Naiset, naiset

Varsinkin reissun alussa pohdin pari kertaa, olinko paatynyt paikkaan, joka on tarkoitettu vain miehille. Sittemmin tajusin, etta ei, naiset vain eivat liiku samassa maarin ulkona kuin miehet eivatka varsinkaan yksin. Kylla heihin kuitenkin tormaa, varsinkin kun poistuu kaikkein turisteimmilta alueilta. Silti lienee niin kuin yksi australialainen mies eilen sanoi: han ei ole koko Intiassa olonsa aikana vaihtanut yhta ainutta sanaa intialaisen naisen kanssa. Naiset eivat puhu vieraille miehille, eivat ehka tutuillekaan.

Tein muutamia perhevierailuja vapaaehtoistyoni aikana. Monesti kotona oli vain naisia, joiden kanssa juttelimme ihan hyvin. Toisaalta eraassakin kodissa, jossa asui kaksi veljesta perheineen, toisen vaimo peitti kiireesti paansa ja kaantyi pois, kun toinen veli astui sisaan. Osassa kodeista taas naytti silta, etta naiset tekevat kaiken tyon ja miehet vain nukkuvat. Monet naiset tekevat ansiotyota kotonaan. Tormasin muun muassa useaan raataliin.

Sen sijaan kodin ulkopuolisissa toissa naisia ei ole juuri nakynyt. Olen nahnyt yhden naistarjoilijan ja yhden postivirkailijan. Kaupoissa olen tormannyt yhteen tai kahteen naiskauppiaaseen. Tanaan kavin hierojalla, joka oli nainen mutta hankin tyoskenteli kotonaan.

Hitaasti naisiin saa kuitenkin kontaktia. Oppilaani olivat innokkaita ja puheliaitakin. Osa toki oli vahan ujompia mutta ainakin naisseurassa kaikista lahti kylla aanta. Eras toinen vapaaehtoinen sen sijaan valitteli, etta hanen oppilaansa toisessa slummissa olivat kovin ujoja. Jotkut minun oppilaistani osasivat vaatiakin: jos opetin jotain asiaa osan mielesta liian hitaasti, sain kylla havaita, etta kiukutti. Hyva niin. Ehka he vahitellen osaavat vaatia myos paikkaansa yhteiskunnassa.

Viela tuota paikkaa ei juuri ole. Olen koko taallaoloni aikana nahnyt kaksi raskaana olevaa naista. Alle kaksivuotiaita lapsia olen nahnyt lahinna kotonaan. Naiset ovat aika tehokkaasti sidottu kotiinsa. Hyva havainnollistus oli, kun opetin eri paikkojen nimia, suuntia ja tien kysymista. Pyysin sitten oppilaitani piirtamaan kaupungin, joko todellisen tai kuvitellun ja nimeamaan siina olevat paikat. Melkein kaikki piirsivat sen oman slumminsa: tassa on kotini, tassa temppeli, tassa koulu, tassa rautatie. Se oli heille kaupunki, kaikki mita he tiesivat.

Kulkiessani taalla ihmisten asumusten seassa tervehdin aina naisia ja lapsia. Miehet hoitavat kylla tervehtimisen ihan itse. Jotkut naisetkin tervehtivat oma-aloitteisesti mutta vain vahemmisto. Sen sijaan kaikki vastaavat hymyillen tervehdykseen. Mielestani se on tarkeaa. Seka vahvistaa naisten valista yhteytta etta nayttaa heille, etta naiset voivat kulkea yksin kaduilla, lahtea vieraisiin maihin ja tehda niita asioita, joita tahtovat. Ehka intialaisetkin naiset viela joskus voivat.