Seminaareilua

Olenpas näemmä turhan pitkäksi aikaa ollut kirjoittamatta blogiseeni. Syy lienee se, että olen saanut kirjoittaa opiskelujen parissa enemmän kuin aikoihin. Pakerran paraikaa graduni tutkimussuunnitelmaa - tänään syntyi sitä kuusi sivua. Hyvä niin, sillä aikaisemmin ei ollut valmiina sivuakaan ja lähetyspäivä on jo ylihuomenna. Varsinaista kirjoitusurakkaa olenkin tehnyt naistutkimukseen. Klassikkokurssille on tullut kuukaudessa naputeltua yksi 12 sivun essee, yksi esitelmä ja seitsemän parin sivun oppimistehtävää. Onneksi en kärsi tyhjän ruudun ongelmista. =)

Molempien käynnissä olevien seminaarien, gradusemman ja tuon naistutkimuksen kurssin, yhteydessä en ole voinut olla pohtimatta sitä, kuinka ihmiset jaksavat istua hiljaa. Jotkut ihmiset ovat hiljaisia eikä siinä mitään. On myös tilanteita, joissa ei välttämättä kannata avata suutaan ja tilanteita, joissa yksikin turha puheenvuoro on liikaa. Hiljaisuus voi olla arvokasta. Opiskeluseminaareissa tilanne on kuitenkin toisin. Jos koko seminaarin tarkoitus on se, että siellä keskustellaan asioista (näissä tapauksissa graduteksteistä tai klassikkokatkelmista), on käsittämätöntä, että vähintään puolet ryhmästä istuu hiljaa eikä avaa suutaansa kertaakaan koko kahden tunnin session aikana. Viikosta toiseen.

Itse höpötän muuallakin, joten ei liene ihme, että olen ollut äänessä molemmissa seminaareissa. Pidän näitä semmoja kuitenkin erityisinä paikkoina puhua. Yliopisto-opiskelun pitäisi opettaa omien mielipiteiden esittämiseen, näkemystensä puolustamiseen, toisten kuuntelemiseen ja tieteelliseen väittelyyn. Suomessa tämä puoli tuntuu valitettavan usein unohtuneen opintosuunnitelmien tekijöiltä. Kun nyt kerrankin sitten pääsee tieteen ytimeen - puhumaan ja väittelemään tieteellisistä teksteistä - tuntuu surulliselta, että ihmiset eivät halua käydä keskustelua. Suomalaisessa yliopistokulttuurissa olisi tässä(kin) suhteessa paljon petrattavaa. Avaa suusi, opiskelija!

Kohti graduilua

Viime perjantaina tentin (toivottavasti) viimeisen poliittisen historian tenttini. Tämän jälkeen opinnot ovat vähimmillään yhdessä käynnissä olevassa naistutkimuksen kurssissa, yhdessä naistutkimuksen tentissä sekä tietysti siinä pienessä gradussa. Olen koko kuluneen vuoden lueskellut kaikkia tekstejä gradutaka-ajatuksin. Yllättävän paljon yksittäisiä pointteja eri teoksista löytyykin. Aiheenihan on karkeasti sanoen 1960-luvun opiskelijaliikkeen tasa-arvo(keskustelu).

Tällä hetkellä luvun alla on Mickwitzin, von Essenin ja Nordgrenin (toim) Roolien murtajat (2008), joka on käytännössä muistelmateos 60-luvun tasa-arvojärjestön, Yhdistys 9:n, ajoilta. Kirjassa on muutamia hykerryttäviä, karuja ja osuvia lausuntoja tasa-arvosta 60-luvulla - tai tasa-arvotoimijoista. Eivät nuo kaikki niin vierailta tänä päivänäkään tunnu.

"'Nainen vaietkoon seurakunnassa!' huusi koko salillinen Teknillisen korkeakoulun opiskelijoita yhteen ääneen. --- Minä olin yksi Otaniemeen paneelikeskusteluun kutsutuista alustajista, muistaakseni ainoa nainen. --- Astuessani lavalle yleisön eteen saatoin kuulla eturivissä istuvien miesten röyhkeät kommentit ulkonäöstäni ja sääristäni." (Marina Pimenoff)

" - Entä käytännössä? Väitätkö, että naisten ansiotulot olisivat keskimäärin yhtä suuria kuin miesten? kysyi tuttava. Omassa ja tuttavieni perheissä isä on pitänyt kunnia-asianaan osallistua vauvanhoitoon ja monissa tutuissa perheissä isä siivoaa, laittaa ruokaa, käyttää deodorantteja ja..." (Tellervo Koivisto)

"Toisessa tilaisuudessa, jossa en ollut henkilökohtaisesti läsnä, erittäin arvovaltainen psykiatri julisti minun kuuluvan siihen joukkoon häiriintyneitä naisia, jotka eivät uskalla levittää jalkojaan miehen edessä. Pakko myöntää, että minulle tuotti melkoista mielihyvää, kun ulkoillessani kahden pienen lapseni kanssa törmäsin tuohon samaan psykiatriin --- Ohi mennessämme kuiskasin hänelle hymyillen: "Ainakin kahdesti olen todistettavasti uskaltanut, hyvä herra psykiatri." (Marina Pimenoff)

"Naisen valitsemista lähes 500-miljoonaisen suunnattomien vaikeuksien kanssa kamppailevan kansan ylimmäksi poliittiseksi johtajaksi täytynee pitää köyhyyden osoituksena." (Uusi Suomi Indira Gandhin valinnasta Intian pääministeriksi -66)

"Nämä naisasiamiehet esimerkiksi ovat nähdäkseni juuri näitä ääriasemien edustajia, he ovat dekadentteja, usein samalla myös ateisteja, pasifisteja ja pornoja. Se valopuoli asiassa on, että mikäli nämä herrat saavat asiat keskuudessaan ajetuksi siihen pisteeseen, että sukupuolettomuus toteutuu, he lakkaavat lisääntymästä ja näin ollen heidän huonot perinnölliset taipumuksensa lakkaavat vaikuttamasta tässä maailmassa. --- Roolikeskusteluihin hakeutuvat miehet taas ovat monessa tapauksessa varsin pienellä seksuaalisella vetovoimalla varustettuja." (Kari Suomalainen Me Naiset -lehden haastattelussa -66)

"En millään usko, että normaali suomalainen vastuunsa tunteva nainen haluaisi jättää synnyttämisen ja kasvattamisen isän tai apulaisen niskoille. Vain nämä muutamat hormonihäiriöiset yksilöt niin tekevät ja pilaavat sillä herttaisen suomalaisen naisen maineen. Naisilla on luonnostaan sekä sydän että aivot, mutta nämä nuoret kukkahattumme ovat löytäneet vain aivonsa ja kapinoivat nyt niiden voimalla." (Maila Pankolan, kok., vaalimainos -66)

"Me olimme nuoria, kauniita ja voitonvarmoja, ja vastustajat olivat tyhmiä." (Klaus Mäkelä)