Kuka mistäkin tykkää
Minä tykkään historiasta. Siksi valmistauduin tulevaan reissuuni lukemalla paitsi matkaopasta, myös 600 sivua Intian itsenäistymisestä. Tietämällä jotain historiasta uskon tietäväni jotain myös nykyisyydestä.
Tykkään myös kokoustekniikasta. Siksi oli hieno kokemus toimia puoluekokouksen puheenjohtajana, vaikka sen takia pystyikin vähemmän hengaamaan kavereiden kanssa tai tanssimaan, joista myös molemmista tykkään.
Tykkään kukista. Yksiössäni on tällä hetkellä kuusi viherkasvia/kukkaa sekä yhdet kukat maljakossa. Samaiset kasvit ovat reissanneet lukuisia kertoja eri puolilla Suomea. Tällä kertaa en joudu viemään niitä Helsinkiin, sillä ihana Laura on luvannut käydä kastelemassa hoidokkejani.
Tykkään hiljaisuudesta ja linnunlaulusta. Vaikka haluaisinkin olla täysin hiljaisessa paikassa, kun yritän keskittyä esim. tenttiin lukemiseen, en pysty kiireessäkään ajattelemaan pahaa linnunlaulusta, vaikka melkein kaikista muista äänistä pystynkin.
Tykkään oravista, citykaneista, perhosista, voikukista, pienistä lapsista, käsi kädessä kulkevista ihmisistä ja muista arjen hymyilemään saavista asioista.
Tykkään auringosta. Tarvitsen kunnon pimennysverhot voidakseni nukkua keväisin ja kesäisin mutta silti hakeudun aina ulkona aurinkoon. Varjossa istuminen tuntuu haaskaukselta, vaikka tiedän, että se olisi fiksumpaa.
Tykkään ihmisistä. Tykkään tutuista ihmisistä, yhdessäolosta ja rakastamisesta. Tykkään vieraista ihmisistä, heidän oikeuksistaan ja ihmisarvostaan. Tykkään ihmisten hyvyydestä.