Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

22.10.07

Tosua ja sushia, kulttuuria ja vaaleja

Nyt on varmaan jo pakko päivittää kuulumisia. Pitäisi toki kirjoittaa omien sektorieni osuuksia TYYn toimintasuunnitelmaan ja linjapaperiin, mutta voi ne muutaman minuutin odottaa. SYLin tosusta sentään jo selvisimme viime viikolla. Jos liittokokous hyväksyisi sellaisenaan meidän esityksemme, saataisiin SYLlille aika hyvä tosu, jonka kuormittavuus olisi tasan 100%=). Jottei toimintasuunnitelmia millään voisi olla liian vähän, pitäisi vielä kirjoittaa ViNOn tosuun paikallisjärjestö- ja koulutustoiminnasta. Hiphei.

Käytiin perjantain hallituspalaverissa läpi jaksamista ja fiiliksiä. Samalla katsottiin vähän työmääriämme. Laskin juuri keskiarvon kuuden syksyn viikon työajanseurannasta (anteeksi, siis luottamustoimeen käytetyn ajan seurannasta=)). Se oli 37,5 tuntia. Aika perus suomalainen työaika. Meillä vain sattuu olemaan kyse luottamustoimesta. Tässä luvussa ei edes ole mukana lounaita yms. hengailua, joka sekin kuluu pitkälti TYY-asioita puiden. Oma lukuni oli aika hyvää keskiarvoa hallituksemme joukossa. Luvut ovat karuja, mutta on hyvä, että olemme laskelmia tehneet. Edustajiston ja uuden hallituksen on syytä tietää, mistä päättää.

Tuon noin neljänkymmenen tunnin päälle tulee vielä vaalityö. Edustajistovaalit painavat päälle. Kovaa työtä se vaati, mutta mahtavan ehdokaslistan saimme kasaan. TYYn parhaalla edariryhmällä on näissä vaaleissa 58 ehdokasta. Oma numeroni on 272.

Jottei menisi liian rankaksi, on minulla sentään jotain elämääkin ollut. Viime keskiviikkona oli aivan mahtava TYY 85 Kulttuuriklubi, jossa TYYn alayhdistykset esittelivät taitojaan. Yo-teatterin ja luovan kirjoittamisen yhteinen impro (tarina ja pantomiimi), Jääkaappirunouden MM-kisat sekä teatterin perinteinen impro pitelivät minutkin osakunnissa yli yhden, vaikka seuraavana aamuna oli sopo-sihteerihaastattelut=). Lauantaina vierailimme isompien ja pienempien Tuomisten luona. Tein elämäni ensimmäistä kertaa sushia. Aika hyvää=). Ainutlaatuinen kokemus oli myös lasinpuhallus, jossa Nuutti minua opasti.

Nyt se tosu. Tuumasta toimeen vain. Kynä käteen ja näppäimistö käyttöön. Tai jotain.