Seis nainen, houkutat miestä!

Toisinaan sanotaan 1960-luvun radikaaliliikkeen tasa-arvotoiminnan alkaneen siitä, ettei radikaalinaisia päästetty ilman miesseuraa ravintola Vanhan Kellariin. (Muiksi syiksi mainitaan mm. omakohtaiset kokemukset puuttuvista päivähoitopaikoista, ruotsalaisen keskustelun muodostama esimerkki sekä radikaalinaisten tympeä kohtelu rauhanjärjestö Sadankomiteassa, mikä näin Sadiksen hallituksen jäsenenä on aika kiinnostavaa).

Joka tapauksessa yksi innoittaja oli ravintolan ovien sulkeutuminen nenän edestä. Vähäpätöistä? Kai sitä voi ruokansa nauttia ja oluensa juoda muuallakin. Voihan sitä, mutta samalla tavoin kuin mustien oikeustaistelua Yhdysvalloissa innoitti se, ettei Rosa Parks olisi saanut istua bussissa valkoisten puolella, korosti tämä portsarien toiminta niitä kaksoisstandardeja, jotka Suomessa 1960-luvulla vallitsivat. Naisille ja miehille oli omat maailmansa. Useammat asiat olivat sallitumpia miehille kuin naisille. Miehen rooli oli julkisempi kuin naisen - ravintolassa istuminen kuului kyllä miehen rooliin muttei naisen.

Riitta Pirinen teki vuonna 1968 Ylioppilaslehteen artikkelin, johon hän haastatteli viiden helsinkiläisravintolan portsaria. Yksi haastattelun teemoista oli se, miksei naisia päästetä yksin ravintolaan mutta miehet päästetään. Osa ravintoloista sanoi päästävänsä naiset sisään mutta osan vastaukset olivat melko suorasukaisia:

”Se juontaa suomalaisesta miehestä. --- Me laskemme, paitsi jos tunnemme naisen ja tiedämme, että hän tulee kalastamaan [miehiä]. --- Yleensä se on pöytien järjestelykysymys. Miehiä on enemmän, ja jos on täyttä, yksinäistä naista ei voi panna miesten pöytään. --- Mies on puolustuskykyisempi. --- Se on yleinen käytäntö. Miestä on pidetty itseoikeutettuna, nyt tilanne on muuttumassa.”

Naista ei voinut päästää ravintolaan, koska mies. Koska nainen houkuttaa miestä. Koska nainen tulee metsästämään miestä. Koska naista ei voi laittaa samaan pöytään miehen kanssa.  Koska miehellä nyt vain sattuu olemaan oikeus istua ravintolassa.

Erityisesti tuo ensimmäinen perustelu kuvastaa hyvin nykyäänkin paikoin vallitsevaa ajattelua seksuaalisuudesta. Miksi naiset hunnutetaan? Koska mies. Miksei naista voi päästää yksin ravintolaan? Koska mies.

Ei, tämä ei ole hyökkäys miehiä kohtaan. Tämä on hyökkäys niitä kohtaan, jotka uskovat, ettei mies pysty hallitsemaan himojaan vaan jokainen nainen on suora seksuaalinen kohde. Mitä seksuaalisuuden ja miehen aliarviointia.

Älä haaveile abortista, nainen!

Suomi, laittomien aborttien luvattu maa. 20 000 laitonta aborttia, 6000 laillista. Kuulostaako hurjalta? Vertailutiedoksi, että nykyään abortteja tehdään noin 10 000. Ei tarvitse mennä kuin 60-luvulle, kun Suomessa elettiin puoskareiden ja sikiönlähdettäjien aikaa. Kun tähän yhdistää sen, että ensisynnyttäjien keski-ikä laski, kolmannes avioliitoista solmittiin naisen ollessa raskaana ja neljännes avioliitossa syntyneistä lapsista oli ei-toivottuja, tulee selväksi, ettei Suomessa 60-luku ollut mitään vapaan rakkauden kulta-aikaa.

Ehkäisyäkään ei nimittäin ollut helppo saada. Seksuaalivalistuksesta vastannut Väestöliitto kertoi julkaisussaan nuorille, että ehkäisykeinot ovat epäluotettavia ja ne on parempi jättää avioliittoon. Sitä ennen on syytä pidättyä. Tämän kohtalon koki Ylioppilaslehteen kirjoittanut katkera nuorukainen:

”--- pyysin ostaa 'varmuusvälineitä'. Apteekin omistaja sattuu olemaan uusherännäisiä ja kysyi yllätyksekseni minulta vihkitodistusta. Kun minulla ei sellaista sitten ollut esittää, hän käännytti minut pois sanoen vain 'Hävetkää, nuori mies.'”

Lopputuloksena oli joululahjaksi "varteva vauva" ja viivästyneet opinnot.
 
Abortti oli mahdollista saada lääketieteellisistä syistä, eettisistä syistä (esim. raiskauksen jälkeen), perinnöllisen sairauden riskin vuoksi tai hätätapauksessa. Helsingissä keskeytettiin joka viides raskaus, Lapissa joka viideskymmenes. Lääkärejä oli Lapissa vähemmän kuin Etelä-Suomessa mutta lisäksi he olivat tutkimusten mukaan konservatiivisempia kuin etelässä. Ei ole tiedossani, tehtiinkö Suomesta aborttimatkoja ulkomaille mutta esim. Ruotsista reissattiin 60-luvulla vapaan abortin Puolaan "täysihoitomatkoille". Jotenkin nurinkurista, kuinka viidessäkymmenessä vuodessa Ruotsin ja Puolan tilanteet ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi.

Hurja yksityiskohta on, kuinka 60-luvulla oli helpompi saada sterilisaatio kuin abortti. Sterilisaation syyksi riitti, että lapsensaannista on naiselle huomattava rasitus, kun aborttiin vaadittiin kohtuutonta rasitusta. Miten nainen pystyi todistamaan, että kyseisestä lapsesta on kohtuutonta rasitusta mutta lapsensaannista myöhemmin ei ole huomattavaa rasitusta. Ylioppilaslehteen kirjoittaneet psykologian opiskelijat olivat hyvin huolissaan naisten painostuksesta sterilisaatioon - tehtiinhän sterilisaatioista noin puolet abortin yhteydessä.

Osansa sai myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. YTHS ei 60-luvulla maksanut gynekologikäyntejä, jos käynnin syynä oli e-pillerireseptin saaminen. Opiskelijoiden piti mennä kalliilla yksityislääkärille. YTHS:n perustelu: taloudelliset syyt. Jutun kirjoittaneen Jertta Roosin mukaan YTHS teki osansa ehkäistäkseen ehkäisyä.

Vaan kerrankin jotain hyvää. 1970 toteutettiin aborttilainsäädännön uudistus, joka oli aiempaa vapaampi. Kahta vuotta myöhemmin kansanterveyslaissa määriteltiin ehkäisypalvelujen saatavuudesta. Nyt, arvon valtioneuvosto ja eduskunta, näpit irti näistä oikeuksista. Ei mennä taaksepäin historiassa, eihän!

Graduntekijän ihanuus ja kurjuus

Opiskelija Terävä tässä, hei. Eipä siinä ole mitään uutta, olenhan kymmenettä vuotta yliopistolla. Tällä kertaa tavoitteena on lopulta saada tämä opiskelijastatus jäämään historiaan. Olen opintovapaalla. Teen gradua. Se on lannistavaa, ihanaa, innostavaa, turhauttavaa, onnistumisen kokemuksia tuovaa. Tykkään siitä.

Herätin blogini jälleen eloon. Edellisestä postauksesta on kaksi vuotta. Katsotaan, kuinka tiuhaan kirjoitan mutta opiskelijuus nostaa selvästi taas ilmoille kirjoittamisen, myös blogimaailmassa. Ehkä keskityn opintoihin, ehkä maailmanmenoon - saapi nähdä.

Eipä sinänsä, kirjoittaahan saan nyt koko ajan. Tänään rustasin gradua kolme sivua, samoin eilen. Aiheenihan on 60-luvun radikaaliliikkeen käymä tasa-arvokeskustelu. Aineistonani on Ylioppilaslehden vuosikerrat 1959 - 1969. Keskeisin tutkimuskysymykseni on yksinkertaisesti, mitä tasa-arvosta tuolloin kirjoitettiin ja millaisen kuvan se antaa radikaaliliikkeen keskustelusta. Noin puolet gradusta olen jo kirjoittanut seminaareissa ja viime kesällä (taustatyö on onneksi tehty jo vuosien saatossa). Nyt pitäisi kirjoittaa kaksi käsittelylukua, johtopäätösluku sekä lopetussanat. Lisäksi lyhyt yleiskatsaus Ylioppilaslehtiin on kesken. Saa siinä jokusen tunnin istua koneella.

Tällä hetkellä työn alla on seksuaalisuus. Seksi. Tänään olen pakertanut kaksinaismoralismin parissa.

"Kirkko mumisee synneistään, isä mumisee pojalleen miesten kesken: Ethän sinä sen Pirjon kanssa naimisiin mene, poikani, kyllähän tytöistä tietenkin hyvä on jottain pikkusen niinku tietääkin, niinku isäkin aikoinaan – jaa-a minä olinkin aika poika siellä Lounaisjärvellä. ̶ Mutta mikä se semmonen joku tavallinen Pirjo on, nii-i katulutka tietysti. Ei, poikani, sinä nait hienon, valkean puhtaan neitsyen, sitten aikanasi. Äiti varoittaa tytärtään kesälomakirjeessä: 'Nauti auringosta ja kukista ja kaurapuurosta. Varo poikia – ethän sinä voi tietää.'” 

Tämä on Teiniteatterin Sex-kabaree-näytelmästä vuodelta 1967. Kuvaa hyvin yleistä ajattelua noihin aikoihin. Mies sai tehdä mitä vain mutta naisen tuli pidättäytyä. Kiintoisaa kyllä, tätä ajatusta vastutiin yleisesti Ylioppilaslehden palstoilla. Nähtiin, että sukupuolia tulee kohdalla samalla tavalla, myös seksin ollessa kysessä. Joko molemmat pidättäytyvät tai sitten ei kukaan. Valtaosan mielestä ei kukaan. Samalla keskustelussa saivat kyytiä niin psykoanalyysin peniskateus, naisen seksuaalinen passiivisuus,kristinuskon seksuaalikielteisyys kuin avioliitto taloudellisena instituutionakin.

Itseni kannalta erittäin kiinnostava havainto oli se, kuinka tiettyjen kirjoittajien käsissä radikaalisuus ja konservatiivisuus yhdistyivät. Useinhan tulee ajateltua, että radikaaliliike oli yhtenäinen toimija, jolla oli jonkinlainen yksinoikeus radikaalisuuteen. Kaikki kirjoittajat eivät kuitenkaan identifioidu osaksi radikaaliliikettä. Esimerkiksi HYY:n naistoimikunta esitti tällaisen radikaalia ja perinteistä yhdistelevän näkemyksen. Sen mipiteenä oli, että miehet ja naiset ovat perimmäisen erilaisia ja suhtautuvat seksuaalisuuteen väistämättä eri tavoin. 60-luvun radikaalit korostivat sukupuolirooleja ja sukupuolten samuutta eron sijaan. Naistoimikunnan ajatus oli siis melkoisen konservatiivinen. Ja silti: toimikunta korosti myös, kuinka mieskuvassa olisi muutettavaa ja kuinka miehiä helposti yliseksualisoidaan. Tämä taas oli melko radikaalia. Olihan 60-luvun tasa-arvojärjestö Yhdistys 9 ensimmäinen, joka kiinnitti erityistä huomiota myös miehuuteen ja miehiin kohdistettuihin odotuksiin. Radikaalisuus ja konservatiivisuus saattoivat kulkea käsi kädessä.

Kiinnostava yksityiskohta on se, kuinka useampi radikaaliliikkeen toimija nosti parisuhdeihanteekseen rakkausliiton, joka ei sulje pois muita seksisuhteita. Kun muistelee parin vuoden takaista kohua ViNO:n polygamiakannoista, tulee mieleen, ettei kaikissa asioissa ainakaan ole edistytty viidessäkymmenessä vuodessa. Osassa sentään onneksi.

Elämänmuutoksia

Kuten edellisestä kirjoituksesta pystyi jo päättelemään, elämässäni on käynnissä monensorttisia muutoksia. Muutokset eivät tosin ole olleet täysin niitä, mihin edellinen postaus viittasi.

Toteutuneista vihjatuista muutoksista suurin on muutto Helsinkiin. Joulukuussa pakkasin kimpsuni ja kampsuni erinäisiin laatikoihin ja jätin hyvästit Turulle. Tällä hetkellä elän vielä kahden kodin elämää: itse majailen puolisollani ja suurin osa tavaroista jo uudessa kodissa. Meillä on nimittäin sellainen (sekä melko paljon asuntolainaa). Ihana kaksio -29 rakennetussa talossa Kalliossa! Keittiöremontti, kylpyhuoneremontti ja seinien maalaus. Sitten meillä on ehkä kaikkein hienoin koti.

Hyvästit Turulle tarkoittivat hyvästejä myös Turun kunnallispolitiikalle. Toki olisi ollut hyvä saattaa vaalikausi kunnialla loppuun mutta elämä muuttuu nopeammin kuin neljän vuoden sykleissä. Reilumpaa äänestäjiä kohtaan lie antaa varavaltuutettuus ja lautakunnan jäsenyys ihmisille, jotka ovat kiinni Turussa ja halukkaita sen kehittämiseen kuin itse roikkua etäältä, kiireisenä, varmasti toisinaan ilman motivaatiotakin.

Lisää muutoksia. Ensi viikolla en enää ole päätoiminen opiskelija vaan palkkatöissä, jopa vakituisissa sellaisissa. Muutos on melkoinen. Vähän mietityttää, kuinka sen kesken olevan gradun kanssa käy mutta ainakin vielä tuntuisi olevan motivaatiota tehdä sitä töiden ohessa. Varmasti hitaasti mutta ehkä kuitenkin vähitellen.

Sillä tätä työtä en halunnut päästää käsistäni. Se on samalla se viime kirjoituksen asioista, mikä ei toteutunut. En jättänytkään hyvästejä opiskelijaliikkeelle vaan menen sinne töihin. Sain pestin Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalipoliittisena sihteerinä. Uskon tuon olevan hyvinkin oikea työ minulle. Jos jotkin asiat ovat olleet kantavina toiminnassani, niin juuri opiskelijat, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus. Jos niiden kanssa pääsee päiviään viettämään, ei luulisi olevan hullummin asioiden.

Muutoksia, muutoksen tuulia. Uusia asioita. Voi mennä hetki tajutessa, mikä kaikki on vaihtunut ja mikä jatkuu mutta siihen uskon, että asiat ovat hyvin.

Yhden aikakauden päätös

Istuin eilen viimeisen TYYn edustajiston kokoukseni. Opiskelijaliikkeen aika omalla kohdallani alkaa siis olla tässä, kun Vinossakin pyörin enää lähinnä rivijäsenenä. Kaipa tämä on jonkinsorttinen aikakauden päätös - vaikka noita entisiä opiskelijapoliitikkoja katsellessa on kyllä tullut mieleen, ettei se opiskelijapoliitikkous kovin hevillä ihmisestä haihdu. =)

Alla eilisen kokouksen jäähyväispuheeni TYYlle, ja vähän koko liikkeelle.

Tämä on viimeinen puheenvuoroni edustajiston jäsenenä. Olen elänyt tätä liikettä usean vuoden ajan. Toisinaan olen tehnyt sitä intensiivisemmin TYYssä, toisinaan puoluepoliittisella puolella. TYYstä on joka tapauksessa tullut minulle tärkeä ja rakas organisaatio. Rakkaistakin asioista on kuitenkin osattava luopua. Muutan viikon päästä Helsinkiin, ja tarkoitus olisi valmistuakin vielä ennen ensi syksyä. Ehkä muutenkin on aika lopettaa. Aloitin kuusi vuotta sitten Turun opiskelevien vihreiden puheenjohtajana ja muinaisen kehy-jaoksen puheenjohtajana. Tämä on siis neljäs edustajisto, jota olen seurannut tai jonka toimintaan olen osallistunut.

Miksi olen halunnut uhrata näiden vuosien vapaa-ajan juuri opiskelijaliikkeelle? Haluan edistää opiskelijoiden asiaa, totta kai. Haluan edistää hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta, maksuttomuutta ja toimeentuloa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy. Rakastan tätä liikettä, koska mielipiteet, ristiriidat, kiistatkin ovat täällä niin puhtaita ja vahvoja.

Pitäkää tästä kiinni, rakkaat jatkajat. Me voimme lähteä mukaan virtaan, joka toistaa yhtä totuutta ja puhuu realismista. Tämän suunnan valitseminen tekee opiskelijaliikkeestä yhden edunvalvojan muiden joukossa, ei enempää, joskaan ei välttämättä vähempääkään.

Tai sitten me voimme vaatia, unelmoida, uskoa mahdottomaan ja tavoitella jotain muutakin kuin vain omaa hyväämme. Oli kyse sitten 1800-luvun nationalisteista, jääkäreistä tai 60-luvun radikaaleista – he kaikki ponnistivat yliopistolta, he kaikki halusivat jotain enemmän, jotain mahdotonta, jotain joka kuitenkin ehkä toteutui.

Tämä voi tuntua kaukaiselta, suurilta sanoilta, nostalgisoinnilta. Me jokainen edaattori olemme kuitenkin osa suurempaa liikettä. Jos tämä meidän liikkeemme ei ole rohkea, kuka on? ”Realisteja” piisaa kyllä aina. Meitä ei siihen ei tarvita.

Siispä väitelkää, katsokaa kauas ja tehkää hyviä päätöksiä. Ja pitäkää yhtä hauskaa kuin minulla on TYYssä ollut. Kiitos näistä vuosista.

Not in my name!

En halua tehdä uskonnolla politiikkaa tai sekoittaa uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Mielestäni uskonto on yksityisasia ja politiikka julkinen asia. Nyt teen poikkeuksen. Uskontoni nimissä tehdään niin rankasti politiikkaa, ettei sitä aina siedä sivusta katsella.

Oivallinen esimerkki oli eilinen Homoilta. Keskustelijoissa oli suuri määrä evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimivia henkilöitä. Ymmärrän, että keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parien kirkkovihkimisistä tai -siunauksista, kirkko on keskeinen keskustelija. Sen sijaan en ylipäänsäkään ymmärrä, mitä tekemistä kirkolla on, kun pohditaan eduskunnan säätämää lainsäädäntöä tai homofobiaa kouluissa.

Tämä oli kuitenkin pieni ongelma. Pieni ongelma oli lisäksi monien keskustelijoiden äärimmäinen konservatiivisuus - vaikka se pistääkin ärsyttämään, on heillä täysi oikeus mielipiteisiinsä. Isompi ongelma on se, että keskustelijat perustelivat konservatiivisuuttaan Raamatulla, kristinuskolla ja evankelisluterilaisella traditiolla. Minun Raamatullani ja minun uskonnollani!

Kuultiin perinteiset lausunnot siitä, kuinka Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Kuultiin myös, kuinka on ok, jos on "homoseksuaalisia taipumuksia", kunhan ei toteuta niitä. Että se on syntiä. Että Raamattu kieltää. Raamattu kieltää aika monia muitakin seksuaalisuuteen liittyviä asioita: itsetyydytyksen, avioliittoa edeltävän seksin, muiden kuin oman puolison himoitsemisen. Silti näitä tehdään. Kirkko vihkii pareja, jotka ovat harrastaneet seksiä ennen naimisiinmenoaan. Harva pitää masturbointikieltoa esillä.

Lisäksi Raamatussa linjataan monia muita niin täysin omaan aikaansa sidottuja asioita (kivitykset, mitkä ruoka-aineet ovat iljetys, naisten alemmuus miehiin nähden jne.), että niistä on aikojen saatossa tajuttu luopua. Kuitenkin eilen kuultiin, ettei Raamatun tulkinnoista kannata keskustella - ovathan ne olleet selviä jo 2000 vuotta. Kas, kas. Minulle kyllä opetettiin jo peruskoulussa, että Raamatun tulkintoja on lukuisia erilaisia. Minulle opetettiin myös, että Jeesuksen ja Uuden testamentin myötä luotiin uusi liitto ihmisen ja Jumalan välille - ei se poista Vanhan testamentin arvoa mutta ehkä asettaa sen oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Tuntuu, että homojen, lesbojen, samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia Raamattuun vetoamalla vastustavat ovat niitä, jotka tuijottavat lain kirjainta, eivät sen henkeä. Niitä, jotka rakastavat yksittäisiä pykäliä mutta eivät välitä siitä, mitä niillä pykälillä tavoitellaan tai mitä niiden takana on. Niin, rakastavat. Minun Raamatussani kun rakkaus aika keskeisellä sijalla. Jumalan armo ja rakkaus mutta myös ihmisten välinen rakkaus. Rakkaus, jonka nämä päiviräsäset ja pasituruset haluavat osalta ihmisiä kieltää.

Ei, minun nimissäni sitä ette tee. Minun kristinuskoni painottaa ihmisten tasavertaisuutta, lempeyttä ja rakkautta. Minun kristinuskoni ei tuomitse vaan armahtaa. Minä en halua katsella, kun konservatiivisuuden nimissä unohdetaan minun uskontoni keskeisin ajatus. Minä en halua, että enemmistön vaietessa vähemmistö saa huutaa konservatiivisuuttaan uskontoni nimissä. Minä en vaikene. Älä sinäkään.

Turvallisuutta?

Turvallisuutta halutaan nykyisellään lisätä kaikkialla. Toisinaan turvallisuushakuisuus tuntuu menevän liian pitkälle, kun joka kotiin halutaan omat valvontakamerat.

Liiallisuuksiin on selvästi menty ammatillista ja korkea astetta koskevan koulutuksen turvallisuuden tavoittelussa. Opiskelijan soveltumattomuutta alalleen koskeneen ns. SORA-työryhmän esityksen pohjalta tehdyn lakiesityksen mukaan opiskelijan voisi muun muassa erottaa määräajaksi, jos tämä ei sovellu alalle.

Erottamisesta päättäisi kyseinen oppilaitos itse, mikä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata. Kuka takaa, että kriteerit ovat kaikkialla samat? Jos opiskelijaa esimerkiksi epäillään rikoksesta, voitaisiin hänet erottaa jo rikostutkinnan ajaksi. Eikö ihmisen pitänyt olla syytön, kunnes toisin todistetaan?

Alalle soveltumattomuuden syy voi olla myös sairaus. Kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmissa toipumista monesti edistää, jos saa olla jotenkin kiinni tavallisessa elämässä, vaikka opiskella pienimuotoisesti. Eikö opettaja- tai sairaanhoitajaopiskelija saa sairastua?

Tuntuu, että tässä lakiesityksessä ei tavoitella turvallisuutta vaan pelätään heikkoutta. Pelätään sitä, että ihmiset sairastuvat, järkkyvät mieleltään. Taitaa unohtua, että heikoin on se, jonka täytyy aina olla vahva.

Tämä esitys osaltaan rakentaa vahvojen yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa loppujen lopuksi voidaaan huonommin kuin jos myönnetään ihmisen haavoittuvuus ja herkkyys.

(2.10. puoluevaltuuskunnan poliittisessa keskustelussa pidetty puheenvuoro)