Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

27.10.08

Kiitos ystävät

Tuntuu, että viikonlopusta on valtavan pitkä aika. Eikö siitä ole vasta kuin kaksi päivää, kun tein vielä kovaa vaalityötä? Vasta eilenkö kävin äänestämässä? Sen jälkeen on saanut jännittää ja miettiä niin paljon, että aikaa tuntuu kuluneen paljon enemmän.

Ensinnä haluan kiittää äänestäjiäni. Sain 233 ääntä. En voi tuntea teistä kuin pienen osan (onhan kavereistani todella suuri osa ehdolla). On hienoa, että niin moni vieras ihminen olisi halunnut nähdä minut valtuutettuna. Kiitos.

Tukiryhmäni oli pieni mutta tehokas. Kaksi miestä täytyy erikseen mainita: Joonas ja poikaystäväni Lasse. Ilman teidän puurtamistanne olisin varmaan hyytynyt matkan varrelle. Suuri kiitos teille ja muille tukijoille!

Monta tavoitetta on saavutettu. Valtakunnallisesti nousimme neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, mikä on mahtavaa. Turussa saimme huiman voiton: 11 paikkaa ja kolmanneksi suurimman puolueen asema. Myös muualla meni erittäin hyvin: toinen sija Helsingissä ja Espoossa, kolmas Oulussa jne. Me todella voitimme nämä vaalit!

En ole sitä vielä täysin tajunnut. En lähde valehtelemaan vaan myönnän olevani pettynyt. Tein kovasti töitä ja pidin valtuustopaikkaa mahdollisena. Varmana sitä en tietenkään pitänyt, mutta ehdin jo leikitellä ajatuksella. Läpimeno jäi kolmenkymmenen äänen päähän. Saimme monta hienoa uutta valtuutettua Turkuun. Olisin mielelläni ollut yksi heistä. Varasija on hieno saavutus. Tänään saan kuitenkin vähän synkistellä. Ehkä huomenna on jo voittoisampi fiilis. Joka tapauksessa pääsen vaikuttamaan Turun asioihin, ja se on varmaa, että valtuustoryhmämme yrittää kovasti vihertää Turkua! Kiitos kaikille.

9 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Älä ole kohtuuttoman pettynyt - muista että 232 (+tietysti sinä itse!) pidit sinua parhaana hoitamaan Turun asioita. Se ei ole vähäpätöinen suoritus! Teemasi eivät olleet helpoimpia ja populistisimpia, vetoamalla joihinkin muihin arvoihin olisit saattanut saada enemmän ääniä, mutta juuri nuo olivat sinulle (ja äänestäjillesi) tärkeitä. Ole ylpeä itsestäsi ja edustamistasi arvoista!

27.10.08  
Blogger Lotta K said...

Voimia!

Sä olisit NIIN ansainnut sen valtuustopaikan.

27.10.08  
Blogger Sini Terävä said...

Kiitos! Ihana kuulla.

27.10.08  
Anonymous Jukka Väisänen said...

Hei Sini!

Ymmärrän tilannettasi tosi hyvin. Itse olen pettynyt vielä pienempään äänisaaliseeni, vaikkakin iloitsen samalla yhteisestä voitostamme. Uskon, että vielä me molemmat näytämme omat kykymme! :)

28.10.08  
Anonymous Anonyymi said...

232 ei ole lainkaan huono tulos, kuten jo edellä mainittiin. Eikä vaalityö mennyt suinkaan hukkaan, sillä minunkin huomioni herätit jakelemalla assarin edessä vaalilappusia sateessa ja häiritsevän kylmässä säässä. Vähän kerrallaan ja ensi kerralla uudestaan

28.10.08  
Blogger Sini Terävä said...

Kiitos! Kyllä omakin fiilis alkaa jo olla valoisampi=).

28.10.08  
Anonymous Mirka Muukkonen said...

Hei Sini!

Saamallasi äänimäärällä pystyt varmasti saamaan mielenkiintoisen lautakuntapaikan. Lautakunnat ovat merkittäviä paikkoja vaikuttaa.

Terkuin, Mirka

28.10.08  
Anonymous Anonyymi said...

Jos olisin turkulainen äänestäisin sinua :)

Omalla paikkakunnallani ei ehdokkaani
päässyt myöskään läpi...

29.10.08  
Blogger Sini Terävä said...

Lautakunnat on ehdottoman tärkeitä paikkoja. Toivon kovasti pääseväni moiseen. Mutta toki lautakunta on vähemmän, jos piti mahdollisena sekä valtuustoa että lautakuntaa=).

29.10.08  

Lähetä kommentti

<< Home