Vain kahdeksan ihmistä kuoli juhannuksena?

Kas siinäpä syytä iloon. Kun sattui huono ilma, osattiin olla niin fiksuja ja filmaattisia, että vain kahdeksan suomalaista päätti elonsa tänä keskikesän juhlana. Kyllä nyt voidaan olla ylpeitä.

Tuntuu uskomattamalta lukea vuosi vuoden jälkeen uutisia juhannuskuolemista. Miten tämä maa oikeasti menee niin sekaisin, että yksi ilta koituu joka vuosi useiden kohtaloksi? Hukutaan, tapellaan, kuollaan auto-onnettomuuksissa, saunotaan itsemme hengiltä. Hyvä Suomi.

Tämä on maa, jossa kehuskellaan talvisodan hengellä, sisulla ja "kaveria ei jätetä" -asenteella. Täällä kovin mies juo eniten, saunoo pisimpään, hyppää pää edellä järveen ja hakkaa halkoja keskellä yötä.

Jotta kaikki olisi täydellistä, pakettiin lisätään alennetut viinaverot, pakonomainen tarve päästä keskelle metsää järven rannalle ja perinne, johon kuuluu juominen aamusta alkaen. Ei siinä välttämättä mitään. Mökkeily voi olla oikein mukavaa, juomisella voi olla paikkansa juhlissa ja perinteissä voi olla paljon hyvää. Jotenkin Suomessa vain tunnutaan monesti löytävän ne äärimmäisyydet näistä kaikista.

Usein pohditaan "suomalaisen ja ruotsalaisen mentaliteetin" eroja. Olen aika vakuuttunut siitä, että eräänä keskeisenä syynä ovat sodat. Nämä kolme 1900-luvun sotaa, jotka Suomessa käytiin ja joilta Ruotsi välttyi. Vuoden 1918 sodan vaikutuksia en nyt ala pohtia, mutta uskon, että ne ovat edelleen laajat.

Yksi talvi- ja jatkosodan vaikutuksista näkynee tässäkin juhannuksessa. Viisi vuotta, joiden aikana pari suomalaista miessukupolvea joutui tappamaan, näkemään kuolemaa, kuolemaan, haavoittumaan. Nämä miehet eivät monesti osanneet puhua tapahtuneista, eivät osanneet itkeä kuin unissaan, eivät saaneet apua, pystyivät purkamaan asioita vain viinan avulla. Sota vei monella tapaa perheistä isän. Eikä ihme. Ei kai kukaa voi käydä läpi sotaa sen jättämättä jälkiä. Nämä jäljet ovat siirtyneet seuraaville sukupolville. Ne ovat siirtyneet käyttäytymiseen. Ne ovat siirtyneet mielikuviin.

"Palattuaan kotiin/hän oli joku vieras mies/vaikka hahmossa tuttua/niin silmät on kuolleen.
Kesät jälkeen talvien/kylvöt jälkeen kyntöjen/illat pitkät hän vaiti istui/tuijotti tuleen." (Paula Vesala: Hiljaiset vuodet, Vuokko Hovatan levyllä Lempielämiä)