Historian hyvikset ja pahikset

Kolmen historiafanin (itseni, äitini ja Lassen) keskustelu ajautui tässä iltana eräänä historian hyviksiin ja pahiksiin. Vaikka kuinka väittäisi muuta, omia suosikkeja ja inhokkeja löytyy varmasti itse kultakin. Syyt eivät monestikaan ole järin analysoituja vaan valikointi on enemmän fiilispohjaista. Voi hyvin olla nuijasotalaisten puolella mutta silti inhota Kaarle-herttuaa.

Aika yhteneväisiä mieltymyksemme olivat. Itse en tosin voi ihan ongelmitta sulattaa brittien yleistä, automaattista hyvyyttä. Vaikka tosielämässä suosisin varmasti mainion vallankumouksen tapaista vallanvaihtoa, Ranskan suuri vallankumous kuitenkin vetoaa enemmän. Liberté, egalité, fraternité ou la mort - samalla tasolla kuin pasifisti voi pitää Ceasaria hyviksenä, vetoavat suuret aatteet ja ihanteetkin enemmän kuin pragmaattinen parlamenttipäätös.

Historiaan sekoittuu väistämättä mielikuvia, fiiliksiä ja arvostuksia. Historiantutkimuksen perusfraasi "ennen kuin tutustut kirjaan, tutustu sen kirjoittajaan" on järkevä. Tuskinpa kukaan pystyy täysin poistamaan omien mieltymystensä vaikutusta tekstistään ja tutkimuksestaan. Kalelaan luottaen: jos näin luulee, ei vain ole tunnistanut omia ajatuksiaan ja arvostuksiaan. Itse en onneksi ole koskaan tähdännyt historiantutkijaksi. Minulla kun on niin monesta asiasta ja ihmisestä omat arvostukseni, että "puolueettomuus" olisi vaikeaa=).

Tässä samassa keskustelussa nousi esille myös vallankäyttäjien elämän varjopuolet. Ennen löytyi runsaasti valtaa, mutta elämä saattoi päättyä kovin väkivaltaisesti. Valitettavasti tämä ei ollutkaan niin kovin kaukaista.