Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

11.12.07

Haja-ajatuksia

Toisaalta tuntuu aika haikealta, että TYY-kausi on jo lopuillaan. Toisaalta huomaa, että on ehkä jo aika lopettaa tämä vuosi. Alkaa olla jo väsymys päällä ja motivaatio vähän lopussa. Kun ei olekaan enää kamala kiire, ei millään saisi tehtyä niitä viimeisiä jäljellä olevia asioita. Ei niitä onneksi enää juuri muita olekaan kuin uusien perehdyttäminen ja siihen liittyvät asiat, pöydän ja tietokoneen siivoaminen sekä tietysti toimintakertomus.

Pääsin eilen parin vuoden tauon jälkeen Amnestyn ihmisoikeuksien päivän kynttiläkulkueeseen. Sää ei kyllä järin suosinut. Ensimmäisessä kulkueessani - Hämeenlinnassa vuonna 2002 - oli lunta ja kova pakkanen. Turha toivo kai enää, varsinkaan rannikolla.

Tunnin päästä alkaa Ylioppilasteatterin näytös Mutta minä rakastin häntä. Josko saataisiin vaikka tällä kertaa nähdä koko esitys. Pari viikkoa sitten jäätiin puoliväliin näyttelijän sairastumisen takia.