Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

4.6.10

"Voiko Suomessa menna naimisiin eri kastiin kuuluvan kanssa?"

Tanaan oli ensimmainen paivani opettajana naisten keskuksessa. Paiva sisalsi suuren maaran saatoa, silla oppilaat osasivat enemman englantia kuin kuvittelin, sahkot olivat poikki eika tietokonetta voinut kayttaa, toinen vapaaehtoisopettaja oli kipea ja vedin koko 20-30 hengen ryhmaa ja muuta sen sellaista. Kaipa se kohtuullisesti silti meni. Yksi paikallinen tytto oli tulkkina, mika helpotti paljon. Osa tytoista ja naisista on ujoja mutta osa osallistuu innolla. Eikohan se siita vahitellen helpota muidenkin kanssa. Maanantain tunneille osaan ehka nyt valmistautua paremmin, kun minulla on jo vahan kasitysta siita, mita he osaavat ja kuinka kauan minkakin asian kanssa menee. Toivottavasti. Tyo on aika rankkaa, silla pidimme kolme tuntia putkeen ilman taukoja tassa kuumuudessa.

Opetuksen jalkeen ensimmaiset pyysivat minut jo kotiinsakin. On tarkoitus, etta pari kertaa viikossa tekisimme vierailuja oppilaiden luo, keskustelisimme koulusta, kyseisen oppilaan edistymisesta ja niin edelleen. Tamanpaivainen vierailu ei tosin tayttanyt tuota tavoitetta, silla en tokikaan osannut sanoa edistymisesta mitaan. Muutenkin istuin lahinna koristeena, kun tulkkini jutteli perheen kanssa. Kerroin heille kuitenkin vahan suomalaisesta koulujarjestelmasta ja kaytannoista. Aloin vain selittaa, etta meilla ei ole kaytossa myotajaisia (tasta siis erikseen kysyttiin), kun tulkkini kysyi, voiko Suomessa menna naimisiin eri kastiin kuuluvan kanssa. Selvasti taytyy viela vahan treenata sita, mita voin olettaa muiden tietavan Euroopasta. Kun kerroin, ettei meilla ole kasteja, seuraava kysymys oli, voiko naimisiin menna eri uskontoon kuuluvan kanssa.

Niin, taalla kastit ovat yha voimissaan. Virallisesti ne ovat olleet kiellettyja jo useita vuosikymmenia mutta silti ne ovat kaytossa. Jo nimesta kuulee, mihin kastiin ihminen kuuluu. Kasittaakseni kaikki slummikeskuksessa kayvat kuuluvat alimpiin kasteihin. Vapaaehtoistyojarjestoni Idex vastustaa kasteja. Kun orientaatiossa kysyimme muutamalta jarjeston edustajalta, mita mielta he ovat kasteista, kaikki olivat hyvin tiukkoja: "niista on paastava eroon!". Silti tyota ei tehda akkinaisin liikkein vaan vahitellen. Esimerkiksi meita vapaaehtoisia on pyydetty pukeutumaan paikallisiin vaatteisiin aina toissa ollessamme. Naisten voimaannuttamisen kannalta ei siis ole tarkeinta oikeus pukeutua haluamallaan tavalla vaan meidan sekoittumisemme paikallisiin, jotta tytot saavat osallistua keskuksen toimintaan ja heidan on helpompi lahestya meita.