Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

26.1.09

Perhesuhteista

Törmäsin yhdessä tekstissä tilanteeseen, jossa kolmikymppinen nainen puhui lapsuudenperheestään, viitaten siis vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Tarina ei kerro, oliko puhujalla lapsia tai parisuhdetta. Jäin kuitenkin miettimään perheilmauksia.

Joskus lukioaikoina, kun olin jo täysi-ikäinen mutta asuin vielä kotona ja siskoni oli jo muuttanut opiskelemaan, törmäsin lehdessä perheen määrittelyyn, jonka mukaan taloudessamme asui kaksi lapsetonta perhettä: toinen muodostui vanhemmistani ja toinen minusta. Koska olin täysi-ikäinen, en enää ollut osa vanhempieni perhettä enkä ilmeisesti heidän lapsensakaan. No, kyseessä oli jokin erittäin byrokraattinen määrittely, joka tuskin toteuttaa kenenkään arkijärkeä, mutta melko kiintoisa käsitys silti.

Mutta entä tilanteessa, jossa asun yksin Turussa, poikaystäväni asuu Helsingissä, siskoni on naimisissa ja asuu miehineen Kangasalla ja vanhempani ovat muuttaneet pois lapsuudenkodistani? Mikä on perheeni tällöin? Onko tässä kolme perhettä, jotka kaikki koostuvat pariskunnista? Onko yksi kuuden hengen perhe? Entäpä tällöin puolisoiden vanhemmat ja sisarukset? Koostuuko perhe edelleen neljästä hengestä ja parisuhteet siihen päälle? Vai onko perheitä kolme: yksi neljän hengen ja kaksi kahden hengen, jolloin Anna ja minä olisimme kahdessa perheessä?

Itse huomaan puhuvani "meidän perheestä", kun viittaan edelleen vanhempiini ja siskooni. Miehet ovat sitten vaihdellen mukana. =) Tähän saattaa vaikuttaa se, ettemme ole missään vaiheessa päässeet Lassen kanssa varsinaisesti asumaan yhdessä, joten koen suhteemme vahvasti parisuhteeksi muttei ehkä niinkään perheeksi. Mutta ovatko Anna ja Timo jo itsenäinen perhe, kun pappi on sanansa sanonut ja yhteinen katto on ollut pään päällä jo parisen vuotta?

Entä sitten jos tulee lapsia? Silloin kai on syytä ajatella, että perhe koostuu vanhemmista (omakohtaista pohdintaa, johon näyttää kuuluvan puolisot molemmilla sisaruksilla, ei mikään yleinen normi. Toim. huom.) ja lapsesta tai lapsista. Jos Anna ja Timo saisivat joskus pikkuisen, olisin sen täti. Olisinko silti edelleen samaa perhettä Annan kanssa? Entä vahvistuisiko minun ja Timon perheside, kun se ei olisi "vain" avioliiton kautta muodostuva?

Tuleeko puolisoni vanhemmista joskus osa perhettäni? Itse olen aina kokenut isovanhempani osaksi laajennettua perhettä mutta varsinainen perhe on ollut vain saman katon alla asuneet me neljä. Luulisin kuitenkin, että minä olen ehkä jo nyt osa Lassen vanhempien perhettä tai minusta ainakin tulisi sellainen, jos menemme naimisiin tai saamme lapsia.

Missä vaiheessa "perhe" muuttuu "lapsuudenperheeksi"? Perhesuhde omiin vanhempiin ja sisaruksiin ei varmasti koskaan lakkaa mutta jossain vaiheessa enemmistölle tullee toinen perhe, joka on ikään kuin ensisijaisempi, jolloin siitä alkuperäisestä perheestä tulee lapsuudenperhe. On varmasti myös ihmisiä, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään perheeseen. Sinänsä olen onnekas, kun saan pohtia, mihin eri perheisiin kuulun. =)