Puhetta pukkaa

Kirjoitin valtuuskunnan poliittisen keskustelun puheeni tällä kertaa etukäteen. Jotenkin näin se meni:

Hei ystävät.

Olin viime viikonloppunakin Kotkassa, sillä kertaa sukuloimassa. Luonnostelin tätä puhetta sunnuntai-iltana junassa matkalla takaisin Turkuun. En olisi arvannut, että aihe on näin ajankohtainen. Puhun nimittäin väkivallasta.

Kuulin kesällä koululaisille suunnatuista aggression hallintahankkeista. Niissä mm. opetellaan näyttämään ja käsittelemään tunteita muuten kuin väkivaltaisin keinoin.

Nämä aggression hallintahankkeet ovat erittäin tärkeitä, ja toivon, että ne tepsivät. Jos lapsi joutuu elämään väkivaltaisessa perheessä, ei hän välttämättä opi muita kuin väkivaltaisia toimintamalleja. Koulu tavoittaa kaikki lapset. Siksi juuri koulussa on opetettava erilaisia, väkivallattomia toimintatapoja.

Kävin peruskouluni vuosina 1991-2000. Kuluneen kahdeksan vuoden aikana on koulumaailmassa saattanut tapahtua uudistuksia, ja toivottavasti onkin. Kun kuulin näistä aggression hallintahankkeista, tajusin, ettei omana kouluaikanani puhuttu juuri lainkaan väkivallasta. Olen toki niitä lama-ajan lapsia, joilla ei ollut seksuaalivalistustakaan, joten ehkä tästä väkivaltakasvatuksestakin sitten säästettiin. Luokkani tappelijoille kyllä sanottiin, ettei saa löydä, mutta meille muille ei taidettu sanoa sitten sitäkään.

Äitini opetti minulle ja siskolleni, että ensimmäisen lyönnin tulee olla viimeinen. Yksi mies saa lyödä vain kerran. Enempiä ei jäädä odottelemaan. Niin selkäytimeen tämä ajatus on minulle mennyt, että vasta nyt kesällä tajusin, ettei vastaavaa todellakaan opetettu koulussa. Vaikka ehdottomasti olisi pitänyt.

Koulussa on olennaisen tärkeää opettaa, että väkivallan käyttäminen on väärin. Olennaista on kuitenkin myös opettaa, että väkivallan sietäminen on väärin. Se on väärin itseä kohtaan. Kenelläkään ei ole velvollisuutta elää väkivallassa tai sen pelossa.

Toivottavasti oma koulukokemukseni on poikkeustapaus tai vanhentunutta tietoa. Jos kouluissa ei vielä ole väkivaltakasvatusta, tulee meidän vaatia sitä. Kouluissa tulee selkeästi opettaa jokaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä koskemattomuuden arvo. Kenelläkään ei ole oikeutta löydä eikä kenelläkään velvollisuutta kestää lyöntejä. Jokaisen lyönnin tulee olla viimeinen.

Mitä uutta maailmalla?

Eipä kummempia, samaa vanhaa. Kiinassa meinataan teloittaa ihminen, Turkissa karkottaa UNHCR:n pakolaisstatuksella oleva perhe Iraniin, vaikka siellä heidän henkensä on vaarassa. Vetoomukset ovat menossa postiin.

Opiskelijoiden asialla

Turun Sanomat uutisoi, että turkulaiset amk-opiskelijat saavat lopultakin oman terveysaseman. Tähän mennessä ammattikorkealaisten terveydenhuolto on ollut ripoteltuna sinne tänne. Pitkään tämän eteen on puurrettu, varsinkin amk:n opiskelijakunta TUOssa. Hyvä uudistus, lisää näitä.

Kaiken uhallakin

Olen ollut järkyttynyt, surullinen ja vihainen. Olen ollut vihainen Kauhajoen ampujalle ja olen ollut vihainen yhteiskunnalle, joka ei ole puuttunut ajoissa. Olen myös säälinyt ampujaa. Kunpa enää kenelläkään ei tarvitsisi olla niin paha olo.

Kaiken uhallakin aion nyt kirjoittaa jostain paljon kauniimmasta. Kauneudesta kuitenkin syntyy hyvää. Tässä yhteiskunnassa ei ole tarpeeksi kauneutta, ei, ei varmasti. Vähä vähältä kauneutta voi kuitenkin syntyä lisää. Sitä voi synnyttää myös arkisilla poliittisilla päätöksillä.

Turussa kauneutta on synnytetty - kerrankin - rakentamalla uutta ja korjaamalla vanhaa. Olen jo aiemmin hehkuttanut uutta kirjastoamme. Vanha pääkirjastorakennus on nyt korjattu kaunokirjallisuuden osastoksi. Se avattiin viime perjantaina ja tänään kävin siellä ensimmäisen kerran. Siellä on kauneutta. Rakennuskokonaisuudessa itsessään on kauneutta ja kuinka paljon kauneutta se kätkeekään hyllyilleen. Kunpa antaisimme sille kauneudelle aikaa. Kauneus voi estää kamaluuksia tapahtumasta ja se voi auttaa niistä selviämisestä.

Meristä kaunein on vielä purjehtimatta.
Lapsista kaunein on vielä kehdossaan.
Päivistä kauneimmat ovat vielä elämättä.
Sanoista kaunein, jonka haluan sinulle sanoa,
se on vielä sanomatta.
(Nazim Hikmet)

Viime aikoina olen

- täyttänyt pari vaalikonetta
- osallistunut gradusemmaan
- tehnyt mummovierailun Kotkaan ja Inkeroisiin
- kaivannut niskahierontaa
- tehnyt syksyn ensimmäisen kauratoscaomenapaistoksen
- ollut uninen
- ihaillut punaisia lehtiä
- junamatkustanut
- käyttänyt korkokenkiä ensimmäisen kerran nilkan nyrjähdyksen jälkeen
- miettinyt vaaliesitettä
- toivonut flunssan häipyvän
- saanut kauniita hääkuvia
- jättänyt kokouspapereihin tutustumisen viime tippaan
- pessyt pyykkiä
- miettinyt, milloin ehtisin siivota

Laillisia graffiteja Turkuun?

TS uutisoi, että Turkuun on suunnitteilla paikkoja, joihin voi tehdä laillisia graffiteja. Näitä paikkoja olisivat esimerkiksi alikulkutunnelit. Ei suunnitelman läpimeno vielä varmaa ole, mutta on hienoa, että tälle ajatukselle löytyy selvää kannatusta myös kaupungin työntekijöiden taholta.

On toki totta, etteivät lailliset graffitit varmaankaan täysin poistaisi laittomia. Vähentää ne kyllä voisivat. Tämän lisäksi lailliset graffitipaikat tukisivat sitä ajatusta, että graffitit voivat olla yksi taidemuoto muiden joukossa. Töhertelyt ovat rasittavia mutta todelliset graffitit voivat olla kaupunkikuvaa selvästi piristäviä.

Politiikan henkilöitymistä

Olen vastannut Ylen ja MTV3:n vaalikoneisiin. Ylen koneessa oli aika peruskysymyksiä; mukaan oli myös laitettu ne ihastuttavat "onko terveydenhuolto vai peruskoulu tärkeämpää?" -tyyliset kyssärit. Vähän outoa oli, ettei koneessa ollut lainkaan paikkaa kuvalle.

Maikkari sen sijaan nosti oikein kunnolla henkilön esille. Kysymyksinä oli mm. "Uskotko Jumalaan?" "Viihdytkö sinkkuna?" "Kuuluuko tapoihisi käydä kirkossa?" "Kuuluuko tapoihisi käydä kaljalla?". Ei välttämättä asioita, jotka ovat ihan ensisijaisina noin politiikan kannalta. Mutta ilmeisesti mainosteeveessä pelataan lähinnä hyvillä tyypeillä. Toki on varmasti totta, että ihminen kokonaisuutena, ei vain hänen teemansa ja politiikkansa, on yhä keskeisempi äänestyspäätöstä tehtäessä. Mielestäni edellä mainitun kaltaiset kysymykset eivät vain ehkä ole juuri se kaikkien paras tapa nostaa henkilö esille.

Samaisessa vaalikoneessa oli myös aika, ööh, vinkeä kysymys. Vastausvaihtoehtoina olivat samaa ja eri mieltä ja asteikko sillä välillä, ja kysymyksenä oli "Usko ydinperheeseen". Mitä siihen sitten sanot? Vaikka kuinka olisi sitä mieltä, että mitä moninaisimmissa perheissä voi olla onnellinen, että moninaisuus on rikkaus, ettei ole väliä vanhempien sukupuolella tms., harva meistä kai silti ydinperhettäkään huonona pitää. Minä ainakin haluan uskoa monenlaisiin perheisiin enkä siksi voi olla eri mieltä ydinperheestä uskomisessakaan. Jo on varsinainen kysymysmuotoilun riemuvoitto.

Turun sanomien ja Turkulaisen vaalikoneisiin ei ole vielä tullut tunnuksia. Sen sijaan on kyllä kuulunut, että molemmissa ehdokas joutuu maksamaan, jos haluaa vaalikoneeseen kuvansa tai linkin nettisivuilleen. Aivan älytöntä rahastamista. Eikö vaalikoneiden pitäisi palvella äänestäjiä ehdokkaiden valinnassa? Eikö sitten pitäisi olla hyvä, jos äänestäjä pääsisi tutustumaan haluamiinsa ehdokkaisiin mahdollisimman helposti? Ilmeisesti ei. Ilmeisesti näiden vaalikoneiden tekemisen takana eivät ole mitkään äänestysaktiivisuuden noston tai ehdokkaan etsimisen helpottamisen kaltaiset ajatukset. Ei, kunnon kapitalistihan se sieltä takaa taitaa kurkkia.

Köhinää, kähinää

Blogi on pidellyt hiljaiseloa, kun kirjoittaja on yrittänyt olla yskimättä keuhkojaan pihalle. Flunssa on vaivannut koko viikon eikä varsinaisesti osoite paranemisen merkkejä. Vaalikuvaus oli onneksi jo tiistaina, joten en näytä kuvassa ehkä ihan Petteri Punakuonolta. Muu toiminta on jäänyt kyllä vähälle. Tänään ja huomenna on vapaapäivät, joten olin ajatellut kirjoittaa parisen oppimispäiväkirjaa ja vastata pariin vaalikoneeseen. Nyt tuntuu kuitenkin sängyssä maatessa kirjan piteleminen ylhäällä välillä turhan raskaalta ponnistukselta. Aivotoiminta on sitä luokkaa, että kun juttelin äsken toisen ehdokkaan kanssa jaettavasta materiaalista, kuvittelin hetken hänen tekevän uniikkikappaleita jaettavaksi. Aivot toimii, juu. Toivottavasti tämä sairastaminen tarkoittaisi sitä, että vaalikampanjan aikaan saisi olla terveenä. Toivottavasti.

Asevelvollisuudesta

Eilen Miesjaoston kokouksessa keskusteltiin siitä, onko nykyinen vain miehiin kohdistuva asevelvollisuus syrjivä. Onhan se, oli yhteinen mielipide. Esiin nousi kuitenkin se yleinen perustelu, ettei naisia voi pakottaa armeijaan, kun naiset synnyttävät.

Mielestäni tämä on aika ontuva perustelu. Naisten synnyttäminen on biologinen asia. Miesten asevelvollisuus on yhteiskunnallinen asia. Nämä eivät kyllä ole ihan yhteismitallisia. En usko, että kovin moni nainen kokee varsinaisesti synnyttämistä tai äitiyttä kovinkaan kovaksi taakaksi. Ja eiväthän kaikki naiset edes halua tai saa lapsia. Isompi ongelma on varmaankin se, mitä synnyttämisestä aiheutuu: pätkätyöt. Koska vanhemmuuden kustannukset ovat äidin työnantajan harteilla, ei nuoria naisia palkata vakitöihin. Vanhemmuuden kustannukset eivät ole biologiaa. Niistä voidaan päättää ihan Suomen eduskunnassa. Jos vanhemmuuden kustannukset olisi jaettu tasan, ei olisi syytä syrjiä nuoria naisia työmarkkinoilla. Tämän jälkeen se synnyttäminenkään ei välttämättä olisi enää niin kova taakka tai käypä perustelu.

Jos asevelvollisuuden syrjiminen halutaan poistaa, voitaisiin tehdä kaksi yhteiskunnallista päätöstä. Ei sillä biologialla olisi niin väliä. Päätöksillä lopetettaisiin miesten syrjiminen asevelvollisuudessa ja naisten työmarkkinoilla.

(itse tosin olen sitä mieltä, että yleinen asevelvollisuus pitäisi ylipäänsä lakkauttaa, mutta ei siitä nyt)

Vähiin käy

Harjoitteluani on jäljellä kaksi päivää. Aikast vähän. Sitten on vuorossa paluu Turkuun ja opintojen pariin. Naistutkimus alkoi jo tällä viikolla, joten missasin kaksi ekaa luentoa. Ranska alkaa ens viikolla ja - hui - gradusemma seuraavalla. Pitäisi orientoitua olemaan vanha opiskelija. Kun katsoin fuksien kuvat, en tunnistanut edes tuutoreita. Kuudes vuosi kuulostaa aika paljolta. Kun on oikeasti opiskellut vasta neljä vuotta, on vaikea tajuta, että on akateemisesti näin vanha=). Vaikka toisaalta kun katsoo meidän omia kuviamme - niin, onhan siitä jo aika kauan.