Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

2.8.07

Vähän hunningolla

Tajusin juuri, etten ole koko kesänä harrastanut mitään muuta "oikeaa" liikuntaa kuin käynyt kerran lenkillä kesäkuun alussa. Toki olin koko heinäkuun urheilemisen tavoittamattomissa ja toki reissatessa tuli joka päivä käveltyä tosi paljon ja oltua jalkojen päällä. Mutta silti. Tämän viikonkin olen ollut ihan ongelmitta, ei ole tullut mieleenkään, että lähtisin lenkille tai jumppaan tai rullaluistelemaan. Karkkia on kyllä tullut syötyä, ja jäätelöä. Oivoi.