Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

4.10.10

Turvallisuutta?

Turvallisuutta halutaan nykyisellään lisätä kaikkialla. Toisinaan turvallisuushakuisuus tuntuu menevän liian pitkälle, kun joka kotiin halutaan omat valvontakamerat.

Liiallisuuksiin on selvästi menty ammatillista ja korkea astetta koskevan koulutuksen turvallisuuden tavoittelussa. Opiskelijan soveltumattomuutta alalleen koskeneen ns. SORA-työryhmän esityksen pohjalta tehdyn lakiesityksen mukaan opiskelijan voisi muun muassa erottaa määräajaksi, jos tämä ei sovellu alalle.

Erottamisesta päättäisi kyseinen oppilaitos itse, mikä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata. Kuka takaa, että kriteerit ovat kaikkialla samat? Jos opiskelijaa esimerkiksi epäillään rikoksesta, voitaisiin hänet erottaa jo rikostutkinnan ajaksi. Eikö ihmisen pitänyt olla syytön, kunnes toisin todistetaan?

Alalle soveltumattomuuden syy voi olla myös sairaus. Kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmissa toipumista monesti edistää, jos saa olla jotenkin kiinni tavallisessa elämässä, vaikka opiskella pienimuotoisesti. Eikö opettaja- tai sairaanhoitajaopiskelija saa sairastua?

Tuntuu, että tässä lakiesityksessä ei tavoitella turvallisuutta vaan pelätään heikkoutta. Pelätään sitä, että ihmiset sairastuvat, järkkyvät mieleltään. Taitaa unohtua, että heikoin on se, jonka täytyy aina olla vahva.

Tämä esitys osaltaan rakentaa vahvojen yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa loppujen lopuksi voidaaan huonommin kuin jos myönnetään ihmisen haavoittuvuus ja herkkyys.

(2.10. puoluevaltuuskunnan poliittisessa keskustelussa pidetty puheenvuoro)