Toisaalle kirjoitettua

Olen jo pariin otteeseen viitannut Sitran Suomen elinvoiman lähteet -projektiin, jossa olen mukana. Viime viikolla projektin blogissa julkaistiin kirjoitukseni, mikä tiedoksi tännekin.

Ohjelmallista yhdenvertaisuutta

Viikko sitten hyväksyttiin vihreille yhdenvertaisuusohjelma. Olen iloinen, että kyseinen paperi saatiin aikaan. Vaikka tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet keskeisellä sijalla vihreässä politiikassa, ei jostain kumman syystä meillä ole ollut ohjelmaa niistä, vaikka muuten lähestymistapana tuntuukin olevan, että mitä enemmän ohjelmia, sen parempi. =) Olen viime vuosina puhunut muutaman muun rinnalla siitä, että tällaista ohjelmaa tarvitaan ja puoluehallituksessa sain läpi sen, että ohjelma käsittelee sekä yhdenvertaisuutta että sukupuolten tasa-arvoa. Oli siis linjakasta olla mukana myös ohjelmaa työstämässä.

Paperi on mielestäni aika hyvä. Toki siellä on joitain kirjauksia, joista en ole samaa mieltä mutta niin on aina. Onnistuimme kuitenkin melko hyvin kokoamaan eri ominaisuuksia ja sektoreita samaan paperiin. Iloinen olen siitä, että lähestymistapana ei ole vain syrjinnän poistaminen vaan ohjelmassa sekä korostetaan ihmisten omaa toimijuutta ja valtaistamista sekä sitä, että yhdenvertaisuudesta on hyötyä kaikille, ei vain vähemmistöihin kuuluville.

Maassa maan tavalla?

kolumni julkaistu Vihreässä Langassa 5.3.

Suomalaisuus on taas ollut kovassa huudossa. Olympialaisissa koko kansa huusi tai itki. Kaikkien odottama, ihana lumitalvi saa suomalaiset laduille ja luistelemaan. Laman torjumiseksi kaivataan talvisodan ihmettä ja koko kansan ponnisteluja.

Entä jos ei tahdo? Jos urheilu ei voisi vähempää kiinnostaa ja olympilaiset olivat vain asia, jota oli mahdoton ohittaa Hesarin uutisfeedissä tai kavereiden facebook-statuksissa? Jos lumi on kaunista mutta sitä ihailee mieluiten lämpimistä sisätiloista? Jos on hiihtänyt viimeksi kymmenen vuotta sitten ja luistellut vuonna 2005? Jos vihaa sotaan pohjautuvia vertauksia eikä jaksa uskoa, että tämän maan taru on lopussa ilman hyvinvointipalvelujen leikkauksia?

En varmastikaan ole oikea suomalainen. Enhän myöskään syö lihaa, kummemmin perusta saunomisesta tai vietä kesiä mökkeillen. En ainakaan ole oikea suomalainen niiden mielestä, jotka uskovat siihen, että Suomi on varattu täällä nykyisellään asuville ja heidän pyhälle verenperinnölleen.

Olen suomalainen. Suomen kieli on olennainen osa identiteettiäni. Arvostan valtavasti suhteellisen kattavaa hyvinvointivaltiotamme ja opiskelijalle maksutonta koulutustamme. Jätän kassini junan penkille mennessäni ravintolavaunuun.

Monikulttuurisuuspuhe, joka lähtee siitä, että maahanmuuttajia tulee ottaa Suomeen, koska he rikastuttavat kulttuuriamme, on vähän väsynyttä. Se sulkee silmänsä siltä, että maahanmuuttajien elo Suomessa ei ole monestikaan kovin helppoa ja siltä, että omaleimaiseen kulttuuriin vetoamalla ei yksinkertaisesti tule sallia esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksia.

Silti tuossa puheessa on totuuden jyvänen. Vaikka monessa mielessä nykysuomalaiset ovat hyvin homogeenisiä, ei ole yhtä Suomea ja suomalaista kulttuuria. Meillä saattaa olla samoja geneettisiä sairauksia ja kattava tapakristillisyyden perinne. Asuinpaikan, aatteen, koulutuksen, iän tai elämäntavan myötä eroamme toisistamme melkoisesti. Voin elää Suomessa, jossa kaikki haluavat asua kaupungissa, pitävät matkustamisesta, rakastavat kahviloita, ovat poliittisesti aktiivisia ja käyttävät joukkoliikennettä. Tämä tuskin on koko Suomen kuva. Se ei silti ole vähemmän Suomea kuin ne perinteiset metsät, järvet, sisut ja viinapullot.

Suomessa ei ole mitään suurta yhtenäiskulttuuria, jota varjella. Jos Suomeen mahdumme niin minä kuin metsästävä, tiukkoihin sukupuolirooleihin uskova porvari, miksi ihonväri olisi sen ongelmallisempi asia?

Kirjoittaja on turkulainen Vihreiden puoluehallituksen jäsen.