Kadulla roskataan. Kadulla virtsataan. Molempia seka nakee etta varsinkin haistaa. Kadulla odotetaan bussia. Kadulla hengataan (mies)porukassa. Kadulla tuutataan, kadulla huudetaan, kadulla vilkutetaan.

Kadulla ei suudella. Kadulla kulkevat kasi kadessa vain miehet keskenaan ja naiset keskenaan - ja kyse on ystavista tai sisaruksista. Kaduilla ei norkoile yksinaisia naisia. Kaduilla ei noudateta liikennesaantoja.

Stressi-Sini uhkaa

2010-06-15T06:04:00.002+03:00

Ei sita karvoistaan paase. Olen alkanut stressata taalla. Tunnit ovat niin rankkoja ja kaoottisia, etta haluaisin valmistella ne kunnolla. Osa tytoista ja naisista myos tietaa asioita jo sen verran hyvin, etta he tuntuvat kriittisilta, jos opetan helppoja juttuja - jotka taas ovat valttamattomia vahemman osaaville. Kaytan aika paljon aikaa valmisteluun ja/tai kirjoitustehtavien korjaamiseen. Se on tarkeaa, totta kai, koska toihinhan tanne tulin. Silti harmittaa. Eivat muutkaan kayta koko aikaansa tyohon, joten miksi juuri minun pitaisi?

Ei sita varmasti kukaan muu vaadikaan kuin mina itse. Jain eilen pohtimaan, etten ole viela oikein edes tajunnut olevani taalla, kun elan eraanlaista arkea taallakin. Siihen haluan muutoksen. Haluan elaa vahan hitaammin ja kevyemmin, katsoa enemman sivuille ja kavella rauhallisemmin. Haluan elaa tata maata, ei vain tuntejani. Koska kadulla kulkiessa ei saa hetken rauhaa esim. riksakuskien kyytitarjouksista tai kaupustelijoista, olen helposti vahan area ja kuljen eteenpain sivuille katsomatta, jotten joutuisi koko ajan hairityksi. Ehka tassa ei ole jarkea. Ehka yritan kestaa vahan enemman huuteluja ja samalla katsella vahan tarkemmin ymparilleni.

Parempi nayttaa turistilta kuin olla kokematta maan ihmeita. Viime lauantaina olinkin oikein turisti - kavimme Agrassa katsomassa Taj Mahalia. Se oli kaunis. En silti rakastunut siihen. Olen taalla paatynyt siihen, etta minuun vetoavat enemman sellaiset kauniit kohteet, jotka ovat vahan yllattavia. Paikat, joista en tieda paljoa, joista en ole nahnyt juuri kuvia. Niiden kauneus tulee uutena, yllattaen. Oli Taj Mahalissakin uutta ja oli todella hienoa nahda, kuinka se asettuu maisemaan ja tuntuu leijuvan. Olen tyytyvainen, etta kavin siella. Silti odotan viela enemman yllattavaa kauneutta. Mielestani myos kauniin ja rapistuneen, jopa rahjaisen yhdistelma on melkeinpa paras. Ei liian hyvakuntoista, ei liian sliipattua vaan elaman merkkeja, vierekkain kiiltavaa marmoria ja rapistuvaa maalia. Se on vetoavinta.

Ruokaa, ruokaa

2010-06-10T16:08:00.002+03:00

Olen tunnetusti vahan hankala syomisten suhteen. Taalla yksi hankaluus on poistettu: liharuokaa ei tarvitse pelata eika soijaakaan tarjota. Muuten sen sijaan olen ollut niin urhea, etta saisitte olla ylpeita! Syon joka aamu aamiaisella hilloa, koska se on ainoa asia, jota laittaa chapatien paalle. Olen myos syonyt seka mangoa etta papaijaa, jos ne ovat olleet ainoita tarjolla olleita hedelmia. Syon myos kiltisti ruokaa, josta en tieda, mita se sisaltaa. Esimerkiksi Delhin-paivani ainoan aterian koostumus ei koskaan ole koskaan selvinnyt. Jotain hapanta se oli.

Ruoka taalla on hyvaa. Asuntolan ruoka ei tosin veda vertoja kotimaisten intialaisten ravintoloiden ruualle mutta se onkin ymmarrettavaa, kun yksi tai kaksi ihmista kokkaa kolme ateriaa yli kahdellekymmenelle hengelle joka paiva. Ravintoloissa olen syonyt vasta pari kertaa mutta silloin kylla maistui. Asken ostin ensimmaiset intialaiset karkit (tahan asti olen syonyt vain suklaata) mutta en ole viela maistanut. Hassuilta ne nayttivat.

Joitain asioita kaipaa. Tietysti salmiakkia ja lakritsaa. Selkein kaipauksen kohde on silti "oikea" leipa. Tarjolla on lahinna erilaisia chapatin muotoja eli lahinna meikalaista rieskaa muistuttavia lattysia. Toisinaan aamiaisella on paahtoleipaa, mika on ankeampaa: vikivalkoista leipaa ilman mitaan makua tai ravintoaineita. Hedelmia haluaisin myos lisaa. Olen noudattanut ohjetta syoda vain hedelmia, joita voin itse kuoria eika niita loppujen lopuksi ole ihan hirveasti saatavilla. Taalla on tahan aikaan vuodesta erittain kuivaa, joten mitaan Eedenin puutarhoja ei ole tarjolla. Aamiainen on myos lahes aina makea, mika alkaa vahan tympia.

Keliaakikoilla olisi taalla vaikeaa. Joka aterialla leipa on keskeinen osa - riisia on tarjolla ehka joka kolmas paiva. Proteiinia saa onneksi toisinaan erilaisista pavuista tai linsseista mutta ei kylla varmaan riittavaa maaraa. Osa vapaaehtoisista valittaa, etta ovat laihtuneet taalla mutta itsellani tata ongelmaa ei varmastikaan ole. Jos ruuasta (usein rasvaisesta) ei tule riittamiin, napostelu varmasti pitaa linjat paikoillaan. =)

Virallinen valitusosio

2010-06-09T12:03:00.002+03:00

Eilen ja tanaan on ollut vahan sellaisia paivia, etta suklaalle on ollut tarvetta. Ei mitaan oikeita ongelmia mutta erinaisia pienia juttuja, jotka yhdessa arsyttavat.

1. Opetusryhmani on todella iso ja siihen tulee koko ajan uusia ihmisia. Oppilaat tulevat pitkin paivaa, joten koskaan ei tieda, kuinka monta heita loppujen lopuksi on. Tanaan oli vahintaan 20. Opeta siina sitten yhdella tietokoneella asioita ihmisille, jotka eivat ole koskaan koskeneetkaan koneeseen. Tunnit ovat melko kaoottisia, silla meilla on myos koko ajan suuri maara lapsia yleisona. En ehdi koskaan pitaa taukoja paivan aikana, joten vessaan paasee noin neljan tunnin jalkeen ja lounaan saa vasta vaille kaksi. Verensokeri alkaa olla jo aika alhaalla...

2. Vessapaperia saa yhden rullan per henkilo viikossa. Kerran viikossa. Olimme tassa valissa kaksi-kolme paivaa ilman, silla paperia ei vain ollut. Erittain napparaa. Lisaksi huoneemme kylpparia kayttavat toisinaan jotkut random intialaiset, joten esim. sunnuntaina emme paasseet kylppariin, kun olisimme tarvinneet sita.

3. Muurahaiset menevat suklaaseen.

4. Tuktukien kyydissa on sellaista, etta valilla tuntee kaikkien sisuskalujen vaihtavan paikkaa. Tiet eivat ole ihan primakunnossa.

5. Muiden vapaaehtoisten ja harjoittelijoiden vapaa-ajanviettotapa tuntuu olevan lahinna shoppailu. Ma tahdon nahtavyyksia!

6. Tyopaikan tietokoneesta saa sahkoiskuja. Sain maanantaina yhden, eilen kolme, nelja ja tanaan kaksi. Koko ajan saa toisaalta pelata iskuja ja toisaalta taas niihin ei ole tottunut, joten jokainen tulee yllatyksena. Tanaan kavi onneksi tietokoneen korjaaja ja ilmeisesti sahkomieskin tulee kohta.

Oikeasti asiat menevat ihan hyvin. Vahan arsyttaa vain toisinaan, varsinkin nain iltapaivisin, kun on juuri tullut "kotiin" rankan paivan jalkeen ja pitaisi alkaa valmistella seuraavia tunteja. Onneksi en opiskellut opettajaksi.

Eloni kavelevana nahtavyytena

2010-06-07T12:39:00.001+03:00

Olin varautunut siihen, etta taalla tuijotetaan. Siihenkin olin ainakin vahan varautunut, etta ymparilla yritetaan myyda tai tyrkyttaa jotain. Sen sijaan siihen en ollut varautunut, etta lansimainen on taalla kaveleva nahtavyys. Tama tuntuu patevan kaikkiin lansimaisiin mutta erityisesti naisiin ja vaaleisiin. Ihmiset haluavat koskea. Lapsilla se on suorasukaisinta: he saattavat juosta jostain, koskettaa kattani ja juosta pois. Aikuisilla tama nakyy lahinna siina, etta he pyrkivat kattelemaan. Kattely ei kuulu paikallisiin tapoihin, mutta lansimaisia halutaan kylla katella milloin vain voidaan.

Oudointa on silti, etta meita halutaan kuvata. Lauantaina meita oli kymmenkunta vapaaehtoista bussikierroksella ympari Jaipurin. Lansimaisia turisteja ei ollut juurikaan (kaikkialla on tietysti varoiteltu siita, etta tama on kuumuuden takia huonoin aika matkustaa) mutta intialaisia turisteja sen sijaan riitti - taalla on tahan aikaan kesaloma. Kaikkialla joku oli pyytamassa samaan kuvaan perheensa kanssa. Olen hymyillyt pikkutyton kasikynkassa, koko perheen keskella, perheen naisten kanssa, perheen miesten kanssa, jonkun kanssa kaksistaan ja toisten kanssa kolmistaan. Kun lampotila oli lahella neljaakymmenta ja kierros kesti yli yhdeksan tuntia, hymy alkoi olla aika vahissa viimeisissa kohteissa.

Kuvasin kylla itsekin paljon mutta tyydyin tavanomaisempaan kuvaamiseen: rapsin kymmenia kuvia linnoituksista, temppeleista, patsaista, astrologisista mittausvalineista jne. Kiersimme kaikki Jaipurin "keskeiset" nahtavyydet mutta monet niista haluan kylla nahda uudestaan. Ennen matkaa lueskellessani yllatyin siita, kuinka uutta taalla ovat. Olin jotenkin ajatellut, etta Intia on vanha korkeakulttuuri ja siksi taalla on kaikkialla satoja ja satoja vuosia vanhoja asioita. Koko Jaipur on kuitenkin perustettu vasta 1700-luvulla. Yksi linnoitus, jossa kavimme, oli tata vanhempi mutta enemmisto kohteista oli muutaman viime vuosisadan ajalta ja esimerkiksi molemmat katsastamamme temppelit olivat 1900-luvulta. Historioitsija taisi kaivata vahan keskiaikaa. =)

Todella kaunista taalla silti on. Tai siis paikka paikoin. Kadulla olevat roskat, laihat lehmat tai lehdettomat puut eivat ole erityisen kauniita. Sen sijaan ihmiset ovat, naisten vaatteet vareineen ovat ja monet rakennukset ovat. Vanhassa kaupungissa on viela paljon kierreltavaa - Tuulten palatsi (Hawa Mahal), kaupungin portit ja basaarit odottavat viela.

"Voiko Suomessa menna naimisiin eri kastiin kuuluvan kanssa?"

2010-06-04T15:55:00.003+03:00

Tanaan oli ensimmainen paivani opettajana naisten keskuksessa. Paiva sisalsi suuren maaran saatoa, silla oppilaat osasivat enemman englantia kuin kuvittelin, sahkot olivat poikki eika tietokonetta voinut kayttaa, toinen vapaaehtoisopettaja oli kipea ja vedin koko 20-30 hengen ryhmaa ja muuta sen sellaista. Kaipa se kohtuullisesti silti meni. Yksi paikallinen tytto oli tulkkina, mika helpotti paljon. Osa tytoista ja naisista on ujoja mutta osa osallistuu innolla. Eikohan se siita vahitellen helpota muidenkin kanssa. Maanantain tunneille osaan ehka nyt valmistautua paremmin, kun minulla on jo vahan kasitysta siita, mita he osaavat ja kuinka kauan minkakin asian kanssa menee. Toivottavasti. Tyo on aika rankkaa, silla pidimme kolme tuntia putkeen ilman taukoja tassa kuumuudessa.

Opetuksen jalkeen ensimmaiset pyysivat minut jo kotiinsakin. On tarkoitus, etta pari kertaa viikossa tekisimme vierailuja oppilaiden luo, keskustelisimme koulusta, kyseisen oppilaan edistymisesta ja niin edelleen. Tamanpaivainen vierailu ei tosin tayttanyt tuota tavoitetta, silla en tokikaan osannut sanoa edistymisesta mitaan. Muutenkin istuin lahinna koristeena, kun tulkkini jutteli perheen kanssa. Kerroin heille kuitenkin vahan suomalaisesta koulujarjestelmasta ja kaytannoista. Aloin vain selittaa, etta meilla ei ole kaytossa myotajaisia (tasta siis erikseen kysyttiin), kun tulkkini kysyi, voiko Suomessa menna naimisiin eri kastiin kuuluvan kanssa. Selvasti taytyy viela vahan treenata sita, mita voin olettaa muiden tietavan Euroopasta. Kun kerroin, ettei meilla ole kasteja, seuraava kysymys oli, voiko naimisiin menna eri uskontoon kuuluvan kanssa.

Niin, taalla kastit ovat yha voimissaan. Virallisesti ne ovat olleet kiellettyja jo useita vuosikymmenia mutta silti ne ovat kaytossa. Jo nimesta kuulee, mihin kastiin ihminen kuuluu. Kasittaakseni kaikki slummikeskuksessa kayvat kuuluvat alimpiin kasteihin. Vapaaehtoistyojarjestoni Idex vastustaa kasteja. Kun orientaatiossa kysyimme muutamalta jarjeston edustajalta, mita mielta he ovat kasteista, kaikki olivat hyvin tiukkoja: "niista on paastava eroon!". Silti tyota ei tehda akkinaisin liikkein vaan vahitellen. Esimerkiksi meita vapaaehtoisia on pyydetty pukeutumaan paikallisiin vaatteisiin aina toissa ollessamme. Naisten voimaannuttamisen kannalta ei siis ole tarkeinta oikeus pukeutua haluamallaan tavalla vaan meidan sekoittumisemme paikallisiin, jotta tytot saavat osallistua keskuksen toimintaan ja heidan on helpompi lahestya meita.

On ihan ok ajaa vaaraan suuntaan, kunhan vain nayttaa kadella merkkia

2010-06-03T16:40:00.002+03:00

Kavin tanaan tutustumassa naisten keskukseen yhdessa Jaipurin slummeista. Slummi oli yllattavan hyvakuntoisen nakoinen mutta ilmeisesti se johtui siita, etta keskus on slummin rikkaammalla reunalla. Tulen tyoskentelemaan keskuksessa seuraavat reilut nelja viikkoa. Opetan tytoille ja naisille englantia ja tietokonejuttuja seka erilaisia vapaavalintaisia asioita, kuten piirtamista, naisten oikeuksia, tanssimista tai vastaavaa, jolla kohottaa itseluottamusta. Vahan jannittaa. En ollut valmistautunut siihen, etta koko tyo on opettamista. Ehka siita kuitenkin selviaa. En ollut keskuksessa tanaan pitkaan mutta tytot vaikuttivat mukavilta ja innokkailta. Paikalla oli myos paljon pikkulapsia, jotka olivat aivan innoissaan meista ja vilkuttivat koko ajan. Niin suloisia.

Meita on keskuksessa yhta aikaa kaksi vapaaehtoista. Alun perin meidan piti vetaa ryhmia eri aikaan mutta toisen tyton astma paheni taalla sen verran paljon, etta tyotamme organisoiva jarjesto oli sita mielta, etta on ehka ihan hyva, jos olemme yhta aikaa. Ehka onni onnettomuudessa, silla tuntuu mukavammalta olla keskuksessa yhta aikaa, vaikka ryhma jaetaankin kahtia ja opetamme molemmat yksin. Voipahan ainakin kulkea matkat yhdessa. =)

En kylla yhtaan ihmettele astman pahenemista. Pakokaasuja on valtavasti eika ilma liene muutenkaan jarin puhdasta. Yleisin ajoneuvo taalla on autoriksa (tuktuk), jotka pujahtelevat mista valeista tahansa. Olen omaksunut paikallisen tavan ja peitan suuni ja nenani huivilla liikenteen vilkkaimmissa kohdissa. Silti on valilla vahan vaikea hengittaa. Melkein pahempi on silti meteli. Ilmeisesti taalla on vain kasitteellisesti mahdotonta ajaa tuuttaamatta, silla silloinkin tuutataan, kun siihen ei ole mitaan syyta. Jos ei ole mahdollisuutta leveilla hienolla autolla, leveillaan naemma kovimmalla aanella. Ajajat myos tekevat u-kaannoksia koko ajan ja saattavat ajaa lyhyita matkoja myos vaaraan suuntaan, jos ovat esim. ajaneet harhaan. En ikina, ikina, koskaan ajaisi taalla mitaan kulkuvalinetta. Kuskit kylla tuntuvat olevan tottuneita tahan liikenteeseen, silla en ole nahnyt yhtaan kolaria missaan.

Tanaan koin myos ensimmaisen sadekuuron. En usko, etta se oli viela monsuunin alkua vaan vain "tavallinen" sade. Sade alkoi akkia, ukosti ja satoi rankasti. Se myos loppui akkia. Vaikka vaatteet kastuivat melko tehokkaasti, tunnin paasta olin jo aivan kuiva. Taalla on niin kuuma, etta kaikki kuivuu nopeasti, jopa hiukseni. Kuumuus rasittaa myos paikallisia. Kuvittelin, etta tama kuumuus kuuluu asiaan. Kuulin kuitenkin eilen, etta tana vuonna on poikkeuksellisen kuumaa. Yleensa kuulemma lampotila on jossain noin 35 asteessa mutta nyt yli 40. Kesat ilmeisesti kuumenevat koko ajan. Eipa ole ilmastonmuutos vierasta taallakaan.

Ensimmainen tehtava hoidettu: perilla!

2010-06-01T07:25:00.002+03:00

Eilen meinasi tulla pariin otteeseen uskonpuute. Kone oli ajallaan Delhissa ja paasin sielta turhankin helposti rautatieasemalle - turhan siksi, etta prepaid taksi oli niin prepaid, ettei sita tarvinnut missaan vaiheessa maksaa. Rautatieasemalta ei sen sijaan meinannut loytya mitaan, ei vessaa, ei taravasailoa, ei oikeaa raidetta. Pakenin laheiseen Gandhin puistoon, ja suuri sielu auttoi - uudella etsintareissulla loysin tarvitsemani. =)

Delhissa aikaa oli tuhlattavana kuutisen tuntia. Red Fort oli kiinni enka pystynyt juuri ihailemaan sita edes ulkoa, silla riksakuskit eivat antaneet hetken rauhaa. Vietinkin aikaa jainalaistemppeleissa ja samaisessa puistossa. Ensimmainen uskonpuute iski, kun kavin lounaalla New Delhin puolella (juna lahti siis Old Delhista) ja menin sitten ostamaan prepaid riksaa turisti-infosta. Infon tyypit olivat vankasti sita mielta, etta tunnissa ei millaan ehdi rautatieasemalle. Infon ystavallinen virkailija lupasi riksakuskille kuitenkin puolitoistakertaisen summan ja erilaisia oikoteita kayttaen paasin hyvinkin ajoissa perille. Toinen uskonpuute iski asemalla. Junassa oli paalle kolmekymmenta vaunua eika oikeaa meinannut millaan loytya. Taallahan on ykkosluokassa se nappara tapa, etta lipussa ei lue paikkatietoja vaan aseman seinalle tulee paria tuntia ennen pitkat listat, joista sitten etsitaan oma nimi ja sen perusteella suunnistetaan.

Taalla on erittain kuuma. Junaosasto sen sijaan oli mukavasti ilmastoitu. Jopa niin mukavasti, etta tavoilleni uskollisesti aloin palella. Viiden ja puolen tunnin matkaan meni reilusti yli kuusi tuntia mutta virkailijat tulivat onneksi kertomaan, milloin oltiin Jaipurissa. Juttelin pitkin matkaa myos samassa vaunussa matkustavan designerin kanssa. Yllattaen puhuimme muun muassa suomalaisesta muotoilusta. =) Jaipurin asemalta otin ylikalliin riksan, joka onneksi loysi tien majapaikkaan. Tanaan pitaisi olla vapaapaiva, joka tulee kylla tarpeeseen. Lentokoneessa sain nukuttua vain pari tuntia ja junassakin ehka vain tunnin.

Olen nahnyt ensimmaiset apinat, lehmat, vuohien laumat, riikinkukot, sisiliskon ja kamelin. Havainnut, etta toisinaan on parempi kayttaa jalanjalkivessaa, vaikka meikalaismallinenkin olisi - hygieniataso ei takalaisessa haittaa yhta paljon. Valtellyt aktiivisesti katsekontaktia ja epaillyt pari kertaa paatyneeni vain miehille tarkoitetuille katuosuuksille, niin piilossa varsinkin aamulla naiset olivat. Juonut valtavasti vetta ja syonyt hassuja palleroita, joiden raaka-ainetta en vielakaan tieda. Tajunnut, etta asuntolassamme Suomi ja Irlanti ovat voitolla - molempien maiden asukkaita on taalla nelja. Paatynyt siihen, etta Delhi on liian suuri, kaoottinen ja meluisa. Nahnyt, kuinka pimea on pimeaa - auringon laskettua junan ikkunoista ei nahnyt mitaan, silla maaseudulla ei ollut oikeastaan missaan valoja. Olen siis paassyt perille. Ensi kerralla ehka osaan kertoa jo vahan enemman maasta ja tyostanikin.

Kuka mistäkin tykkää

2010-05-25T10:47:00.002+03:00

Minä tykkään historiasta. Siksi valmistauduin tulevaan reissuuni lukemalla paitsi matkaopasta, myös 600 sivua Intian itsenäistymisestä. Tietämällä jotain historiasta uskon tietäväni jotain myös nykyisyydestä.

Tykkään myös kokoustekniikasta. Siksi oli hieno kokemus toimia puoluekokouksen puheenjohtajana, vaikka sen takia pystyikin vähemmän hengaamaan kavereiden kanssa tai tanssimaan, joista myös molemmista tykkään.

Tykkään kukista. Yksiössäni on tällä hetkellä kuusi viherkasvia/kukkaa sekä yhdet kukat maljakossa. Samaiset kasvit ovat reissanneet lukuisia kertoja eri puolilla Suomea. Tällä kertaa en joudu viemään niitä Helsinkiin, sillä ihana Laura on luvannut käydä kastelemassa hoidokkejani.

Tykkään hiljaisuudesta ja linnunlaulusta. Vaikka haluaisinkin olla täysin hiljaisessa paikassa, kun yritän keskittyä esim. tenttiin lukemiseen, en pysty kiireessäkään ajattelemaan pahaa linnunlaulusta, vaikka melkein kaikista muista äänistä pystynkin.

Tykkään oravista, citykaneista, perhosista, voikukista, pienistä lapsista, käsi kädessä kulkevista ihmisistä ja muista arjen hymyilemään saavista asioista.

Tykkään auringosta. Tarvitsen kunnon pimennysverhot voidakseni nukkua keväisin ja kesäisin mutta silti hakeudun aina ulkona aurinkoon. Varjossa istuminen tuntuu haaskaukselta, vaikka tiedän, että se olisi fiksumpaa.

Tykkään ihmisistä. Tykkään tutuista ihmisistä, yhdessäolosta ja rakastamisesta. Tykkään vieraista ihmisistä, heidän oikeuksistaan ja ihmisarvostaan. Tykkään ihmisten hyvyydestä.

Intiaan, Intiaan!

2010-05-18T18:49:00.003+03:00

Kahden viikon päästä olen Jaipurissa, Luoteis-Intiassa. 1.6. alkaa viiden viikon vapaaehtoistyöjaksoni, jonka jälkeen vietän viikon reissaten ympäri Rajasthania (=maakunta, jonka pääkaupunki Jaipur on). Työni tulee todennäköisesti olemaan slummilapsien parissa tehtävässä projektissa, joskin on vielä mahdollista, että pääsen ykköskohteeseeni eli naisten parissa tehtävään työhön. Reissaan Suomesta Allianssin kautta ja vastaanottajajärjestöni on erikoistunut vapaaehtoistyöhön. Puitteitten pitäisi siis olla kunnossa.

Miksi lähteä vapaaehtoistyöhön? No, olen idealisti (varmasti täysin uusi tieto tämän blogin lukijoille =)). Vaikka tiedän, ettei maailma pelastu millään viiden viikon työpätkällä, uskon, että voin silti tehdä vähän hyvää. Ehkä yhden lapsen kouluunpääsy helpottuu tai yhden perheen elämä muuttuu vaivattomammaksi. Yksi lapsi ei ole maailma mutta maailma koostuu yksittäisistä ihmisistä, joiden jokaisen elämä on arvokas.

Olen myös jo pitkään halunnut viettää normaalia lomareissua pitemmän ajan ulkomailla. Suunnittelin pitkään lähteväni vaihtoon. Erinäisistä syistä ei tullut koskaan lähdettyä. Tavallaan tämä on minun vaihtoni. Vapaaehtoistyössä näkee paremmin toisen maan arkea kuin turistina. Yksin matkustaessa on myös pakko jatkuvasti käyttää englantia ja tulla toimeen vieraiden ihmisten kanssa. Kumpaakaan taitoa ei koskaan voi harjoitella liikaa.

Vapaaehtoistyö on myös haave usean vuoden takaa. Jo yläasteella/lukiossa lueskelin työleireistä. Tämä on varmasti yksi parhaista ajoista lähteä. Opiskelijana voin päättää omista aikatauluistani, ei ole työpaikkaa tai lapsia tai asuntolainaa, joita miettiä. Jos nyt en lähtisi, myöhemmin olisi paljon helpompi työntää haave taka-alalle.

Siispä lähden. Jännittää toki, hetkittäin aika paljonkin. Olen myös innoissani. Intia on kiehtova maa. Voi olla, että kuumuus, jatkuva köyhyyden näkeminen ja melu ovat liikaa. Voi olla, että rakastan maan värejä, temppeleitä ja kulttuuria. Voi olla. Kohta sen näen.

Ps. Tämä blogi muuttuu todennäköisesti matkablogiksi kesä-heinäkuun ajaksi. Pyrin kirjoittelemaan kuulumisiani nettiyhteyksien niin salliessa.

Älä laihduta!

2010-05-06T15:09:00.002+03:00

Juhlistin tänään vietettävää Älä laihduta -päivää syömällä ison pallon suklaajäätelöä. Nyt se oli helppoa. Aina ei ole ollut. Olin vuosia tilanteessa, jossa toisinaan söin hyvällä omallatunnolla mutta toisinaan iski kova syyllisyys ja itseinho. Syömisestä. Vähän liian monesta suklaapalasta tai väliinjääneestä jumpasta. Yhdestä kertyneestä kilosta.

En ole koskaan laihduttanut. Niin terve olen aina saanut olla, että olen tajunnut, että se olisi omalla kohdallani aika vihoviimeinen temppu. Kaikki eivät ole yhtä onnellisia. Syömishäiriö on sairaus. Syömishäiriössä ei ole mitään hienoa. Ei ole hienoa laihduttaa. Ei ole hienoa, kun elämä pyörii syömisen tai syömättä jättämisen ympärillä. Ei ole hienoa tuntea itsensä arvottomaksi.

Älä laihduta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinun ei sitä terveytesi vuoksi tarvitse tehdä. Ja julkisen paineen vuoksi laihduttaminen - se se vasta turhaa onkin.

Seminaareilua

2010-04-27T19:34:00.002+03:00

Olenpas näemmä turhan pitkäksi aikaa ollut kirjoittamatta blogiseeni. Syy lienee se, että olen saanut kirjoittaa opiskelujen parissa enemmän kuin aikoihin. Pakerran paraikaa graduni tutkimussuunnitelmaa - tänään syntyi sitä kuusi sivua. Hyvä niin, sillä aikaisemmin ei ollut valmiina sivuakaan ja lähetyspäivä on jo ylihuomenna. Varsinaista kirjoitusurakkaa olenkin tehnyt naistutkimukseen. Klassikkokurssille on tullut kuukaudessa naputeltua yksi 12 sivun essee, yksi esitelmä ja seitsemän parin sivun oppimistehtävää. Onneksi en kärsi tyhjän ruudun ongelmista. =)

Molempien käynnissä olevien seminaarien, gradusemman ja tuon naistutkimuksen kurssin, yhteydessä en ole voinut olla pohtimatta sitä, kuinka ihmiset jaksavat istua hiljaa. Jotkut ihmiset ovat hiljaisia eikä siinä mitään. On myös tilanteita, joissa ei välttämättä kannata avata suutaan ja tilanteita, joissa yksikin turha puheenvuoro on liikaa. Hiljaisuus voi olla arvokasta. Opiskeluseminaareissa tilanne on kuitenkin toisin. Jos koko seminaarin tarkoitus on se, että siellä keskustellaan asioista (näissä tapauksissa graduteksteistä tai klassikkokatkelmista), on käsittämätöntä, että vähintään puolet ryhmästä istuu hiljaa eikä avaa suutaansa kertaakaan koko kahden tunnin session aikana. Viikosta toiseen.

Itse höpötän muuallakin, joten ei liene ihme, että olen ollut äänessä molemmissa seminaareissa. Pidän näitä semmoja kuitenkin erityisinä paikkoina puhua. Yliopisto-opiskelun pitäisi opettaa omien mielipiteiden esittämiseen, näkemystensä puolustamiseen, toisten kuuntelemiseen ja tieteelliseen väittelyyn. Suomessa tämä puoli tuntuu valitettavan usein unohtuneen opintosuunnitelmien tekijöiltä. Kun nyt kerrankin sitten pääsee tieteen ytimeen - puhumaan ja väittelemään tieteellisistä teksteistä - tuntuu surulliselta, että ihmiset eivät halua käydä keskustelua. Suomalaisessa yliopistokulttuurissa olisi tässä(kin) suhteessa paljon petrattavaa. Avaa suusi, opiskelija!

Kohti graduilua

2010-04-01T13:26:00.002+03:00

Viime perjantaina tentin (toivottavasti) viimeisen poliittisen historian tenttini. Tämän jälkeen opinnot ovat vähimmillään yhdessä käynnissä olevassa naistutkimuksen kurssissa, yhdessä naistutkimuksen tentissä sekä tietysti siinä pienessä gradussa. Olen koko kuluneen vuoden lueskellut kaikkia tekstejä gradutaka-ajatuksin. Yllättävän paljon yksittäisiä pointteja eri teoksista löytyykin. Aiheenihan on karkeasti sanoen 1960-luvun opiskelijaliikkeen tasa-arvo(keskustelu).

Tällä hetkellä luvun alla on Mickwitzin, von Essenin ja Nordgrenin (toim) Roolien murtajat (2008), joka on käytännössä muistelmateos 60-luvun tasa-arvojärjestön, Yhdistys 9:n, ajoilta. Kirjassa on muutamia hykerryttäviä, karuja ja osuvia lausuntoja tasa-arvosta 60-luvulla - tai tasa-arvotoimijoista. Eivät nuo kaikki niin vierailta tänä päivänäkään tunnu.

"'Nainen vaietkoon seurakunnassa!' huusi koko salillinen Teknillisen korkeakoulun opiskelijoita yhteen ääneen. --- Minä olin yksi Otaniemeen paneelikeskusteluun kutsutuista alustajista, muistaakseni ainoa nainen. --- Astuessani lavalle yleisön eteen saatoin kuulla eturivissä istuvien miesten röyhkeät kommentit ulkonäöstäni ja sääristäni." (Marina Pimenoff)

" - Entä käytännössä? Väitätkö, että naisten ansiotulot olisivat keskimäärin yhtä suuria kuin miesten? kysyi tuttava. Omassa ja tuttavieni perheissä isä on pitänyt kunnia-asianaan osallistua vauvanhoitoon ja monissa tutuissa perheissä isä siivoaa, laittaa ruokaa, käyttää deodorantteja ja..." (Tellervo Koivisto)

"Toisessa tilaisuudessa, jossa en ollut henkilökohtaisesti läsnä, erittäin arvovaltainen psykiatri julisti minun kuuluvan siihen joukkoon häiriintyneitä naisia, jotka eivät uskalla levittää jalkojaan miehen edessä. Pakko myöntää, että minulle tuotti melkoista mielihyvää, kun ulkoillessani kahden pienen lapseni kanssa törmäsin tuohon samaan psykiatriin --- Ohi mennessämme kuiskasin hänelle hymyillen: "Ainakin kahdesti olen todistettavasti uskaltanut, hyvä herra psykiatri." (Marina Pimenoff)

"Naisen valitsemista lähes 500-miljoonaisen suunnattomien vaikeuksien kanssa kamppailevan kansan ylimmäksi poliittiseksi johtajaksi täytynee pitää köyhyyden osoituksena." (Uusi Suomi Indira Gandhin valinnasta Intian pääministeriksi -66)

"Nämä naisasiamiehet esimerkiksi ovat nähdäkseni juuri näitä ääriasemien edustajia, he ovat dekadentteja, usein samalla myös ateisteja, pasifisteja ja pornoja. Se valopuoli asiassa on, että mikäli nämä herrat saavat asiat keskuudessaan ajetuksi siihen pisteeseen, että sukupuolettomuus toteutuu, he lakkaavat lisääntymästä ja näin ollen heidän huonot perinnölliset taipumuksensa lakkaavat vaikuttamasta tässä maailmassa. --- Roolikeskusteluihin hakeutuvat miehet taas ovat monessa tapauksessa varsin pienellä seksuaalisella vetovoimalla varustettuja." (Kari Suomalainen Me Naiset -lehden haastattelussa -66)

"En millään usko, että normaali suomalainen vastuunsa tunteva nainen haluaisi jättää synnyttämisen ja kasvattamisen isän tai apulaisen niskoille. Vain nämä muutamat hormonihäiriöiset yksilöt niin tekevät ja pilaavat sillä herttaisen suomalaisen naisen maineen. Naisilla on luonnostaan sekä sydän että aivot, mutta nämä nuoret kukkahattumme ovat löytäneet vain aivonsa ja kapinoivat nyt niiden voimalla." (Maila Pankolan, kok., vaalimainos -66)

"Me olimme nuoria, kauniita ja voitonvarmoja, ja vastustajat olivat tyhmiä." (Klaus Mäkelä)

Toisaalle kirjoitettua

2010-03-22T10:06:00.002+02:00

Olen jo pariin otteeseen viitannut Sitran Suomen elinvoiman lähteet -projektiin, jossa olen mukana. Viime viikolla projektin blogissa julkaistiin kirjoitukseni, mikä tiedoksi tännekin.

Ohjelmallista yhdenvertaisuutta

2010-03-14T19:42:00.002+02:00

Viikko sitten hyväksyttiin vihreille yhdenvertaisuusohjelma. Olen iloinen, että kyseinen paperi saatiin aikaan. Vaikka tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet keskeisellä sijalla vihreässä politiikassa, ei jostain kumman syystä meillä ole ollut ohjelmaa niistä, vaikka muuten lähestymistapana tuntuukin olevan, että mitä enemmän ohjelmia, sen parempi. =) Olen viime vuosina puhunut muutaman muun rinnalla siitä, että tällaista ohjelmaa tarvitaan ja puoluehallituksessa sain läpi sen, että ohjelma käsittelee sekä yhdenvertaisuutta että sukupuolten tasa-arvoa. Oli siis linjakasta olla mukana myös ohjelmaa työstämässä.

Paperi on mielestäni aika hyvä. Toki siellä on joitain kirjauksia, joista en ole samaa mieltä mutta niin on aina. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin kokoamaan eri ominaisuuksia ja sektoreita samaan paperiin. Iloinen olen siitä, että lähestymistapana ei ole vain syrjinnän poistaminen vaan ohjelmassa sekä korostetaan ihmisten omaa toimijuutta ja valtaistamista sekä sitä, että yhdenvertaisuudesta on hyötyä kaikille, ei vain vähemmistöihin kuuluville.

Maassa maan tavalla?

2010-03-07T14:36:00.002+02:00

kolumni julkaistu Vihreässä Langassa 5.3.

Suomalaisuus on taas ollut kovassa huudossa. Olympialaisissa koko kansa huusi tai itki. Kaikkien odottama, ihana lumitalvi saa suomalaiset laduille ja luistelemaan. Laman torjumiseksi kaivataan talvisodan ihmettä ja koko kansan ponnisteluja.

Entä jos ei tahdo? Jos urheilu ei voisi vähempää kiinnostaa ja olympilaiset olivat vain asia, jota oli mahdoton ohittaa Hesarin uutisfeedissä tai kavereiden facebook-statuksissa? Jos lumi on kaunista mutta sitä ihailee mieluiten lämpimistä sisätiloista? Jos on hiihtänyt viimeksi kymmenen vuotta sitten ja luistellut vuonna 2005? Jos vihaa sotaan pohjautuvia vertauksia eikä jaksa uskoa, että tämän maan taru on lopussa ilman hyvinvointipalvelujen leikkauksia?

En varmastikaan ole oikea suomalainen. Enhän myöskään syö lihaa, kummemmin perusta saunomisesta tai vietä kesiä mökkeillen. En ainakaan ole oikea suomalainen niiden mielestä, jotka uskovat siihen, että Suomi on varattu täällä nykyisellään asuville ja heidän pyhälle verenperinnölleen.

Olen suomalainen. Suomen kieli on olennainen osa identiteettiäni. Arvostan valtavasti suhteellisen kattavaa hyvinvointivaltiotamme ja opiskelijalle maksutonta koulutustamme. Jätän kassini junan penkille mennessäni ravintolavaunuun.

Monikulttuurisuuspuhe, joka lähtee siitä, että maahanmuuttajia tulee ottaa Suomeen, koska he rikastuttavat kulttuuriamme, on vähän väsynyttä. Se sulkee silmänsä siltä, että maahanmuuttajien elo Suomessa ei ole monestikaan kovin helppoa ja siltä, että omaleimaiseen kulttuuriin vetoamalla ei yksinkertaisesti tule sallia esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksia.

Silti tuossa puheessa on totuuden jyvänen. Vaikka monessa mielessä nykysuomalaiset ovat hyvin homogeenisiä, ei ole yhtä Suomea ja suomalaista kulttuuria. Meillä saattaa olla samoja geneettisiä sairauksia ja kattava tapakristillisyyden perinne. Asuinpaikan, aatteen, koulutuksen, iän tai elämäntavan myötä eroamme toisistamme melkoisesti. Voin elää Suomessa, jossa kaikki haluavat asua kaupungissa, pitävät matkustamisesta, rakastavat kahviloita, ovat poliittisesti aktiivisia ja käyttävät joukkoliikennettä. Tämä tuskin on koko Suomen kuva. Se ei silti ole vähemmän Suomea kuin ne perinteiset metsät, järvet, sisut ja viinapullot.

Suomessa ei ole mitään suurta yhtenäiskulttuuria, jota varjella. Jos Suomeen mahdumme niin minä kuin metsästävä, tiukkoihin sukupuolirooleihin uskova porvari, miksi ihonväri olisi sen ongelmallisempi asia?

Kirjoittaja on turkulainen Vihreiden puoluehallituksen jäsen.

Kevyemmin kengin

2010-02-02T13:19:00.003+02:00

Odotan jo kevättä. Viime viikolla - pakkasen ollessa lähellä kahtakymmentä - tunsin selvästi kevään lukiessani tenttiin auringonvalon voimalla. Miksi kevättä? Perinteisestihän olen pitänyt eniten kesästä ja talvesta ja viime vuosina lähinnä kesästä. Nyt on juuri sellainen talvi, jota lapsena rakastin. Pidän tästä edelleen. Lähinnä muutos on kai siinä, että kevään odottamisessa on jotain pienesti riemastuttavaa. Valoa, lämpöä, vihreyttä. Sitä että aurinko lämmittää ja voi laittaa kevyemmät kengät. Että voi hymyillä kadulla, kun tuuli ei pakota kasvoja irvistykseen.

Todellisuudessahan keväällä on yleensä hirveä kiire. Tentti- ja kokoussuma osuu yleensä samoille viikoille ja vielä siitepölykin kiusaa. Osa kesärakkaudestani taitaa johtua siitä, että kesällä on yleensä eniten vapaa-aikaa. Siksi onkin ilahduttavaa, kuinka olen alkanut nauttia sekä keväästä että syksystä. Pahimpina aikoina en oikein nähnyt kyseisiä vuodenaikoja, näin vain tekemiset ja suorittamiset, jotka näinä kuukausina kärjistyivät. Olen hellittänyt vähän. Olkoon kevät vastaisuudessa enemmän leskenlehtiä ja vähemmän stressiä! Tai edes lisää askelia siihen suuntaan, jossa nämä ovat tasapainossa.

Tätiyden ihanuus ja kurjuus

2010-01-28T19:56:00.002+02:00

Olen inhonnut tädittelyä. Meillä ei kotona juurikaan harrastettu sitä, että esim. naapuruston aikuisia olisi kutsuttu tädeiksi tai sediksi ja koko tädittely/sedättely oli jäänyt melko vieraaksi ilmiöksi. Olikin melkoisen ahdistavaa, kun kaksikymmentävuotiaana olin Puuhamaan lipunmyynnissä ja itseäni vanhemmat ihmiset tädittelivät minua lapsilleen. Olin päässyt siihen ah niin ihanaan vaiheeseen, jossa toisaalla täditeltiin ja toisaalla tytöteltiin.

En vieläkään kummemmin perusta siitä, että esim. kaverit kutsuvat minua tädiksi lapsilleen mutta voin jo ihan hyvin elää sen kanssa. Silti ilahdun, kun joku vieras ihminen lapselleen puhuessaan viittaa minuun esimerkiksi ihminen tai nainen -sanoilla.

Paljon enemmän ilahdun kuitenkin siitä, kun saan kutsua itseäni tädiksi. Noin kaksi kuukautta sitten siskoni sai vauvan ja tuolle pienoiselle olen ja haluan olla täti. Tämä tätiys on sitä, mitä tätiyden mielestäni kuuluukin: ei keski-ikäisen rouvashenkilön kutsumanimi vaan biologian ja kiintymyksen luoma suhde lapseen (tai myöhemmin toki aikuiseen=)).

Tämä tätiys on ihanaa. Olen niin suuri vauvafani, ettei ollut epäilystäkään siitä, tulenko vauvasta pitämään. Ihastuin siihen heti. Tavatessamme voisin katsella häntä suunnilleen koko ajan, pitää sylissä tai silittää. Vähän jännittää jo se, tuleeko hän pitämään minusta. Kunpa en päätyisi sellaiseksi vähän rasittavaksi sukulaiseksi, joka kyselee tyhmiä. Haluaisin olla täti, jonka luo on kiva tulla, jonka kanssa voi käydä Linnanmäellä ja kahviloissa ja elokuvissa.

Se kurjuus sitten? Pientä Otto omenaista tulee aina kova ikävä, kun välimatkaa on kuitenkin parisen tuntia eikä pikavisiittejä voi tuosta noin vaan tehdä.

Ja tästähän ollaan yhtä mieltä?

2010-01-15T18:03:00.002+02:00

On monesti huvittavaa, kun erilaisissa keskusteluissa uskotaan absoluuttisten totuuksien tai yksimielisyyksien olemassaoloon. "Historia selvästi osoittaa", "Kaikki feministit ovat tätä mieltä". Toki monista historiallisista seikoista vallitsee laaja yksimielisyys alan tutkijoiden joukossa mutta totta kai tämäkin tieteenala sisältää muuttuvia käsityksiä, keskenään kilpailevia mielipiteitä ja tietoisuuden siitä, että mitään suurta totuutta emme ole esille kaivamassa.

Tieteenalan muuttuvuuteen törmäsin tällä viikolla naistutkimuksen kanssa. Luin Hollin, Saarikosken ja Sanan toimittaman kirjan Tasa-arvopolitiikan haasteet. Oli ensinnäkin ihan mieltä ylentävää havaita, että suuri osa kirjassa kerrotusta oli minulle ennestään tuttua. Yllätys oli oikeastaan se, että vain seitsemässä vuodessa osa kirjan ajatuksista tuntui vanhentuneilta. Kuvittelin esimerkiksi suunnilleen tietäväni, mitä Arto Jokisen Mihin miehet tarvitsevat tasa-arvoa? -artikkeli pitää sisällään. Ei kai miesten tasa-arvo-ongelmista puhuttaessa voida sivuuttaa huoltajuuskysymyksiä, pohdin etukäteen. Kappas vain, näitä ei kuitenkaan artikkelissa käsitelty lainkaan. Selvästi keskustelu on edennyt 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen mittaan.

Kirja osoitti jälleen myös sen, kuinka erilaisia ajatuksia feministeillä on. Meneeköhän vaikka sukupolvieron piikkiin mutta puhisin aika monta kertaa Hilkka Pietilän artikkelia lukiessani. Naisten ja miesten erilaisuutta ja "naisellisten" ominaisuuksien glorifiointia korostavat feminismit kun eivät ole koskaan vedonneet minuun. "Naisten hoivalahjakkuus ja sosiaalisuus, kätevyys ja taloudellisuus, intuitio ja varovaisuus jäävät hyödyntämättä ja kehittämättä." (Pietilä, 230) Tällaisilla puheillahan juuri vahvistetaan sukupuolikategorioita. Lisäksi naisten keskuuteen luodaan eriarvoisuutta: hoivaajanainen on se oikea naisen malli. Äh. Itse haluan purkaa sukupuolikategorioita. En usko kaksinapaiseen mies-nainen-sukupuolijärjestelmään enkä tasan usko naisten ja miesten lähtökohtaisesti erilaisiin ominaisuuksiin. No, onneksi Pietilä voi olla feministi omalla tavallaan ja minä omallani.

Paluu lukusalin penkille ynnä valokuvista

2010-01-10T21:06:00.008+02:00

Vuosi on vaihtunut. Samalla kävin jälleen läpi jonkinsorttisen elämänmuutoksen. Asun jälleen vakkaristi Turussa, olemme Lassen kanssa eri paikkakunnilla ja olen taas päätoiminen opiskelija. Kaikkiin näihin saa varmasti hetkosen totutella. Olen pitänyt joululomaa tähän asti mutta huomenna on tarkoitus aloittaa tenttikirjojen metsästys ja tenttiinluku. Niin, opiskeluni ei ole yhtään interaktiivisempaa kuin ennenkään: koko keväälle on tiedossa gradusemma ja yksi naistutkimuksen pienryhmätyyppinen kurssi, jos sille pääsen. Muu opiskelu hoituu sitten tuttuun tapaan kirjan ääressä istuen. Toivottavasti vähitellen pääsen laajentamaan repertuaariani myös koneen ääressä istumiseen - se kun tarkoittaisi gradun etenemistä.

Hoitelin lomalla valokuva-asioita. Parisen vuotta sitten kehittämistäni kuvista osa oli vielä laittamatta albumiin ja kesän 2007 jälkeen oli kertynyt myös melkoinen määrä kuvia kehitettäväksi. Olen aina pitänyt valokuvista. Pidän niiden katsomisesta - sekä omien kuvieni että muiden kuvien - pidän kuvaamisesta ja pidän myös kuvattavana olemisesta. Jälleen kerran tajusin, että onneksi on valokuvat. Vuodet ovat olleet niin täysiä ja aika on mennyt niin haipakkaa, että helposti tuntuu, että elämä on ollut yhtä suorittamista. Valokuvilla on hyvä muistuttaa, mitä kaikkea mukavaa elämään on kuitenkin mahtunut. Aionkin mummolta saamillani 25-vuotislahjarahoilla ostaa uuden kameran. Ehkä vastaisuudessa saan vielä vähän parempilaatuisia kuvamuistoja. =)

Laitankin tähän loppuun jokusen satunnaisen otoksen, joihin kuvia selaillessani törmäsin:

Herttakuningattarena matkalla naamiaisiin (maaliskuu 08)

Lasia puhaltamassa Annan polttareissa (toukokuu 08)

Saariston rengastiellä (kesäkuu 09)

Turun keskiaikamarkkinoiden aikaan Cafe Artissa (kesäkuu 09)

Matkalla uudenvuoden burleskibileisiin (joulukuu 09)

Kohti joulua

2009-12-22T21:45:00.002+02:00

Köpiksestä on selvitty, työt lopetettu ja Vino-seuraajat perehdytetty. Köpiksen jälkeisiä fiiliksiäni löytyy sekä puolueen blogista että Vinon lauantaisesta kannarista. Eipä paljon naurata. Töiden lopettamisesta tulee varmaankin vähän haikeutta ensi vuonna mutta motivaatio palata opiskelijaksi on kyllä myös ihan korkealla. Vinon loppumista en ole oikein vielä tajunnut. Olen ollut neljä vuotta putkeen Vinon päättävissä elimissä (pj, vpj, hallituksen jäsen, opiskelijavaltuuskunnan jäsen) ja sitä ennen puolitoista vuotta paikallisjärjestöni hallituksessa/puheenjohtajana. Elämänmuutos tulee olemaan sen verran suuri, että taidan kirjoitella siitä erikseen, kun olen asian kunnolla ymmärtänyt. Pelkästään helppoa ei varmasti tule olemaan.

Joulu on ihan kohta. En sitäkään ole oikein tajunnut, kun joulukuu on mennyt niin tiukasti reissatessa ja kokoustaessa. Missasin joulukortitkin todella tehokkaasti: lähetysdeadlinet paukkuivat, osoitekirja on väärällä paikkakunnalla jne. Siksi toivotankin kaikille rauhaisaa ja lämpöisää joulua tätä kautta. Joulukorttirahat käytän Unicefin kautta tuhkarokkorokotteisiin.

Ei ole Kööpenhamina kuin ennen

2009-12-10T12:40:00.004+02:00

Eikä toivottavasti maailma Köpiksen jälkeen ole kuin ennen. Ilmastokokous on alkanut ja seuraavan reilun viikon aikana osoitetaan, onko maailman päättäjillä kykyä kantaa vastuu tulevaisuudesta ja yhteisestä pallostamme. Kasvihuonekaasupäästöt on saatava laskuun viimeistään vuoteen 2015 mennessä, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan saada pysähtymään kahteen asteeseen. Kaksi astettakin voi olla liikaa mutta sen yläpuolelle meillä ei varmasti ole varaa mennä.

Köpiksessä tehdään kaikkia ihmisiä ja kaikkia maailman lajeja koskevia päätöksiä. Muistuttamaan päättäjiä tästä tosiasiasta ja vaatimaan heiltä riittäviä ja konkreettisia päätöksiä Köpikseen odotetaan kymmeniä tuhansia mielenosoittajia ympäri maailman. ViNO lähettää oman, noin kolmekymmentähenkisen poppoonsa mukaan mielenosoituksiin. Olen yksi lähtijöistä. Tunnelmiani reissusta voi lukea puolueen nettisivuilta, jonne myös kokoukseen osallistuvat Oras Tynkkynen ja Satu Hassi kirjoittavat.

Aatteellisesta ilmapiiristämme

2009-12-08T22:04:00.002+02:00

Kirjoittelin taannoin Sitran Suomen Elivoiman lähteet -proggiksesta, jossa olen mukana. Tänään oli projektin toinen vaikuttajafoorumi. Minua oli pyydetty pitämään lyhyt puheenvuoro sessiossa, jolla oli hieman teennäinen nimi "Miksi henki ei kulje ja liekki loimua". Varsinaiset puhujat olivat Esa Saarinen ja Eero Huovinen, jotka käsittelivät asiaa yleisemmällä tasolla. Tämän lisäksi minä ja keskustanuorten Jouni Pitkänen kommentoimme Suomen aatteellista tilaa ja henkeä. Tässä oma puheenvuoroni:

Hyvät kuulijat.

Olen nuori, nainen ja vihreä. Nämä asettavat tietyn ajatuskehikon sille, miten katson Suomea, sen aatteellista ilmapiiriä ja sitä, miksi olemme siinä, missä olemme. Koska olen myös historioitsija, en usko, että on olemassa objektiivista totuutta tai objektiivisesti oikeita ratkaisuja. Totuus on aina kiinni katsojasta.

Koen, että tähän nimenomaiseen asiaan liittyykin yksi suurimpia haasteitamme. Jo vuosikausia Suomessa on tehty politiikkaa, jota on väitetty välttämättömäksi ja ainoaksi oikeaksi. ”Kansallisen edun vuoksi on pakko tehdä asia X”. ”Suomen kilpailukyky vaatii asiaa Y.” Maassamme on viimeistään edellisestä lamasta asti toteutettu vankkaa vaihtoehdottomuuden politiikkaa. On toimittu, kuin olisi olemassa yksi oikea totuus, joka on harvojen tiedossa. Harvojen, jotka ovat voittopuolisesti harmaaseen pukeutuvia keski-ikäisiä miehiä.

Samaan aikaan nämä keski-ikäiset moittivat nuoria passiivisiksi ja ihmettelevät, miksi osallistuminen ei kiinnosta. Pikemminkin on kysyttävä, miksi kiinnostaisi. Saa olla melkoinen palo vaikuttaa ja suoraan sanottuna melkoisen suuruudenhullu usko kykyyn muuttaa maailmaa, jos tässä vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä yrittää mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Yhden vaihtoehdon poliitikasta puhuminen on ollut osana passivoimassa kansaa. Eikä kyse ole vain nuorista vaan kaikenikäisistä ja kaikenlaisista ihmisistä.

Erityisen turhauttavalta vaihtoehdottomuuden politiikka tuntuu silloin, kun itsellä on tunne, että se ainoa vaihtoehto, jota toteutetaan, on väärä. Jos talouskasvu asetetaan ilmastokriisin ratkaisemisen edelle, jos työtunnit ovat tärkeämpiä kuin ihmisten jaksaminen ja jos hyvinvointipalvelut halutaan ajaa alas pienten veronalennusten vuoksi, on suunta ainakin minun mielestäni pielessä. Uskallan väittää, että en ole ainoa näin ajatteleva. Minun totuuteni on hyvin erilainen kuin vallanpitäjien totuus mutta otetaanko sitä millään tavalla huomioon?

Jos haluamme saada tämän maan ”liekin loimuamaan”, on meidän annettava tilaa erilaisille totuuksille, erilaisille valinnoille ja erilaisille mielipiteille. Tämä maa ei kaadu mihinkään, jos sen sisällä on perustellusti erilaisia mielipiteitä – tai vaikka olisi perustelemattomiakin mielipiteitä – joista käydä debattia ja joiden välillä tehdä valintoja. Liekin loimuaminen vaatii unelmia, toivoa ja uskoa siihen, että maailma muuttuu, että omat tavoitteet voivat toteutua. Meidän on annettava ihmisille todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa ja tunne siitä, että omalla toiminnalla on todella väliä. Jos jatkamme yhden totuuden tiellä ja varsinkin jos se totuus jatkaa erkanemistaan ihmisten arjesta ja mielipiteistä, ei maamme tulevaisuus näytä järin ruusuiselta.

Tämän vaihtoehdottomuuden tuoman turhautumisen lisäksi haluan nostaa esille vielä toisen asian, joka antaa melko synkän kuvan yhteiskuntamme tilasta. Korkeakouluopiskelijoista neljännes kärsii mielenterveysongelmista. On uupumusta, masennusta, ahdistusta, paniikkioireita, syömishäiriöitä. Jos parikymppisenä on polttanut itsensä loppuun, tuskin jaksaa tulenkantajana leimuta tämän yhteiskunnan hyväksi.

Nämä, me, olemme niitä nuoria, joiden varaan juhlapuheissa monesti lasketaan Suomen tulevaisuus. Silti yhteiskuntamme asettaa meille vaatimuksia, jotka ovat lähes mahdottomia toteuttaa. On valittava nuorena oikea ammatti, valmistuttava nopeasti, käytävä töissä opintojen ohessa, pysyttävä hyvässä kunnossa, oltava hoikka ja terve ja kaunis, saatava lapsia nuorena ja tehtävä uraa. Lisäksi takaraivossa painaa huoli maapallomme tulevaisuudesta, omasta toimeentulosta ja työllistymisestä.

Usein kehutaan, kuinka paljon meille nuorille on annettu. Ilmainen koulutus ja hammashoito, lapsilisät ja opiskelija-alennukset. Totta, olemme saaneet paljon. Ei silti ole järkeä maksattaa tuota velkaa meidän hyvinvoinnillamme. Taloudellisesti menestyvästä valtiosta ei ole paljon iloa, jos ihmiset ovat onnettomia, väsyneitä ja ahdistuneita. Liekkimme ei loimua ennen kuin yhteiskuntamme on vähän inhimillisempi.

Ja niin aika kuluu

2009-11-25T17:13:00.002+02:00

Täytin sunnuntaina 25. Itse syntymäpäivä kului keuhkoputkentulehduksesta toipuessa. Onneksi sairaus oli jo sen verran helpottanut, että uskaltauduimme illalla Kabukiin syömään. En, mukava kyllä, ole kärsinyt kovin pahasta ikäkriisistä. Syksy on ollut niin kiireinen, etten oikeastaan ehtinyt ajatella asiaa juurikaan (ikäkriisiä lievittää myös itseä vanhempi poikaystävä=)).

Silti huomaan, että omat iälliset ongelmani minullakin on. Ne eivät ole niinkään sitä, että olisi pitänyt ehtiä tehdä tähän ikään mennessä jotain sellaista, mitä en ole tehnyt. Onhan tässä tullut asioita tehtyä. Pikemminkin kyse on siitä, että on vähän vaikea huomata, ettei olekaan nuorin jossain. Kun havaitsi, ettei sikainfluenssarokotusjonossa olekaan enää nuori, kun SYLin puheenjohtajaksi valittiin jo kolmatta kertaa itseäni nuorempi, kun 90-luvulla syntyneet aloittivat yliopistolla ja kun alkaa tajuta, että kohta ei enää itse ole sellainen "oikeasti nuori", joiden valinnan tärkeyttä eri paikkoihin on ollut paasaamassa (eli siis lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä olevien).

Näin loppuvuodesta syntyneenä totuin jo koulussa olemaan yksi nuorimpia. Kun sitten lähdin aikaisin mukaan järjestö- ja politiikkakuvioihin, olen niissäkin ollut nuorimmasta päästä. Olin koko nelivuotiskauteni puoluevaltuuskunnan nuorin (ja olen edelleen puoluehallituksen). Vinon puheenjohtajistoon ei edelleenkään ole valittu minua nuorempaa, vaikka vpj-vuonna 2006 kuvittelin, että seuraajien joukko alkaa kohta nuortua. Olin TYY-hallituksemme nuorin. Näitä rooleja on ollut niin paljon, että on vaikea hyväksyä sitä, että niiden määrä vähenee koko ajan (ainakin täällä nuoriso- ja opiskelijapolitiikan saralla=)).

Totta kai olen oikeasti iloinen siitä, että Vinon hallitukseen valittiin vuonna 1990 syntynyt ja yhtä työryhmäämme alkaa vetää 15-vuotias. Jos olisin aina vain nuorin järjestössämme, olisi se melkoisen pelottavaa. Vähän sopeutumista tämä tavallisen ikäiseksi päätyminen kuitenkin vaatii.

Opiskelijakin on pienituloinen, huom!

2009-11-11T11:34:00.003+02:00

Hesari uutisoi tänään, että STM:ssä aletaan pohtia mediamaksun kompensointia pienituloisille erilaisten etuuksien kautta. Kyse saattaa toki olla toimittajan omasta rajauksesta mutta sattui silti silmään, että pienituloisina mainittiin vain toimeentulotuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä elävät. Täytyy toivoa, että työryhmä itsessään muistaa, että pienituloisia on muissakin ryhmissä. Veikkaisin, että esim. kansaneläkkeellä elävät tulevat vielä mieleen mutta tulevatkohan opiskelijat? Helposti kun tuntuu käyvän niin, että opiskelijoita ajatellaan vain silloin, kun käsitellään konkreettisesti opiskelijuuteen liittyviä kysymyksiä. Kun taas pohditaan laajemmin yhteiskuntaa koskevia asioita ja vaikka juuri vähävaraisuutta, opiskelijoista kuulee harvoin puhuttavankaan. Ja silti, opiskelijoista suuri osa elää virallisen köyhyysrajan alapuolella.

Ansiomerkitetty

2009-11-10T19:32:00.002+02:00

Eilen oli nykymuotoisen TYYn viimeinen edustajiston kokous (ensi vuoden alustahan TYY ja kauppakorkeakoulun TuKY virallisesti yhdistyvät). Kokous oli perinteinen vuosipäivän juhlakokous, jossa ensisilmäyksellä lähinnä pönötetään. Kuunnellaan juhlaesitelmä, myönnetään huomionosoituksia ja kahvitellaan. Tummat puvut ja pikkumustat, solmiot ja korkokengät.

Toisella silmäyksellä tällä pönötyksellä on kuitenkin mielestäni oma arvonsa. Ainakin sillä huomionosoituspuolella. Huomionosoituksia (eli erilaisia prenikoita ja nauhoja) jaetaan työstä TYYn eteen. Voisihan muoto hyvin olla jokin muu kuin nauhassa riippuva siipisoihtu, jota käytetään ehkä kerran vuodessa mutta tärkeintä on mielestäni itse ilmiö: se, että yhteisön eteen tehdystä työstä annetaan julkista kiitosta.

TYYssäkin on vuosittain suuri määrä ihmisiä, jotka puurtavat ilman palkkiota tai sen suurempaa kunniaakaan TYYn tai sen alayhdistysten eteen, istuvat kokouksia, kirjoittavat meilejä, valvovat öitä. Sama pätee lukuisiin muihin suomalaisiin järjestöihin. Silti monesti tuntuu vallalla olevan se järjestötoiminnan perussääntö: palautetta annetaan vain, kun ollaan tyytymättömiä. Hiljaisuus on opittava tulkitsemaan jonkinsorttiseksi tyytyväisyydeksi.

Eihän sen näin pitäisi olla. Positiivista palautetta pitäisi saada pitkin vuotta, ansaitusti ja ilman suurempaa numeroa. Kun se tuntuu olevan liian vaikeaa meikäläisessä järjestökulttuurissa, on hyvä, että on olemassa joitain virallisia väyliä, joita pitkin kiitosta annetaan. Siksi itsekin kannoin eilen ilolla uutta ansiomerkkiäni.

Saisikohan tätä kiitosperinnettä jotenkin aidossa mielessä siirrettyä myös puolueeseen? Politiikassa kun tuntuu helposti käyvän niin, että kiitos annetaan tai jätetään antamatta vaaleissa, vaikka loppujen lopuksi niissä eivät läheskään aina menesty ne, jotka ovat eniten tunteja puolueelleen antaneet. Kaikille puurtajille julkinen asema ei edes ole tavoiteltu kiitoksen muoto. Silti näitäkin puurtajia pitäisi muistaa muutenkin kuin pakollisella kukkakimpulla uran päätteeksi.

Risteillen

2009-11-02T14:41:00.002+02:00

Viikonloppuna oli Vihreiden ensimmäinen puolueristeily. Ekologisuussyistä risteilyä ei tokikaan pidetty ruotsinlaivalla vaan Hotelli Vantaalla. Risteily alkoi kahdelta lauantaina keskustelulla, jossa piti olla Anni Sinnemäen lisäksi Saksan vihreiden pj, paikallinen "Obama" Cem Özdemir, jonka peruttua tilalle piti tulla tämän edeltäjä Reinhard Bütikofer. En tiedä, miksi Bütikoferinkin peruttua Annin aisapariksi päätyi lopulta Mikael Jungner. Keskustelun parasta antia taisi loppujen lopuksi olla Jukka Relanderin juonnot ja alkumalja.

Asiaohjelma koostui yhteensä kuudesta semmasta, joista oli aina kaksi samaan aikaan. Itse osallistuin etiikkaa - eli tässä yhteydessä lähinnä uskontoja liippavia kysymyksiä - käsittelevään sekä talous- ja feminismisemmoihin. Risteilyllä ei olisi ehkä pidempiä seminaareja jaksanut kuunnella mutta silti täytyy sanoa, että 45 minuuttia on kyllä kovin lyhyt aika millekään seminaarille. Erityisesti tämä näkyi etiikkasemmassa, jossa oli sekä alustus että paneelikeskustelu. Sinänsä kaikki teemat olivat kiinnostavia, ja kaikkia keskusteluja on varmasti syytä jatkaa.

Muuten risteily oli hyvin risteilyllistä. Oli seisovaa pöytää, live-show (meillä mahtavan esityksen vetänyt Miss Divet), tanssimista ja hyttibileitä. Korkokengät ja piilarit oli jossain välissä pakko käydä vaihtamassa pois. Vihreään elitismiin kai kuuluu se, että toivoisin, että olisimme saaneet bilettää keskenämme. Hotelli Vantaan muut asiakkaat kun tuntuivat olevan liikkeellä vähän muut asiat mielessä kuin politiikka...=)

"Armeija kannustaa liikkumaan"

2009-10-15T18:01:00.002+03:00

Parahiksi flunssasta toipuneena olin äsken Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan organisoimassa tilaisuudessa panelistina. Tilaisuuden yleinen pointti oli keskustella asevelvollisuuden tulevaisuudesta nuorten näkökulmasta, ja nuorisojärjestöjen paneelin, jossa olin mukana, otsikkona oli Tulevaisuuden intti.

En pystynyt osallistumaan koko tilaisuuteen mutta jo sinä aikana, minkä olin mukana, hämmästyttävällä tavalla nousi esiin se, kuinka tärkeä rooli armeijalla on nuorten liikkumaan innostamisessa. Välillä tuntui jopa, että tämä oli suunnilleen ainoa syy säilyttää nykyinen armeija. Käsittämätöntä! Eiköhän armeijan pitäisi olla olemassa vastatakseen johonkin sotilaalliseen uhkaan eikä juoksuttamassa poikia pitkin metsiä? Tuollaista sotilaallista uhkaa ei tunnu keneltäkään perustellusti löytyvän. Lisäksi keskustelusta tuntuu tyystin unohtuvan se, että armeija ei kyllä liikuta koko ikäluokkaa, ei edes kokonaan sitä puolikasta, johon niin monesti koko ikäluokkana viitataan.

Jos liikkumaan halutaan kannustaa, annetaan lisää rahaa vaikka kuntien liikuntatoimille. Se tavoittaisi mahdollisesti myös naiset sekä muut ikäryhmät kuin parikymppiset. Jos taas halutaan puolustaa maata, tehdään se jotain olemassa olevaa uhkaa vastaan. Voitaisiin vaikka alkajaisiksi alkaa kunnolla torjua sitä ilmastonmuutosta.

Tuppeensahattua lautaa

2009-09-30T12:34:00.002+03:00

En ole oikein halunnut tarttua tähän Vanhas-keskusteluun. On tuntunut, että kaikki asian puolet on jo tuotu esiin. Toisaalta taas tuntuu, että ei kai sitä hiljaakaan voi enää olla.

Vinon puheenjohtajana vaadin jo viime viikolla vaalirahalain hyväksymistä nopeutetulla aikataululla ja sen jälkeen uusia vaaleja. Tämä vaatimus pätee edelleen. Varsinaisesta vaalirahasotkusta ei päästä ulos pääministerin tai edes hallituksen vaihdoksella. Jos ainoa ryvettymätön hallituspohja, joka nykyeduskunnasta irtoaisi, on vihreiden, persujen ja kristillisten vähemmistöhallitus, kertoo se aika paljon sekä vanhojen hallitus- että oppostiopuolueiden tilasta. Jos haluamme, että meillä on eduskunta, joka pystyy osoittamaan, ettei sitä ole ostettu, uudet vaalit on ainoa ratkaisu. Uudet vaalit ennen uutta vaalirahalainsäädäntöä taas olisivat melkoista typeryyttä. Tarastin työryhmälle ei annettu enää lisäaikaa. Jos halutaan, saadaan uusi vaalirahalaki hyväksyttyä jo melko nopeallakin aikataululla.

Uusista ja vanhoista puolueista puhumista on jossain medioissa pidetty populistisena, soinilaisena. Itse halusin tämän jaon Vinon kannariin (kuka tietää, päätyikö se siitä ryhmämme kannanottoon ja mediaankin=)), sillä mielestäni juuri tästä jaosta on kyse. Kyse ei ole hallitus-oppositio -jaosta, ei oikeisto-vasemmisto -jaosta, ei suuret puolueet-pienet puolueet -jaosta. Kyse on siitä, että uudemmat puolueet eivät ole tahtoneet lähteä mukaan vanhojen puolueiden "maan tapaan", jossa milloin mikäkin taho - USA, Neuvostoliitto, rakennusliikkeet, ay-liike, säätiöt, suurpääoma - on tukenut milloin minkäkin puolueen toimintaa. Vihreiden kohdalla tämä vallitsevan toimintatavan vastustus ja uusien pelisääntöjen vaatiminen on konkreettisesti ollut yksi puolueen teemoista alusta lähtien ja yksi syy puolueen synnyn takana. Koko poliittinen järjestelmä ei ole kriisissä mutta kriisissä on hyvin suuri osa puolueita ja niiden edustama ajattelumalli, joka ei sovi nykymaailmaan (ja tuskin sopi entisaikaankaan).

Entä itse pääministeri Vanhanen sitten. Kuten sanoin, koko vaalirahasoppaa ei Vanhasen tai hallituksen ero ratkaisisi. Alkaa kuitenkin olla syytä pohtia, pyöriikö Vanhasen ympärillä jo niin paljon enemmän kuin muiden, että siitä ei päästä ulos ilman uutta pääministeriä. Voiko meillä olla hallitus, jota johtaa mies, johon kohdistuu kahdet rikosepäilyt? Voiko maatamme johtaa pääministeri, josta kukaan ei loppuvaalikautena voi olla ihan varma, etteikö hän ole valehdellut? Jota epäillään yleishyödyllisten rahojen siirtämisestä omaan pussiin ja lahjusten ottamisesta? Joka muistaa vain asioita, joita haluaa muistaa? Joka ei vieläkään tunnu ymmärtävän, että kaikki ei hänen ja puolueensa toiminnassa ole ollut ihan okei?

Eliitin kuva

2009-09-22T19:38:00.003+03:00

Olin eilen Sitran Elivoimainen Suomi -hankkeen ns. vaikuttajafoorumissa. Itse en ole tällainen vaikuttaja vaan olin paikalla, koska minut on kutsuttu mukaan foorumien välillä työskenteleviin asiantuntijatyöpajoihin (jos ei vaikuttaja, sentään asiantuntija=)).

Aiemmin sovittujen menojen takia missasin talousnobelisti Krugmanin mutta muuten voi sanoa, ettei seminaari varsinaisesti kertonut mitään uutta. Sen sijaan se vahvisti hyvin selvästi yhden asian: Suomen politiikan ja talouden eliitti - sellaisiksi läsnäolijat tuntuivat itsensä kokevan ja taidettiin se siellä ääneenkin sanoa - on oikeistolainen, miesvaltainen ja keski-ikäinen.

Yksi kerrallaan puhujat kertoivat, kuinka kamalaa verojen kiristäminen olisi (miten tästä nyt yllättäen on voitu saada konsensus yli puoluerajojen!), kuinka julkisen puolen menoja on leikattava, kuinka opiskelijoiden omaa vastuuta on lisättävä ja kuinka poliittisilla päättäjillä ei ole riittävää tietoa taloudellisten päätösten tekemiseen eli vastuuta on jätettävä markkinoille.

Osallistujia oli listan mukaan 183. Näistä miehiä oli 123 ja naisia 60. Työpajalaisia oli paikalla 26: miehiä 17 ja naisia 9. Alustajia ja/tai paneeliin osallistujia oli neljä - kaikki miehiä. Päivän lopuksi käytiin keskustelua työryhmittäin. Ryhmistä kahdeksan esitteli omat pohdintansa. Näistä kahdeksasta ryhmästä seitsemän äänitorvena toimi mies ja yhden nainen.

Niin, se keski-ikäisyys sitten. Paikalla olleiden nuorten laskemiseksi vaikutti riittävän kahden käden sormet. Meistäkin enemmistö oli siellä työpajaporukan puolella. Varsinaisten vaikuttajien nimilistasta löysin ehkä parisen nuorta. Läsnäolleita katsellessa ei kolmen-neljänkympin ikähaarukkaan sopiviakaan ollut kuin muutamakymmen.

Kiukkuista puhinaa

2009-09-14T11:18:00.002+03:00

Eilinen Hesari nostattaa vieläkin kiukun tunteita. Markku Ruotsilalla on toki oikeus typeriin ja kiihkomielisiin mielipiteisiinsä abortista. Miksi valtakunnan päälehti - valitettavasti se ainoa, joten tilauksestakaan ei oikein voi luopua - sen sijaan julkaisee moista soopaa? Mitä joudumme seuraavaksi aamuteemme kanssa nielemään: kuolemanrangaistuksen palauttamisvaateita, jokaiselle oma ase turvallisuutta tuomaan -puheita vai homot kaappiin ja mustat kotimaahansa -kitinää?

Aborttilaki on hyväksytty vuonna 1970. Pelkästään tämä osoittaa aika hyvin, missä ajassa Ruotsila elää. Kyse ei siis ole minkään tuoreen ja siten potentiaalisesti kiistanalaisen lakimuutoksen vastustamisesta vaan tilanteen heikentämisestä vuosikymmenten takaiselle tasolle. Ruotsilan teksti on hyvin asenteellista, mikä sinänsä oli hyväkin. Toivottavasti tämä esti sen, ettei kukaan erehdy pitämään mielipiteitä minään objektiivisina tosiasioina.

Ruotsila haluaa kieltää naisilta oikeuden omaan vartaloonsa ja oman päätösvallan. Tämä näkyy paitsi yleisesti abortin vastustamisessa, myös siinä, että Ruotsila vaatii lapsen isän suostumusta aborttiin. Eli miehelle tulisi oikeus pakottaa nainen pitämään lapsi, joka on saanut alkunsa raiskauksella? Tai jonka hoitamiseen ja elättämiseen hän ei suostuisi osallistumaan millään tavalla? Tai jonka syntymä vaarantaisi naisen terveyden?

Itselläni lisäkiukkua herättää kristillisyyden vetäminen mukaan kuvioihin. Perustaisi Ruotsila omat näkemyksensä mihin tahansa mutta jättäisi nyt muiden uskomisen tai uskonnottomuuden omien satuilujensa ulkopuolelle.

Those were the days

2009-09-08T19:40:00.002+03:00

Olen viime viikkoina kokenut pienimuotoista ikäkriisiä tajuttuani sekä sen, että nuorimmat yliopisto-opintonsa aloittavat ovat syntyneet 90-luvulla että sen, että itselläni pyörähti käyntiin 7. opiskeluvuosi. Seitsemännen vuoden opiskelija kuulostaa, nooh, aika vanhalta. Akateemista ikäkriisiä ei helpota se, että tiedän jo ainakin muutaman itseäni myöhemmin valmistuneen saaneen gradun kannet kiinni ja tutkinnon plakkariin. Ilmoittaessani graduohjaajalleni, etten syksylläkään tule semmoihin mutta jatkan kyllä mieluusti ryhmän listalla, sain jo toistamiseen varoittelut siitä, ettei työelämään kannata jäädä liian pitkäksi aikaa kesken opintojen...

Kuusi vuotta sitten muutin Turkuun. Aloitin polhissan, valtio-opin ja historian perusopinnot. Kävin puheviestinnän ja saksan kurssit. Kävin sitseillä ja päivystyksissä ja olin kovin halukas pääsemään opiskeluporukoihin (ja kuinka paljon harmittikaan, kun en tullut valituksi ainejärjestön hallitukseen). Puhuin politiikkaa. Ensimmäistä kertaa siihen oli mahdollisuus ilman, että sai otsaansa suunnilleen hullun leiman. Luin tentteihin ja vietin iltoja, jolloin olisin toivonut voivani tehdä jotain erityistä, jotain mielekästä. Enpä silloin vielä arvannut, kuinka nopeasti ne illat täyttyvät, kun kerralla lähteekin sitten kunnolla mukaan politikkaan.

Kuinka äsken ne päivät tuntuivat olevan. Ja toisaalta, kuinka kauan niistä onkaan. Niin paljon on tapahtunut, niin monet asiat ovat muuttuneet - eikä vähiten minä itse. Olen tyytyväinen nykyiseen elämääni mutta kyllä silti välillä kaipaan noita päiviä. Toki katselen niitä tällaisina hetkinä nostalgian läpi. Olin toisinaan yksinäinen, stressasin tenteistä, olen kiukkuinen sisäpiireille, en meinannut keksiä laitettavia ruokia. Aika on kuitenkin antanut myös anteeksi noita ikäviä hetkiä. Nyt on jo monesti sellainen olo, että vietin kuitenkin ihan mukavaa opiskelijaelämää. =)

Ei se onneksi vielä ihan ohi ole. Palaan ensi vuoden alusta täysipäiväiseksi opiskelijaksi ja yritän saattaa ne opinnot loppuun. Vaikka P-Klubin rientoihin tuskin enää tulee suunnattua, pääsen varmaan vielä maistelemaan opiskelijuutta. Ainakin pitkiä päiviä kirjastossa ja vähäisiä tuloja...

Asenteita ennen ja nyt

2009-09-03T21:47:00.002+03:00

Olin iltapäivällä USAn suurlähetystön kutsumana seuraamassa Women in Politics and Government -seminaaria. Seminaarin pääpuhuja oli Sandra Day O'Connor, ensimmäinen nainen USAn korkeimman oikeuden jäsenenä. Muut puhujat olivat Helena Ranta ja Tuija Brax.

O'Connor käsitteli puheessaan omia kokemuksiaan juristina ja osana usalaista hallintoa. Kun hän valmistui 50-luvun alussa juristiksi, oli oikeustieteen opiskelijoista 1% naisia. O'Connor kiersi kaikki alueensa lakifirmat, jotka olivat olleet esittäytymässä alan opiskelijoille, mutta yksikään niistä ei suostunut palkkaamaan häntä. Yksi kyllä kysyi, osaako hän kirjoittaa koneella. Sihteerin töitä olisi löytynyt. Lopulta O'Connor kuuli yhdestä asianajotoimistosta, jossa oli jo kerran työskennellyt yksi nainen. Tämä firma olisi ollut halukas palkkaamaan hänet mutta sillä ei ollut varaa palkata yhtään uutta työntekijää. O'Connor tarjoutui työskentelemään palkatta ja samassa huoneessa sihteerin kanssa. Vasta näin hän pääsi oman alansa töihin.

O'Connor teki sittemmin erittäin merkittävän uran usalaisessa oikeushallinnossa ja sai monin paikoin olla ensimmäinen nainen virassaan. Tasa-arvo on tänä aikana edistynyt mutta eipä istu korkeimmassa oikeudessa edelleenkään kuin kaksi naista.

Seminaarin keskustelutilaisuudessa puitiin paljon Suomen "menestystarinaa" tasa-arvon saralla. Toki siinä onkin paljon kiitettävää, äänioikeudesta naisten korkeaan työllisyysasteeseen, yleisestä peruskoulusta pitkiin äitiyslomiin. Esiin nousi kuitenkin myös tasa-arvo-ongelmat nykypäivän Suomessa. Esittäjinä olivat - mukavaa sinänsä - kaksi nuorta miestä. Toinen puhui siitä, kuinka järjestökentällä yhä usein miehet ovat korkeimmissa posteissa ja toinen siitä, miten nuoriin naisiin kohdistuu kovia vaatimuksia ja paineita yhteiskunnasta ja mm. mainonnan maailmasta.

Näitä ongelmia panelistit eivät niinkään tunnistaneet. Pohdimme seminaarin jälkeen, onko tässä jotenkin havaittavissa sukupolviero suhteessa tasa-arvoon. Kun lainsäädännölliset ja sääntöihin pohjautuvat tasa-arvo-ongelmat alkavat olla jo melko vähissä (toki niitäkin on), tuntuu tasa-arvo käytäntöjen ja asenteiden tasolla entistä suuremmalta kysymykseltä. Me kaikki, kaksi nuorta naista ja kaksi nuorta miestä, tunnistimme tasa-arvo-ongelmia mm. suomalaisessa järjestökentässä ja asenneilmapiirissä. Miksi SYLin hallituksen puheenjohtaja on vuosikausia ollut mies ja varapuheenjohtaja nainen? Miksi tuossakin seminaarissa, jonka yleisö oli hyvin naisvaltainen, noin puolet kysymyksistä esittivät miehet? Miksi koulussa hyvin menestyviä poikia pidetään älykkäinä mutta tyttöjä edelleen helposti ahkerina? Miksi käytännön vapaaehtoistyöntekijöistä suuri osa on naisia mutta puheenjohtajistot täyttyvät monissa järjestöissä miehistä? Miksi kunnallispolitiikassa valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien puheenjohtajista niin suuri enemmistö on miehiä?

Voi laman lapsia

2009-08-24T19:47:00.003+03:00

Menin kouluun vuonna 1991, keskelle lamaa siis. Kävin käytännössä koko ala-asteeni laman aikana. Koska oma perheeni ei tästä suoraan esim. työttömyyden muodossa kärsinyt, parhaiten laman huomasi koulussa. Kun menin yläasteelle nousukauden kolkutellessa vuonna 1997, ei leipä siitä paljoa tuntunut levenevän. Ilmeisesti koulut olivat tottuneet säästämiseen.

Aloitin opiskelut vuonna 2003. Opintoraha oli alhaalla - sitä kun ei ollut kertaakaan nostettu sitten viime laman. Kovan vaikuttamistyön jälkeen se viime vuonna nousi mutta suoraan vähemmän kuin hinnat ovat nousseet. Koko opiskeluaikani olen tiennyt, että mitään varmaa, vakaata ja vakituista työsuhdetta ei todennäköisesti ole valmistumisen jälkeen odotettavissa. Nuorena, akateemisena (ja varsinkin yleissivistävän koulutuksen omaavana) naisena olen koko opiskeluaikani valmistautunut vuosien pätkätyökierteeseen.

Nyt oma ikäluokkani alkaa vähitellen valmistua. Mitä saamme? Uuden laman ja sen myötä uuden työttömyyden. Tämä lama poikkeaa edeltäjästään siinä mielessä, että nyt jo ennen lamaa oli akateemista työttömyyttä. Enää se pätkätyökierrekään ei näytä varmalta.

Osa meistä, kuten minä itsekin, on päätynyt mukaan päättämään asioista. Ei näytä ruusuiselta sielläkään. Jo parisen vuotta olemme TYYssä saaneet säästää. Viime viikolla oli eduskuntaryhmän kesäkokous. Valtion budjetti, oivoi. Lautakunnan talousseminaari ja Turun talous, huoh. Ensimmäiset tekomme politiikassa ovat niukkuuden jakamista ja ikäviä päätöksiä.

Jos uskoisi markkinoiden näkymättömään käteen, voisi olla sitä mieltä, ettei se käsi kohtele kaikkia ikäpolvia yhtä reilusti.

Arvoisa kansalainen

2009-08-13T13:14:00.002+03:00

Olen nyt noin puolen vuoden ajan seurannut kirjeenvaihtoasi erään ministerin ja toisinaan myös kaikkien kansanedustajien kanssa. Arvostan aktiivisuuttasi. On hienoa, ettei kynnys yhteydenottamiseen päättäjien kanssa ole liian korkea.

Jos sallit, arvoisa kansalainen, voisin kuitenkin antaa muutaman neuvon. Harva ihminen ilahtuu haukkumisesta, ja - vaikka se ehkä unohtuukin - ihmisiä ne päättäjätkin ovat. Henkilökohtaisuuksiin menoa en varsinkaan suosittele. Vastaamista tuskin myöskään nopeuttaa käskyt tai uhkailut. Arkadianmäellä istuu keskimäärin melko älykästä tai ainakin lukutaitoista väkeä, joten myöskään erilaiset korotuskeinot, kuten ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN, lukuisten huutomerkkien !!!! tai kysymysmerkkien ??? tai näiden yhdistelmien ???!!!??!!! käyttö tai kiroilu on tuskin tarpeen. Myös tilannetajun käyttöä suosittelen. Esimerkiksi vihreän ministerin kohdalla rasististen argumenttien käyttö tuskin lisää suopeutta asiaasi kohtaan.

Kun itse olet aktiivinen, et varmaankaan ylläty, että kaltaisiasi löytyy Suomen kansasta useita. Jos vastaus ei tule samana päivänä tai vielä seuraavalla viikollakaan, kyse ei varmaankaan ole henkilökohtaisesti sinua vastaan osoitetusta välinpitämättömyydestä tai loukkauksesta. En suosittelisi myöskään kirjoittamaan jatkuvasti tai lähettämään viestejä päivittäin, on aihe sitten sama tai ei. Sivistyneenä kansalaisena toki tunnet sadun Pekasta ja sudesta.

Ehdottaisin myös, ettet lähettäisi viestisi mukana liitetiedostoja. Eduskunnan posti tukkiintuu niin kovin helposti. Monet edustajat myös lukevat mielellään sähköpostejaan kännykällä, mihin liitetiedostot eivät myöskään istu. Suosittelisin lisäksi, että pyrkisit esittämään asiasi mahdollisimman tiiviisti. Vaikkapa neljä liuskaa kattava sähköposti voi olla kiireessä hankalahko omaksua.

Arvoisa kansalainen, kannattaa myös muistaa, että maassamme on monipuoluejärjestelmä. Vaikka sinulla olisi kuinka hyviä argumentteja oman mielipiteesi taakse, eivät ne välttämättä kuitenkaan saa kansanedustajaa muuttamaan mieltään oman puolueensa perusarvojen vastaiseksi. Tällaisessa tilanteessa suosittelisin suosiolla kääntymään jonkin toisen puolueen puoleen.

Vielä lopuksi haluaisin muistuttaa siitä, että viestin varustaminen omalla nimellä lisää vastaustodennäköisyyttä verrattuna nimettömiin viesteihin.

ystävällisin terveisin

Katalaanillisia kuvia

2009-08-04T19:14:00.016+03:00

Laitan tänne jokusen kuvan heinäkuiselta Barcelonan-reissultamme. Ennen lomailua Barcelonassa osallistuin Katalonian vihreiden nuorten kesäleirille. Oli kiinnostavaa kuulla hyvinkin erilaisen alueen vihreiden nuorten ajatuksia sekä politiikasta että järjestötoiminnasta.

Meillä ei toki olekaan - onneksi - takana vuosikymmenten oikeistodiktatuuria mutta on silti melko vaikea ajatella, että ViNOn tapahtuma olisi nimetty kuolleen ihmisoikeustaistelija-kommunistin mukaan. =)

Kolumbuksen sormi

Kattojen yllä katedraalin tornissa

Kirkko, jonka seinässä näkyvät sisällissodan pommitusten ja/tai teloitusten jäljet

600-luvulta oleva synagogan muistolaatta, jonka alle joku on esittänyt oman mielipiteensä

Paikallisessa maitobaarissa, jolla on ikää vaatimattomat n. 130 vuotta

Montjuic-kukkulalla

Casa Battlo

Sagrada Familian tornit

Yhteispotretti on toisinaan paikallaan

Parc Guellin kukkien keskellä

Tibidabon vanhassa maailmanpyörässä käytiin pyörimässä

Keskiaikainen oppinut luostarissa?

Kaksi naista - isompi on Miron käsitys asiasta

Gaudimainen lohikäärme

Piilopuoluetukea ja piilopuoluetukea

2009-08-02T19:53:00.004+03:00

Tämän päivän Hesarissa oli melko erikoinen näkökulma puolueiden rahoitukseen. Tampereen kauppakamarin toimitusjohtajan Tommi Rasilan mielestä on ongelmallista se, että kunnallisten luottamushenkilöiden palkkioista menee ns. puolueveroa eli paikallisyhdistys perii jonkin sovitun prosenttiosuuden palkkiosta. Rasila kutsuu tätä piilopuoluetueksi.

Vaikka puolueiden rahoituksessa on tällä hetkellä totta tosiaan paljon hämärää ja epäselvyyttä, en oikein osaa pitää tätä puolueveroa niin kovin suurena ongelmana. Kunta maksaa luottamushenkilöilleen tietyn palkkiosumman. Tämän summa on vakio, sen suuruuteen ei siis vaikuta se, meneekö palkkio kokonaan luottamushenkilölle vai osin jollekin muulle taholle. Kyse ei siis ole siitä, että kuntien rahoja tuhlattaisiin liikaa siirtämällä niitä puolueiden pussiin. Puolueverossa ei myöskään ole mitään järin salaista - ainakin vihreissä jokainen kunnallisvaaliehdokas allekirjoittaa ehdokassopimuksen, jossa sitoutuu antamaan sovitun prosenttiosuuden palkkiostaan paikallisyhdistykselle. Sen ei siis pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään.

Näin köyhää puoluetta edustavana voisin jopa ajatella, että on demokratiankin hyvä, että paikallisjärjestöt saavat varoja omilta luottamustoimijoiltaan. Näin tarve esimerkiksi haalia rahaa jostain epämääräisistä lähteistä on selvästi pienempi, kun tietty peruspesämuna muodostuu jäsenmaksuista ja puolueveroista. Itse en myöskään luottamushenkilönä pidä mitenkään vääränä sitä, että osa palkkiostani menee paikallisyhdistykselleni. En kuitenkaan edusta lautakunnassa itseäni vaan äänestäjiäni ja puoluettani. Ilman paikallisjärjestöni kokoamaa listaa ja tekemää vaalityötä en olisi kyseisiä luottamustoimia saanut.

Jos joku huolehtii siitä, että puolueveron avulla voitaisiin jotenkin lahjoa jotakuta - mikä alkaa olla jo melkoisen absurdi ajatus itsessään - eikö senkin kannalta ole jopa ihan ok, että koko summa ei mene yksittäiselle ihmiselle? Lähtökohtaisesti kokonaista järjestöä pitäisi kai kuitenkin olla vaikeampi lahjoa kuin yksittäisiä poliitikkoja.

Oikeastaan surkuhupaisinta Rasilan kolumnissa on se, ettei siinä nähty metsää puilta. Kunnat kun koko ajan antavat todellista piilopuoluetukea esimerkiksi nuoriso- ja kulttuuriavustuksien muodossa. Jos vertaa sitä, että luottamushenkilön palkkiosta osa ohjataan puolueen paikallisjärjestölle, siihen, että esimerkiksi kunnan vapaata kulttuurityötä tukemaan tarkoitetuista rahoista osa annetaan poliittisella päätöksellä puoluekytköksin varustetuille yhdistyksille, kummassa on enemmän kyse piilopuoluetuesta?

Tasa-arvoa Pohjolassa

2009-07-27T13:03:00.002+03:00

Suomessa on noussut kohu, melkeinpä pieni kriisi siitä, että yksi tuoreista mepeistämme on kehdannut tulla raskaaksi kertomatta tästä äänestäjilleen. Kumma kyllä, eräs toinenkin meppimme on saamassa samoihin aikoihin lapsen. Tästä ei mitään kohua ole syntynyt. Kas vain, ensin mainittu meppi sattuu olemaan nainen ja toinen mies.

Lähipiirissäni on tulossa vauva lasketulla ajalla marraskuun loppu. Vauvan olisi siis tarkoitus syntyä ilmeisesti joitain viikkoja ennen Mannerin pienokaista. Raskauden alussa muutama viikkokin on merkityksellinen. Keskenmenon riski on suurin ennen 12. viikkoa. Vasta ohi 2o. viikon vauvalla on mahdollisuuksia selvitä hengissä kohdun ulkopuolella. Kuinka moni kertoo edes vähän kaukaisemmille kavereille raskaudestaan ennen näitä viikkoja? Kuinka monesta on kohtuullista, että raskaudesta pitäisi kertoa ventovieraille ennen näitä viikkoja?

Kohtuullisuus on yksi kysymys. Laillisuus on toinen. Europarlamentaarikon työ on viiden vuoden määräaikainen työpesti. Siihen valitaan hieman poikkeuksellisella tavalla mutta kyllä kyse työstä on. Ja kappas vain: mahdollinen raskaus ei saa vaikuttaa työhönottoon eikä siitä ole työnantajalla oikeutta kysyä.

Mannerin kritisoijat ovat itkeneet sen perään, että äitiysloma sijoittuu kauden alkuun ja voivoivoi kaikki tärkeät suhteet jäävät luomatta. No, mepin työ alkoi jo, joten eiköhän se Manner ehdi joitain suhteita ennen marraskuutakin luoda. Jos suhteet ovat se keskeinen juttu mepin työssä, mistä muusta niitä haittaavasta olisi äänestäjille pitänyt kertoa? Ranskan kielen taidon puutteesta? Tavasta retkahtaa ryyppäämään? Aikomuksesta viettää jokainen vapaahetki kotimaassa?

Naapurimaamme Tanska on myös kunnostautunut tasa-arvorintamalla. Juuri ennen kansainvälisen hlbt-festarin alkua kolme homoa on hakattu sairaalakuntoon. Poliisi epäilee viharikosta. Tanskassa. Valitettavasti edelleen näyttää löytyvän ihmisiä, joille on mahdotonta kunnioittaa toisen ihmisoikeuksia: oikeutta koskemattomuuteen, oikeutta seksuaalisuuteensa ja sen ilmaisuun, kokoontumisvapautta. Mitä niin vaikeaa siinä voi olla?

Valitettavasti seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat rikokset kertovat karua kieltään myös yhteiskunnasta laajemmin. Haluaisin ajatella, että rikoksia tekevät muutamat hourupäät. Pahoin kuitenkin pelkään, että taustalla on myös mm. kouluissa esiintyvää asenteellisuutta. Tie tasa-arvoon on pitkä Tanskassakin.

Loppuun vielä tasa-arvoa vähän erilaisesta Pohjolasta: Pohjois-Korea on kieltänyt naisilta housujen käytön. Mitä se kommunismi sanoikaan tasa-arvosta?

Rekisteriä rekisterin perään

2009-07-20T21:05:00.002+03:00

Kun koto-Suomessa on saanut harmistella passirekisterin käyttöönottoa, Ruotsissa haikaillaan toisenlaisten rekisterien perään: hallituksessa olevat kristilliset ovat ehdottaneet rekisteriä abortin tehneistä naisista. Onneksi muilla hallituspuolueilla on ainakin vielä järkeä vastustaa esitystä.

Ajatus tuntuu absurdilta. Tuskin yksikään nainen tekee aborttia huvikseen. Naisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja oikeus tehdä sitä koskevia päätöksiä. Olisiko rekisteri askel aborttioikeuden rajoittamiseen vai mitä sillä tehtäisiin? Moralisoitaisiin naisia näiden käydessä lääkärissä?

Lomaolo - itse kullakin

2009-07-08T19:16:00.003+03:00

Vaalirahasotkua jaksettiin ihmeen pitkään vielä juhannuksen jälkeen puida. Nyt vauhti alkaa kuitenkin hiipua. Jotenkin kummassa esimerkiksi Vanhasen valehtelut - tai siis, ööh, unohtelut - ovat jääneet pois otsikoista ja on keskitytty vain Kevaan. Toki siinäkin on selvitettävää mutta silti tuntuu oudolta, kuinka helpolla Vanhanen loppujen lopuksi pääsi. Muistellessa kuuden vuoden takaisia tapahtumia ei voi välttyä ajatukselta, olisiko lopputulos ollut sama, jos Vanhanen sattuisikin olemaan nainen.

Vaan enpä voi syytellä mediaa ja poliitikkoja kohun hiipumisesta. Selvä tarve lomatauolle on havaittavissa omalla kohdallanikin. Kun koko kevään tekee käytännössä pelkästään jollain tavalla politiikkaa, tulee loman alkaessa sellainen olo, ettei oikeastaan ole kummemmin mitään repäisevää sanottavaa. Puhe auringosta tai sen puutteesta, hyvistä kirjoista ja jäätelöstä tuntuu ihan riittävältä. Eihän näin pitäisi olla. Vallan vahtikoiran pitäisi räksyttää heinäkuussakin ja poliitikkojen vähintään reagoida maailman tapahtumiin. Näin pitäisi kunnioituksesta äänestäjiä kohtaan. Valheista ei pitäisi päästä livahtamaan vain lomakauden takia.

Toisaalta taas poliitikkojenkin aivot tarvitsevat pätkän, jolloin ne saavat tuulettua. Eivät ne uudet ajatuksetkaan kiireessä ja stressissä synny. Raukeina kesäaamuina voi olla hyväksi itse kullekin avata lehti, jonka suurin uutinen koskee sinilevää tai sorsanpoikasia. Voi olla hyvä antaa maailman rullata eteenpäin ilman omaa osallistumista tai tarkkailua. Ja jos asia on ollut tärkeä, voi siihen palata elokuussakin. Jos yhteiskunnan tahtia ei keinotekoisesti pidettäisi niin kovana, että uutinen vanhenee päivässä, ei kuukausi oikeasti olisi aika eikä mikään vaikkapa sitten poliittisen skandaalin kypsyä.

Hallinto lähellä ihmistä

2009-06-22T13:03:00.002+03:00

Tämä sopii aika hyvin edellisen jatkoksi. Mielestäni kertoo jotain sekä valtionhallinnon ymmärryksestä tietoyhteiskunnan päälle että suhteesta kansalaisiin se, että ministeriöiden nettisivuissa ei ole mitään logiikkaa. Noin puolet sivujen osoitteesta rakentuu muodossa om.fi, tem.fi, stm.fi eli ministeriöiden suomenkielisistä lyhenteistä. Jokusessa käytetään englanninkielistä lyhennettä: intermin.fi, defmin.fi. Mutta ei tässä kaikki. Molemmista ylläolevista malleista löytyy poikkeuksia. Ulkoministeriö onkin formin.finland.fi ja ympäristöministeriö ymparisto.fi/ym. Ja mistä ihmeestä pitäisi tietää, että opetusministeriö ei ole opm.fi tai edmin.fi vaan minedu.fi?

Sama epäloogisuus esiintyy ministeriöiden virallisissa postiosoitteissa (kun ei siis halua lähettää viestiä suoraan kellekään virkamiehelle tai ministerille vaan kirjaamoon). Osoitteistosta löytyy esimerkiksi kirjaamo.stm@stm.fi, sm.kirjaamo@intermin.fi ja oikeusministerio@om.fi.

Itse seikkailen töissä aika paljon eri ministeriöiden sivuilla ja silti en ole sen paremmin löytänyt mitään logiikkaa näissä osoitteistoissa. Kun ihminen lopulta löytää haluamansa ministeriön nettisivun, saa vielä pistää pystyyn pienen etsintäpartion löytääkseen kirjaamon osoitteen. Erittäin käyttäjäystävällistä. Olisiko ihan liikaa vaadittu, että sekä ministeriöiden nettisivuissa että meiliosoitteissa olisi yhtenäinen ja selkeä logiikka? Sivuille voisi olla hankittuna sekä suomen että englanninkieliset osoitteet, jos "kansainvälisyys" on tässä joku kynnyskysymys.

Kaikkien elämää helpottaisi, jos julkishallinto olisi helposti tavoitettavissa netistä. Kiva bonus olisi myös, jos sivustot olisivat helppokäyttöisiä ja esteettömiä. Tällä hetkellä monilta julkishallinnon sivuilta on tuhottoman vaikea löytää etsimäänsä. Tämä pätee esimerkiksi armaan kotikuntani sivuihin sekä valtion hankerekisterin sivuihin. Välillä tuntuu, että monissa kunnissa, ministeriöissä yms. nettisivuja pidetään välttämättömänä pahana eikä tajuta, että ne ovat sekä väylä, jolla ihmiset etsivät tietoa ja lähestyvät päättäjiä/virkamiehiä, että keskeinen osa kyseisen tahon imagoa. Jos sivut ovat kovin hankalat - ja jopa hankalasti löydettävät - tulee toisinaan mieleen, että halutaanko tahallaan hankaloittaa ihmisten tiedonsaantia ja asioihin vaikuttamista.

Toivottavasti ei. Ajattelen kuitenkin mielummin, että hallinnossa ollaan vanhakantaisia ja kankeita kuin että siellä tahallaan hankaloitettaisiin ihmisten osallistumista.

Kieli on valtaa

2009-06-21T20:56:00.002+03:00

Olen menossa huomenna ensimmäiseen valtuuston kokoukseeni. Kyseessä on ylimääräinen valtuusto, jossa käsitellään vain kaksi kaavaa sekä kaupungin talousohjelma. Vaikka en ole Turun kunnallispolitiikan syövereissä kovin paljoa ollutkaan, olen melko perillä poliittisesta järjestelmästä sekä tottunut lukemaan monenmoisia tekstejä. Silti oli kyllä pänttäämistä tuon talousohjelman kanssa. Kieli oli kankeaa, tyhjänpäiväistä ja byrokraattista sekä asiat ilmaistu epäselvästi. Ohjelmasta löytyy esim. tällaista tekstiä: "Tuote ansaitsee varastointipaikan, mikäli sen varastointi tuottaa lisäarvoa toimitusprosessissa." (No enpä olisi ikinä arvannut) tai "Hallintokuntakohtaisen toimenpideohjelman taloudelliset vaikutukset on huomioitu suunnitelmakauden vuosille kohdennettuna ja laskettu rakenteellisesti sisään kyseisten hallintokuntien taloussuunnitelmiin sekä vuoden 2010 ohjelukuihin." (On sitten haluttu paljon hienoja sanoja yhteen virkkeeseen).

Monta kertaa tekstiä lukiessa tuntui, ettei ollut oikein kärryillä, mitä siinä todella esitettiin päätettäväksi. Ei hyvä. Politiikassa asiat pitäisi pystyä - tai vähintään pyrkiä - esittämään niin selkeästi, että tavallinen kuntalainen kykenee ottamaan selvää, mitä hänen kunnassaan tapahtuu. Ihmettelen kovasti, jos kovinkaan moni turkulainen jaksaa tuota talousohjelmaa lukea paria sivua pitemmälle tai kokee sisäistäneensä sen nopealla lukemisella. Se siitä avoimesta päätöksenteosta, jos kansalaiset eivät pysty kommentoimaan tulossa olevia päätöksiä. Ja se siitä demokratiasta, jos täytyy olla todella kokenut ja sisällä virkamiesten käyttämässä kielessä, jotta kunnolla pystyy sisäistämään esitettävät asiat. Ensin kirjoitetaan tällaista tekstiä ja sen jälkeen ihmetellään suureen ääneen, että miten niin valta pakenee virkamiehille. Miten niin, tosiaankin.

Pienihmisiä

2009-06-17T21:19:00.002+03:00

Olen saanut viikon sisällä tutustua kahteen aivan uuteen ihmiseen. Nannan ja Jarkon vauvan näin neljän päivän ikäisenä ja Emman ja Tapion pikkuiselle ikää oli kertynyt päivä enemmän. Voi miten suloisia! En lapsena tai nuorena (nythän olen siis tällainen ikäloppu=)) hirveästi perustanut pikkulapsista mutta jo vuosia olen ollut aivan heikkona niihin. Onkin positiivista kun ystävät ja kaverit alkavat lisääntyä. Ehkä niiden pikkuisten kanssa sitten saa jo viettää aikaakin... =)

Siellä sun täällä

2009-06-14T20:25:00.004+03:00

Pariin viime viikkoon on mahtunut suuri määrä tekemistä ja menemistä. Kun tämän viikon sai pulkkaan, voi ehkä jo uskaltaa ajatella, että kiire hellittäisi. Ei lomaankaan onneksi enää kamalan kauan ole - heinäkuuta odotellessa!

Eilinen kului Vinon hallituksen puolivälikokouksessa, jossa mm. käytiin palautekeskustelu alkuvuodesta ja suunniteltiin syksyn toimintaa. Tiistaina oli kehityskeskustelu pääsihteerin kanssa ja keskiviikkona toimiston palautekeskustelu keväästä. Omalla tavallaan moiset keskustelut ovat melko rankkoja, kun tullaanhan niissä lähellä omia ominaisuuksia ja toimintaa puheenjohtajana, mutta kyllä niitä on hyvä ja hyödyllistä käydä. Ja meillä on joka tapauksessa mainio porukka!

Viime viikonloppu kului vaalivoittoa jännittäen ja juhlien (meillä on niin hyvät mepit!) sekä häitä tanssien. Tuli samalla käytyä ensimmäisen kerran Seinäjoella. Tuo Pohjanmaan-matkailu kun ei koskaan ole kuulunut perusharrastuksiini. Olin tätä reissua ennen käynyt Pohjanmaalla noin kahdesti: Kokkolassa puoluekokouksessa 2005 ja Oulussa Vinon hallituksen kanssa 2006. Häissä oli morsiamenryöstö, mistä en sinänsä noin vanhana ja patriarkaattisena perinteenä perusta, mutta sulhaselle oli mietitty kyllä täysin oikea tehtävä ratkaistavaksi: piti laatia strategia missioineen ja visioineen... =)

Olin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin ylioppilasteatterin Välikysymys-näytelmää sekä sen jälkeisessä kutsukeskustelutilaisuudessa. Varmasti näytelmästä olisi saanut enemmän irti, jos olisi paremmin sisällä Helsingin kunnallispolitiiikassa mutta kyllä se suurelta osin oli sekä hauska että satiirinen näilläkin taustatiedoilla. Lopun keskustelutilaisuus oli kyllä melkoinen fiasko. Keskustelua ei ohjattu mitenkään, mikä johti siihen, ettei mitään keskustelua todella käyty vaan vihainen yleisö huuteli panelistien päälle ja syytteli heitä kaikesta. Lähtökohtaisesti olin samaa mieltä vasemmistohenkisen yleisön kanssa mutta tilanne alkoi kyllä ärsyttää. Haluttiinko keskustella vai riidellä? Niiden välillä kun kuitenkin on eroja.

Tilaisuuden hämmentävintä antia olivat kuitenkin Sirpa Asko-Seljavaaran kommentit. Näytelmässä oli kuvattu pätkä, jossa noin kaksikymmentävuotias dramaturgi kertoi omista kokemuksistaan, kun oli yrittänyt saada apua mielenterveysongelmiinsa ala-asteikäisestä lähtien. Asko-Seljavaara selitti suureen ääneen, kuinka hän näkee naamasta, ettei kyseinen tyttö apua tarvitse. Onhan hän kuitenkin lääkäri. Sen jälkeen ei tuntunut kovinkaan luottamusta herättävältä, kun hän kehuskeli 60-luvulla hoitaneensa yksin kaikki jonkun kunnan 6000 asukasta. Kaipa se hoituu, jos lähettää puolet potilaista kotiin, kun näkee naamasta, että nämä eivät tarvitse hoitoa tai ovat "sellaisia tyttöjä" (suora lainaus).

EDIT: Pääsi unohtumaan paneelissa mukana olleen Paul Lillkrankin neronleimaukset. Kun nostin esiin sen, että pelkkä ongelmien paikkailu ei riitä vaan niille pitäisi jo etukäteen tehdä jotain ja käytin esimerkikkinä mielenterveysongelmista kärsivää neljännestä korkeakouluopiskelijoista, Lillkrank tarttui heti asiaan kiinni, kun on "yliopistoihmisenä asiantuntija". Kysehän on siitä, että yliopistoihin otetaan liian paljon ja liian helposti ihmisiä. Kaikki eivät vain ole kykeneviä yliopisto-opintoihin. Tässä syy mielenterveysongelmiin. Ilmeisesti minustakaan, joka pääsin omaan oppiaineeseeni suoraan lukiosta korkeimmilla pisteillä, ei oikeasti ole tähän vaativaan yliopistomaailmaan...

Identiteettiä ja sen semmoista

2009-06-02T22:03:00.002+03:00

Syyllistyn erittäin helposti. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asia, mikä olisi pitänyt tehdä, mistä joku huomauttelee tai moittii tai mitä itse olin ajatellut, kun jo tunnen huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Ei ole paljon järkeä tässä. Kyky syyllistyä on toisinaan ihan hyvä, jos se saa tekemään asioita, silloin kun toinen niistä aiheellisesti huomauttaa, mutta itselläni homma menee usein överiksi.

Sopiva esimerkki on tämä blogikin. Olen monaasti kantanut huonoa omaatuntoa siitä, että postausten väli on kasvanut viikkoon tai ylikin. Mitä hyötyä siitäkin on? Jos vain huonoa omaatuntoa helpottaakseen kirjoittaa, ei tekstistä välttämättä tule kovin mainiota. Jos taas rupeaa huolehtimaan liian harvasta tahdista, tulee olo, että jos harvoin kirjoittaa, täytyy sitten kirjoittaa tosi fiksuja. Takuuvarma tapa nostaa kirjoituskynnystä.

Lempeämpi asennoituminen itseä kohtaan ja pienemmät itseen kohdistuvat vaatimukset ovat jo pitkään olleet listallani. Saanpa nyt harjoitella niitä myös kirjoittamisen suhteen. Haluan edelleen ylläpitää blogia ja päivittää sitä säännöllisesti. En kuitenkaan halua kantaa huonoa omaatuntoa siitä, jos kiireisinä aikoina päivitystahti hiipuu tai jos väsyneenä en saa aikaan mitään suuria poliittisia oivalluksia tai kielellisiä hienouksia. No niin, nyt orientoidun kirjoittamaan stressaamatta ja milloin mistäkin teemasta. Noin. Päätetty.

=)

Omaan minäkuvaani kuuluu ajatus itsestäni jotenkin "kulttuuri-ihmisenä". En ole koskaan pitänyt itseäni minään suurena asiantuntijana kulttuurin saralla mutta identiteettiini on silti kuulunut mieltymys kulttuuria kohtaan ja ajatus, että osallistun kulttuuririentoihin jotenkin säännöllisesti. Onkin ollut karua huomata, kuinka joskus oma minäkuva ja todellisuus ovat kaukana. Joinain vuosina olen havainnut, etten ole yli vuoteen käynyt kertaakaan esim. teatterissa, oopperassa tai näyttelyissä. Elokuvissa käynnissäkin on saattanut olla puolen vuoden taukoja enkä ole edes seurannut, mitä keikkoja kaupungissa olisi. Siinä joutuu jo pohtimaan, onko oma minäkuva tässä suhteessa kohdallaan. Tänä keväänä olen onneksi saanut sovitettua kulttuuriminäni edes jotenkuten työ- ja järjestöminien joukkoon. Olen käynyt kahdesti teatterissa (Komin Kalavale ja Kansallisen Tuntematon sotilas) sekä kahdesti taidenäyttelyssä (Kiasman Choosing My Religion ja Tennispalatsin Walt Disney ja Euroopan taide). Torstaina olen menossa vielä kertaalleen teatteriin, kun sain kutsun Helsingin ylioppilasteatterin Valtuusto-näytelmään. Ei onneksi tarvitse kaiken kiireen keskellä ruveta rukkaamaan omaa minäkuvaakin. =)

Keskustelu voi tarkoittaa myös vähemmistössä olemista

2009-05-24T19:08:00.002+03:00

Luin aamun Hesarista nuorehkon oikeustieteilijän haastattelun. Nainen oli opiskellut perustutkintonsa Suomessa ja tohtoroitunut USAssa, jossa toimii nyt apulaisproffana. Artikkelissa pisti silmään viime aikoina yleistynyt argumentti: "tästä ja tästä aiheesta ei saa käydä Suomessa keskustelua." Tällä kertaa ei siis puolustettu lukukausimaksuja, haluttiin vain avata keskustelua niistä, kun nyt Suomessa ei aiheesta saa puhua.

Sinänsä argumentti on nerokas. Sillä käyttäjä antaa itsestään kuvan demokraattisena ja avoimena ihmisenä, jolla ei ole tabuaiheita. Vastustajat taas ovat änkyröitä, jotka ovat lukkiutuneina juoksuhautoihinsa kieltämässä keskustelua.

Argumentti vain monesti on valheellinen. Tuntuu, että sitä käytetään silloin, kun on havaittu, että enemmistö on eri mieltä kuin itse. Esimerkiksi lukukausimaksuista on kyllä viime vuosina käyty keskustelua (itsestäni tuntuu, että jopa erittäin paljon) mutta enemmistö keskustelijoista nyt vain sattuu vastustamaan lukukausimaksuja. Keskustelun luonteeseen kun kuuluu, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja omine mielipiteineen voi jäädä myös vähemmistöön. Se on sitä paljon kaivattua keskustelua.

Puoluekokoustelua

2009-05-18T21:15:00.003+03:00

Olipa melkoinen puoluekokous. Anni tuli lopulta valittua puheenjohtajaksi (jo sitä neljä vuotta odoteltiin=)), saatiin hyvät varapuheenjohtajat - Mari, Oras ja Jyrki - ja hyväksyttiin puolueen ensimmäinen strategia. Olin itse mukana melkein kaksi vuotta istuneessa strategiatyöryhmässä, ja täytyy sanoa, että mielestäni paperi on mainio. Nyt kun vielä meiltä löytyy halu todella toteuttaa se.

Minut valittiin puoluehallitukseen. Valtuuskuntaan tulikin jo kahden kauden rotaatio täyteen. Vinolaisia saatiin hyvin eri paikoille: Amu valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi, minä ja Touko puoluehallitukseen ja suuri määrä tyyppejä valtuuskuntaan. Vinolaiset pitivät myös järjestönä mitaten selvästi eniten ja erittäin laadukkaita puheenvuoroja. Jee, ollaan hyviä. =)

Tässä omat puheenvuoroni:

Vinon linjapuhe poliittisessa keskustelussa (puheaika kaksi minuuttia):

Hei ystävät.

Viime aikoina ei ole ollut pelkästään helppoa olla nuori. Nuoriin kohdistetut vaatimukset ovat suuria. Vai mistä muusta kuin yhteiskunnan vaativuudesta kertoo se, että korkeakouluopiskelijoista neljännes kärsii mielenterveysongelmista?

Tänä keväänä sukupolveen liittyvät kysymykset ovat olleet vahvasti esillä. Eläkeuudistus nostatti tunteita eri ikäisissä – mutta kaikille nuorille taisi olla selvää, että meidän eläkeikämme tulee olemaan paljon nykysuunnitelmia korkeampi. Kun eläkeikää ei saatu nostettua, lastattiin entistä enemmän paineita työuran alkupäähän – nuorille. Toiselta asteelta olisi ponkaistava suoraan korkeakoulutukseen, joka olisi suoritettava viidessä vuodessa, samalla työkokemusta hankkien. Opintotukea uudistetaan, jotta me kaikki varmasti valmistuisimme määräajassa. Lisää rahaa tähän ei kylläkään ole luvassa. Ei sitten kenellekään tullut mieleen, että vika voisi olla opintotuen määrässä, ei rakenteessa?

Talouttamme heiluttava lama on useallakin tavalla erilainen kuin viimeksi. Yksi keskeinen ero on se, että korkeakoulutettuja on selvästi enemmän työttömänä. Jo vuosia opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat saaneet tottua työelämän epävarmuuteen. Nyt meitä prekaareja odottaa myös työttömyys.

Kauan on puhuttu vanhemmuuden kustannusten jakamisesta tasan työnantajien kesken, jottei nuoria naisia syrjittäisi työmarkkinoilla. Mitään ei silti ole tapahtunut. Pitkään on vaadittu ammattiyhdistysliikkeeltä heräämistä pätkätyöläisten arkeen. Turhaan. Nuorten mielenterveysmäärärahoista on saatu tapella joka vuosi eivätkä ne vieläkään ole riittävällä tasolla.

Jos nuoret todella ovat tärkeä osa yhteiskuntaa, jos meidän tulee kantaa kaikki vastuu ilmastomuutoksen seurauksista ja eläkepommista, jos me olemme ”tulevaisuuden toivoja”, tulee sen jollain tavalla näkyä myös nykypoliitikkojen toiminnassa. Ikuisesti eivät nuoret voi odottaa.

Kannatuspuheenvuoro Marille vpj-kisassa (puheaika yksi minuutti):

Heipä hei jälleen.

Mielestäni tämä puolue tarvitsee Mari Puoskarin varapuheenjohtajakseen. Olen ollut jäsenenä Marin vetämässä strategiatyöryhmässä ja voin sanoa, ettei tule mieleen ketään, joka olisi vetänyt strategiatyötä paremmin. Tulevalla kaksivuotiskaudella huomenna hyväksyttävä strategia on tarkoitus panna toimeen. Eikö olisi haaskausta jättää valitsematta toimeenpanotyöhön henkilö, joka tuntee strategian paremmin kuin kukaan?

Yksi tulevien vuosien keskeisistä tavoitteistamme on puolueen jäsenmäärän kasvattaminen. Vinolla on tässä puoluekokouksessa toiseksi eniten edustajia Uudenmaan jälkeen. Mari on ollut yksi voimahahmoista nykyisen Vinon alkuaikoina. Mari laittoi Vinon jäsenjärjestöjen perustamistyön alkuun ja on yksi syy siihen, että Vinon jäsenkasvu on ollut vahvaa koko 2000-luvun. Tätä taitoa tarvitaan puolueessakin.

Mari on erittäin pätevä ja motivoitunut puoluetoimija. Tämän lisäksi Mari on helposti lähestyttävä ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että Mari on sisimpäänsä asti vihreä. Mari on vahvasti aatteellinen henkilö, maailmanparantaja, joka haluaa murskata lasikaton ja pysäyttää ilmastomuutoksen. Mari on oikea ihminen oikeassa paikassa toimiessaan varapuheenjohtajana.

Eurovaalit lähestyvät

2009-05-11T20:53:00.002+03:00

Vihreät julkaisivat imagomainoksensa. Tämän lisäksi kadun varsille tulee toki tuttupärstägalleria kaikkine mainioine ehdokkaineen.

Yleismainokset ovat mielestäni aika passeleita. Vähän provoisoivempia voisivat toki olla - edes osa - mutta mukavan erilaisia ja kauniita.

Tietoturva-asiaa

2009-05-06T21:02:00.002+03:00

Olin eilen tilaisuudessa, jossa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio esitteli näkemyksiään siitä, miksi Suomeen tarvittaisiin erillinen tietoturvalaki. Esiin nousi kiinnostavia pointteja, kuten:

- tietoturvaan liittyvät kysymykset koskettavat ihmisoikeuksia (tästä mm. EIT:n päätöksiä) eikä niissä pitäisi siksi olla harmaita alueita

- globaalilla tasolla monet muut maat ovat jo reagoineet tietoturvan haasteisiin ja Suomi on tätä menoa "nukkumassa onnensa ohi" (lainaus Aarniolta)

- yritysjohtajien yms. on tällä hetkellä liian helppoa paeta vastuuta tietoturvaan liittyvissä ongelmakysymyksissä ja siirtää päätökset ja syy atk-yksiköille, kun ei ole selviä pykäliä tai juurikaan riskiä jäädä kiinni

- lainvalmistelu on tällä hetkellä sirpaleista --> vaikka tietoturvaan liittyviä kysymyksiä pitäisi huomioida hyvin monenlaisessa lainsäädännössä, tätä ei nyt tehdä tai tehdään hyvin vaihdellen

- tuomioistuinten ja syyttäjien tietoturvaosaaminen on tällä hetkellä heikkoa, kun ei ole selkeää lainsäädäntöä

- identiteettivarkautta ei ole kriminalisoitu

- hallinnonalojen välinen työnjako ei ole selvää eikä näytä olevan selvenemässä eri ministeriöiden nokkimiskisan takia

- kansalaiset pitäisi saada alamaisista asiakkaiksi --> kaikilla tulee olla oikeus laadukkaisiin ja tietoturvallisiin palveluihin, myös eri vähemmistöillä

- kenelläkään ei ole tällä hetkellä kokonaiskuvaa tietoturvan tilasta

Aarnion mukaan olisi selvä tarve tietoturvalaille, jossa määriteltäisiin sekä velvoitteet, oikeudet että sanktiot. En ole mikään asiantuntija tällä alalla mutta perustelut kokonaisuudessaan kuulostivat kyllä sen verran vakuuttavilta, että uskon itsekin tällaiselle laille olevan tarvetta. Ei ole mitään järkeä siinä, että tietoturvalainsäädäntö on ensinnäkin puutteellista ja toisekseen hajallaan eri laeissa, joista sitä on monesti erittäin hankala löytää, varsinkin jos lain nimikin tuntuu viittaavan johonkin ihan muuhun. Ilmeisesti kovin monet päättäjät ja virkamiehet elävät edelleen maailmassa, jossa erilaiset sähköiset viestintä- yms. palvelut ja ratkaisut ovat jokin pieni erillinen saareke jossain eivätkä olennainen osa jokaisen arkipäivää.

Paikkamuisti

2009-04-27T21:45:00.003+03:00

Minulla on melkoisen kehno suuntavaisto. Kulkiessani jonkun kanssa uudessa paikassa en välttämättä lainkaan kiinnitä huomiota siihen, mitä kautta kuljen ja miten asiat suhteutuvat toisiinsa. Välillä - aika usein jopa - joudun ihan tutuissakin kaupungeissa miettimään, minkä kadun varrella mikäkin paikka nyt olikaan tai mitä kautta minnekin kannattaa mennä (enkä varmasti aina valitse sitä fiksuinta reittiä).

Paikat sen sijaan muistan hyvin. En välttämättä tiedä yhtään missä olen mutta kun näen tutun paikan, muistan olleeni siellä. Kun mietin, missä jokin sijaitsee, en monestikaan muista reittiä mutta tunnistan kyllä kohteen, jos sen joskus löydän. Paikkoihin liittyy myös vahvoja muistoja. Erityisasia on paikat, joissa on tapahtunut jotain merkittävää. Näiden lisäksi mieleen jäävät täysin tavalliset paikat, jossa on tehnyt tai nähnyt jotain. Monesti saatan jopa odottaa, että samainen asia toistuu samassa paikassa, vaikka tiedän sen olevan epätodennäköistä. Keväisin Kruununhaan rannassa odotan näkeväni sorsanpoikasia, joita siinä kerran näin. Eläintarhanlahden soutuseuralla muistelen pieniä pupuja, jotka pomppivat kerran talon ympärillä, vaikka tiedän, että tuskin ne siellä enää majailevat. Hakaniemen Hiltonin ohi kävellessäni muistan melkein aina sen asunnottoman, jonka kanssa kesällä 2006 juttelin.

Erinäistä vaikuttamista

2009-04-26T21:03:00.002+03:00

Taas on ollut melkoista kiirettä ja hoppua. Pysähdyin tässä miettimään, että viime päivien menot edustavat aika hyvin erilaisia vaikuttamisen muotoja. Keskiviikkona edustajiston kokouksessa käytiin mm. lähetekeskustelua TYYn talousstrategiasta. Vaikuttamista yhden ison organisaation taloudellisen toiminnan arvoihin ja ratkaisuihin siis. Torstai ja perjantai kuluivat Turun liikuntalautakunnan strategiaseminaarissa. Tämä taitaa olla sitä politiikkaa perinteisimmillään: kunnallispolitiikkaa ja vielä lautakunnan jäsenenä. Ainakin pohjakeskustelut liikuntatoimen strategiasta vaikuttivat hyviltä.

Eilinen taas kului vähän erilaisessa vaikuttamisessa. Vinon hallitus kokousti. Teimme päätöksiä mm. Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja paikallistason toimintaan liittyen. Päivällä oli myös useiden järjestöjen yhteinen ydinvoiman vastainen mielenosoitus, jossa olin mukana sekä marssimassa että puhumassa.

Tuli aika hyvä vaikuttamiscocktail. Tehokkainta on monesti, kun on valmis sekä istumaan pitkissä kokouksissa ja vääntämään papereiden sanamuodoista että lähtemään kadulle osoittamaan mieltään. On myös hyvä, jos toimii sekä yhdessä samanmielisten kanssa että joutuu välillä väittelemään erimielisten ja -taustaisten kanssa. Ei ainakaan pääse tuudittautumaan ajatukseen, että enemmistö ihmisistä on samaa mieltä kanssasi. =)

Kiusaamisen jälkiä

2009-04-15T20:51:00.003+03:00

Selvittelin yhtä työtehtävää varten koulukiusaamiseen liittyviä asioita. Jo omasta kokemuksesta olisin voinut sanoa paitsi kuinka pahalta kiusaaminen tuntuu, kuinka pitkät jäljet se jättää. Tutkimusten mukaan kiusatut kärsivät muita nuoria useammin masennuksesta, huonosta itsetunnosta ja epäluottamuksesta muita ihmisiä kohtaan. Tuttua tämäkin omasta elämästä.

Hätkähdyttävää oli sen sijaan se, että Turun yliopiston oikeus- ja lääketieteellisten tiedekuntien yhteistutkimuksessa nuorisorikollisuuden taustoista on osoitettu, että sekä kiusaajilla että kiusatuilla on muita nuoria suurempi riski päätyä rikollisiksi. Riski pätee kiusattuihin erityisesti, jos kiusattu on myös kiusaaja tai jos hän kärsii mielenterveysongelmista.

Inhimillisen kärsimyksen pitäisi olla riittävä syy puuttua kiusaamiseen. Jos se ei riitä, miettikää sitten edes niitä kustannuksia, joita syntyy, kun nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan. Lisätkää tähän vielä nuorisorikollisuus. Eikö olisi jo vähitellen aika tehdä jotain?

2.4.2009

2009-04-13T16:32:00.002+03:00

Yhdistyvä ylioppilaskunta

2009-04-06T21:17:00.003+03:00

On ollut kiintoisaa olla mukana yliopistomurroksessa. Turun yliopisto ja kauppakorkeakoulu yhdistyvät ensi vuoden alussa. Samalla yhdistyvät ylioppilaskunnat. Yhdistymisiin on liittynyt paljon säätöä, sopimista, muutoksia, epätietoisuutta. Ei näin suuria muutoksia kuitenkaan joka päivä tapahdu. Julkisuudessa on puhuttu paljon Aalto-yliopistosta mutta vähemmälle huomiolle ovat jääneet Turun ja Itä-Suomen yhdistyvät yliopistot (jotka eivät siis yhdisty keskenään=)).

Yhdistyvässä ylioppilaskunnassa yhdistyy kaksi eri kulttuuria ja kaksi erikokoista ylioppilaskuntaa. Vaikka virallinen uusi ylioppilaskunta aloittaa vasta vuodenvaihteessa, on parast aikaa käynnissä edustajistovaalit, joissa valittava edustajisto aloittaa työnsä jo tämän vuoden puolella. On erittäin kiinnostavaa nähdä, miten vaaleissa käy.

Kaksi vuotta sitten TYYssä tapahtui selvä siirtymä sitoutumattomuuteen. Nyt mukaan tulee uutena kauppakorkean lista. Lisäksi humanistilista on uusi ilmiö ja soihtarien tarkoituksena on olla koko yhteiskuntatieteellisen lista. En osaa ennustaa vaalitulosta. Syntyykö kauppiksessa vaali-intoa ja tarvetta "puolustaa" omaa etua, joka näkyisi äänivyörynä kauppakorkean listalle, joka on vaalirenkaassa oikiksen ja lääkiksen kanssa? Miten taas käy poliittisten? Meillä on isoin ehdokaslista ja mielestäni tietysti parhaat ehdokkaat. =) Huomenna näkee, mihin se riittää.

Olen itsekin ehdolla. Haluan TYYn, joka uskaltaa ottaa kantaa laajasti yhteiskunnan tapahtumiin. Joka panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin. Joka kantaa globaalia vastuuta, tukee Reilua kauppaa ja luomua sekä edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. TYYn, joka taistelee koulutuksen maksuttomuuden puolesta ja jolle tärkeimpiä ovat opiskelijoista heikoimmassa asemassa olevat.

Lomakuvia

2009-03-31T20:45:00.012+03:00

Laitan vielä muutaman Lontoon-kuvan, kun kerran tänne asti pääsin.

Yhteispotretti Kensington Gardensissa

Sini ja puhelinkoppi

Taidetta Trafalgar Squarella

Anna ja Buckingham Palace

On se vähän erinäköinen kuin oma työpaikkani

Katupylväskuosia

Sini Towerin vallihaudassa

Tower Bridge

Sini Notting Hillissä

"Don't rely on others. If you suspect it, report it. Confidential Anti-Terrorist Hotline."

Possut Hamley'sin suurlelukaupassa

(kun pääsit tänne asti, lue alla oleva postaus. sekin on tuore. =))

Tasa-arvosta eduskuntatyössä

2009-03-31T20:14:00.002+03:00

Jopa on kiirettä pitänyt. Viikko sitten olin jo aikeissa tästä asiasta kirjoittaa, ja nyt vasta pääsen tositoimiin. Puuh. Lontoon-matkan jälkeen aikaa on kulunut mm. suunnattoman meilivuoren purkamiseen, siskosen valmistumisen juhlimiseen, kokoustamiseen ja sairastamiseen.

Viikko sitten oli TANEn seminaari "Sukupuoli eduskunnan asiantuntijakuulemisissa", jossa julkaistiin samanniminen raportti. En ole vielä koko raporttia ehtinyt lukea, mutta seminaarissa esitellyt tulokset olivat kyllä kiintoisia. Tutkimushankkeessa selvitettiin siis, miten sukupuoli näkyy eduskunnan valiokuntien kuulemisisssa, mikä on asiantuntijoiden sukupuolijakauma, mitkä asiat koetaan "sukupuoliasioiksi" jne.

Tulokset eivät varsinaisesti yllättäneet mutta vähän niihin silti pettyi. Tutkimuksen kohteena olivat vuoden 2005 valiokuntakulemiset (yhteensä 5187 kpl). Näistä kolmanneksen piti nainen ja kaksi kolmannesta mies. Naisia kuultiin eniten niissä valiokunnissa, joissa naisia oli myös eniten jäseninä. Yhdessäkään valiokunnassa naiskuulemisten määrä ei ylittänyt 60%-40% -kiintiötä. Mieskuulemisten määrä sen sijaan ylitti 60% yhteensä kymmenessä valiokunnassa. Vähiten naisia kuultiin puolustus- (12,3%), perustuslaki- (18,1%), liikenne- ja viestintä- (23,1%), laki- (29,2%) sekä valtiovarainvaliokunnissa. Eniten naiskuulemisia oli sosiaali- ja terveys- (55,5%), työelämä- ja tasa-arvo- (42,5%) sekä ulkoasiain- ja ympäristövaliokunnissa (molemmissa 41,0%).

Nämä luvut eivät siis itsessään kerro mitään sukupuolen esille nostamisesta valiokunnissa, vain asiantuntijoiden itsensä sukupuolijakaumasta. Asiantuntijat ovat valiokunnissa edustamassa jotain tahoa, asiantuntijaryhmää, näkökantaa. Voisi silti olettaa, että jos yhteiskunta olisi tasa-arvoisempi, luvut eivät olisi ylläolevan kaltaisia. Jos sukupuolella ei todella olisi mitään väliä asiantuntijoita valittaessa ja ihmisiä eri tehtäviin nimitettäessä, miksi naiset ovat niin paljon harvemmin asiantuntijoita maamme keskeisimmässä päätöksentekoelimessä? Naisia kun kuitenkin on jokseenkin tasan puolet väestöstä. Eivätkö naiset tahdo asiantuntijoiksi? Ovatko he liian tyhmiä? Tuskinpa.

Valiokunnathan saattavat pyytää asiantuntijaksi joko jotain tahoa, joka itse nimeää edustajansa, tai suoraan jotakuta henkilöä. Kiintoisaa onkin, että katsottaessa eri tahoilta tulevien asiantuntijoiden sukupuolijakaumaa, havaitaan, että julkinen sektori näyttäytyy tasa-arvoisimpana. Julkisen sektorin puolelta tulleista asiantuntijoista 62% oli miehiä ja 38% naisia. Yksityisellä sektorilla luvut ovat 79,1% ja 20,9%, kolmannella sektorilla 64,6% ja 35,4% sekä tiede-, tutkimus- ja oppilaitosmaailmassa 76,5% ja 23,5%.

Entä ne tasa-arvoasiat? Eipä hyvältä näytä. Tasa-arvoviranomaisia (tasa-arvoyksikkö TASY, tasa-arvovaltuutetun toimisto TAS ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE) kuultiin vain 12 kertaa. TANE ja TAS pääsivät ääneen vain tasa-arvolainsäädäntöön liittyen. TASYä kuultiin vähän monipuolisemmin mutta sitäkin vain työelämä- ja tasa-arvo-, sosiaali- ja terveys- sekä talousvaliokunnissa. Nais- ja miesjärjestöjen luvut ovat vielä huonommat: naisjärjestöjä kuultiin kuudesti eikä miesjärjestöjä kertaakaan! Näistä kuudesta viisi oli työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja yksi lakivaliokunnassa.

Jos valiokuntien työstä voi jotain päätellä, eduskunnan käsityksen mukaan tasa-arvoasioita käsitellään vain sille varatussa valiokunnassa. Muiden valiokuntien asiat ovat sitten täysin sukupuolineutraaleja ja vailla tasa-arvovaikutuksia. Justiinsa joo. Eipä ole taidettu kuulla suvauksesta tuolla Arkadianmäellä.

Loman tarpeessa

2009-03-17T18:17:00.002+02:00

Lähden huomenna viiden päivän lomamatkalle Lontooseen siskoni kanssa. En ole koskaan käynyt Lontoossa mutta olen halunnut sinne pitkään, joten odotan reissua aikast innolla. =) Muutenkin ajatus lomasta houkuttaa. Alkuvuosi on ollut rankka, joten tauolle on tarvetta. On hyvä päästä hetkeksi täysin muualle, työ- ja järjestöjuttujen ulottumattomiin. Vinoa tulee muuten tehtyä joka päivä, ja pyörii ajatukset muutenkin aika lailla vihreiden asioiden ympärillä. Kunnolla irti niistä pääsee vain poissa kotoa ja kun ei ole säännöllistä pääsyä tietokoneelle ja meilin ääreen.

Vaikka en ole mikään mökki-ihminen, ymmärrän kaipuun kesämökille. Kun on poissa arkisista kuvioista, on helpompi olla todella lomalla. Itse kukin tarvitsee säännöllisesti täyttä taukoa ja itselle sopivaa lomaa tekemisistään. Kovin helppoa se ei tässä yhteiskunnassa ole eikä sitä selvästikään tapahdu itsestään, joten jokaisen täytyy vain ottaa se tauko. Vaikka sitten heti tai puolen vuoden päästä, kunhan seuraava tauko on joka tapauksessa tiedossa.

Kuinkas sitten kävikään?

2009-03-11T19:42:00.002+02:00

Eläkkeiden nostopäätös on peruutettu. Mikäs siinä. Jos oikeasti panostetaan työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin, voi peruutuspäätös ollakin oikea ja aiheellinen. Pahasti vain pelkään, että tästä päätöksestä seuraa vain lisää kiusaa opiskelijoille. Meitä kun on niin helppo kurittaa, kun takana ei ole isoja rahoja tai isoja järjestöjä. Huoh.

Kyllä nyt ollaan kriisissä

2009-03-10T20:14:00.002+02:00

On ollut hieman hämmentävää seurata eläkeiän nostoaikeista seurannutta keskustelua. Toisaalta vaikuttaa siltä, että kahden vuoden korotus on suurin ja kamalin päätös miesmuistiin. Toisaalta taas vaikuttaa, ettei vika varsinaisesti olekaan päätöksessä - se on ehkä vielä ok - vaan tavassa, jolla sen on tehty. Väärin sammutettu siis.

On ymmärrettävää, että saavutetuista eduista ei haluta tinkiä. Kukapa haluaisi. Tilanne taitaa vain olla se, että jokaisen on pakko joustaa. Meillä on edessä kaksi melkoisen suurta muutosta: eläkepommi ja suureneva vanhusväestö sekä ilmastonmuutos. Valitettavasti nykymenoa ei voida jatkaa. Me kaikki joudumme muuttamaan elintapaamme. Kaikki. Jos muutoksia ei tehdä asteittain ja kaikkia koskettavasti, joudumme me nykyiset nuoret radikaalien ja ikävien päätösten eteen. Silloin ne eivät todennäköisesti edes ole päätöksiä, kuten vielä on mahdollista tehdä, vaan välttämättömyyksien sanelemia pakkotekoja. (Sinänsä vihaan poliittista "välttämättömyyspuhetta", jossa kaikki asiat esitetään kuin ei olisi vaihtoehtoja. Jos ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ei pian ryhdytä riittäviin toimii, ei vaihtoehtoja todella ole.)

Ilmastonmuutos on monessa mielessä näistä isompi. Se tulee jokaisen kotiin ja pakottaa muuttamaan konkreettisia toimintatapoja. Ei vanheneva väestökään pieni asia ole. Jos haluttaisiin turvata nykyiset palvelut nykyisellä työllisyysasteella, tarvittaisiin 8%:n vuotuinen talouskasvu. Ei vaikuta pitemmän päälle todennäköiseltä - eikä välttämättä ilmaston kannalta toivottavaltakaan.

Palvelujen leikkaaminen taas. No, ei miellytä ainakaan minua. Väestön vanhetessa palveluihin tarvittavat rahat eivät ainakaan vähene. Kyllä minä ainakin haluaisin työikäisenäkin saada terveydenhuoltoa, mahdollisille lapsilleni ilmaista koulutusta, joukkoliikennettä, puistoja, katulamppuja ja taidemuseoita. Ja olisi ihan kiva joskus vuosikymmenten päästä saasa itsekin eläkettä ja vanhusten palveluja.

Ei tämä eläkeiän nosto nyt mikään avain onneen ole. Parempi olisi pitää huolta siitä, että työntekijät voivat hyvin ja viihtyvät töissä niin hyvin, että jopa vapaaehtoisesti haluavat jatkaa yli nykyisen eläkeiän. Erilaisiin joustaviin työn muotoihin tulisi panostaa selvästi nykyistä enemmän, samoin viihtyvyyteen, työpaikan henkeen, ongelmien ratkaisuun, kunnolliseen esimiestyöhön ja työperäisten sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Ei tämä eläkeiän nosto mikään kamala rangaistuskaan ole. En itse ole koskaan kuvitellutkaan pääseväni eläkkeelle alle 65-vuotiaana. Eikö olisi jollain tavalla reilua, että sen sijaan, että nykyiset nuoret pääsevät eläkkeelle esim. päälle seitsemänkymppisinä, iso joukko nykyisistä ja tulevista työntekijöistä jäisi eläkkeelle pari vuotta nykyistä myöhemmin? Tasattaisiin vastuuta ja ankeutta. Epäreiluinta eläkeiän nostossa ei mielestäni ole itse nosto vaan se, että se ei kohdistu suuriin ikäluokkiin. Silloin vaikutus olisi selvästi nyt suurempi kuin nyt puhutussa mallissa, jossa nosto alkaisi koskea vasta pienempiä ikäluokkia.

Ja sanonpa vielä senkin, että kun eläkeiän nosto oli osa laajempaa tavoitetta pidentää työuria kolmella vuodella, on reilua, että uudistuksia toteutetaan työuran eri päistä. Tämä työurien pidentämistavoite tuntuu olevan laajasti hyväksytty. Jos eläkeikiä ei saa nostaa, mistä työuria pidennetään? Ajamalla opiskelijat vielä ahtaammalle ja tiukempien rajoitusten piiriin? Ei kiitos.

Im memoriam

2009-03-04T19:07:00.002+02:00

Hätkähdin eilen, kun näin Hesarin sivuilla uutisen Åke Lindmanin kuolemasta. Saman ilmiön olen havainnut itsessäni aiemminkin: vanhojen Suomi Filmien tähtien kohtalot kiinnostavat. Olen nähnyt hurjan määrän vanhoja kotimaisia leffoja, monia useita kertoja. Tykkäsin niistä vilpittömästi lapsena. Joskus yläasteella se rupesi nolottamaan - ja toisaalta aloin nähdä elokuvien tietyn banaalisuuden.

Vielä joitain vuosia sitten ihmettelin, kun jotkut tuttuni kertoivat - vallan avoimesti =) - tykkäävänsä vanhoista suomifilmeistä. Oho, voiko sen sanoa ääneen? Jotain noista elokuvista on minuun jäänyt. Kaikkia en ehkä edelleenkään kestäisi katsoa eikä niitä loppujakaan aina pysty ottamaan vakavasti. Silti ne ovat osa kulttuuriperintöämme. Joidenkin vanhojen kotimaisten kohdalla on todella ollut tilanne, että käytännössä kaikki suomalaiset olivat ne nähneet. Ja jotain kai kertoo sekin, että tunnen monia ikäisiäni, jotka katsovat vain "sitä oikeaa" Tuntematonta eli Edvin Laineen versiota vuodelta 1955.

Kokousputkiviikonloppu

2009-02-26T20:37:00.003+02:00

Loppuviikoksi odotettavissa: uutteraa kokoustamista. Huomenna aloitetaan kevyellä laskeutumisella turvallisuuspoliittisen seminaarin kautta puoluehallitukseen. Lauantaina kokoustuuli yltyy vinolaisten valtuuskuntalaisten kokouslämmittelyllä kohti puoluevaltuuskuntaa. Sunnuntaiksi ennustetaan jatkuvaa puoluevaltuuskuntaa sekä Vino-aiheista kokoustamista. Osallistujille suositellaan lämpimiä ja mukavia vaatteita, riittävästi suklaata, käsityötä sekä tietokonetta.

Ehkä jotain hyvääkin. Ehkä.

2009-02-24T20:49:00.002+02:00

Kuluneina viikkoina on ollut melko ankeaa hallitusyhteistyössä. Lex Nokia - toivoton tapaus, jota perustellaan vielä typerämmin viestintäministerin toimesta. Tilannetta ei varsinaisesti helpota se, että Katainen ei omien sanojensa mukaan ollut ainakaan vähän aikaa sitten perehtynyt lakiesitykseen. Kukapa niihin lakeihin perehtyisikään. Ihan turhaa moinen, varsinkin jos sattuu olemaan suuren puolueen puheenjohtaja.

Yliopistolaki ei sekään sydäntä lämmitä. En kiistä sitä, etteikö yliopistoissa olisi parannettavaa. Liian usein lain vastustajat kaivautuvat nykytilanteen poteroihin ja vastustavat kaikkia uudistuksia. Ongelmallinen nykytilanne, jossa esim. rehtori sekä johtaa päätöstenteon valmistelua että korkeinta päättävää elintä, ei kuitenkaan oikeuta huonojen päätösten tekoa. Yliopistolaki heikentää demokraattisuutta yliopistolla ja murtaa maksuttomuuden periaatetta.

Yliopistolaki ei kaadu viime hetkien mielenosoituksilla mutta on melko ylimielistä parjata opiskelijoita liian myöhäisestä heräämisestä. Opiskelijajärjestöt tekivät lakivaikuttamista järjestelmällisesti viime vuonna (ViNO mm. valmisteli vuoden aikana linjapaperin ja lähetti viisi omaa tai yhteiskannaria aiheesta). "Suuret massat" taas yleensä heräävät asioiden tullessa ajankohtaiseksi. Eipä niitä tilanteita, joissa suuret mielenosoitukset saadaan liikkeelle lakien ollessa suunnitteluasteella, kovin paljoa taida olla. Ministerit voivat tässä jopa mennä itseensä: jos valmistelemaani lakiin herätään liian myöhään, onko vika kansassa vai kenties valmistelijassa, joka ei ole tiedottanut kunnolla?

SATA-komiteastakaan ei ole saatu sitä, mitä toivottiin. Joitain hyviä kirjauksia komitean raportissa oli (pienimpien etuuksien sitominen indeksiin ja säännölliset riittävyystarkastelut, toimeentulotuen siirtäminen Kelaan, takuueläke jne.) mutta niistäkin osa vesitettiin työmarkkinaosapuolten sosiaalitupossa, mistä lisää Vinon kannarissa.

Hallituksen puoliväliriihi suoraan sanottuna pelotti etukäteen. Jos uutisointi riihestä oli kuitenkin, että pyritään mahdollistamaan täyspäiväinen opiskelu mm. vähentämällä keskeyttämisiä ja uudistamalla pääsykoejärjestelmää, ei ehkä olla menossa ihan metsään. Jos panostus todella olisi kunnolliseen opintojen ohjaukseen ja riittävään opintotukeen, voitaisiin tavoite jopa saavuttaakin. Ainakin vielä Virkkunen on puhunut kauniisti täysipäiväisen opiskelun mahdollistavasta opintotuesta. Jos ääni ei vaihdu kellossa ja uudistusesitys pidä sisällään keppejä (lainapainotteisuutta, vähemmän tukikuukausia tms.), saatetaan ehkä saada jotain hyvääkin tähän epätoivon alhoon. Ehkä.

Rentoutumista

2009-02-21T19:36:00.002+02:00

Tänään on ollut ihanan vapaa päivä. Sai nukkua kymmeneen ja herätä ilman kelloa. Lukea lehdet rauhassa. Lähteä valoisan aikaan kävelylle ja nähdä vähän aurinkoa. Laskea mäkeä hiekkakuopan reunalla (ja tulla aivan yltiölumiseksi=)). Lueskella, torkahdella. Pelata korttia. Avasin tässä illalla koneen, mutta onneksi meilejäkään ei ollut juuri tullut.

Tällaisia päiviä tarvitaan. Vaikka työ on kiinnostavaa ja järjestöjuttuja kiva tehdä, tarvitsee niiden vastapainoksi täysin vapaata, rentoa aikaa. Pelkkä politiikka ja järjestötyö ei riitä vapaa-ajaksi, siitä on karvaita kokemuksia muutaman vuoden takaa.

Opiskelijapoliittista keskustelua

2009-02-19T20:58:00.002+02:00

Tänään on ollut usalla paikkakunnalla mielenosoituksia yliopistolakia vastaan. Mielenosoitukset kirvoittivat myös tällaiset kannanotot kepulaisilta ja meiltä:

KOL:n Kurvinen: Yliopistolain vastaiset mielenosoitukset ovat naurettavia

KOMMENTTI, heti julkaisuvapaa

Tänään 19.2. muutamilla yliopistopaikkakunnilla järjestettävät
mielenilmaukset uutta yliopistolakiesitystä vastaan ovat
perusteettomia eivätkä edusta opiskelijoiden enemmistön kantaa.
Valtioneuvoston hyväksymän lakiesityksen takana on laajasti koko
suomalainen ylioppilasliike, ja sekä poliittiset opiskelijajärjestöt
että Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat pääosin hyväksyneet
uuden lain keskeiset linjaukset. Kaikilla opiskelijajärjestöillä on
ollut mahdollisuus lausua mielipiteensä uudistukseen ja opiskelijoilla
on ollut oma edustuksensa lain valmistelussa.

"Yliopistouudistusta on valmisteltu useita vuosia. Tätä taustaa vasten
tuntuu oudolta ja jopa naurettavalta se, että vasta nyt tietyt tahot
opiskelijakunnissa ja yliopistojen henkilökunnassa ovat heränneet
tilanteeseen.", Kurvinen linjaa.

Mielenilmausten takana on vain pieni vähemmistö, sillä uusi lakiesitys
lisää puutteistaan huolimatta yliopistojen itsehallintoa ja
nykyaikaistaa sen rakenteita. Yliopistouudistus valmistautuu
korkeakoulujen tulevaisuuden haasteisiin. Yliopistolakia vastustavien
tahojen mielipiteistä huokuu menneisyyden ja taistolaisaikojen
haikailu. "Muutosvastarinta ja turhien uhkakuvien maalailu eivät voi
olla perusteena hylätä tarpeellinen uudistus. Pienin korjauksin uusi
yliopistolaki on erittäin hyvä väline kehittää suomalaista
korkeakoulujärjestelmää.", Kurvinen toteaa.

Antti Kurvinen
Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja
050-389 7260
antti.kurvinen@keskustaopiskelijat.fi

TIEDOTE 19.2.2009

ViNOn puheenjohtajat: Yliopistolakiuudistus on askel väärään suuntaan

Hallitus hyväksyi tänään esityksen uudesta yliopistolaista. Vihreiden
nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajat Erkki Perälä ja Sini Terävä
tukevat ympäri Suomea käynnissä olevia yliopisto-opiskelijoiden ja
henkilökunnan mielenosoituksia lakiuudistusta vastaan.

"Toisin kuin Keskustan Opiskelijaliitto, me arvostamme ihmisten
oikeutta osoittaa mieltään", ViNOn puheenjohtajat kommentoivat
keskustaopiskelijoiden puheenjohtajan tämänpäiväistä kannanottoa.

"Yliopiston nykytilanne ei ole hyvä, mutta hallituksen esitys uudeksi
yliopistolaiksi vie kehitystä väärään suuntaan. Esitys vaarantaa
yliopiston autonomian, hallinnon opiskelijaedustuksen sekä
korkeakoulutuksen tasa-arvoisuuden", Perälä toteaa.

Yliopistolakiluonnos siirtää päätäntävallan yliopistojen hallituksissa
yliopistoyhteisön ulkopuolelle, keskittää valtaa rehtorille ja
mahdollistaa lukukausimaksujen perimisen EU- ja ETA-maiden
ulkopuolisilta opiskelijoilta. Autonomian lisäämisellä markkinoitu
lakiesitys ei irrota yliopistoja opetusministeriön talutusnuorasta
eivätkä rahoituskriteerit edelleenkään perustu laatuun vaan määrään.

"Lakiesityksellä ei ole yliopistoyhteisön kannatusta, sillä yliopiston
opiskelijoita eikä henkilökuntaa ole kuultu lainsäädännön
valmistelussa riittävästi", Terävä linjaa.

Lakiesitys lähtee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn.

"Yhdymme mielenosoittajien vaatimukseen tuumaustauosta. Yliopiston
kehittämisen lähtökohtana tulee olla avoimuus ja demokratia.
Lakiesityksestä saadaan parempi yliopistoyhteisöä kuuntelemalla",
puheenjohtajat päättävät.

Lisätietoja:

Erkki Perälä, 050 572 1930

Sini Terävä, 040 755 6921

Järjestöllä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

Tuoretta poliittista kulttuuria?

2009-02-17T22:43:00.003+02:00

En ole yllättynyt mutta pettynyt kylläkin. Turun valtuusto kaatoi kansanäänestyksen toriparkista äänin 40-27. Katri on kirjannut blogiinsa äänestysaloitteesta käytyä keskustelua.

Muutama valikoitu sitaatti

2009-02-15T15:29:00.002+02:00

"Tauti [malaria] tulee kalliiksi. Sen vuosittaiset kustannukset Afrikan valtioille ovat 10-12 miljardia US dollaria. Taudin kuriin saamiseen riittäisi murto-osa tästä summasta."

"Malariahyttysten levittämä tauti tappaa afrikkalaisen lapsen joka 30. sekunti."

"Raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin kuolee päivittäin 1500 naista. Lisäksi jokaista kuolemantapausta kohti 20 naista sairastuu tai saa pysyviä vaurioita."

"Kehitysmaan äidillä on teollisuusmaan äitiin verrattuna 3o0-kertainen riski kuolla synnytykseen. Tämä on suurin terveyskuilu kehittyneiden ja kehittymättömien maiden välillä."

Sitaattien lähteenä on Unicefin info-lehti. Kun nyt kerran saan säännöllisiä palkkatuloja, käyn seuraavaksi korottamassa kuukausittaista avustussummaani.

Lautakuntailua

2009-02-12T20:45:00.002+02:00

Päädyin sitten liikuntalautakuntaan. Lautakunnan ensimmäinen kokous oli toissapäivänä. Reissaaminen työpäivän jälkeen Turkuun ja takaisin oli melko rankkaa, joten onneksi kokous ei kestänyt kuin kaksi ja puoli tuntia.

Lautakuntakaudesta voi tulla ihan kiinnostava. Lautakunnan jäsenistö on monipuolista: on nuoria ja vanhempia, vasta poliittisen uransa aloittaneita ja toisaalta taas viidettä kauttaan lautakunnassa istuva. Puolueiden kirjo on myös laaja: liikuntalautakunta on se lautakunta, johon Suomen kansan sinivalkoiset saivat ensimmäistä kertaa edustajansa.

Ensimmäisessä kokouksessa emme saaneet aikaan suuria poliittisia ristiriitoja. Sen sijaan lautakunta oli hyvinkin yhtenäisenä palauttamassa kahta asiaa valmisteluun. Lautakunnan ensimmäiseen kokoukseen oli tuotu liikuntasuunnittelijan virantäyttö. Haastattelut oli suoritettu ilman lautakunnan edustusta (vaikka mm. puheenjohtaja oli jo tiedossa), kokousmateriaalien mukana lähetettiin vain haastatteluissa olleiden hakemukset emmekä saaneet minkäänlaista koostetta haastatteluista. Alkoi tuntua jo melkeinpä lautakunnan ylikävelyltä. Valitsimme siis lautakunnasta edustuksen ja päätimme palauttaa asian valmisteluun siltä osin, että haastatteluun kutsutut haastatellaan vielä uudestaan. Virantäyttö on sen verran suuri sekä työnantajallinen että taloudellinen päätös, että sen haluaa tehdä kunnollisin tiedoin varustettuna.

Lisäksi palautimme liikuntamäärärahat. Toiminta-avustusten määrärahoja ei ole nostettu vuosiin, vaikka avustusten kokonaissumma onkin noussut ihan kohtuullisesti. Halusimmekin rukata rahanjakoa vähän uudelleen. Seuraavassa kokouksessa, kun asiasta päätämme, käydään varmasti keskustelua mm. strategisista starttiavustuksista, joilla tuetaan uusien liikkuttamismuotojen käyttöönottoa. Itse näitä kannatan, koska koen, että liikuntatoimen keskeinen tehtävä on saada juuri vähän liikkuvat kaupunkilaiset liikkeelle. Mitä erilaisempia keinoja tähän on tarjolla, sen parempi.

Tasa-arvo on sukupuolikysymys

2009-02-08T18:07:00.002+02:00

Hesarissa oli tänään sinänsä ansiokas pääkirjoitus tasa-arvosta. Otsikon kohdalla lehti vain päätyi hakoteille. Tasa-arvo nimen omaan on sukupuolikysymys. Päätoimittaja oli ilmeisesti ajanut takaa sitä, ettei tasa-arvo ole vain naisten asia vaan koskettaa kaikkia sukupuolesta riippumatta. Tästä olen ehdottoman samaa mieltä, ja se pitäisi saada vahvemmin läpi ihmisten tietoisuuteen.

Kuitenkin niin kauan kuin meillä ei ole yhteiskuntaa, jossa sukupuolella ei ole mitään väliä, elämme tilanteessa, jossa tasa-arvo on vahvasti sukupuolikysymys. Meillä on tasa-arvo-ongelmia, jotka ovat sukupuolittuneita. Meillä on yhteiskunta, jossa tasa-arvon toteutuminen edellyttää panostamista ja asennemuutosta eri yhteiskuntalohkoilla sukupuolesta riippuen. Miehet ovat paremassa tilanteessa työelämässä, naiset huoltajuuspäätöksissä. Naiset kohtaavat väkivaltaa kotona, miehet kaduilla. Miehet ovat rikkaampia kuin naiset mutta toisaalta myös syrjääntyneempiä. Yleensä tasa-arvoisuuden lisääminen parantaa vielä kaikkien tilannetta: kaikkien elämä olisi helpompaa ilman nykyisiä ahtaita sukupuolirooleja. Monesti tasa-arvo-ongelmat ovat lisäksi yhteenkietoutuneita: miehet eivät saa lastensa huoltajuutta, koska äitien ajatellaan olevan parempia vanhempia, minkä takia äitien tulee hoitaa lapsia kotona, mikä taas johtaa nuorten naisten syrjimiseen työmarkkinoilla. Kuka hyötyy? Eipä kukaan.

Tasa-arvon tavoittelu ei ole sukupuolikysymys. Tasa-arvo on.

Viikon varrelta

2009-02-06T20:15:00.002+02:00

Melkein viikko pääsi välissä kirjoitusten välissä vierähtämään. Tunnollinen avustaja ei blogannut töissä ja iltaisin taas oli joko menoa, paljon tehtävää tai haluttomuutta avata kone. Viikon aikana olen mm.

- eksynyt kahdesti eduskunnassa (molemmilla kerroilla pääsin kyllä lopulta perille=))
- ollut valtiopäivien avajaiskonsertissa
- viimeistellyt Vinon tasa-arvo-opasta
- kärsinyt vaikeuksista nousta ylös aamulla
- angstannut yliopistolakia
- huomannut, että monet ihmiset kuvittelevat kaikkien lakien olevan oikeusministerin alaa (esim. Lex Nokia ei ole oikeusministerin vaan viestintäministerin laki)
- lukenut oikeusministeriön mediaseurantoja
- heittänyt joka päivä Maaseudun tulevaisuuden paperinkeräykseen
- jutellut kahden kansanedustajan kanssa hississä - molemmat käyttäytyivät asiallisesti =)
- leiponut focacciaa
- lukenut suuren määrän itselleni ja edustajalleni tullutta meiliä

Opiskelija? Mikä ihminen se sellainen on?

2009-01-31T13:35:00.003+02:00

Tiedän kyllä, ettei SATA-komitea käsittele opiskelijoiden toimeentuloa. Olen tiennyt sen alusta asti, ja pitänyt sitä alusta asti typeränä. Aivan kuin opiskelijat eivät olisi ihmisiä, jotka elävät sosiaalietuuksien varassa. Aivan kuin opintotuki ei olisi säälittävän pieni elämiseen ja aivan kuin sen korottaminen ei olisi hankalampaa kuin minkään muun etuuden.

SATA-paperin kirjaukset ovat vielä melko abstraktilla tasolla eikä ole varmuutta siitä, milloin mikäkin uudistus tapahtuu. Paperissa mm. luvataan kaikkien indeksin ulkopuolella olevien perusetuuksien sitomista indeksiin ja säännöllisiä, kerran vaalikaudessa toteutettavia etuuksien tason tarkasteluja ja tarvittaessa korotuksia. Oikein hyvä. On vain taas kerran mukava kuulua väliinputoajien joukkoon: näiden uudistusten jälkeen opiskelijat ovat ainoita, joiden etuus ei ole indeksissä ja jotka joutuvat kerjäämään jokaista korotusta. Tähänhän onkin niin hyvin aikaa, kun opinnoista pitäisi selviytyä viidessä vuodessa - ja mielellään hankkia kovatasoista työkokemusta samaan aikaan.

Perhesuhteista

2009-01-26T14:56:00.002+02:00

Törmäsin yhdessä tekstissä tilanteeseen, jossa kolmikymppinen nainen puhui lapsuudenperheestään, viitaten siis vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Tarina ei kerro, oliko puhujalla lapsia tai parisuhdetta. Jäin kuitenkin miettimään perheilmauksia.

Joskus lukioaikoina, kun olin jo täysi-ikäinen mutta asuin vielä kotona ja siskoni oli jo muuttanut opiskelemaan, törmäsin lehdessä perheen määrittelyyn, jonka mukaan taloudessamme asui kaksi lapsetonta perhettä: toinen muodostui vanhemmistani ja toinen minusta. Koska olin täysi-ikäinen, en enää ollut osa vanhempieni perhettä enkä ilmeisesti heidän lapsensakaan. No, kyseessä oli jokin erittäin byrokraattinen määrittely, joka tuskin toteuttaa kenenkään arkijärkeä, mutta melko kiintoisa käsitys silti.

Mutta entä tilanteessa, jossa asun yksin Turussa, poikaystäväni asuu Helsingissä, siskoni on naimisissa ja asuu miehineen Kangasalla ja vanhempani ovat muuttaneet pois lapsuudenkodistani? Mikä on perheeni tällöin? Onko tässä kolme perhettä, jotka kaikki koostuvat pariskunnista? Onko yksi kuuden hengen perhe? Entäpä tällöin puolisoiden vanhemmat ja sisarukset? Koostuuko perhe edelleen neljästä hengestä ja parisuhteet siihen päälle? Vai onko perheitä kolme: yksi neljän hengen ja kaksi kahden hengen, jolloin Anna ja minä olisimme kahdessa perheessä?

Itse huomaan puhuvani "meidän perheestä", kun viittaan edelleen vanhempiini ja siskooni. Miehet ovat sitten vaihdellen mukana. =) Tähän saattaa vaikuttaa se, ettemme ole missään vaiheessa päässeet Lassen kanssa varsinaisesti asumaan yhdessä, joten koen suhteemme vahvasti parisuhteeksi muttei ehkä niinkään perheeksi. Mutta ovatko Anna ja Timo jo itsenäinen perhe, kun pappi on sanansa sanonut ja yhteinen katto on ollut pään päällä jo parisen vuotta?

Entä sitten jos tulee lapsia? Silloin kai on syytä ajatella, että perhe koostuu vanhemmista (omakohtaista pohdintaa, johon näyttää kuuluvan puolisot molemmilla sisaruksilla, ei mikään yleinen normi. Toim. huom.) ja lapsesta tai lapsista. Jos Anna ja Timo saisivat joskus pikkuisen, olisin sen täti. Olisinko silti edelleen samaa perhettä Annan kanssa? Entä vahvistuisiko minun ja Timon perheside, kun se ei olisi "vain" avioliiton kautta muodostuva?

Tuleeko puolisoni vanhemmista joskus osa perhettäni? Itse olen aina kokenut isovanhempani osaksi laajennettua perhettä mutta varsinainen perhe on ollut vain saman katon alla asuneet me neljä. Luulisin kuitenkin, että minä olen ehkä jo nyt osa Lassen vanhempien perhettä tai minusta ainakin tulisi sellainen, jos menemme naimisiin tai saamme lapsia.

Missä vaiheessa "perhe" muuttuu "lapsuudenperheeksi"? Perhesuhde omiin vanhempiin ja sisaruksiin ei varmasti koskaan lakkaa mutta jossain vaiheessa enemmistölle tullee toinen perhe, joka on ikään kuin ensisijaisempi, jolloin siitä alkuperäisestä perheestä tulee lapsuudenperhe. On varmasti myös ihmisiä, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään perheeseen. Sinänsä olen onnekas, kun saan pohtia, mihin eri perheisiin kuulun. =)

Eurooppalainen kulttuurikaupunki?

2009-01-25T18:33:00.002+02:00

Turku esiintyy mielellään kulttuurikaupunkina. Näkeehän sen jo siitäkin, kuinka innokkaasti täällä haluttiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. On monia suuria ja todellisia ongelmia siinä, voiko Turkua todella pitää kulttuurikaupunkina (taiteilijoiden tilat, sivukirjastojen lakkauttaminen, onnettoman pienet kulttuuriavustukset jne.).

Myös eräs pieni mutta osuva indeksi osoittaa Turun olevan jäljessä eurooppalaisella mittapuulla: täältä on lähdes mahdotonta löytää sunnuntaisin auki olevaa kahvilaa. Sunnuntain luulisi olevan juuri se päivä, kun ihmisillä on vapaa-aikaa, jota viettää ystävien kanssa kahviloissa istuen. Vaan ei Varsinais-Suomen helmessä. Ennen yhtätoista ei taida olla käytännössä yksikään kahvila auki (etsimme Annan kanssa jokunen vuosi sitten). Kolmen jälkeen taas kohtaa saman ongelman. Jos joku kahvila sattuukin ovensa sunnuntaina avaamaan, sulkee se ne visusti kolmelta.

Tänään oli vapaa, ohjelmaton sunnuntai. Lähdimme iltapäivällä kävelylle Raunistulaan ja ajattelimme poiketa katsastamassa Kahvilan nimeltä Navetta. Olimme vartin myöhässä - se oli sulkenut ovensa kolmelta. Muistelin, että Mansikkapaikka on netin mukaan sunnuntaisin auki (jopa tarkistimme tämän), joten suuntasimme sinne. Saimme kiskoa ovea turhaan. Ovessa olevien tietojen mukaan Smultronstället on auki vain viikolla, vaikka ikkunassa oli samat aukioloajat kuin netissä (su klo 17 asti). No, suunta Kirjakahvilaan. Kiinni. Vasta Aula cafe pelasti olemalla auki. Kaunis luminen sunnuntai tammikuussa. Voisi luulla, että kävely ja kahvittelu kävelyn lomassa olisi yleinenkin huvi moisena päivänä. Turussa siihen ei ainakaan ketään rohkaista.

Ylös, alas, sinne, tänne, hyrskynmyrskyn

2009-01-23T15:28:00.004+02:00

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet melkoista vuoristorataa elämässäni. Lähtökohtaisesti tykkään vuoristoradoista, ja varmaan - toivottavasti - tämäkin osoittautuu olemaan hyvä vuoristoratavaihe. Melkoisen rankka se on kyllä ollut.

Marraskuun viimeinen päivä tulin jätetyksi. Joulukuun toisiksi viimeinen päivä minulta pyydettiin uutta yritystä. Suostuin. Välissä oli paljon surua ja ikävää. Tammikuu on ollut onnea mutta myös pohdintaa ja epävarmuutta. Vuodenvaihteessa alkoi pestini Vinon puheenjohtajana. Jo joulukuussa puheenjohtajuus työllisti perehdysten osalta, ja heti tammikuun alussa työhön sai sukeltaa täydellä voimalla. Eihän ajankohtaisina ole kuin sellaiset pienet asiat kuin yliopistolaki ja sosiaaliturvan uudistus.

Viikko sitten sain kiintoisan tarjouksen: ministeri Braxin eduskunta-avustajan sijaisuus vuoden loppuun. Mietintäaikaa ei ollut paljon, koska homman on tarkoitus alkaa jo helmikuun alussa. Eilen tein sitten lopullisen päätökseni ja otin paikan vastaan.

Melkoista turbulenssia elämässä siis, ja suuria muutoksia. Kestänee hetken, ennen kuin pääsen oikein kunnolla sisälle niihin. Onkohan muutoksilla kenties jokin taipumus kasaantua?

ps. Olenkohan kirjoittanut viime aikoina melko paljon sähköpostia, kun laitoin tämänkin kirjoituksen perään -Sini -allekirjoituksen? =)

Valtiollista historiaa?

2009-01-21T09:37:00.003+02:00

Hesari uutisoi tänään, että melko nimekkäistä henkilöistä koostuva porukka on luovuttanut valtioneuvostolle adressin, jossa toivotaan Suomeen perustettavan historiallinen museo. Museossa olisi mitä ilmeisimminkin tarkoitus käydä läpi Suomen historia suunnilleen alkuajoista lähtien, paino tosi vaikutti olevan autonomian ja itsenäisyyden ajoissa.

Sinänsä idea voi olla hyvä. Historian tuntemus on kuitenkin olennainen osa nykyisyyden tuntemusta - eikä voi sanoa, että Suomenkaan historia olisi liian tuttua väestön enemmistölle. Silti suhtaudun ajatukseen museosta epäillen. Riski on nimittäin suuri, että museoon kootaan yksi, yhtenäinen valtiollinen historia, jopa "totuus" Suomen menneisyydestä. Pääsisikö museossa esille historiantutkimuksen monimuotoisuus, kipukohdat, joista historioitsijat ovat eri mieltä, vähemmistöjen historia tai arkipäivän historia?

Voi Turun SDP sentään!

2009-01-20T09:51:00.003+02:00

Paikallisdemarit ovat sitten päättäneet tehdä yksimielisen päätöksen toriparkin puolesta. Kun samalla saadaan niin kivasti kaikki autot pois katujen varsilta ja kehitettyä keskustaa. Ei sitten tullut mieleen, että autoilua olisi kaikkinensa syytä vähentää tai niitä muita kehittämisideoita (kävelyalueet, pikaratikka jne.) voi toteuttaa ihan ilman toriparkkiakin? Ilmeisesti päähän mahtui yksi asia kerrallaan. Kansanäänestyksestä ei kuulemma vielä ole mielipidettä, mutta eiköhän siitäkin saada samanlainen "yksimielinen" päätös ryhmävetäjän tahdon mukaisesti.

Venäjällä taas murhataan ihmisoikeustoimijoita. Hieno maailma.

Hömppäosio

2009-01-18T20:51:00.003+02:00

Törmäsin Vaulan blogissa moiseen listaan, johon sitten päätin itsekin tarttua =) :

Things you’ve already done: bold.
Things you want to do: italicize.
Things you haven’t done and don’t want to - leave in plain font.

1. started your own blog
2. slept under the stars
3. played in a band
4. visited Hawaii
5. watched a meteor shower
6. given more than you can afford to charity Toki välillä tuntuu, että teen näin nytkin...
7. been to Disneyland/world
8. climbed a mountain Mikä lasketaan vuorelle kiipeämiseksi? Itävallassa olen Hohe Salvelle (muistaakseni 1829 m) ja vastaaville kavunnut mutta ihan teitä/polkuja pitkin ja ilman varusteita. =)
9. held a praying mantis
10. sang a solo
11. bungee jumped
12. visited Paris
13. watched a lightning storm at sea
14. taught yourself an art from scratch
15. adopted a child
16. had food poisoning
17. walked to the top of the Statue of Liberty
18. grown your own vegetables
19. seen the Mona Lisa in France
20. slept on an overnight train
21. had a pillow fight
22. hitch hiked
23. taken a sick day when you’re not ill
24. built a snow fort
25. held a lamb
26. gone skinny dipping
27. run a marathon
28. ridden a gondola in Venice
29. seen a total eclipse
30. watched a sunrise or sunset
31. hit a home run Ei voi muistaa, onnistuiko ala-asteella. =)
32. been on a cruise
33. seen Niagara Falls in person
34. visited the birthplace of your ancestors Öhöm, kuinkahan kauas historiaan pitäisi mennä? Isovanhempien kohdalla alkaa jo olla puutteita.
35. seen an Amish community
36. taught yourself a new language
37. had enough money to be truly satisfied
38. seen the leaning tower of Pisa in person
39. gone rock climbing
40. seen Michelangelo’s David in person
41. sung karaoke
42. seen geyser erupt
43. bought a stranger a meal in a restaurant
44. visited Africa
45. walked on a beach by moonlight
46. been transported in an ambulance
47. had your portrait painted
48. gone deep sea fishing
49. seen the Sistene Chapel in person
50. been to the top of the Eiffel tower in Paris
51. gone scuba diving or snorkelling
52. kissed in the rain
53. played in the mud
54. gone to a drive-in theatre
55. been in a movie
56. visited the Great Wall of China
57. started a business
58. taken a martial arts class
59. visited Russia
60. served at a soup kitchen
61. sold girl scout cookies
62. gone whale watching
63. gotten flowers for no reason
64. donated blood
65. gone sky diving
66. visited a nazi concentration camp
67. bounced a cheque
68. flown in a helicopter
69. saved a favorite childhood toy
70. visited the Lincoln Memorial
71. eaten caviar Mätiä kyllä mutta mikä varsinaisesti lasketaan kaviaariksi?
72. pieced a quilt
73. stood in Times Square
74. toured the Everglades
75. been fired from a job
76. seen the changing of the guard in London Kohta varmaan onnistuu, kun suunnataan maaliskuussa Lontooseen. =)
77. broken a bone
78. been on a speeding motorcycle
79. seen the Grand Canyon in person
80. published a book
81. visites the Vatican newspaper
82. bought a brand new car
83. walked in Jerusalem En tosin nykyisissä oloissa vaan oikeudenmukaisen rauhan jälkeen.
84. had your picture in the paper
85. read the entire Bible
86. visited the White House
87. killed and prepared an animal for eating
88. had chicken pox
89. saved someone’s life
90. sat on a jury
91. met someone famous
92. joined a book club
93. lost a loved one
94. had a baby
95. seen the Alamo in person
96. swum in the great salt lake
97. been involved in a law suit
98. owned a cell phone
99. been stung by a bee

Unitalo

2009-01-14T16:06:00.002+02:00

Turussa on avattu mahtava asia: päiväunitalo. Naphouse on Humalistonkadulla oleva tila, johon kuka tahansa saa ilmaiseksi mennä päivänokosille. Ihastuttava idea! Olen lukemattomia kertoja manaillut kaupungilla, kun väsyttäisi eikä ole mitään paikkaa, missä voisi nukkua päiväunet tai muuten vain levätä. Kunpa päiväunitalo olisi vain vähän lähempänä yliopistoa...

Naphouse toimii myös galleriana ja tapahtumatilana. Siellä myydään Reiluja tuotteita ja kuulemma kahvilakin on suunnitteilla. Naphousea pyörittävä Hauska perhe -järjestö on havainnut saman kuin ViNO yhdessä tämän vuoden kampanjassaan: avointa julkista tilaa ei ole kaupungeissa tai kunnissa mitenkään liikaa. Melkein kaikki paikat, joissa voi oleilla, ovat maksullisia tai muuten kaupallisia (kahvilat, kauppakeskukset jne.). Niiden rinnalle tarvitaan tilaa, jossa kuka tahansa voi viettää aikaa - rauhoittua, tavata kavereita, lukea tai vaikka sitten nukkua.

Ilmasto vai kehitysmaan lapset

2009-01-10T19:34:00.002+02:00

Aina välillä nousee esiin kysymys siitä, miten vihreät voivat tukea aktiivista maahanmuutto- tai kehitysyhteistyöpolitiikkaa, kun maailman väestönkasvu ylittää ympäristön kestokyvyn. Kysymys on ymmärrettävä mutta mielestäni väärin asetettu. Vihreät eivät ole vain ympäristöpuolue. En itse voisi koskaan kuvitella kuuluvani puolueeseen, joka vähän välittää inhimillisestä kärsimyksestä, ihmishengistä tai globaalista oikeudenmukaisuudesta.

Monet ovat varmasti samaa mieltä siitä, että kaikkien on tehtävä uhrauksia maapallomme eteen. Uhraukset ovat vain melko erilaisia rikkaissa ja köyhissä maissa. Meillä "uhraus" voi tarkoittaa etelänmatkoista luopumista tai autoilun lopettamista. Kehitysmaissa taas "uhraus" johtaa pahimmillaan ihmishenkien menetykseen. Tuskin on epäselvää, kummanlaiset uhraukset ovat oikeutetumpia.

Ei ole nykyisten kehitysmaiden, saatikka niiden asukkaiden, vika, että ympäristömme on niin heikoissa kantimissa kuin se tällä hetkellä on. Miten me rikkaiden länsimaiden asukkaat voisimme sanoa, että ei ole väliä, vaikka miljoonat ihmiset kuolisivat nälkään, ympäristökatastrofeihin, sotiin - ovathan he poissa kuormittamassa ilmastoa? Kun samalla jokainen meistä kuluttaa enemmän kuin usea kehitysmaan asukas yhteensä. Miten me toisaalta voisimme sanoa, että hyvä vain, jääkööt sinne nykyisiin oloihinsa kuluttamaan vähän? Emme kuitenkaan itse ole valmiita muuttamaan samanlaisiin olosuhteisiin.

Miksi meillä olisi oikeus elää vauraasti tai ylipäänsä elää, jos emme myönnä samaa oikeutta muillekin? Jos me olemme sattuneet syntymään vauraaseen, kylmään ja energiasyöppöön maahan, ei se oikeuta meitä pitämään itseämme muita arvokkaampina. Jos olemme sitä mieltä, että meillä on oikeus jatkaa nykyistä elämäntapaamme ilmastosta huolimatta, pitää meidän sallia se, että köyhemmistä maista tulee ihmisiä nauttimaan samasta elintasosta täällä tai että köyhät maat vaurastuvat kanssamme samalle tasolle.

On totta, ettei ilmasto tällaista kehitystä kestä. Jo vuosikausia on puhuttu pelolla siitä, kun kaikki kiinalaiset hankkivat auton. Silti emme ole muuttaneet omaa toimintaamme. Jos me pidämme kahta autoa perheessä normaalina, miten voimme sanoa, ettei vaikka niillä kiinalaisilla olisi oikeutta edes yhteen?

Tästä on oikeastaan vain yksi johtopäätös. Globaalin oikeudenmukaisuuden nimissä kaikilla tulee olla oikeus elintasoon, vaurastumiseen ja hyvinvointiin. Tämä vaurastuminen on siis pakko tehdä ympäristön kannalta hyvällä tavalla. Emme voi vaatia, että kehitysmaat oma-aloitteisesti lähtevät ekologisesti kestävälle tielle maansa rakentamisessa, jos länsimaat eivät ole valmiita valitsemaan tätä tietä edes nykyisen vaurautensa ylläpitämisessä. Ei. On välttämätöntä, että rikkaat maat muuttavat elintapojaan, vähentävät päästöjä, jopa alentavat elintasoaan. Meidän on näytettävä esimerkkiä, ei vaadittava muilta sellaista, mihin emme ole itsekään valmiita.

Suurin vastuu tässä ei ole yksittäisillä ihmisillä, vaikka meidänkin on muutettava tapojamme, tottumuksiamme ja vaatimuksiamme. Suurin vastuu on valtioilla ja yrityksillä. Meidän yksittäisten ihmisten on kuitenkin joukkovoimana saatava ne kantamaan vastuunsa, kun ne eivät tunnu sitä muuten tekevän.

Ja mitä siihen väestönkasvuun tulee. On vankkoja todisteita siitä, että naisten koulutus, lapsikuolleisuuden alentaminen ja elintason nousu hidastavat väestönkasvua ja pienentävät lapsilukua. On siis pidemmän päälle ympäristönkin kannalta hyvä tehdä kehitysyhteistyötä, jolla avitetaan näitä asioita.

Melko hiljaista blogosfäärissä

2009-01-06T20:18:00.003+02:00

Viime kuukausina on ollut blogirintamalla melko hiljaista. Luen säännöllisen epäsäännöllisesti muutamaakymmentä blogia. Osa niistä toki päivittyy usein mutta valitettavasti muutaman kohdalla on tapahtunut totaalinen lopahdus ja suuri osa viettää viikkojen, välillä jopa kuukausien taukoa kirjoittamisessa. Sääli. Alareunan blogilista on suppeahko. Tässä satunnaisotos blogeista, joita vähintään silmäilen:

Vesa: turkulais-helsinkiläinen vihertoverikaveri, joka kirjoittelee mukavassa suhteessa politiikkaa ja muuta.
Tapio: edeltäjäni ja kollegani ViNOn puheenjohtajistossa, ystävä. Kirjoittaa politiikkaa ja on ymmärtänyt, ettei blogimerkintöjen ole tarkoitus olla neljän aukeaman artikkeleja.
Elina: turkulainen vihreä, jonka kanssa jaan hyvin samat ajatukset ja aatteet.
Jehki: ViNOn pääsihteeri. Ikäiseni vihertoimija, johon verrattuna minäkin olen tehnyt vähän politiikassa. =)
Sari: sama aate, sama ainejärjestö. Helsinkiläistynyt VTM voisi tosin päivittää blogiaan useammin. =)
Lotta: toivon, ettei ViNOn järjestösihteerin blogi jäänyt vain vaaliblogiksi.
Amu: ViNOn vpj kanssani vuonna 2006, joka kirjoittaa sekä itsestään että politiikasta.
Kerttu: toivottavasti vauva ei kokonaan lopeta Kertun kirjoittelua.
Aija: yllämainittu pätee myös Aijaan.
Samuli: paikallisvihreä kaveri, joka pyörittelee sanoja politiikasta.
Laura: vihertuttava, joka kirjoittaa elämästään, politiikasta ja toisinaan myös vauvoista. =)
Mari: vihreä ystäväinen aloitti bloginsa melko äskettäin.
Vaula: vihreä kaveri, joka kirjoittaa monenmoista.
Katja: vihreä, feministi, polhissalainen. Saisi päivittää useammin. =)
Maiju: tuttu ainejärjestöstä. Rattoisaa luettavaa pääsääntöisesti elämästään mutta välillä muustakin.
Minna: TYYstä tuttu historioitsija, jonka seikkailuja mm. tiedemaailmassa on hauska seurata.

Janina Andersson: paikallinen kansanedustajamme.
Rosa Meriläinen: vihreä feministitoveri kirjoittaa railakkaasti moninaisista teemoista.
Hanna Isbom: tuttu demari sekä opiskelujen että politiikan puolelta.
Jussi Nousiainen: vihreä, toimi aiemmin Jyrki Kasvin avustajana. Kirjoittelee harvakseen mutta kiinnostavasti.
Elina Aaltio: TANEsta tuttu feministi. Kirjoittaa harvoin mutta vahvoin mielipitein.
Esa Suominen: eduskunta- ja kunnallisvaaleista tuttu demari, joka kirjoittaa (välillä liiankin) pitkästi mutta kiinnostavasti politiikasta
Markku Jokisipilä: laitokseni tutkija, jonka urheilubloggauksista en jaksa kiinnostua mutta historian puolelta löytyy kiinnostavia ajatuksia.
Riina Simonen: sekä politiikan että kavereiden kautta tuttu vasemmistoliittolainen vegaani kirjoittaa paljon politiikkaa.

Joulurauhaa

2008-12-20T17:27:00.002+02:00

En tänä vuonna lähettänyt joulukortteja kenellekään. Kävin sen sijaan tekemässä Unicefin kautta lahjoituksen Etiopian nälkää näkeville lapsille. Rauhaisaa ja lämpöistä joulua kaikille!

Yleisankeutta

2008-12-19T12:02:00.003+02:00

Ei ole lunta.

Aurinkoa ei ole näkynyt viikkokausiin.

Turku purkaa taas vanhoja taloja.

Koko ajan palelee.

Kahviloissa on kallista.

Ensimmäinen joulu eri paikassa siskon kanssa.

Pitää muistaa pakata hammasharja, kun lähtee Helsinkiin.

Väsyttää.

Loputon tarve syödä makeaa.

Ateriatuki ei nouse.

Kukaan ei pidä sylissä peiton alla.

On paljon kiinnostavia asioita, joihin perehtyä, muttei huvita.