Siellä sun täällä
Pariin viime viikkoon on mahtunut suuri määrä tekemistä ja menemistä. Kun tämän viikon sai pulkkaan, voi ehkä jo uskaltaa ajatella, että kiire hellittäisi. Ei lomaankaan onneksi enää kamalan kauan ole - heinäkuuta odotellessa!
Eilinen kului Vinon hallituksen puolivälikokouksessa, jossa mm. käytiin palautekeskustelu alkuvuodesta ja suunniteltiin syksyn toimintaa. Tiistaina oli kehityskeskustelu pääsihteerin kanssa ja keskiviikkona toimiston palautekeskustelu keväästä. Omalla tavallaan moiset keskustelut ovat melko rankkoja, kun tullaanhan niissä lähellä omia ominaisuuksia ja toimintaa puheenjohtajana, mutta kyllä niitä on hyvä ja hyödyllistä käydä. Ja meillä on joka tapauksessa mainio porukka!
Viime viikonloppu kului vaalivoittoa jännittäen ja juhlien (meillä on niin hyvät mepit!) sekä häitä tanssien. Tuli samalla käytyä ensimmäisen kerran Seinäjoella. Tuo Pohjanmaan-matkailu kun ei koskaan ole kuulunut perusharrastuksiini. Olin tätä reissua ennen käynyt Pohjanmaalla noin kahdesti: Kokkolassa puoluekokouksessa 2005 ja Oulussa Vinon hallituksen kanssa 2006. Häissä oli morsiamenryöstö, mistä en sinänsä noin vanhana ja patriarkaattisena perinteenä perusta, mutta sulhaselle oli mietitty kyllä täysin oikea tehtävä ratkaistavaksi: piti laatia strategia missioineen ja visioineen... =)
Olin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin ylioppilasteatterin Välikysymys-näytelmää sekä sen jälkeisessä kutsukeskustelutilaisuudessa. Varmasti näytelmästä olisi saanut enemmän irti, jos olisi paremmin sisällä Helsingin kunnallispolitiiikassa mutta kyllä se suurelta osin oli sekä hauska että satiirinen näilläkin taustatiedoilla. Lopun keskustelutilaisuus oli kyllä melkoinen fiasko. Keskustelua ei ohjattu mitenkään, mikä johti siihen, ettei mitään keskustelua todella käyty vaan vihainen yleisö huuteli panelistien päälle ja syytteli heitä kaikesta. Lähtökohtaisesti olin samaa mieltä vasemmistohenkisen yleisön kanssa mutta tilanne alkoi kyllä ärsyttää. Haluttiinko keskustella vai riidellä? Niiden välillä kun kuitenkin on eroja.
Tilaisuuden hämmentävintä antia olivat kuitenkin Sirpa Asko-Seljavaaran kommentit. Näytelmässä oli kuvattu pätkä, jossa noin kaksikymmentävuotias dramaturgi kertoi omista kokemuksistaan, kun oli yrittänyt saada apua mielenterveysongelmiinsa ala-asteikäisestä lähtien. Asko-Seljavaara selitti suureen ääneen, kuinka hän näkee naamasta, ettei kyseinen tyttö apua tarvitse. Onhan hän kuitenkin lääkäri. Sen jälkeen ei tuntunut kovinkaan luottamusta herättävältä, kun hän kehuskeli 60-luvulla hoitaneensa yksin kaikki jonkun kunnan 6000 asukasta. Kaipa se hoituu, jos lähettää puolet potilaista kotiin, kun näkee naamasta, että nämä eivät tarvitse hoitoa tai ovat "sellaisia tyttöjä" (suora lainaus).
EDIT: Pääsi unohtumaan paneelissa mukana olleen Paul Lillkrankin neronleimaukset. Kun nostin esiin sen, että pelkkä ongelmien paikkailu ei riitä vaan niille pitäisi jo etukäteen tehdä jotain ja käytin esimerkikkinä mielenterveysongelmista kärsivää neljännestä korkeakouluopiskelijoista, Lillkrank tarttui heti asiaan kiinni, kun on "yliopistoihmisenä asiantuntija". Kysehän on siitä, että yliopistoihin otetaan liian paljon ja liian helposti ihmisiä. Kaikki eivät vain ole kykeneviä yliopisto-opintoihin. Tässä syy mielenterveysongelmiin. Ilmeisesti minustakaan, joka pääsin omaan oppiaineeseeni suoraan lukiosta korkeimmilla pisteillä, ei oikeasti ole tähän vaativaan yliopistomaailmaan...
posted by Sini Terävä @ 20:25
2 Comments:
Aviisin 03/2009 ilmestyneen artikkelin "Mielenterveys reistailee joka kolmannella" mukaan: "Yliopiston käytävää askeltavista joka kolmannella on psyykkisiä ongelmia."
Lukema kuulostaa selkeästi suuremmalta kuin suomalaisilla keskimäärin. Ongelmien taustalla on Tampereen YTHS:n mielenterveystyön ylilääkäri Pauli Tossavaisen mukaan mm. korkea vaatimustaso, menestymispaineet ja opintoihin liittyvät ongelmat.
Eikö tämä suomeksi sanottuna tarkoita, että kyseisillä henkilöillä on puutteita valmiuksissa suoriutua yliopistoelämästä. Vaihtoehtoina on madaltaa yliopistojen vaatimustasoja, jota kukaan tuskin toivoo, tai tiukentaa seulaa, eli vähentää opiskelijapaikkoja. Jos sisäänpäässeillä on yhä hankaluuksia suoriutua, silloin vika lienee sisäänottoperusteissa.
Mielenkiintoista olisi nähdä tilastoa tiedekuntakohtaisesti. Yleisesti vaikeina sisäänpäästävinä ja miksei muutenkin vaativina pidettävien tiedekuntien, oikeustieteellisen ja lääketieteellisen, opiskelijat valmistuvat suhteessa useammin määräajassa kuin eräissä muissa tiedekunnissa. Suuria vaikeuksia siis ei opinnoissa luulisi olevan. Ei liene epäselvää mitä tilastoille kävisi jos sisäänottomääriä lisättäisiin.
On myös kyseenalaista kouluttaa kourallinen alan tutkijoita ja roppakaupalla akateemisia työttömiä.
Kyse ei ole siitä, että kyseiset ihmiset eivät selviytyisi yliopistokoulutuksesta itsestään. Opiskelijoilta vain satutaan tällä hetkellä vaatimaan aika paljon muutakin: täytyy käydä töissä opintojen rinnalla, täytyy valmistua määräajassa, täytyy mielellään jopa hankkia lapsia. Opiskelijoihin kohdistetut paineet kokonaisuudessaan ovat todella paljon suuremmat kuin itse opiskelujen aiheuttamat paineet.
Toki opiskeleminen aiheuttaa paljon stressiä ja paineita, mikä on osalle liikaa. Jos asiat olisi hoidettu yliopistolla paremmin, ei tämänkään tarvitsisi johtaa automaattisesti mielenterveysongelmiin. Jos esimerkiksi opinto-ohjausta ja opintopsykologeja olisi enemmän, eivät opiskelijat joutuisi painimaan opiskeluongelmiensa kanssa yksin.
Veikkaisin tässä olevan syyn myös siihen, miksi oikeustieteellisestä ja lääketieteellisestä valmistutaan melko hyvin tavoiteajassa. Ne ovat yksiä harvoista oppiaineista, missä opiskelu suoritetaan pitkälti saman uran mukaisesti, samassa porukassa läpi opintojen. Opiskelijat eivät yksin pähkäile kurssiensa kanssa vaan heille annetaan kouraan suora lukujärjestys, jonka mukaan edetään. Tämä pätee varsinkin lääkikseen. Opiskelijat saavat siis todella paljon enemmän ohjausta ja kontaktiopetusta kuin muut opiskelijat.
Vähän ohi aiheen mutta on osin myös myytti, että juuri lääkikseen ja oikikseen olisi erityisen vaikea päästä sisään. Monien täysin "tavallisina" pidettyjen alojen sisäänpääsyprosentit ovat paljon pienempiä. Tämä pätee esimerkiksi omaan poliittiseen historiaani.
Lähetä kommentti
<< Home