Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

23.1.07

Voi mitä päiviä

Tuntuu, että istun lähes puolizombina koneen ääressä. On tullut nukuttua liian vähän. Bussissa taas olen saanut istua senkin edestä. Eilen lähdin puoli seitsemältä Helsingistä ehtiäkseni yhdeksäksi TYYhyn. Illalle tuli yllättäen ViNO-juttu, joten uudestaan puoli viideltä suunta Helsinkiin. Suunnilleen juoksin ysin bussiin ja kotioven avasin lopulta puoli kahdeltatoista. Noin 7 tuntia bussissa. Oih. Matkojen välissä mm. pohdin TYYn liikuntapolitiikkaa ja aloitin hallituksen toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelman laatimisen (mikä sanahirviö!).

Tänäänkin piti olla ysiltä kokoustamassa. Teen voimalla hereillä, mikä ei oikein sovi elimistölleni. Illalla haluan kyllä nukkumaan suunnilleen puoli yhdeksältä.

Pläräsin äsken lauantain Turun Sanomia, jossa silmääni sattui pikku-uutinen siitä, että noin joka neljäs suomalainen on opiskelija. Luku kattaa siis niin perus-, toisen kuin korkea-asteen oppilaitoksissa opiskelevat. Lukumääräämme nähden tuntuu käsittämättömältä, että opiskelijoiden tarpeet vaietaan kuoliaaksi. Kun vertaa opiskelijoiden määrää vaikka maanviljelijöihin... Joukkovoima on kai saatava kaduille, lehdistöön, kabinetteihin, ennen kuin opiskelijat otetaan tosissaan. Jos näin on, meidän on siihen pyrittävä!

3 Comments:

Blogger Kyösti said...

seitsemän tuntia ei ole yhtään paha! Tunnu ei missään!

Mut voimia silti! :)

23.1.07  
Anonymous Anonyymi said...

Samaa täälläkin: maanantaina Mikkeli-Oulu, tiistaina Oulu-Kuhmo-Oulu ja perjantaina Oulu-Kuusamo-Oulu. Yhteensä tulee istuttua junassa ja busseissa tämän viikon aikana noin kokonainen vuorokausi eli 24 h. Onhan matkustaminen kivaa, mutta kotiin päästyä huomaa olevansa melkosen väsynyt...

24.1.07  
Blogger Sini Terävä said...

Ei se edes ole, kun milloin tahansa saattaa tulla aivan kamala olo. Uh.

26.1.07  

Lähetä kommentti

<< Home