Lomaolo - itse kullakin

Vaalirahasotkua jaksettiin ihmeen pitkään vielä juhannuksen jälkeen puida. Nyt vauhti alkaa kuitenkin hiipua. Jotenkin kummassa esimerkiksi Vanhasen valehtelut - tai siis, ööh, unohtelut - ovat jääneet pois otsikoista ja on keskitytty vain Kevaan. Toki siinäkin on selvitettävää mutta silti tuntuu oudolta, kuinka helpolla Vanhanen loppujen lopuksi pääsi. Muistellessa kuuden vuoden takaisia tapahtumia ei voi välttyä ajatukselta, olisiko lopputulos ollut sama, jos Vanhanen sattuisikin olemaan nainen.

Vaan enpä voi syytellä mediaa ja poliitikkoja kohun hiipumisesta. Selvä tarve lomatauolle on havaittavissa omalla kohdallanikin. Kun koko kevään tekee käytännössä pelkästään jollain tavalla politiikkaa, tulee loman alkaessa sellainen olo, ettei oikeastaan ole kummemmin mitään repäisevää sanottavaa. Puhe auringosta tai sen puutteesta, hyvistä kirjoista ja jäätelöstä tuntuu ihan riittävältä. Eihän näin pitäisi olla. Vallan vahtikoiran pitäisi räksyttää heinäkuussakin ja poliitikkojen vähintään reagoida maailman tapahtumiin. Näin pitäisi kunnioituksesta äänestäjiä kohtaan. Valheista ei pitäisi päästä livahtamaan vain lomakauden takia.

Toisaalta taas poliitikkojenkin aivot tarvitsevat pätkän, jolloin ne saavat tuulettua. Eivät ne uudet ajatuksetkaan kiireessä ja stressissä synny. Raukeina kesäaamuina voi olla hyväksi itse kullekin avata lehti, jonka suurin uutinen koskee sinilevää tai sorsanpoikasia. Voi olla hyvä antaa maailman rullata eteenpäin ilman omaa osallistumista tai tarkkailua. Ja jos asia on ollut tärkeä, voi siihen palata elokuussakin. Jos yhteiskunnan tahtia ei keinotekoisesti pidettäisi niin kovana, että uutinen vanhenee päivässä, ei kuukausi oikeasti olisi aika eikä mikään vaikkapa sitten poliittisen skandaalin kypsyä.