Not in my name!
En halua tehdä uskonnolla politiikkaa tai sekoittaa uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Mielestäni uskonto on yksityisasia ja politiikka julkinen asia. Nyt teen poikkeuksen. Uskontoni nimissä tehdään niin rankasti politiikkaa, ettei sitä aina siedä sivusta katsella.
Oivallinen esimerkki oli eilinen Homoilta. Keskustelijoissa oli suuri määrä evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimivia henkilöitä. Ymmärrän, että keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parien kirkkovihkimisistä tai -siunauksista, kirkko on keskeinen keskustelija. Sen sijaan en ylipäänsäkään ymmärrä, mitä tekemistä kirkolla on, kun pohditaan eduskunnan säätämää lainsäädäntöä tai homofobiaa kouluissa.
Tämä oli kuitenkin pieni ongelma. Pieni ongelma oli lisäksi monien keskustelijoiden äärimmäinen konservatiivisuus - vaikka se pistääkin ärsyttämään, on heillä täysi oikeus mielipiteisiinsä. Isompi ongelma on se, että keskustelijat perustelivat konservatiivisuuttaan Raamatulla, kristinuskolla ja evankelisluterilaisella traditiolla. Minun Raamatullani ja minun uskonnollani!
Kuultiin perinteiset lausunnot siitä, kuinka Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Kuultiin myös, kuinka on ok, jos on "homoseksuaalisia taipumuksia", kunhan ei toteuta niitä. Että se on syntiä. Että Raamattu kieltää. Raamattu kieltää aika monia muitakin seksuaalisuuteen liittyviä asioita: itsetyydytyksen, avioliittoa edeltävän seksin, muiden kuin oman puolison himoitsemisen. Silti näitä tehdään. Kirkko vihkii pareja, jotka ovat harrastaneet seksiä ennen naimisiinmenoaan. Harva pitää masturbointikieltoa esillä.
Lisäksi Raamatussa linjataan monia muita niin täysin omaan aikaansa sidottuja asioita (kivitykset, mitkä ruoka-aineet ovat iljetys, naisten alemmuus miehiin nähden jne.), että niistä on aikojen saatossa tajuttu luopua. Kuitenkin eilen kuultiin, ettei Raamatun tulkinnoista kannata keskustella - ovathan ne olleet selviä jo 2000 vuotta. Kas, kas. Minulle kyllä opetettiin jo peruskoulussa, että Raamatun tulkintoja on lukuisia erilaisia. Minulle opetettiin myös, että Jeesuksen ja Uuden testamentin myötä luotiin uusi liitto ihmisen ja Jumalan välille - ei se poista Vanhan testamentin arvoa mutta ehkä asettaa sen oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Tuntuu, että homojen, lesbojen, samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia Raamattuun vetoamalla vastustavat ovat niitä, jotka tuijottavat lain kirjainta, eivät sen henkeä. Niitä, jotka rakastavat yksittäisiä pykäliä mutta eivät välitä siitä, mitä niillä pykälillä tavoitellaan tai mitä niiden takana on. Niin, rakastavat. Minun Raamatussani kun rakkaus aika keskeisellä sijalla. Jumalan armo ja rakkaus mutta myös ihmisten välinen rakkaus. Rakkaus, jonka nämä päiviräsäset ja pasituruset haluavat osalta ihmisiä kieltää.
Ei, minun nimissäni sitä ette tee. Minun kristinuskoni painottaa ihmisten tasavertaisuutta, lempeyttä ja rakkautta. Minun kristinuskoni ei tuomitse vaan armahtaa. Minä en halua katsella, kun konservatiivisuuden nimissä unohdetaan minun uskontoni keskeisin ajatus. Minä en halua, että enemmistön vaietessa vähemmistö saa huutaa konservatiivisuuttaan uskontoni nimissä. Minä en vaikene. Älä sinäkään.
16 Comments:
Todella hieno kirjoitus Sini!
Mieti, että kuohittu luterilainen kristinusko on näin jyrkkä ja konservatiivinen, ja samat arvot jakavia suomalaisia on luultavasti yli puolet kansasta, joka on yksi uskonnottomimmista. Mieti sen jälkeen, mitä vaikutus yhteiskuntaan on satojen tuhansien islamilaisten maahanmuutolla Hollannissa, Ruotsissa, Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Saksassa, Itävallassa jne.
Mitä luulet, ihan rehellisesti, lisääkö islamin leviäminen (lue: monikulttuurisuus) suvaitsevaisuutta vaiko vähentää?
Dosentti Kari Latvuksen blogissa on hyviä kirjoituksia raamatuntulkinnasta. Esim.
http://latvus.wordpress.com/2010/05/02/vastustaisiko-paavali-homoliittojen-siunaamista/
http://latvus.wordpress.com/seksuaaliset-vahemmistoryhmat-kirkossa/
Kiitos Sini! Hyvin kirjoitettu, vaikka en itse kuulukaan kirkkoon.
Kiitos kehuista ja linkeistä.
Kumitonttu: Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului viime vuoden lopussa 79,7% kansasta ja ortodoksiseen kirkkoon 1,1% suomalaisista. Kutsuisin näitä melko koviksi prosenteiksi.
Uskon, että islamin leviäminen lisää suvaitsevaisuutta, vaikka kyseistä ilmausta inhoankin (siinähän ikään kuin jokin ylempänä oleva porukka sietää ja suvaitsee muita), vaikka en ymmärräkään, mitä tekemistä tällä kysymyksellä on alkuperäisen tekstini kanssa. Yhteiskunnan moniarvoistuminen on hyvä asia. Se pakottaa ihmiset miettimään omaa ajatteluaan, omia ennakkoluulojaan ja omia toimintatapojaan, mahdollisesti myös muuttamaan niitä.
Hyvä kirjoitus! Kiitos!
Sinille:
Islamin leviäminen lisää suvaitsevaisuutta, jos kantaväestön kokemukset muslimeista ja islamista ovat hyviä. Jos ne sen sijaan ovat huonoja, suvaitsevaisuus ei lisäänny vaan vähentyy.
Mikä on sinun käsityksesi siitä, ovatko kantaväestön kokemukset muslimeista ja islamista etupäässä hyviä vai huonoja?
Virtanen: Ns. hiljaisen enemmistön mielipiteet islamista lienevät melko neutraalit. Loppujen lopuksi aika harvalla suomalaisella on vielä omakohtaisia kokemuksia merkittävästä kanssakäymisestä muslimien kanssa. Kokemuksia löytyy sitten hyviä ja huonoja niin kuin suhteessa kaikkiin muihinkin asioihin.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että mielipide, edes suuren joukon mielipide, ei ole mikään muuttumaton, kiveen hakattu totuus vaan se elää ja vaihtuu olosuhteiden myötä. Minä uskon, että ajan myötä, maailman yhä avartuessa mielipiteet voivat muuttua ja voivat muuttua paremmiksi. Ymmärrän, että toisinkin voi uskoa. Oma ihmiskuvani kuitenkin lähtee hyvyydestä, toisiin luottamisesta ja optimismista.
Satutko tietämään, että islamissa homous tuomitaan vielä paljon rankemmin ja kivitykset eivät ole harvinaisia.
Moi Sini,
Miksi mitkään feministitahot eivät ole kertaakaan älähtäneet Islamin naiskuvasta ja siitä, miten nuo naisiaan ja tyttäriään kohtelevat?
Mielestäni olet tuon suvaitsevavaisuuden kasvun suhteen väärässä, vaikkakin kyllä noin yleisesti ottaen olen kanssasi samaa mieltä mitä tuossa hyvin kirjoitit. Oli vastenmielistä seurata, kun superkristityt puhuivat seksuaalivähemmistöjen edustajille, kuin vajaaälyisille. Kyllä ihmisen pitää saada vapaasti toteuttaa identiteettiään ja piruako se kellekkään kuuluu, mitä aikuiset vapaahehtoisesti kammarisssa puuhailevat. Aivan kuvottavaa. Mutta väitteestäsi suvaitsevaisuuden kasvusta muutama sana; Jos esim. katsoo viime kunnallisvaaleissa PS:n äänestäjien hajontaa, keksittyi se vahvimmin sinne, missä monikulttuurinen Suomi eniten sykkii. Vihreiden rakastama Kohtaamis- teoria ei siis oikeasti toimi tai sitten ks. alueella asuvista ihmisistä on mieletön prosentti rasisteja. Siihen en usko, koska olen sitä mieltä, että rasismia esiintyy eniten lähinnä sisäministeriön tavoitteissa, joissa on kiintiö rasisimi rikoksille ja ne on saatava kasvuun, kuten Holmlund tyhmänä totesi liian suurelle joukolle poliisijohtajia, eli tarina pääsi julkisuuteen. Löydät tämän, kun hitusen kuukletat.
Toimivin teoria maahanmuuton suhteen on konflikti- teoria missä kansalaiset jakaantuvat toisiaan vihaaviin leireihin. Tämän siis jo humanitäärinen maahanmuutto on saanut aikaan, seuraavaksi yleistyvät veropetokset (veron maksuhaluttomuus), seuraavassa vaiheessa alkaa keksiluokan pakeneminen monikultuurikeskittymistä (jo käynnissä, helsingistä muutti viime vuonna 36 000 lapsiperhettä pois kehyskuntiin ja tilalle tuli lähinnä opiskelijoita ja lukutaidottonta kulttuurinrikkautta). Seuraava vaihe onkin sitten jo paha, eli varakkaiden pääoman siirtyminen pois Suomesta ja viimeisenä varakkaimman kansanosan maastamuutto. Tämä vaihe on jo käynnissä UK:ssa ja Hollannissa, missä muuten monikulttuurin pääkaupungista Roterdamista 3/4 asukkaista (siis alkuasukas perunanenät) on muuttamassa tai muuttanut pois kaupungista.
Sini, mitä muuten tuumit siitä, että maahanmuuttajat (muslimit) ottivat Roterdamin kommunistipuolueen haltuunsa ja kas, yksikään nainen ei enää päässyt listoille. Tässä Sinulle tulevaisuutta ja älä nyt saa mitään itkupotku raivaria; faktat ei sillä häviä.
Minulla ei ole näihin linkkejä mutta aivan varmasti nämä tiedot löydät, kun vähän kookletat. Näistä asioista ei HS, TS tai oikestaan mikään media kirjoita/ puhu mutta eurooppalainen lehdistö sitäkin enemmän. Huvittavinta tässä on se, että päätoimittajat eivät vaan tajua sitä, että nettiaikana ei vaan voi muuttaa totutta haluttuun suuntaan. Totuus kyllä tulee julki ja varmasti vielä se Sinillekin valkenee. Huono puoli vaan o se, että Sinä et tule pärjäämään monikulttuurisessa (se mihin esim. Rotterdam on ajautunut, joitakin osia Lontoota ja Manchesteria, Malmö etc.) yhteiskunnassa, koska voimassa ovat viidakon lait ja sellaisina aikoina humanistien kyyti on kylmäää!!!
"Mitä luulet, ihan rehellisesti, lisääkö islamin leviäminen (lue: monikulttuurisuus) suvaitsevaisuutta vaiko vähentää?"
Se lisää suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus tarvitsee suvaittavaa vahvistuakseen. Mitä enemmän islam vahvistuu ja mitä enemmän kantaväestö kammoksuu muslimien vaatimuksia ja tekoja, sitä voimakkaammin islamia suvaitaan ja sitä voimakkaammin suvaitsemattomat rasistit tuomitaan.
Suvaitsevaisuus on kaikista voimakkaimmillaan juuri niissä maissa, joissa muslimeja on eniten ja joissa on ollut esim. terrori-iskuja. Britanniassa suvaitsemattomuuteen ja islamofobiaan suhtaudutaan todella tuomitsevasti. Perussuomalaisten saama kohtelu ei ole mitään verrattuna BNP:n saamaan kohteluun. Samoin Ruotsissa suvaitsemattomuus ja ruotsidemokraatit tuomitaan erittäin jyrkästi, ja siellä on valtavasti muslimeja.
Mitä enemmän muslimeja, sitä voimakkaammin me suvaitsevaiset puolustamme suvaitsevaisuutta. Suomessa on niin vähän suvaitsevaisuutta juuri siksi, että täällä on vielä niin vähän muslimeja.
”Ns. hiljaisen enemmistön mielipiteet islamista lienevät melko neutraalit. Loppujen lopuksi aika harvalla suomalaisella on vielä omakohtaisia kokemuksia merkittävästä kanssakäymisestä muslimien kanssa.“
Hmm... Olet varmasti oikeassa omakohtaisten kokemusten vähyydestä, mutta enemmistön mielipiteiden neutraaliudesta rohkenen olla eri mieltä. Ainakin minun kokemukseni mukaan ihmiset yhdistävät islamin lähinnä uskonnolliseen fanatismiin, itsemurhaiskuihin, kunniamurhiin, säkkiin puettuihin naisiin ja väkivaltaisiin mellakoihin. En väitä, että enemmistön negatiivinen asenne olisi mitenkään yksinomaan myönteinen asia, mutta tosiasia se mielestäni ilman muuta on.
Itse vierastan islamin leviämistä juuri mainitun uskonnollisen fanatismin ja sen mukanaan tuoman suvaitsemattomuuden vuoksi, joka näkyy juuri mm. seksuaalivähemmistöjen epäinhimmillisenä asemana (vrt. esim. Amsterdamin tilanne http://bigpeace.com/nmay/2010/09/07/violence-against-gays-in-amsterdam/. Tekstin alussa vielä erikseen todetaan, että väkivallan takana ovat pääasiassa nimen omaan muslimimaahanmuuttajat).
”Oma ihmiskuvani kuitenkin lähtee hyvyydestä, toisiin luottamisesta ja optimismista.“
Niin minunkin, tai ainakin pyrin siihen. Ikävä kyllä maailmassa vain on paljon, paljon ihmisiä, joiden kanssa ei pärjää pelkällä luottamuksella ja optimismilla.
En edelleenkään julkaise asiattomia tai henkilöön kohdistuvia kommentteja, joten niitä on turha lähettää.
Tiedän kyllä, mikä on jyrkimmän islamin kanta homoseksuaalisuuteen, aivan yhtä ankea kuin jyrkimmän kristillisyyden. Sharia-lain alaisissa maissa kivitetään ihmisiä monistakin pöyristyttävistä syistä, mikä on ehdottomasti väärin. Enpä kyllä ole kuullut yhdenkään suomalaisen kannattavan sharia-lakia, joten sinänsä keskustelu asiasta tällä foorumilla on turhaa.
Varmasti monetkin feministit puhuvat naisten asemasta islamissa, itse olen niin ainakin tehnyt. Se on heikko ja sitä on parannettava. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei niitä naispappejakaan ole ollut kuin vasta parisenkymmentä vuotta. Jos islamin naiskuvaa halutaan muuttaa, se ei tapahdu kieltämällä ja keskustelusta kieltäytymällä vaan avoimuuden kautta. Maailman muuttuessa islaminkin tulkinnat voivat muuttua.
Lisäksi unohtuu se, että esimerkiksi itse en kannata maahanmuuton lisäämistä siksi, että islam tai mikään muukaan uskonto olisi niin superkiva vaan siksi, että se on oikein. Meillä ei ole mitään oikeutta sulkea rajojamme ihmisiltä, jotka elävät epäinhimillisissä oloissa. Näitä ihmisiä, jotka sitten lähtevät esim. pakolaisiksi, on miljoonia. Meillä on velvollisuus jakaa siitä hyvinvoinnista, jonka olemme osin heitä riistämällä saaneet, jotain myös eteenpäin (ja turha puhua, ettei Suomi ole ollut siirtomaavaltio - välillisesti olemme mekin hyötyneet kolmannen maiden riistosta).
Isoista kaupungeista ei muuteta pienempiin maahanmuuton takia vaan siksi, että elinkustannukset suurkaupungeissa ovat valtavasti korkeammat kuin muualla. Monilla perheillä ei ole varaa asua esim. Helsingissä niin väljästi kuin haluaisivat ja siksi he muuttavat niille Nurmijärville. Suurrikkaiden paossa taas lienee kyse verojen pelosta.
On aika halpaa leimata islam joidenkin terroritekojen takia. Esim. mainitussa Britanniassa on tehty paljon enemmän irlantilaisten suorittamia terrori-iskuja kuin muslimien. Tuskin silti olemme sitä mieltä, että irlantilaisuus on kansallisuutena huono? Vastaavasti voisimme myös leimata kaikki suomalaiset koululaiset potentiaalisiksi tappajiksi näiden viime vuosien kouluampumisten takia.
Lisäksi toivoisin, että voisimme käydä keskustelua alkuperäisestä blogitekstistäni - se kun on vähän blogin perusajatus.
Olet sinä kyllä melkoinen taikuri. Tätäkään kommenttia tuskin eetteriin painetaan, mutta on ainakin omasta mielestäni suoraan sanottuna henkistä epärehellisyyttä jättää julkaisematta kommentteja, jotka tavalla tai toisella sotivat omaa vankkumatonta arvopohjaa vastaan. Omassa blogissani olen ainakin sallinut myös ns. soraäänet. Siinäkin vallitsee valinnanvapaus, mutta on kerrassaan kurjaa ilmoittaa kommenttiosioissa, ettei julkaisulupaa tipahda, mikäli palautteessa kritisoidaan tuhmasti omaa ideologiaa.
En valikoi kommentteja niiden kirjoittajan mielipiteen mukaan vaan jätän julkaisematta asiattomat, henkilöön käyvät kommentit. Jos eri mieltä kanssani olevien kommentteja on julkaistu liian vähän, syytä voinee etsiä kirjoittajien tyylistä. Mulla ei ole pienintäkään tarvetta kuulla vähättelyä, tytöttelyä, haistattelua tai suoria loukkauksia omassa blogissani.
Lähetä kommentti
<< Home