Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

13.9.07

Menneitä säveliä

Olen edelleen vähän hämmästyksissä Luciano Pavarottin viimeviikkoisesta kuolemasta. Olihan sedälle jo päässyt kertymään painoa ja ikää ja syöpäkin vielä, mutta en silti ollut valmistautunut. Pavarotti on kuitenkin ollut tavalla tai toisella mukana elämässäni pitkään.

Kun olimme pieniä, protestoimme Annan kanssa aika usein, kun esim. autossa kuunneltiin "karjuvia setiä" (Pavarotti, Carredas, Domingo). Kuunneltiin niitä silti. Jossain vaiheessa aloin - ensin ehkä vähän salaa - pitää niistä. Ja sitten ihan julkisesti. On tuolla omassa hyllyssänikin The Essential Pavarotti. Olen tässä jo pitkään elätellyt ajatusta, että haluaisin mennä Pavarottin seuraavaan Suomen-konserttiin. Mene siinä sitten.