Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

24.5.08

Sinä olet ihminen. Muistatko?

Kuuntelin tänään junassa pitkästä aikaa Zen Cafeen kappaleen Ihminen. Sanat muistuttivat liian paljon todellista elämää. Itse olen viime aikoina muistanut melko hyvin olevani ihminen. Silti kiireen keskellä käy ihan liian helposti niin, että unohtaa miettiä, miksi tekee asioita ja ovatko ne oikeasti niin tärkeitä, kuin sillä hetkellä tuntuu.

Minä opettelen vähä vähältä arvostamaan itseäni ja hyvinvointiani enemmän kuin jokapäiväisiä tekemisiä. Yhteiskuntaa katsoessa vaikuttaa vain, että liian harvalla on tähän mahdollisuus.

tunkkaisia vaatteita
lattialta keräät ja
nyt on kiire
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy

aamukahvi ruuhkassa
autot, bussit, tungosta
nyt on kiire
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy

sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet tuulia latvoissa
natiseva silta ja nauloja
sinä olet ihminen muistatko

työpaikan käytävä
katseet tuntuu selässä
nyt on lujaa mentävä
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy

sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet tuulia latvoissa
natiseva silta ja nauloja
sinä olet ihminen muistatko

sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet jälkiä hangessa
nariseva haipakka pellolla

sinä olet tihkua ilmassa
ratiseva hiekka saappaissa
sinä olet syystä ja varmasta
sinä olet varjoja puistossa
pimeällä penkillä kastetta

lähikauppa palvelee
iltaan asti myöhäiseen
maksat leivän hiluilla
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy
kello käy

sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet tuulia latvoissa
natiseva silta ja nauloja
sinä olet ihminen muistatko

sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet jälkiä hangessa
nariseva haipakka pellolla

sinä olet ihminen muistatko