Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

9.10.08

Hygienia vastaan ympäristö

Luin aamulla Turun Sanomien otsikon väärin. Kun sanotaan kaupungin kieltäneen jotkin vaipat, kuvittelin hetken Turun panostavan ympäristöystävällisyyteen ja kieltäneen kertakäyttövaipat päiväkodeissa. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse. Turku on kieltänyt kestovaipat. Yritäpä viedä lapsukaisesi kestovaippoihin sonnustettuna turkulaiseen päiväkotiin. Ei onnistu moinen. Epäilyttävää viherpiiperrystä.

Ymmärrän kyllä huolen hygieniasta. Käsittämättömältä päätös silti tuntuu. Kertakäyttövaipoista syntyy hurjan paljon jätettä, ja ne ovat myös melko kalliita. En ole vauva-asioihin suunnattoman perehtynyt, mutta näin sivusta on näyttänyt siltä, että kestovaipat ovat helppo tapa säästää ympäristöä ja rahaa, ja niitä käytetäänkin aivan "tavallisisissa" perheissä eikä vain erityisen ympäristöherätyksen saaneissa perheissä. Monet eivät myöskään halua vaippapeppunsa iholle keinomateriaaleja ja ties mitä yhdisteitä, joita kertakäyttövaipoissa saattaa olla. Kolme kärpästä yhdellä iskulla: ekologisuus, taloudellisuus, luonnon materiaalit. Olenkin ajatellut, että kestovaipat ovat hyvä ensimmäinen askel kohti kestävämpää elämäntapaa.

Mutta ei Turussa, ei.