Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

7.5.07

Yhdenvertaisuutta sanomalehtimiehille, Sarkozya EU:lle

Olin tänään Eurooppa-tiedotuksen järjestämässä eurooppalaisia oikeuksia koskevassa seminaarissa. Seminaarin kuuma sana oli yhdenvertaisuus; selvästi siihen on vielä matkaa, kun tilaisuuden avaaja Juhana Tuomola selitti, kuinka Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoteen -07 sisältyy mm. sanomalehtimiehille suunnattu kilpailu.

No, Mats Lindfelt alusti todella kiinnostavasti perusoikeuksien ja taloudellisten perusvapauksien välisestä ristiriidasta EU:ssa. Mm. eri oikeustapausten valossa hän osoitti, kuinka EU:n neljä perusvapautta (palvelujen, tavaroiden, ihmisten ja rahan vapaa liikkuvuus) ovat lähtökohtaisesti EU-oikeudessa korkeammassa asemassa kuin kansalaisten perusoikeudet. Nämä perusvapaudet ovat ensisijainen intressi, joiden rajoittamiseen ihmisten perusoikeuksien nojalla on erikseen oltava painavat syyt. Kiintoisaa. Hyvä oli myös vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ajatus siitä, että Euroopan yhteisön rahoja siirrettäisiin maataloudelta yhdenvertaisuustyöhön. Kannatan=).

EU:nkin kannalta mielenkiintoista on nähdä, mihin Ranskan Sarkozy lähtee maataan luotaamaan. Voin ihan suoraan sanoa olevani pettynyt valintaan. Royalissakin on varmasti huonoja puolia, kuten tiukat ajatukset kasvatuslaitoksista. Silti Sarkozy maahanmuuton rajoittamisineen ja työn ihannoimisineen vaikuttaa paljon pelottavammalta. Minne menet, Ranska, minne?

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Sori, nyt en oikein ymmärrä. Mitä pelottavaa on maahanmuuton rajoittamisessa ja työn ihailussa?

10.5.07  
Anonymous Anonyymi said...

Minne viestiketju oikein katosi?

Hö.

- Henri Laitila / Kuopio

15.5.07  

Lähetä kommentti

<< Home