Henkilökohtainen on poliittista

Aina välillä tulee olo, että "voi ei olen vaan kirjoitellut viime aikoina oman elämäni pohdintoja. Että missäs se politiikka on. Oijoi."

Sitten yritän järkeentyä muutamalla asialla. Ensinnäkin: en itse jaksa lukea pelkkään politiikkaan keskittyviä blogeja. Miksi minunkaan pitäisi siis syytää sitä teksteihini enempää kuin passelisti tulee? Varsinkin se, että on pakko kommentoida jotain ajankohtaista asiaa vain siksi, että sitä kuuluu kommentoida, tuntuu aika turhalta. Joku muu on jo sanonut saman. Toisekseen: kirjoitan ihan tietoisesti myös kertoillakseni kuulumisia ympäri Suomen asuville ystäville. Kolmannekseen: välillä vaan on niitä päiviä, jolloin elämä koostuu tenttiin lukemisesta ja teen juomisesta. Ei siitä niin suuria otsikoita tai poliittisia pohdintoja saa aikaan. Tottukaa siis vastakin, että täällä on sekaisin monenmoista tekstiä.

Spontaanisuus on noussut esiin parissa eri keskustelussa viime päivinä. Eilen se syntyi lähinnä naurulla ryyditettynä, kun menimmekin ystäväni kanssa kahvin jälkeen ihan spontaanisti elokuviin. Meitä molempia on eri yhteyksissä kehotettu toimimaan spontaanimmin, joten tässähän sitä on=). Vaikka leffaan meneminen ei nyt ole mikään spontaaniuden riemuvoitto, ei se silti ihan erillään aiheesta ole. Kun elää kalenterieläämää ja haluaa tietää aikataulut viikoiksi eteenpäin, pienetkin aikataulun muutokset ovat hyvästä. Emme me kaikki valitettavasti edes kykene tuollaiseen leffapäätökseen, kun elämän jokainen hetki on aikataulutettu. Itse en enää halua takaisin siihen.

Tänään palautteenantotaidon kurssilla sivuttiin vähän poliittista keskustelua ja sitä, kuinka siellä yllättävä positiivinen palaute tai samanmielisyys osoitettuna toiselle puolueelle saattaa saada aikaan pohdinnan, mikä koira siihenkin oli haudattu. Entä jos kyse todella oli spontaanista ilosta yhteisistä mielipiteistä?