Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

21.2.07

Nouseeko jo?

SYL on saanut kaikkien puolueiden puheenjohtajilta lupauksen siitä, että kukin puolue haluaa nostaa opintorahaa 15% 1.1.2008 alkaen. Alkaa jo vaikuttaa lupaavalta. Jos tämän jälkeen opintorahan korotusta ei kirjata hallitusohjelmaan, huomioida talousraameissa ja lopulta toteuteta, tulevien hallituspuolueiden uskottavuus ropisee kyllä ainakin minun silmissäni pohjamutiin. Tiedote asiasta löytyy täältä.

Sen sijaan suomalaisen maksuttoman koulutuksen tulevaisuus huolestuttaa oikeasti. Arvon Heinäluomakin kun on mennyt laukomaan, että lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisille voisi ehkä kuitenkin harkita, etteivät demaritkaan välttämättä vastusta niitä. Vanhanenhan vakuutti jo aiemmin, että jos SDP ei olisi vastustanut, kepu olisi ottanut käyttöön lukukausimaksut jo tällä vaalikaudella. RKPllä tuskin olisi ollut mitään sanottavaa. Kun kokoomuskin on lukukausimaksujen kannalla, pelkään, ettei niitä juuri voi välttää.

Voi mitä ahneutta.

***

Eilen oli laskiainen. Tapahtuma onnistui mukavasti, mistä näin yhtenä pääjärjestäjistä saa olla iloinen. Vähemmän iloa tuo se, että flunssani tuli takaisin. Tämä päivä on kulunut sängyssä maaten, kuumaa juoden ja uikuttaen. Pois ovat saaneet jäädä niin edari, eduskuntavaalivaikuttaminen kuin laskiaistavaroiden palautuskin.