Suklaa on jumalten ruokaa. Ja ihmisten.

Tulin viiden jälkeen töistä kotiin. Lösähdin sängylle, otin kirjan käteen ja yöpöydälle pari palaa suklaata. Ihanaa. Olin kyllä ajatellut lähteä lenkille, mutta parempi näin. Oli vapaa ilta ja olisi hyvin voinut esimerkiksi kirjoittaa kunnallisvaalijuttuja. En kirjoittanut. Jo nyt voin kuitenkin sanoa, että yksi teemoistani tulee liittymään ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen=). Meillä tulee olla oikeus rentoutua, myös meillä poliitikoilla.

Pienillä asioilla voi saada niin paljon lisää elämänlaatua. Syön paljon herkkuja, varsinkin suklaata. Poden siitä säännöllisesti huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta se antaa elämääni paljon. Kun aamulla herääminen on kamalaa, pala suklaata helpottaa. Kun tekeminen stressaa, suklaa tuo apua. Erilaisiin kipuihin kokeilen ensiavuksi ensin suklaata ja sitten vasta lääkkeitä. Toisaalta suklaa on osa arkipäivää, mutta se tuo silti mukanaan vähän luksusta. Sen avulla tuntee hippusen hemmottelevansa itseänsä. Onko se sitten niin pahasta? Ei minusta, ja siksi pyrinkin voittamaan kaloreilla pelottelevat äänet.

Maanantaina kävin juoksemassa ja huomasin jälleen, etten ole mikään juoksija. Se ei yksinkertaisesti ole kivaa. Happi loppuu ja keuhkoihin sattuu. Miksi sitä sitten pitää tehdä? Toki "kaikki" juoksevat ja se on osoitus hyvästä kunnosta ja hienoa ja ties mitä. Se ei kuitenkaan tuo minulle hyvää oloa kuin korkeintaan jälkikäteen. Liikunnan pitäisi olla mukavaa ja tuntua hyvältä. Jos se ei sitä ole, kannattaa vaihtaa lajia. Taidan etsiä nyt kesäksikin jotain muuta liikuttavaa - syksyllä pääsen toivottavasti taas Yliopistoliikunnan nia-tanssin ja pallojumpan pariin!

Pieniä asioita. Suuria asioita.