Asenteita ennen ja nyt
Olin iltapäivällä USAn suurlähetystön kutsumana seuraamassa Women in Politics and Government -seminaaria. Seminaarin pääpuhuja oli Sandra Day O'Connor, ensimmäinen nainen USAn korkeimman oikeuden jäsenenä. Muut puhujat olivat Helena Ranta ja Tuija Brax.
O'Connor käsitteli puheessaan omia kokemuksiaan juristina ja osana usalaista hallintoa. Kun hän valmistui 50-luvun alussa juristiksi, oli oikeustieteen opiskelijoista 1% naisia. O'Connor kiersi kaikki alueensa lakifirmat, jotka olivat olleet esittäytymässä alan opiskelijoille, mutta yksikään niistä ei suostunut palkkaamaan häntä. Yksi kyllä kysyi, osaako hän kirjoittaa koneella. Sihteerin töitä olisi löytynyt. Lopulta O'Connor kuuli yhdestä asianajotoimistosta, jossa oli jo kerran työskennellyt yksi nainen. Tämä firma olisi ollut halukas palkkaamaan hänet mutta sillä ei ollut varaa palkata yhtään uutta työntekijää. O'Connor tarjoutui työskentelemään palkatta ja samassa huoneessa sihteerin kanssa. Vasta näin hän pääsi oman alansa töihin.
O'Connor teki sittemmin erittäin merkittävän uran usalaisessa oikeushallinnossa ja sai monin paikoin olla ensimmäinen nainen virassaan. Tasa-arvo on tänä aikana edistynyt mutta eipä istu korkeimmassa oikeudessa edelleenkään kuin kaksi naista.
Seminaarin keskustelutilaisuudessa puitiin paljon Suomen "menestystarinaa" tasa-arvon saralla. Toki siinä onkin paljon kiitettävää, äänioikeudesta naisten korkeaan työllisyysasteeseen, yleisestä peruskoulusta pitkiin äitiyslomiin. Esiin nousi kuitenkin myös tasa-arvo-ongelmat nykypäivän Suomessa. Esittäjinä olivat - mukavaa sinänsä - kaksi nuorta miestä. Toinen puhui siitä, kuinka järjestökentällä yhä usein miehet ovat korkeimmissa posteissa ja toinen siitä, miten nuoriin naisiin kohdistuu kovia vaatimuksia ja paineita yhteiskunnasta ja mm. mainonnan maailmasta.
Näitä ongelmia panelistit eivät niinkään tunnistaneet. Pohdimme seminaarin jälkeen, onko tässä jotenkin havaittavissa sukupolviero suhteessa tasa-arvoon. Kun lainsäädännölliset ja sääntöihin pohjautuvat tasa-arvo-ongelmat alkavat olla jo melko vähissä (toki niitäkin on), tuntuu tasa-arvo käytäntöjen ja asenteiden tasolla entistä suuremmalta kysymykseltä. Me kaikki, kaksi nuorta naista ja kaksi nuorta miestä, tunnistimme tasa-arvo-ongelmia mm. suomalaisessa järjestökentässä ja asenneilmapiirissä. Miksi SYLin hallituksen puheenjohtaja on vuosikausia ollut mies ja varapuheenjohtaja nainen? Miksi tuossakin seminaarissa, jonka yleisö oli hyvin naisvaltainen, noin puolet kysymyksistä esittivät miehet? Miksi koulussa hyvin menestyviä poikia pidetään älykkäinä mutta tyttöjä edelleen helposti ahkerina? Miksi käytännön vapaaehtoistyöntekijöistä suuri osa on naisia mutta puheenjohtajistot täyttyvät monissa järjestöissä miehistä? Miksi kunnallispolitiikassa valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien puheenjohtajista niin suuri enemmistö on miehiä?
posted by Sini Terävä @ 21:47
9 Comments:
Hm, siis onko se että miehet kysyivät enemmän kysymyksiä tasa-arvoasia? Miksi?
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/09/12/feminismi-ja-sukupuolineutraalius/
Kröhöm: ai että "lainsäädännölliset tasa-arvo-ongelmat alkavat olla vähissä"? Ilmeisesti et asu Suomessa.
Suomen suurin tasa-arvo-ongelma on, että valtio pakottaa lainsäädännöllä miehen valitsemaan, kouluttautuuko hän tappajaksi, tekeekö vuoden ajan pakkotyötä tai meneekö vankilaan.
Hedelmöityslaki syrjii miehiä.
Lain mukaan isyysvapaata saa pitää korkeintaan 18 päivää ja äitiysvapaata 105 päivää.
Nämä eivät ilmeisesti ole tasa-arvo-ongelmia, kun ne koskevat miehiä?
Ensimmäiselle anonyymille: se, että jossain tilanteessa miehet esittävät enemmän kysymyksiä, ei tokikaan ole tasa-arvo-ongelma. Sen sijaan se, jos tämä systemaattisesti toistuu erilaisissakin tilanteissa ja myös sellaisissa, joissa miehiä on läsnäolijoista vähemmistö, antaa syytä pohtia taustalla olevia tekijöitä. Rohkaistaanko miehiä ja poikia enemmän esittämään mielipiteitään kuin tyttöjä ja naisia? Suhtaudutaanko miesten esittämiin puheenvuoroihin suopeammin kuin naisten, mikä ruokkii miehiä puhumaan ja naisia vaikenemaan? Nämä voivat jo ollakin tasa-arvo-ongelmia.
Kolmannelle anonyymille: on se kiintoisaa, kun näemmä mitään tasa-arvoteemaista ei saisi kirjoittaa ilman, että samalla mainitsee joka ainoan tasa-arvo-ongelman, joka tästä maasta löytyy. En sanonut, etteikö lainsäädännössä edelleen olisi tasa-arvo-ongelmia vaan että niitä on selvästi vähemmän kuin esim. 50-luvulla, jolloin Day O'Connor aloitti uransa.
Yleistä asevelvollisuutta vastustan sekä pasifistisista perusteista että tasa-arvo-ongelmana. Voit lukea esim. aiemman postaukseni asiasta (http://siniterava.blogspot.com/2008/09/asevelvollisuudesta.html) tai valmistelemani, tuoreen ViNOn kannarin totaalikieltäytymiseen liittyen (http://www.vino.fi/kannanotot-ja-tiedotteet/328-vino-oikeutta-kieltaeytyae-aseista-vakaumuksen-perusteella-laajennettava). Kiireessä en nyt löydä sopivaa tekstiä vanhempainvapaista mutta olen jo vuosikausia puhunut 6+6+6-mallin puolesta, jossa molemmille vanhemmille kuuluisi kuusi kuukautta vanhempainvapaata ja loppukolmanneksen vapaasta vanhemmat saisivat jakaa haluamallaan tavalla. Hedelmöityshoidoissa spermanluovutusta ja kohdunvuokrausta ei voi käsitellä samanlaisina asioina, joten siksi tuo asia ei ole yksiselitteinen.
Tasa-arvosta ei voi keskustella tuomatta joka kerta esiin suurimpia tasa-arvo-ongelmia. Asevelvollisuus koskee kaikkia miehiä, poikkeuksetta, joten siksi se on suurempi ongelma kuin yksikään naisten kokema tasa-arvon este.
Jos julkinen keskustelu, jota tämäkin blogi on, ei kaiken aikaa rummuta tätä asiaa, yleinen mielikuva asiasta muotoutuu sellaiseksi, ettei se tosiasiassa olekaan mikään iso ongelma.
Aivan samaan tapaan on jatkuvasti tasa-arvosta keskusteltaessa tuotava esiin naisten ja miesten kokema väkivalta.
Ellei näitä asioita jankuteta kyllästymiseen asti, ihmiset alkavat uskoa esittämiesi väitteiden kaltaisia asioita irrotettuina kontekstistaan, tässä tapauksessa historiallisesta viitekehyksestään.
Eri asia on tietysti, jos kokee asevelvollisuuden pienemmäksi tasa-arvo-ongelmaksi kuin vaikkapa samapalkkaisuuden. Silloin on kysymys vain elämävastaisista arvoista, sukupuolivihasta ja mahdollisesti älyllisestä laiskuudesta. Mistä siis en nyt syytä sinua -
tämä viimeinen vain varmistuksena, ettei sanojani tulkita väärin.
Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että isoista ongelmista on puhuttava usein, eri foorumeilla ja keskeisiä vaatimuksia toistaen. Olen silti eri mieltä siitä, etteikö tasa-arvosta voisi kirjoittaa eri aspekteja eri kerroilla esiin tuoden. Tuskin tätäkään blogia kukaan jaksaisi lukea, jos jokainen kirjoitukseni sisältäisi vaatimukset asevelvollisuuden lakkauttamisesta. =)
Eli viihde ennen vaikuttamista, sanot viimeisellä lauseellasi. Siinä meidän ero: minua ei kiinnosta, väsyvätkö ihmiset samojen asioiden jankuttamiseen. Minusta uuvutus on ainoa keino saada ihmiset tajuamaan jokin asia, ja on parempi että ko. asiaan puututaan vaikka vain sen takia että saadaan hiljaiseksi rasittavat jankkaajat kuin että asioita pyöritellään vain kapeista näkökulmista. Kokonaisuuskuva on aina pidettävä mielessä ja puheissa, muuten ei eroa mitenkään totuutta ahtaasti tulkitsevista populisteista ja yhden asian ajajista. Mutta hei, on toki oma asiasi jos lukijoiden viihdyttäminen on sinulle tärkeintä. Minä olen kuitenkin mieluummin idealisti.
Hyvää loppusyksyä joka tapauksessa.
Hohhoijaa. Aina löytyy puskasta joku päivystävä miesräyhääjä, joka yrittää hukuttaa kaiken keskustelun naisten todellisesta syrjinnästä vollotukseen miesten niin sanotuista ongelmista.
"Eri asia on tietysti, jos kokee asevelvollisuuden pienemmäksi tasa-arvo-ongelmaksi kuin vaikkapa samapalkkaisuuden --"
No totta hemmetissä! Minä ainakin pidän enintä osaa naisten kohtaamista tasa-arvo-ongelmista huomattavasti suurempina kuin miesten yleistä asevelvollisuutta.
Vaatii joko sokeaa omaan napaan hukkumista tai tietoista naisvihaa kuvitella, että miesten niin sanotut tasa-arvo-ongelmat olisivat jotain merkillistä verrattuna siihen koko yhteiskunnan läpäisevään syrjintään, joka edelleen naisiin kohdistuu.
Elämme yhteiskunnassa, jossa politiikan ja talouden valta on yhä keskitetty miesten käsiin; yhteiskunnassa, jota leimaa miesten väkivaltainen käyttäytyminen (naisia ja toisia miehiä kohtaan); palkkaepätasa-arvon yhteiskunnassa, joka ei ole vieläkään hyväksynyt naisten oikeutta yhdistää työ ja perhe; yhteiskunnassa, jossa naisen oikeus tehdä itse omaa ruumistaan koskevat päätökset on kaikkea muuta kuin itsestään selvä.
Miesnillityksellä ei näytä olevan mitään muuta tarkoitusta kuin vastustaa pitkää marssia naisten oikeuksien parantamiseksi, kääntää tasa-arvokehityksen pyörä takaisin 50-luvulle ja häiriköidä niitä, jotka puurtavat tasa-arvotyötä.
Jos näitä tyyppejä kiinnostaisi pätkän vertaa tehdä jotain miesten asevelvollisuudelle (joka minustakin toki on tasa-arvo-ongelma), he lobbaisivat niitä, joiden vastuulla suomalaisen yhteiskunnan militarismi on: pääsääntöisesti keski-ikäisiä miespäättäjiä.
Armeijahan on nimenomaan miesten luomus, jota miehet ylläpitävät ja jossa käsityksiä "oikeasta" mieheydestä luodaan ja muokataan. Sen ovat miehet tehneet ihan itse itselleen; siitä on tasan turha tulla nillittämään naisille. Armeija on ollut sukupolvien ajan miesverkostojen tuottaja, miesten vallankäytön väline, miesten ihannoima laitos. Se, että yhä suurempi joukko miehiä huomaa, että armeija ei olekaan välttämättä mahtava juttu, on tietysti positiivista, ja auttaa rakentamaan uudenlaista mieheyttä. Mutta kyllä se on asia, jonka korjaaminen on ihan miehistä itsestään kiinni. Naiset eivät sitä taatusti estä; jos feministit saisivat päättää, asevelvollisuus olisi historiaa huomenna. Suurin osa miehistä sen sijaan on edelleen kiinni ajatuksessa, että sotaväki tekee miehen.
Asevelvollisuus on itse asiassa äärimmäisen tyypillinen esimerkki siitä, miten samat rakenteet sortavat sekä naisia että miehiä: ihan samoista vanhentuneista sukupuolirooleista on kysymys - rooleista, joiden mukaan naisen paikka on kotona ja miehen kunniaan kuuluu kantaa asetta. Näistä rooleista eroon pääseminen on se jutun juju!
Ihan vain Sinin sivuhuomioon sivuhuomiona; Yhdysvaltain Korkeimmain oikeuden tuomarit käsittääkseni istuvat pallillaan kuolemaansa asti tai vaihtoehtoisesti siihen saakkaa että itse uskovat eläköitymisen ajan koittavan (Ja varmaankin dem tuomarit ajoittavat eläköitymisensä dem hallinnon aikana ja vise versoo)
Joten, näin kaupunkijärjellä ajateltuna, muutokset näkyvät pitkällä viiveellä, joskus 10-20 vuoden päästä kannattaa ihmetellä mikäli yhdeksästä tuomarista vieläkin vain 2 on naisia.
Lähetä kommentti
<< Home