Ja niin aika kuluu

Täytin sunnuntaina 25. Itse syntymäpäivä kului keuhkoputkentulehduksesta toipuessa. Onneksi sairaus oli jo sen verran helpottanut, että uskaltauduimme illalla Kabukiin syömään. En, mukava kyllä, ole kärsinyt kovin pahasta ikäkriisistä. Syksy on ollut niin kiireinen, etten oikeastaan ehtinyt ajatella asiaa juurikaan (ikäkriisiä lievittää myös itseä vanhempi poikaystävä=)).

Silti huomaan, että omat iälliset ongelmani minullakin on. Ne eivät ole niinkään sitä, että olisi pitänyt ehtiä tehdä tähän ikään mennessä jotain sellaista, mitä en ole tehnyt. Onhan tässä tullut asioita tehtyä. Pikemminkin kyse on siitä, että on vähän vaikea huomata, ettei olekaan nuorin jossain. Kun havaitsi, ettei sikainfluenssarokotusjonossa olekaan enää nuori, kun SYLin puheenjohtajaksi valittiin jo kolmatta kertaa itseäni nuorempi, kun 90-luvulla syntyneet aloittivat yliopistolla ja kun alkaa tajuta, että kohta ei enää itse ole sellainen "oikeasti nuori", joiden valinnan tärkeyttä eri paikkoihin on ollut paasaamassa (eli siis lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä olevien).

Näin loppuvuodesta syntyneenä totuin jo koulussa olemaan yksi nuorimpia. Kun sitten lähdin aikaisin mukaan järjestö- ja politiikkakuvioihin, olen niissäkin ollut nuorimmasta päästä. Olin koko nelivuotiskauteni puoluevaltuuskunnan nuorin (ja olen edelleen puoluehallituksen). Vinon puheenjohtajistoon ei edelleenkään ole valittu minua nuorempaa, vaikka vpj-vuonna 2006 kuvittelin, että seuraajien joukko alkaa kohta nuortua. Olin TYY-hallituksemme nuorin. Näitä rooleja on ollut niin paljon, että on vaikea hyväksyä sitä, että niiden määrä vähenee koko ajan (ainakin täällä nuoriso- ja opiskelijapolitiikan saralla=)).

Totta kai olen oikeasti iloinen siitä, että Vinon hallitukseen valittiin vuonna 1990 syntynyt ja yhtä työryhmäämme alkaa vetää 15-vuotias. Jos olisin aina vain nuorin järjestössämme, olisi se melkoisen pelottavaa. Vähän sopeutumista tämä tavallisen ikäiseksi päätyminen kuitenkin vaatii.