Voi laman lapsia

Menin kouluun vuonna 1991, keskelle lamaa siis. Kävin käytännössä koko ala-asteeni laman aikana. Koska oma perheeni ei tästä suoraan esim. työttömyyden muodossa kärsinyt, parhaiten laman huomasi koulussa. Kun menin yläasteelle nousukauden kolkutellessa vuonna 1997, ei leipä siitä paljoa tuntunut levenevän. Ilmeisesti koulut olivat tottuneet säästämiseen.

Aloitin opiskelut vuonna 2003. Opintoraha oli alhaalla - sitä kun ei ollut kertaakaan nostettu sitten viime laman. Kovan vaikuttamistyön jälkeen se viime vuonna nousi mutta suoraan vähemmän kuin hinnat ovat nousseet. Koko opiskeluaikani olen tiennyt, että mitään varmaa, vakaata ja vakituista työsuhdetta ei todennäköisesti ole valmistumisen jälkeen odotettavissa. Nuorena, akateemisena (ja varsinkin yleissivistävän koulutuksen omaavana) naisena olen koko opiskeluaikani valmistautunut vuosien pätkätyökierteeseen.

Nyt oma ikäluokkani alkaa vähitellen valmistua. Mitä saamme? Uuden laman ja sen myötä uuden työttömyyden. Tämä lama poikkeaa edeltäjästään siinä mielessä, että nyt jo ennen lamaa oli akateemista työttömyyttä. Enää se pätkätyökierrekään ei näytä varmalta.

Osa meistä, kuten minä itsekin, on päätynyt mukaan päättämään asioista. Ei näytä ruusuiselta sielläkään. Jo parisen vuotta olemme TYYssä saaneet säästää. Viime viikolla oli eduskuntaryhmän kesäkokous. Valtion budjetti, oivoi. Lautakunnan talousseminaari ja Turun talous, huoh. Ensimmäiset tekomme politiikassa ovat niukkuuden jakamista ja ikäviä päätöksiä.

Jos uskoisi markkinoiden näkymättömään käteen, voisi olla sitä mieltä, ettei se käsi kohtele kaikkia ikäpolvia yhtä reilusti.