Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

27.11.08

Ettekö te parempaan kykene?

Toriparkkirintamalla jyllää. Hallitus palautti asian valmisteluun, mikä ilmeisimmin tarkoittaa, että päätös siirtyy uudelle valtuustolle. Kunpa se osaisi tehdä järkeviä päätöksiä. Kannattajat ilmeisesti ainakin pelkäävät häviävänsä, kun argumentointi on siirtynyt sille tasolle, että "toriparkin vastustajat vastustavat kaikkea torin kunnostamista". Tätä linjaa on saanut lukea mm. Turun sanomista.

Just just. Niinhän se taitaa mennä, että me vastustamme myös kävelykatuja, puita, penkkejä, esteetöntä pintaa ja elävää torikauppaa. Näiden vastustamisessahan vihreät ovat tunnetusti profiloituneet. Herätys! Voisikohan kenties olla niin, että päätöksiä torin kunnostamisesta ei ole voitu tehdä viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana, kun on jahkailtu parkin kanssa? Tai että emme ole valmiita ostamaan toriparkkia parin torille istutettavan puun hinnalla? Tai jopa niin, että vastustamme vain ja ainoastaan sitä parkkia, emme muita kaavassa esitettyjä muutoksia? Puuh. Melkoisen halpaa argumentointia, sanoisin.