Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

15.8.07

Mihin tarvitsen miestä?

Olen aina inhonnut niitä naistenlehtien haastatteluja, joissa kysytään vaikka mitä "naisellista" ja lisäksi kysymys "mihin tarvitset miestä?". Vielä ärsyttävämpiä ovat toki ne haastateltavat, jotka sanovat tarvitsevansa miestä huoltamaan autoa tai imuroimaan. Vaikka ei itse kyseisiä tehtäviä osaisi tai haluaisi hoitaa, ne tuskin ovat sellaisia, joista vain miehet selviävät.

Lannistuin vähän aikaa sitten kenkävoidepurkista. Tavallisesta metallitörpelöstä, jonka sisältöä olisin halunnut käyttää ballerinojani suojaamaan. Mokoma rontti ei auennut, ei käsivoimin, ei apuvälinein. Eilen poikaystäväni väänsi sen väkisin auki. Sormiin kuulemma sattui. En myöskään pysty vaihtamaan eteisen tai keittiön lamppuja - pituus ei riitä, ei edes lähes kymmenen senttiä pidemmän äitini pituus. Tässäkin tehtävässä olen hyödyntänyt miehiä: isääni, poikaystävääni, huoltomiestä. Silti minua vahvempi tai todella paljon pidempi nainen olisi voinut hoitaa ne yhtä hyvin - mies vain sattui olemaan helpommin saavutettavissa. En olisi tarvinnut juuri miestä.

Tarvitsen ystäviä. Sukupuolella ei niin väliä. Tarvitsen rakkautta. Koska satun olemaan hetero, rakkauden kohteeksi ja antajaksi tarvitsen miehen. Toisinkin voisi olla. Koska olen syntynyt perinteiseen ydinperheeseen, tarvitsen miestä isäksi. Jos vanhempani olisivat valinneet toisin, kokisin varmasti tarvitsevani esimerkiksi kaksi naista vanhemmikseni. Tai jotakin muuta.

1 Comments:

Blogger --MikaP -- said...

Kiitos Sini!
Kommenttisi pisti miettimään kysymystä "Mitä Minä Todella Haluan?" ja Tiedänkö mitä haluan. Tällä tarkoitan sitä ,että meillä saa olla tilaa miettiä. Mun onnellisuuden määritelmä on "silloin kun elämä on kyllin hyvää olen onnellinen".
Välttämättä en ole onnellinen ,mutta siihen suuntaan pyrkivä. T;) Mika41

22.8.09  

Lähetä kommentti

<< Home