Hajanaisia huomioita
...intialaisesta byrokratiasta. Sitahan riittaa. Jos haluat ostaa bussilipun, tarvitaan tieto seka sukupuolestasi etta iastasi. Sama patee junalippuihin. Junaliput voi periaatteessa tilata netista mutta turha kuvitellakaan, etta varaaminen onnistuisi kerralla. Ensinnakaan ei ole mahdollista hakea kaikkia junia tietylle matkalle vaan haut on tehtava luokka kerrallaan. Voi siis olla, etta kokeilee tuloksetta esimerkiksi kolme kertaa ennen kuin loytaa yhtakaan junaa. Taman jalkeen saa tapella viela maksamisen kanssa. Ja jos maksaminen epaonnistuu, saa haun tietysti aloittaa alusta.
Intialaisen sim-kortin hankkiminen se vasta byrokratiaa vaatiikin. Pitaa olla passikuva, kopio passista ja viisumista seka todistus Idexilta, etta tyoskentelen kyseiselle jarjestolle. Lisaksi pitaa tayttaa kaksi lomaketta ja tehda allekirjoitus ehka miljoona kertaa. Lisaksi pitaisi olla virallinen todistus osoitteesta kotimaassa. Selitapa siina sitten, etta Suomessa ei yksinkertaisesti saa osoitetta passiin tai ajokorttiin. Juu, USAssa ehka saa mutta mita tekemista silla on eurooppalaisen ostohalujen kanssa Intiassa? Tahan mennessa olen tayttanyt paperit kahdesti ja vain kirjoittanut osoitteen kasin lomakkeeseen. Olen kaynyt puhelinkaupassa ainakin kolmesti. Liittyma toimii viela. Katsotaan, kuinka kay, kun uudet paperini lahtetaan jonnekin keskustoimistoon.
Jottei elama olisi liian helppoa, byrokratiaan tormaa postikorttienkin kanssa. Postimerkkeja voi ostaa ilmeisesti vain posteista. Kortit voi kai lahettaakin vain postista, silla laatikkoja ei juuri muualla nay. Postissa niita sen sijaan on kolmea varia. Oli jo melkoinen halu kaivaa se kuuluisa rautalanka esiin, kun kukaan ei kyennyt vastaamaan kysymykseen siita, mika olisi oikea laatikko ulkomaiselle postille. Lopulta yksi virkailija vain otti korttini. Tieda hanta, mihin siita paatyivat.
...yhteisasumisesta. Meilla on hyvahenkinen huone. Ihmisilla on suunnilleen sama vuorokausirytmi ja siisteyden taso. Joskus vahan kuitenkin kiristaa hermoja, kun joku toinen on paattanyt pesta pyykkia juuri samaan aikaan kuin itse olisin halunnut tai menee suihkuun juuri, kun olisi kiire paasta vessaan. Paapiirteittain asuntolaelo sujuu ihan kohtuullisesti. Vedentulo loppuu tosin juuri silloin, kun haluaisi menna suihkuun ja sahkot menevat poikki kaikkien kuumimpaan aikaan. Netti toimii takkuillen. Uusin versio on tama, jossa monet sivut aukeavat mutta esim. facebookiin ei paase kirjoittamaan mitaan, vaikka lukemaan paaseekin. Hyttysverkot saimme kahden viikon odottelun jalkeen. Voi kuinka kuuma niiden alla on nukkua!
...opettamisesta. Joskus niin kaipaan sita, etta meilla olisi oppilaiden kanssa jokin toinen yhteinen kieli kuin englanti, jolle voisin kaantaa asiat. Minulla on kylla tulkki suurimman osan aikaa kaytettavissa mutta valilla on pienia epailyksia siita, kaantaako tama asiat samalla tavalla kuin sanon ne. Monia asioita pystyy ihan kohtuullisesti selittamaan eri sanoin (olen taman jalkeen entistakin parempi Aliaksessa!) mutta joskus meinaa menna sormi suuhun. Selitapa vaikka sanat already tai on the contrary voimatta sanoa suoraa kaannosta.
...englanninkielisista. Meilla on taalla useita natiivienglanninkielisia. Osalle heista tuntuu olevan liian vaikeaa tajuta, ettei englanti ole mikaan maailman napa. Ei, tuktuk-kuski ei ole fucking asshole vaan ei nyt vaan ehka osaa sita armasta englantia. Toisinaan taas voisi miettia, kuinka kovaan aaneen kailottaa arvioita intialaisista - joku ymparilla kun kuitenkin osaa englantia. Eika oikeasti ole maailmanloppu sekaan, jos opetuksen esimerkkivirkkeessani on yksi sana vaarassa kohtaa tai tytot kirjoittavat favorite, eivatka favourite. Joskus tekisi vain mieli muistuttaa siita, etta maailman puhutuin kieli on mandariinikiina eika suinkaan englanti...
...ruuasta. Olemme kayneet pariin otteeseen ulkona syomassa. Siella olen lopulta saanut sita kauan kaipaamaani naan-leipaa. Eilinen naan oli niin hyvaa. En olisi millaan jaksanut syoda sita loppuun mutten vain voinut lopettaa. Myos karkit ovat hyvia. Erityisesti taatelia ja mantelia sisaltavat neliot ovat jokseenkin taydellisia. Enpa ainakaan laihdu taalla.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home