Jotain pyhaa?

Kavimme eilen toisen suomalaisen kanssa laheisissa Ajmerin ja Pushkarin kaupungeissa. Vaikka olen ollut taalla jo nelja viikkoa, kavi silti arviointivirhe: vaikka Euroopassa kaksi puolen tunnin matkan paassa toisistaan olevaa pienta kaupunkia voisi hyvin katsastaa samana paivana, taalla tavoite oli vahan turhan kunnianhimoinen. Jai ottamatta huomioon erinainen maara saatoa ja kuumuutta.

Seka Ajmer etta Pushkar ovat pyhia paikkoja. Pushkar on naista se tunnetumpi, jossa nakikin yllattavan paljon lansimaisia turisteja - taalla Jaipurissa kun moisiin ei juuri tormaa. Basaareissakin myytiin lansimaishippihenkisia vaatteita. Hindujen pyha kaupunki on myos "valaistumishenkisten" lankkarien suosiossa. Ajmer taas on muslimien pyhin kaupunki Intiassa. Toisinaan meinaa unohtua, etta Intia on yksi maailman suurimpia muslimimaita. Myos asuntolamme pitaja on muslimi.

Ajmerissa halusin vierailla yhdessa moskeijassa ja yhdessa jainalaistemppelissa. Pushkarissa taas halusin nahda yhden maailman harvoista Brahmanin temppeleista ja eraanlaisen pyhiinvaelluspaikan itselleni - kylpyghatin, josta Gandhin tuhkat on ripoteltu Pushkarin jarveen. Etukateen odotin, etta jossain vaiheessa matkan varrella paasisi jollain tavalla aistimaan pyhyytta, kokemusta jostain ihmisille tarkeasta ja erityisesta.

Ajmerissa moskeijakokemusta hairitsi saato sen kanssa, mita saa ottaa mukaan ja missa kantaa kenkia. Erityisen pyhalta ei myoskaan tuntunut se, kun alueella, johon ei saa ottaa kameraa, paikalliset halusivat silti kuvata kamerakannykalla meita pohjoisen ihmeita. Itse moskeija oli kylla vaikuttava. Kaikkein pyhimman, jossa sijaitsi suufipyhimyksen (nimi ei valitettavasti jaanyt mieleen) hauta, jatin suosiolla valiin, silla halusin antaa sisaan jonottavien ihmisten keskittya rukouksiinsa enka pyrkinyt mukaan pallistelemaan. Sen sijaan yhden suljetun oven edessa naimme todennakoisesti uskonnollisessa transsissa olevan naisen, joka haukahteli ja korahteli. Uusi naky meikalaiselle.

Jainalaistemppeli. No, varsinaiseen temppeliin emme paasseet, silla se oli yksityinen mutta sen yhteydessa oleva valtava kultainen patsasrakennelma oli kylla hieno. Patsaisiin ikuistettuina olivat muun muassa yhden uskonnon profeetan haakulkue ja toisen syntymavuori. Suoraan sanottuna rakennelma oli niin kultainen, etta pyhyyden sijaan tunsin valilla olevani Legolandiassa. =)

Eniten silti harmitti Pushkarissa. Seka jarven luona etta temppelissa joku feikki- tai oikea pappi vaati meita tekemaan jotain kukanheittoseremonioita ja sitten alkoi vaatia rahaa. Rahaa emme antaneet, mutta kokemuksen nama hyypiot kylla pilasivat. Haluaisin nahda asioita itse, tutustua niihin rauhassa ja katsella ymparilleni. Yhta paljon arsyttaa myos tietynlainen uskonnon halventaminen, joka naista tempuista mielestani aiheutuu. En ole hindu. Haluan arvostaa toisten uskontoa ja nahda sen, miten se on osa naiden ihmisten elamaa. Sen sijaan en tasan halua mitaan uskonnon popularisoimistemppuja, joihin joudun osalliseksi. Mitaan pyhaa ei minulle ole siina, etta kosken kukalla otsaani ja heitan sen alttarille. Se ei ole hindulaisuutta. Se ei ole oikein uskontoa kohtaan.

Kaiken lisaksi se toimii itseaan vastaan. Olisin hyvin voinut antaa ihan ok lahjoituksen ainakin temppelille ja ehka jarvellakin. Nyt annoin vain joitain kolikoita, silla rahan vaatiminen arsytti niin paljon. Olisi paremmin lyonyt leiviksi, jos olisimme saaneet olla rauhassa, silla sama reaktio tuli Annallekin.

Taman saadon lisaksi olimme amatooreja ja paastimme verensokerin liian alas ennen ruokailua. Mulla kun yleensa tulee taalla paivalla rehellinen nalka, joten kun eilen ei tullut, en tajunnut, kuinka ruuan tarpeessa silti olin.

Kaikesta huolimatta reissu oli silti hyva. Ajmer-Pushkar -bussiin oli niin kova tungos ja tappelu sisaanpaasysta, ettei Suomessa nae moista missaan. Kyseinen bussi kun on viela niin harvinaista herkkua, etta ihan vain kymmenen minuutin valein paasee reissuun. Nain matkalla myos niin uskomattomia vessoja, etten ennen Intiaa olisi ikina uskonut moisia kayttavani. Yksi olikin pakko jattaa valiin (jalanjalkivessaan on jo tottunut mutta siihen, etta siivottoman lattian reunassa on vain vesikouru, ei tasan ole!) mutta muuten tallainenkin nirsoilija kaytti kiltisti ties mita paikkoja.

Pushkarin jarven nakeminen oli opettavainen kokemus. Jarvea kun ei juuri ole. Se on kuivunut heikkojen monsuunien takia. Ilmeisesti taman vahan epasuoremmin ihmisen aiheuttaman syyn - monsuunien heikkenemisen takana kasittaakseni on seka ilmastonmuutos etta yleinen vuosien vaihtelu - lisaksi alueella on harjoitettu huonoa maanviljelys- yms. politiikkaa.

Kun paasin yli rahanvaatijoiden arsytyksesta, nautin kylla moskeijasta ja temppeleistakin. Lisaksi Pushkarin basaarit olivat mahtavia jaipurilaisiin verrattuna. Niissa kun sai katsella asioita rauhassa ilman etta joku oli heti hihassa kiinni ja tarjoamassa ties mita! Sain myos hyvaa hummusta. Olimme niin puhki, etta paadyimme molemmat lansimaiseen ruokaan. Tai lansimaiseen ja lansimaiseen: ennen tannetuloa en ehka olisi pitanyt falafeleja lansimaisena ruokana. =)

Pushkarissa oli myos mukava nahda yksin matkustavia lansimaisnaisia. Viikon paasta kun itsekin olen sellainen. Kenenkaan muun tyot eivat lopu taalla samaan aikaan omieni kanssa, joten reissaan viimeisen viikon yksikseni. Sain varattua junaliput taalta Udaipuriin, Jodhpurista Jaisalmeriin ja Jaisalmerista Delhiin. Vain Udaipur-Jodhpur -vali taytyy siis taittaa bussilla. Hyva niin, silla vaikka matkustankin junissa kakkosluokassa (luokkia on yhteensa noin kahdeksan ja tama on kai kolmanneksi paras), uskoisin matkan taittuvan mukavammin kuin bussilla.

Mitas muuten? Perjantaina oli pienimuotoinen hiekkamyrsky, tanaan oltiin taas altaalla ja opetuksessa pitaisi sekoittaa tyttojen paat pluskvamperfektin tavallisella ja kestomuodolla. Karsin myos eilen illalla ja tanaan todennakoisesti pienesta ruokamyrkytyksesta mutta nyt olo on jo kohtuullinen. Paivaunet auttavat moneen asiaan.