Hullu valkoinen nainen bussissa

Viime yo, se oli ainakin oikea Intia-elamys. Kuvittelin ostaneeni liput jotenkin hyvaan bussiin. Tiesin kylla, etta ilmastointia ei ole mutta esim. puhtaat lakanat kylla luvattiin. No, aina ei ole ihan niin kuin luvataan. Makuupaikat olivat viela junankin sankyja kapeammat. Kun rinkan nosti sisaan, oli puolet sangysta taynna. Sangyn erotti muusta bussissa pleksilasi mutta itse en olisi voinut kuvitellakaan sulkevani sita ilman ahtaan paikan kammoa.

Eipa kylla tarvinnut sita asiaa juuri miettia. Kavin ensin istumaan normipaikoille, kun bussissa oli tilaa. Kavin jossain vaiheessa kokeilemassa ylhaalla makuupaikalla oloa mutta siella tuli viela enemman huono olo. Jossain vaiheessa sitten havaitsin rinkkani lojuvan lattialla. Joku paikallinen oli paattanyt menna nukkumaan paikalleni.

En kylla olisikaan voinut kayda pitkalleni. Bussin kyyti oli niin toyssyista ja mutkittelevaa, etta voin koko alkumatkan todella huonosti. Puolenvalin tienoilla alkoi onneksi helpottaa. Mahtoivat paikalliset ihmetella. Yksin matkustava valkoinen nainen. Maksaa makuupaikasta mutta istuu kuitenkin koko matkan. Oksentaa. Istuu siten, etta nilkat nakyvat. Lahtee taukopaikalla etsimaan vessaa ja viettaa koko muun tauon ulkona seisten mitaan tekematta. Pukee koko ajan lisaa vaatetta paalle. Ei edes yrita nukkua.

Tai alkumatkasta yritin. Kun uni ei vain tullut ja olo oli kamala, paatin suosiolla jattaa yrittamisen ja viettaa sitten aamupaivan nukkuen. Kun olo alkoi helpottaa, tuntui reissu jo melkoiselta elamykselta. Meita oli koko bussissa nelja naista ja ehka noin 20 miesta. Reitti kulki pikkuteita maaseudulla ja pikkukylissa. Ymparilla oli taysin pimeaa. Valilla satoi sisaan avonaisista ikkunoista. Yotuuli oli viilea. Hetkittain taisin olla kuskin lisaksi ainoa valveilla olija. Ymparillani taysin pimea, nukkuva Intian maaseutu ja iPodissani haikea suomalainen musiikki - se oli oikeastaan aika hieno hetki. Alkumatkasta paasin nakemaan tahtia. Suoraan vieressani oli meikalaisittain vaarinpain oleva Otava. Kaunis.

Taidan olla vahan hullu paikallisten mielesta kaupungissakin. Ainakin kyselijat nayttavat aina yhta hammastyneilta, kun vastaan, etten ole menossa minnekaan, kavelen vain ympariinsa. Se on kuitenkin parasta. Jodhpurin ydinkeskusta on ahdistavan taynna kaikkea, varsinkin jotain kaupustelevia ihmisia. Vahan syrjemmalla paasee kuitenkin nakemaan oikeaa elamaa, ihmisia taloissaan, vahan ransistyneita koteja ja kauniita haveleja. Loysin onneksi vanhan kaupungin ulkopuolelta myos puiston. Oli siellakin juttelijoita mutta sain istua hetken varjossa, hiljaisuudessa.

Seka Udaipurissa etta taalla Jodhpurissa olen yllattynyt siita, kuinka monet kiinnittavat huomiota siihen, etta kaytan paikallisia vaatteita. Paatin jo reissuni aluksi, etta taman yksin matkustamisen ajan pukeudun vain paikalliseen salwar kamez -settiin, joita toiden takia olen hankkinut. Jaipurissa pukeutumista ei juurikaan kommentoitu. Taalla monet tuntuvat olevan positiivisesti yllattyneita siita, etta lansimainen pukeutuu paikallisesti. En tosin oikein jaksa uskoa nayttavani nain ihan intialaiselta mutta uskon kylla saavani kohteliaampaa huomiota kuin lankkarivaatteissa.