Aika-ajatuksia Elviksen äärellä

Hesarin C-sivulla sattui silmään pieni juttu siitä, että kesällä tulee 30 vuotta Elviksen kuolemasta. 30! Juurihan kuukausiliitteessä oli pitkä juttu 20-vuotismuistopäivän yhteydessä. Vaan onhan siitä 10 vuotta, kun tarkemmin ajattelee. Oli kesä 1997, ala-aste oli loppunut ja olimme kuukauden matkailuautolomalla ympäri Eurooppaa. Juuri kyseisen Elvis-jutun myötä aloin lueskella kuukausiliitettä säännöllisesti, vähän myöhemmin aina ja kokonaan.

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut valtavasti. Tuntuu, että todella monet asiat ovat muuttuneet, myös minä itse. Monella tavalla koin silloin olevani jo ihan "aikuinen". Nykyään taas koen itseni monesti vielä lapseksi, ainakin kovin nuoreksi.

Toki sellainen vielä olenkin. Asiat vain tapahtuvat niin nopeasti. 22-vuotiaaksi mennessä olen ehtinyt opiskelujeni puoliväliin ja tehnyt ensimmäisen tieteellisen tutkimukseni. Olen asunut pitkään yksin. Olen rakastunut ja rakastan ihmistä, jonka kanssa haluan olla lopun ikääni. Olen ehdolla kolmansissa vaaleissani; eduskuntavaaleissa, joihin loppujen lopuksi ei kovinkaan moni meistä päädy. Olen ollut perustamassa Amnestyn paikallisryhmää, ollut aktiivina toisessa ja joutunut havaitsemaan, ettei aika riitä muuhun kuin pikavetoomuskirjoittamiseen. Olen puheenjohtanut yhtä vihreää järjestöä, ollut perustamassa toista, ollut valtakunnallisen opiskelija- ja nuorisojärjestön varapuheenjohtaja ja yhdeksän kuukauden kuluttua ensimmäisestä vihreästä luottamustehtävästäni istuin jo puoluevaltuuskunnassa. Olen pitänyt puheen eduskuntatalon portailla ja istunut sorvaamassa vaaliohjelmaamme. Olen ylioppilaskuntani hallituksessa vaikutettuani sitä ennen monessa eri opiskelijapoliittisessa elimessä. Olen puheenjohtanut lukemattomia kokouksia, pitänyt puheita ja kirjoittanut. Olen polttanut itseni loppuun ja ymmärtänyt, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta ja rakastaa itseään.