Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

21.1.09

Valtiollista historiaa?

Hesari uutisoi tänään, että melko nimekkäistä henkilöistä koostuva porukka on luovuttanut valtioneuvostolle adressin, jossa toivotaan Suomeen perustettavan historiallinen museo. Museossa olisi mitä ilmeisimminkin tarkoitus käydä läpi Suomen historia suunnilleen alkuajoista lähtien, paino tosi vaikutti olevan autonomian ja itsenäisyyden ajoissa.

Sinänsä idea voi olla hyvä. Historian tuntemus on kuitenkin olennainen osa nykyisyyden tuntemusta - eikä voi sanoa, että Suomenkaan historia olisi liian tuttua väestön enemmistölle. Silti suhtaudun ajatukseen museosta epäillen. Riski on nimittäin suuri, että museoon kootaan yksi, yhtenäinen valtiollinen historia, jopa "totuus" Suomen menneisyydestä. Pääsisikö museossa esille historiantutkimuksen monimuotoisuus, kipukohdat, joista historioitsijat ovat eri mieltä, vähemmistöjen historia tai arkipäivän historia?