Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

30.12.06

Uudesta ympäristöministeristä

Saamme sellaisenkin. Jo muutaman päivän päästä RKPn puheenjohtaja Stefan Wallin aloittaa ympäristöministerinä. Enestamin kautta seuranneena ei ollut suuri yllätys, mutta silti surullista, kun Wallin laukaisi, että mitään yllättävää ei loppukaudelle ole tulossa ja että hallitusohjelman ympäristöosiokin on jo miltei toteutettu.

Huh huh. Ilmeisesti hallitusohjelma on ruotsiksi erilainen kuin suomeksi, sillä versiossa, jonka itse olen lukenut, on kyllä paljon toteutettavaa.

Enestam sai kuulemma läksiäislahjaksi moottorisahan. Se onkin passeli lahja; ympäristöministeriä selvästi huvitti enemmän tuhoaminen kuin säilyttäminen. Ekologinen verouudistus? Annetaan turpeelle verovähennyksiä! Voi hyvänen aika.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

No, tuskin se Wallin ainakaan huonompi voi olla kun Enestam. Kaikista ympäristöjärjestöistä, mihin olen ollut yhteydessä, on tullut samaa viestiä: Enestamia ei ole kiinnostanut yhteistyö millin vertaa. Mulla kyllä meinasi tulla kohtaus silloin kun katoin kuvaa uudesta hallituksesta ja etin että hmm, kuka noista sitten on ympäristöministeri - glup, ei se VOI olla Enestam... Mutta kyllähän se oli, ja lunasti mun odotukseni täysin eli oli nollaministeri. Ärgh. - Kerttu

30.12.06  

Lähetä kommentti

<< Home