Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

11.5.08

Äitiyttä

Taas on palkittu sankariäitejä prenikoilla. Ilmeisesti palkittavien äitien kategoriaa on vuosien varrella laajennettu, mutta silti tuntuu, että joukko on jokseenkin kapea. Joko omia lapsia on leegio tai sitten äiti on kunnostautunut sijaisäitinä.

Miksei joskus palkita esimerkiksi "tavallista" yksinhuoltajaäitiä? Tai esimerkiksi oman äitini kaltaista naista, joka on edennyt urallaan pitkälle ja luonut sitä koko ajan ja jolla silti on kaksi täyspäistä, onnellista, aikuista lasta? Minut on laitettu hoitoon alle vuoden ikäisenä enkä varmasti ole kärsinyt siitä lainkaan. Vaikka molemmat vanhempani ovat olleet käytännössä koko lapsuuteni ja nuoruuteni töissä, olen saanut kylliksi rakkautta ja huomiota. Miksi emme palkitse näitä naisia (ja toki myös miehiä), jotka eivät uhraa koko elämäänsä lapsille vaan luovat tasapainon perheen ja työn välillä? Nämä naiset ja miehet kuitenkin pitkälti pyörittävät tätä yhteiskuntaa. Minä ainakin haluan palkita kaikkein suurimmilla ansioristeillä molemmat vanhempani ja heidän kaltaisensa, "tavalliset" isät ja äidit. Kiitos teille.