"Armeija ei ole mikään löhöilypaikka"
Näin laukoo Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan aamun Hesarin mukaan. Turkissa on noussut kohu armeijan tappioista PKK:ta (Kurdistanin Työväenpuolue) vastaan käydyssä sodassa. Turkki kun näemmä käyttää samaa taktiikkaa kuin Venäjä Tshetshenian sodassa: asevelvolliset on hyvä laittaa taistelemaan itsenäisyyttä toivovia saman maan asukkaita vastaan. Kaipa tämä on olevinaan jokin demokraattinen tapa valita sotilaat. Valitettavasti vain jokin taitaa olla pielessä, kun vain köyhien perheiden pojat päätyvät taisteluihin. Sota kun on aina niin kovin demokraattista. Näin nuoret, monesti kaupunkilaiset miehet joutuvat vuoristotaisteluihin sissejä vastaan. Vastapuolella saattaa olla vielä heitä itseäänkin nuorempia taistelijoita. Voi hyvänen aika.
Turkki on ollut itselleni melkoinen murheenkryyni koko Amnesty-urani ajan eli reilut viisi vuotta. Yksi ensimmäisistä vetoomuksistani koski Gylistan Dyrkia, noin itseni ikäistä kurdityttöä, jota Turkin poliisi oli kiduttanut lukuisia kertoja toimimisesta kurdien oikeuksien puolesta. Näin pitkään Turkin vain militarisena maana, joka kiduttaa kansalaisiaan, käyttää kuolemantuomiota yms. Hikmetin runot saivat minut näkemään maan hieman eri valossa. Myös siinä maassa ihmiset ovat taistelleet oikeuksiensa puolesta. Maan nykyinen tilanne ei ole todellakaan täydellinen, mutta senkin eteen on nähty kovasti vaivaa. Diktatuuriin verrattuna tilanne on sentään parantunut.
(Tietämättömille tiedoksi: Nazim Hikmet (1902-1963) oli turkkilainen runoilija, joka istui mielipidevankeudessa vuosia kommunisminsa vuoksi ja tämän jälkeen joutui jättämään maansa mielipiteidensä vuoksi. On kirjoittanut niin poliittisia runoja kuin ns. puhtaita rakkausrunoja. Sattuu myös olemaan lempirunoilijani.)
Kaksi Hikmet-näytettä, kun kerran hänestä rupesin näin paljon kirjoittamaan:
On hyvä ajatella sinua,
se antaa toivoa.
Sinua ajatellessa
kuulen kuin laulun,
maailman kauneimmalla äänellä
lauletun.
Mutta pelkkä toivo ei riitä,
en tahdo vain kuunnella,
tahdon myös laulaa.
***
Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin:
joissa siipirikko lentokone
laskeutuu turvallisesti,
joissa lääkäri hymyillen jättää leikkaussalin
ja sokean lapsen silmät avautuvat näkemään,
joissa sissi vapautuu
murhaajan jo tähdätessä,
joissa kymmenen vuotta odotettu kirje
vihdoin saapuu lintujen mukana,
joissa ihmiset seisovat ja jonottavat
runoilijoitten kirjoja,
joissa rakastavaiset tapaavat
eikä kukaan menehdy
kaivaten leipää, ruusuuja, aurinkoa
ja vapautta.
Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin,
sillä kerran myös meidän
tuskallinen rohkea tarinamme
päättyy hyvin.
3 Comments:
Poliittiset runot on ihaninta. Haluan liittää tähän ensimmäisen lukemani Hikmetin.
Ihmisten enemmistö matkustaa välikannella,
matkustaa kolmannessa luokassa,
jalkaisin kulkee maantietä,
ihmisten enemmistö.
Ihmisten enemmistö menee työhön kahdeksanvuotiaana,
menee naimisiin kaksikymmenvuotiaana
ja nelikymmenvuotiaana kuolee
ihmisten enemmistö.
Lukuun ottamatta ihmisten enemmistöä,
leipää riittää kaikille,
ja riisiä
ja sokeria
ja kangasta
ja voita
kaikkea tätä kaikille,
paitsi ihmisten enemmistölle.
Ihmisten enemmistölle ei löydy maailmassa suojaa,
ei lyhtyä tielle,
ei ruutua ikkunaan,
vain toivoa ihmisten enemmistölle,
ilman toivoa se ei voi elää.
Jos huvittaa tutustua nyky-Turkin sisäiseen tilanteeseen fiktion avulla, suosittelen Orhan Pamukin kirjaa Lumi. Hieno kuvaus Turkista islamismin ja sekularismin puristuksessa.
Tuo Elenan mainitsema runo on myös yksi suosikkejani (jotenkin kummasti Hikmetin kohdalla niitä on päässyt kertymään=). Se on mulle tosin tutumpi englanniksi kuin suomeksi. Sain parisen vuotta sitten siskoni kokoaman kirjan Hikmetin runoista, lähinnä englanniksi. Tiesi harmini siitä, etten löydä Punaista omenaa omakseni mistään. Suloinen ihminen.
Tuosta Pamukin Lumesta olenkin useasti kuullut; täytynee harkita.
Ja trenditietoiselle, luin meilisi. Vaikutti mukavan lupaavalta=).
Lähetä kommentti
<< Home