Ja pesää jaettiin

Huvittelin viime viikolla lukemalla Tamminiemen pesänjakajat, joka on jo pitkään ollut luettavien kirjojen listalla. Kiehtova teos.

Luettuani sen en lainkaan ihmettele, että kirja herätti ilmestyessään kohua. Sitä vastaava teos aiheuttaisi varmasti nytkin. Kukapa pitäisi, jos itsestä kirjoitettaisiin kirjan kansien välissä tällaista:

"Virallisilla päivällisillä Väyrynen yrittää kömpelöillä sukkeluuksilla viihdyttää daamejaan, aloittaa ruokailun ennen kuin kaikki ovat saaneet ruokaa, puhuu ruoka suussa ja humaltuu liian nopeasti. Jälkiruokaan päästäessä pidättelevät pöytädaamit jo ikävystymistään, sillä Väyrynen on yksitoikkoinen kuin suomalaisen virallisen päivällisen iänikuinen ruokalista: niljakas kuin graavi lohi, kuiva kuin poronselykset ja kylmä kuin karpaloparfait."

"Savolaiset sanovat Heikki Haaviston oloista miestä ketaleeksi. Varsinaissuomalainen Haavisto tuskin edes tietää, mitä määritelmä tarkoittaa. Mutta ketale, KETALE Haavisto on.

Ketale on sellainen hiukan epämääräinen mies. Tyyppi, josta ei aina ota selvää. Sanavalmis, selittäjä; sellaiselle, joka ei miestä tunne, yksi parhaita, rehellinen kuin mikä. Mutta todellisuudessa tiukan paikan tullen vähän kelmi ja velmu."

"Suuren yleisön tietoisuuteen Aitio on jäänyt kommunistisen puolueen salonkileijonana. Aitio palkittiin julkisesti hyvästä pukeutumisesta. Se jäikin ministerivuosien näkyvimmäksi voitoksi."

"Jokaisesta kunniatohtorinhatusta, saamastaan taloustalkooharavasta, kunniamerkeistä ja kissanristiäisistä, joissa Sipilä oli läsnä, tehtiin juhlatapaus suomalaisissa lehdissä. -- Mitalinkipeydessään Helvi Sipilä ei ollut turhan nirso.

Myöskään syytökset kirjan puolueellisuudesta eivät kummastuta. Toisia kyllä kohdellaan kiltimmin kuin toisia. Oliko syy sitten kyseisten herrojen paremmuudessa - naisia kirjassa on vain yksi - vai kirjoittajien mielipiteissä. Ehkä molemmissa. Voittajan puolella kirjoittajat ovat Koivisto esitetään parhaassa valossa.

Kirja avasi huomaamaan yhden uuden näkökulman. Olen elänyt keski-ikäisten miespuheenjohtajien aikaa. Puolueesta riippumatta puheenjohtaja on näyttänyt olevan keski-ikää lähentelevä, sitä elävä tai sen ohittanut mies. En ole oikein osannut edes uskoa nuoreen puheenjohtajaan ennen Kataista ja Urpilaista (paitsi tietty Sinnemäkeen) - niitä ei yksinkertaisesti kokemuspiirissäni ollut. Eivät ne nuoret puheenjohtajat mitään kummajaisia silti ole. 1970-1980-luvuilla esimerkiksi sekä keskustaa että kokoomusta johtivat nuoret: 33-vuotias Paavo Väyrynen ja 34-vuotias Harri Holkeri. Ei näissä nykyisissäkään nuorissa pitäisi olla mitään kummasteltavaa.