Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

3.6.10

On ihan ok ajaa vaaraan suuntaan, kunhan vain nayttaa kadella merkkia

Kavin tanaan tutustumassa naisten keskukseen yhdessa Jaipurin slummeista. Slummi oli yllattavan hyvakuntoisen nakoinen mutta ilmeisesti se johtui siita, etta keskus on slummin rikkaammalla reunalla. Tulen tyoskentelemaan keskuksessa seuraavat reilut nelja viikkoa. Opetan tytoille ja naisille englantia ja tietokonejuttuja seka erilaisia vapaavalintaisia asioita, kuten piirtamista, naisten oikeuksia, tanssimista tai vastaavaa, jolla kohottaa itseluottamusta. Vahan jannittaa. En ollut valmistautunut siihen, etta koko tyo on opettamista. Ehka siita kuitenkin selviaa. En ollut keskuksessa tanaan pitkaan mutta tytot vaikuttivat mukavilta ja innokkailta. Paikalla oli myos paljon pikkulapsia, jotka olivat aivan innoissaan meista ja vilkuttivat koko ajan. Niin suloisia.

Meita on keskuksessa yhta aikaa kaksi vapaaehtoista. Alun perin meidan piti vetaa ryhmia eri aikaan mutta toisen tyton astma paheni taalla sen verran paljon, etta tyotamme organisoiva jarjesto oli sita mielta, etta on ehka ihan hyva, jos olemme yhta aikaa. Ehka onni onnettomuudessa, silla tuntuu mukavammalta olla keskuksessa yhta aikaa, vaikka ryhma jaetaankin kahtia ja opetamme molemmat yksin. Voipahan ainakin kulkea matkat yhdessa. =)

En kylla yhtaan ihmettele astman pahenemista. Pakokaasuja on valtavasti eika ilma liene muutenkaan jarin puhdasta. Yleisin ajoneuvo taalla on autoriksa (tuktuk), jotka pujahtelevat mista valeista tahansa. Olen omaksunut paikallisen tavan ja peitan suuni ja nenani huivilla liikenteen vilkkaimmissa kohdissa. Silti on valilla vahan vaikea hengittaa. Melkein pahempi on silti meteli. Ilmeisesti taalla on vain kasitteellisesti mahdotonta ajaa tuuttaamatta, silla silloinkin tuutataan, kun siihen ei ole mitaan syyta. Jos ei ole mahdollisuutta leveilla hienolla autolla, leveillaan naemma kovimmalla aanella. Ajajat myos tekevat u-kaannoksia koko ajan ja saattavat ajaa lyhyita matkoja myos vaaraan suuntaan, jos ovat esim. ajaneet harhaan. En ikina, ikina, koskaan ajaisi taalla mitaan kulkuvalinetta. Kuskit kylla tuntuvat olevan tottuneita tahan liikenteeseen, silla en ole nahnyt yhtaan kolaria missaan.

Tanaan koin myos ensimmaisen sadekuuron. En usko, etta se oli viela monsuunin alkua vaan vain "tavallinen" sade. Sade alkoi akkia, ukosti ja satoi rankasti. Se myos loppui akkia. Vaikka vaatteet kastuivat melko tehokkaasti, tunnin paasta olin jo aivan kuiva. Taalla on niin kuuma, etta kaikki kuivuu nopeasti, jopa hiukseni. Kuumuus rasittaa myos paikallisia. Kuvittelin, etta tama kuumuus kuuluu asiaan. Kuulin kuitenkin eilen, etta tana vuonna on poikkeuksellisen kuumaa. Yleensa kuulemma lampotila on jossain noin 35 asteessa mutta nyt yli 40. Kesat ilmeisesti kuumenevat koko ajan. Eipa ole ilmastonmuutos vierasta taallakaan.