Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

8.7.09

Lomaolo - itse kullakin

Vaalirahasotkua jaksettiin ihmeen pitkään vielä juhannuksen jälkeen puida. Nyt vauhti alkaa kuitenkin hiipua. Jotenkin kummassa esimerkiksi Vanhasen valehtelut - tai siis, ööh, unohtelut - ovat jääneet pois otsikoista ja on keskitytty vain Kevaan. Toki siinäkin on selvitettävää mutta silti tuntuu oudolta, kuinka helpolla Vanhanen loppujen lopuksi pääsi. Muistellessa kuuden vuoden takaisia tapahtumia ei voi välttyä ajatukselta, olisiko lopputulos ollut sama, jos Vanhanen sattuisikin olemaan nainen.

Vaan enpä voi syytellä mediaa ja poliitikkoja kohun hiipumisesta. Selvä tarve lomatauolle on havaittavissa omalla kohdallanikin. Kun koko kevään tekee käytännössä pelkästään jollain tavalla politiikkaa, tulee loman alkaessa sellainen olo, ettei oikeastaan ole kummemmin mitään repäisevää sanottavaa. Puhe auringosta tai sen puutteesta, hyvistä kirjoista ja jäätelöstä tuntuu ihan riittävältä. Eihän näin pitäisi olla. Vallan vahtikoiran pitäisi räksyttää heinäkuussakin ja poliitikkojen vähintään reagoida maailman tapahtumiin. Näin pitäisi kunnioituksesta äänestäjiä kohtaan. Valheista ei pitäisi päästä livahtamaan vain lomakauden takia.

Toisaalta taas poliitikkojenkin aivot tarvitsevat pätkän, jolloin ne saavat tuulettua. Eivät ne uudet ajatuksetkaan kiireessä ja stressissä synny. Raukeina kesäaamuina voi olla hyväksi itse kullekin avata lehti, jonka suurin uutinen koskee sinilevää tai sorsanpoikasia. Voi olla hyvä antaa maailman rullata eteenpäin ilman omaa osallistumista tai tarkkailua. Ja jos asia on ollut tärkeä, voi siihen palata elokuussakin. Jos yhteiskunnan tahtia ei keinotekoisesti pidettäisi niin kovana, että uutinen vanhenee päivässä, ei kuukausi oikeasti olisi aika eikä mikään vaikkapa sitten poliittisen skandaalin kypsyä.

6 Comments:

Anonymous Ekvalisti said...

En kyllä keksi sitten millään minkä perusteilla Jäätteenmäki sai potkut ja Vanhanen ei sukupuoliensa tähden. Selittäisitkö vai onko tämä taas tätä feminististä vainoharhaisuutta?

11.7.09  
Blogger Sini Terävä said...

Tilanteissa on melko paljon samaa: pääministeriä epäillään valehtelusta eduskuntavaaleihin liittyen. Lopputulos on kuitenkin eri: toinen eroaa, toinen ei. Toki tilanteissa on erojakin, kuten se, ettei päähallituskumppani tällä kertaa ole vaatinut pääministerin eroa, koska se ei itsekään ole irrallaan rahoitussotkuista.

Ei demarien toimintakaan viime kerralla mitään ruusuista ollut mutta silti Jäätteenmäki saatiin savustettua ulos. Taustalla ei varmastikaan ollut vain hänen sukupuolensa vaan syynä oli myös todellinen luottamuspula. Sama pula kohdistuu nyt myös Vanhaseen mutta herra vain porskuttaa. Eikö tässä ole mitään outoa? Kun kyseessä on vielä saman puolueen pääministerikin, ei syytä voi etsiä sieltäkään.

20.7.09  
Anonymous Ekvalisti said...

Sini, tuo on niin kaukaa haettua, että oksat pois. Sama kuin sanoisi, että se johtui siitä, että Jäätteenmäellä oli pitkät hiukset ja Vanhasella ei. Tarkoitushakuista feministiuhriutumista - ei jatkoon.

21.7.09  
Blogger Sini Terävä said...

"Kaukaa haettua" ei ole kovinkaan pätevä argumentti.

27.7.09  
Anonymous Anonyymi said...

Sini, miten kommentoisit päinvastaista keissiä Jaana Vasankari vs. Ilkka Kanerva?

28.7.09  
Blogger Sini Terävä said...

En ole perehtynyt Vasankariin, joten en sitä lähde kommentoimaan. En tiedä, kenestä on kyse mutta ministeristä ei ainakaan. Suoria vertauksia ei siis voine tehdä. Kanervan kohdalla toimittiin mielestäni oikein: ministerin valehtelua ei suvaittu.

2.8.09  

Lähetä kommentti

<< Home