Stressi-Sini uhkaa

Ei sita karvoistaan paase. Olen alkanut stressata taalla. Tunnit ovat niin rankkoja ja kaoottisia, etta haluaisin valmistella ne kunnolla. Osa tytoista ja naisista myos tietaa asioita jo sen verran hyvin, etta he tuntuvat kriittisilta, jos opetan helppoja juttuja - jotka taas ovat valttamattomia vahemman osaaville. Kaytan aika paljon aikaa valmisteluun ja/tai kirjoitustehtavien korjaamiseen. Se on tarkeaa, totta kai, koska toihinhan tanne tulin. Silti harmittaa. Eivat muutkaan kayta koko aikaansa tyohon, joten miksi juuri minun pitaisi?

Ei sita varmasti kukaan muu vaadikaan kuin mina itse. Jain eilen pohtimaan, etten ole viela oikein edes tajunnut olevani taalla, kun elan eraanlaista arkea taallakin. Siihen haluan muutoksen. Haluan elaa vahan hitaammin ja kevyemmin, katsoa enemman sivuille ja kavella rauhallisemmin. Haluan elaa tata maata, ei vain tuntejani. Koska kadulla kulkiessa ei saa hetken rauhaa esim. riksakuskien kyytitarjouksista tai kaupustelijoista, olen helposti vahan area ja kuljen eteenpain sivuille katsomatta, jotten joutuisi koko ajan hairityksi. Ehka tassa ei ole jarkea. Ehka yritan kestaa vahan enemman huuteluja ja samalla katsella vahan tarkemmin ymparilleni.

Parempi nayttaa turistilta kuin olla kokematta maan ihmeita. Viime lauantaina olinkin oikein turisti - kavimme Agrassa katsomassa Taj Mahalia. Se oli kaunis. En silti rakastunut siihen. Olen taalla paatynyt siihen, etta minuun vetoavat enemman sellaiset kauniit kohteet, jotka ovat vahan yllattavia. Paikat, joista en tieda paljoa, joista en ole nahnyt juuri kuvia. Niiden kauneus tulee uutena, yllattaen. Oli Taj Mahalissakin uutta ja oli todella hienoa nahda, kuinka se asettuu maisemaan ja tuntuu leijuvan. Olen tyytyvainen, etta kavin siella. Silti odotan viela enemman yllattavaa kauneutta. Mielestani myos kauniin ja rapistuneen, jopa rahjaisen yhdistelma on melkeinpa paras. Ei liian hyvakuntoista, ei liian sliipattua vaan elaman merkkeja, vierekkain kiiltavaa marmoria ja rapistuvaa maalia. Se on vetoavinta.