Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

14.3.10

Ohjelmallista yhdenvertaisuutta

Viikko sitten hyväksyttiin vihreille yhdenvertaisuusohjelma. Olen iloinen, että kyseinen paperi saatiin aikaan. Vaikka tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet keskeisellä sijalla vihreässä politiikassa, ei jostain kumman syystä meillä ole ollut ohjelmaa niistä, vaikka muuten lähestymistapana tuntuukin olevan, että mitä enemmän ohjelmia, sen parempi. =) Olen viime vuosina puhunut muutaman muun rinnalla siitä, että tällaista ohjelmaa tarvitaan ja puoluehallituksessa sain läpi sen, että ohjelma käsittelee sekä yhdenvertaisuutta että sukupuolten tasa-arvoa. Oli siis linjakasta olla mukana myös ohjelmaa työstämässä.

Paperi on mielestäni aika hyvä. Toki siellä on joitain kirjauksia, joista en ole samaa mieltä mutta niin on aina. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin kokoamaan eri ominaisuuksia ja sektoreita samaan paperiin. Iloinen olen siitä, että lähestymistapana ei ole vain syrjinnän poistaminen vaan ohjelmassa sekä korostetaan ihmisten omaa toimijuutta ja valtaistamista sekä sitä, että yhdenvertaisuudesta on hyötyä kaikille, ei vain vähemmistöihin kuuluville.