Huima kotiseutukierros

Tästä pääsiäisestä ei ainakaan päässyt lihomaan, kun suuri osa ajasta tuli maattua sängyssä mahataudissa kärvistellen. Onneksi nyt on jo elämä voittanut. Alkaahan huomenna ennen näkemätön kotiseutukierros, jossa katsastetaan Suomen kaupunkien kerma: Forssa, Riihimäki ja Kouvola. Ja koska seurakin on mahtavaa (melkein koko viime vuoden TYY-hallitus), mitä muuta reissusta voisi tulla kuin mainio?

Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni

sanoi Pablo Neruda. Tänä aamupäivänä voisin kirjoittaa moninaisista aiheista. Eilen esiin nousseista tunteista lapsisotilaita käsittelevän tenttikirjan äärellä. Minna Canthin liputuspäivästä ja tasa-arvosta. Irakin sodan viisivuotispäivästä. Matkakuumeesta. Tulppaaneista ja suklaasta.

Naputan kuitenkin muutaman sanan opiskelijapolitiikan maailmasta. Illalla on edustajiston kokous. Siellä toivottavasti myönnetään meille viimevuotisille vapaudet. Myös valiokuntien kuulumisia kuullaan. Isoin asia taitaa silti olla keskustelu konsortiosta. Kun media on pauhannut innovaatio/huippu/ties-mikä-yliopistosta, on melkein päässyt unohtumaan, että tapahtuu niitä yliopistojen yhdistymisiä muuallakin. Yksi on tässä ihan lähellä. Jo parin vuoden sisällä Turun yliopisto ja Turun Kauppakorkeakoulu liitetään yhteen. Käytännössä siis kauppakorkeasta tulee yksi tiedekunta muiden joukkoon. Siinä sitä on puuhaa yliopistohallinnolle.

Puuhaa riittää myös ylioppilaskunnalle. Harva tuntuu edes tajuavan, että yliopistojen yhtyessä myös ylioppilaskunnat yhdistyvät. Tämä ei sitten olekaan pelkästään ongelmatonta. Kun kaksi (tai Helsingissä useampikin) pitkän historian, erilaisen identiteetin, erilaiset toimintatavat ja erilaiset taloudelliset resurssit omaavaa ylioppilaskuntaa yhdistyy, saadaan käydä monta neuvottelua.

Turussa ollaan ilmeisesti päätymässä - onneksi - siihen järkevään ratkaisuun, että kyse ei ole niinkään kahden ylioppilaskunnan yhdistymisestä ja uuden synnystä vaan pienemmän liittymisestä isompaan. TuKY vertautuu monilla tavoilla meidän suuriin tiedekunta-ainejärjestöihimme. Toivon kovasti, että lakkautuville ylioppilaskunnille ei jätetä julkisoikeudellista asemaa. Tilanne olisi melkoisen hankala, jos parin vuoden päästä TYYn ainejärjestöistä yhdellä olisi julkisoikeudellinen asema ja muilla ei. Vaikka ymmärrän luopujan haikeuden ja tarpeen saada erityisasema, olisi tällaista tilannetta aika hankala perustella muutamankin vuoden vierittyä. Esimerkiksi mielestäni on melkoisen typerää, että Helsingin yliopiston osakunnilla on julksoikeudellinen asema. Tälle ei löydy mitään muita perusteluja kuin historiallinen perinne. Eikä se historiakaan ole aina niin kovin hyvä perustelu.

Sittenkin töitä

Pääsin harjoitteluun Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan! Ihan unelmapaikka! Tällaisia kesätöitä otetaan kyllä vastaan.

Erilaisia esikuvia

Huomenna saan lopulta päätökseen historian perusopinnot. Hitaasti mutta varmasti edeten=).

Tentittävänä on Maarit Leskelä-Kärjen "Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä." Teoksessa esitetään kiinnostavasti Helmi Krohnin, Aino Kallaksen ja Aune Krohnin naistietoinen toiminta, vaikkei heistä kukaan varsinaisesti naisasialiikkeessä toiminutkaan. Kukin kuitenkin käsitteli kirjoituksissaan eri tavalla naiseutta, naisena olemista ja naisen rooleja. Aino Kallaksen kohdalla tämä koski varsinkin romaaneja, toiset siskokset taas nostivat naisia esiin niin elämäkerroissa, artikkeleissa kuin uskonnollisissa teksteissä. Sisaret toimivat itse aktiivisen, älyllisen naisen malleina mutta lisäksi he rakensivat naistietoista historiaa. Varsinkin 1800-1900-lukujen vaihteessa tälle oli varmasti tilausta.

Tilausta sille taitaa olla tänäänkin. Kirjaa lukiessani tuli mieleen eduskuntavaalien alta yksi esitteidenjakohetki. Yksi vaalityöryhmäläiseni kertoi antavansa esitteitä myös tytöille, jotka eivät välttämättä ole täysi-ikäisiä. "Siinä iässä voi olla tosi tärkeää saada esimerkki nuoresta naisesta, joka uskaltaa tehdä jotain." Toivottavasti edes jonkun kohdalla näin kävi=). Itse ainakin olen tarvinnut esikuviksi aktiivisia, vahvoja naisia.

Hullu mies

Miten on mahdollista, että yhdessä suurimmista maista, demokratiaksi itseään kutsuvassa USAssa on presidentti, joka kaataa kidutuksen kieltävän lain? Miten on mahdollista, että ihmisoikeudet ovat noin halpoja, että vuosikymmeniä sitten kansainvälisin sopimuksin kielletty kidutus yhä sallitaan CIAn kuulustelumuotona? Ja tämä maa vie sitä demokratiaa.

Henkilökohtainen on poliittista

Aina välillä tulee olo, että "voi ei olen vaan kirjoitellut viime aikoina oman elämäni pohdintoja. Että missäs se politiikka on. Oijoi."

Sitten yritän järkeentyä muutamalla asialla. Ensinnäkin: en itse jaksa lukea pelkkään politiikkaan keskittyviä blogeja. Miksi minunkaan pitäisi siis syytää sitä teksteihini enempää kuin passelisti tulee? Varsinkin se, että on pakko kommentoida jotain ajankohtaista asiaa vain siksi, että sitä kuuluu kommentoida, tuntuu aika turhalta. Joku muu on jo sanonut saman. Toisekseen: kirjoitan ihan tietoisesti myös kertoillakseni kuulumisia ympäri Suomen asuville ystäville. Kolmannekseen: välillä vaan on niitä päiviä, jolloin elämä koostuu tenttiin lukemisesta ja teen juomisesta. Ei siitä niin suuria otsikoita tai poliittisia pohdintoja saa aikaan. Tottukaa siis vastakin, että täällä on sekaisin monenmoista tekstiä.

Spontaanisuus on noussut esiin parissa eri keskustelussa viime päivinä. Eilen se syntyi lähinnä naurulla ryyditettynä, kun menimmekin ystäväni kanssa kahvin jälkeen ihan spontaanisti elokuviin. Meitä molempia on eri yhteyksissä kehotettu toimimaan spontaanimmin, joten tässähän sitä on=). Vaikka leffaan meneminen ei nyt ole mikään spontaaniuden riemuvoitto, ei se silti ihan erillään aiheesta ole. Kun elää kalenterieläämää ja haluaa tietää aikataulut viikoiksi eteenpäin, pienetkin aikataulun muutokset ovat hyvästä. Emme me kaikki valitettavasti edes kykene tuollaiseen leffapäätökseen, kun elämän jokainen hetki on aikataulutettu. Itse en enää halua takaisin siihen.

Tänään palautteenantotaidon kurssilla sivuttiin vähän poliittista keskustelua ja sitä, kuinka siellä yllättävä positiivinen palaute tai samanmielisyys osoitettuna toiselle puolueelle saattaa saada aikaan pohdinnan, mikä koira siihenkin oli haudattu. Entä jos kyse todella oli spontaanista ilosta yhteisistä mielipiteistä?