Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

31.7.07

Liian myöhään

Sain matkan aikana usean pikavetoomuspyynnön. Vetoomukset pitäisi nyt tässä naputella. Yhtä en tosin voi enää kirjoittaa. Pyyntö koski Troy Davisia, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä teloitettiin USAn Georgiassa 17.7.

Kuolemanrangaistus on mielestäni lähtökohtaisesti aina väärin. Se on epäinhimillinen, raaka ja julma rankaisukeino. Sitä perustellaan monesti pelotteena, mutta tutkitusti se pikemminkin raaistaa yhteiskuntaa ja jopa lisää rikoksia. Se on peruuttamaton ja vastoin ihmisen perimmäistä ihmisoikeutta, oikeutta elämään.

Näiden kaikkien seikkojen lisäksi kuolemanrangaistuksen käytössä on sellainen pieni mutta, että oikeuslaitoskin on erehtyväinen. Amnestyn mukaan joka kahdeksas kuolemaantuomittu on syytön rikokseen, josta hänet tuomitaan. Joka kahdeksas teloitus on siis itsessään murha.

Kuolemaantuomittuja koskevat vetoomuspyynnöt ovat usein kaikkien kovinta kiukkua herättäviä. Troy Daviskin oli tuomittu kuolemaan jo vuonna 1989 - hän on siis odottanut kuolemansellissä 18 vuotta, mikä jo itsessään on epäinhimillistä. Davisin tuomion taustalla ei ollut yhtään aihetodistetta: murha-asetta ei löytynyt, ei ollut dna-jälkiä tms. Kaikki todisteet tuomion takana olivat todistajan lausuntoja.

Eipä siinä mitään. On vain käynyt niin, että todistajista kaikki paitsi kolme ovat muuttaneet todistustaan oikeudenkäynnin jälkeen. Kolmesta "jäljelle jääneestä" yksi on henkilö, joka oli toinen vahvimmin epäillyistä ja jota vastaan on sittemmin löytynyt lisää todisteita. Toista Davisin asianajajat eivät saaneet kuulustella, ja kolmas on alkanut epäillä todistustaan, vaikkei sitä olekaan muuttanut.

Mieltään muuttaneiden todistajien puhe on synkkää kuultavaa. Lähes kaikkia olivat poliisit painostaneet antamaan todistuksen. Joku oli viety aseilla uhaten poliisiasemalle, toista kohdeltu kuin rikollista, kolmas laitettu allekirjoittamaan paperi, jota hän ei lukutaidottomuutensa vuoksi voinut lukea, neljäs pelkäsi joutuvansa ehdonalaisesta takaisin vankilaan, jos ei tekisi, kuten poliisit vaativat jne. Kukaan näistä todistajista ei omien sanojensa mukaan voi millään tavoin todistaa, että Troy Davis oli murhan takana.

Näillä muuttuneilla todisteilla ei vain ollut mitään väliä. USAn korkein oikeus ei puuttunut asiaan eikä toista käsittelyä järjestetty. Troy teloitettiin, vaikka käytännössä katsoen mikään ei yhdistänyt häntä murhaan, josta hänet tuomittiin.

Troyn tapauksessa oli vielä yksi USAn oikeuslaitokselle tyypillinen tapaus. Troy on musta, uhri valkoinen mies. Tämä on kaikkien yleisin tapaus, joka johtaa kuolemantuomioon. Jos "värit" olisivat olleet toisinpäin, syytettyä olisi todennäköisesti odottanut vankeustuomio.

5 Comments:

Blogger Henrik P said...

Älä sano.

http://www.amnestyusa.org/Death_Penalty/Troy_Davis_Finality_Over_Fairness/page.do?id=1011343&n1=3&n2=28&n3=1412
http://www.time.com/time/nation/article/0,8599,1643971,00.html

31.7.07  
Anonymous Anonyymi said...

"On 16 July, U.S. Congressman John Lewis spoke to the Georgia State Board of Pardons and Paroles on Davis's behalf, suggesting that one of the two witnesses who had not recanted was the real killer... A ninety day stay of execution was granted on 16 July by the Georgia State Board of Pardons and Paroles."

"Georgia is one of three U.S. states where the governor has no power to grant clemency."

"Prosecutors argued that it was too late to present the recantations as evidence."

http://en.wikipedia.org/wiki/Troy_Anthony_Davis

Davis on edelleen hengissä. Syy kyvyttömyyteen muuttaa tuomiota johtuu kahdesta seikasta; Georgiassa kuvernöörillä ei ole tätä valtaa, joten Davis on täysin oikeusistuinten armoilla ja uusintaoikeudenkäynnit on onnistuneesti torjuttu syyttäjän taholta perustelemalla, että 15 vuotta vanhojen todistajalausuntojen muuttaminen ei kelpaa todistusaineistoksi, mistä syystä esim. korkein oikeus ei ole nähnyt sellaista uutta todistusaineistoa, mikä oikeuttaisi uuden oikeudenkäynnin. Tämä kanta on sinänsä ymmärrettävä yleisenä sääntönä, koska muutoin avattaisiin mahdollisuus todistajien uhkailulle, lahjomiselle ja kiristämiselle tuomion julistamisen jälkeenkin.

On kuitenkin liioiteltua sanoa, ettei mikään yhdistäisi Davisia murhaan. Murha tapahtui parkkipaikalla, murhatun poliisin yrittäessä selvitellä tappelua. Yhdeksän paikalla ollutta totesivat Davisin murhaajaksi ja pysyivät kannassaan toistakymmentä vuotta. Ainut motivaatio miksi he olisivat voineet valehdella tästä asiasta on jonkin toisen ihmisen suojeleminen, oli sen syy sitten mikä tahansa.

Myös Davisin itsensä täytyy tietää todellinen murhaaja oli se hän, tai toinen 'epävirallinen' epäilty. Jos totuus on, että tämä toinen on syyllinen, luulisi Davisin puolustuksen rakentaneen voimakkain ristikuulusteluin puolustuksensa tämän varaan 1989-1991.

Kuolemantuomio on ilman muuta väärin, mutta Davis voi hyvinkin olla syyllinen.

31.7.07  
Blogger Sini Terävä said...

Davis voi olla syyllinen, ihan totta. Mutta tuomion - varsinkaan silloin kun se on näin ehdoton kuin kuolemantuomio - ei tule perustua mahdollisuuteen. Syyllisyyden takeeksi tulisi löytyä vahvempaa näyttöä.

Ja vaikka Davis pysyttäisiin aukottomasti osoittamaan syylliseksi, tulisi tuomio joka tapauksessa muuttaa vankeusrangaistukseksi. Monet kuolemaantuomitut, joiden puolesta Amnesty vetoaa, ovat suurella todennäköisyydellä syyllisiä tekoon, josta heidät on tuomittu. Silti kuolemantuomio on väärin. Tässä tapauksessa sen räikeyttä korostaa vielä se, ettei Davisin syyllisyys ole varmaa.

1.8.07  
Blogger Sini Terävä said...

Olin hätäinen. Kun äsken luin (ja kirjoitin) Venäjää koskevan vetoomusaineiston, sen perässä oli lisätietoja Davisin tapauksesta, josta selvisi tuo 90 päivän "stay of execution". Herralla on siis onneksi edelleen henki jäljellä.

1.8.07  
Blogger sdasfafasd said...

Kyseessä ei myöskään ollut minkä tahansa valkoisen heteromiehen tappaminen, vaan poliisin. Poliisin tappaminen tuo aina lisäjännitettä pintaan.

Tällaiset tapaukset eivät jostain syystä aiheuta mitään kohua.
http://en.wikipedia.org/wiki/Channon_Christian

1.8.07  

Lähetä kommentti

<< Home