Pekka kyseli, miten puuttuisin miesten ongelmiin. Heti alkuun voin sanoa, etten ole mikään kaikkitietävä asiantuntija – on varmasti keinoja, joita en ole keksinyt.
Aloitan asenteilla. Tiedän, että tämä asenne-puhe varmasti turhauttaa joitakuita, mutta valitettavasti taitaa olla niin, ettei ongelmia voida kunnolla ratkaista ennen kuin edes enemmistö ihmisistä myöntää, että ongelmat ovat olemassa ja niille tarvitsee tehdä jotain. Näin ei vielä ole läheskään kaikkien tasa-arvo-ongelmien kohdalla – ei myöskään miesten ongelmien.
On siis todella tärkeää pitää esillä miesten syrjäytymisriskiä, naisia heikompaa asemaa perheissä ja esim. huoltajuuskiistoissa, miesten korkeaa alkoholisoitumis- ja itsemurhariskiä jne. Näistä asioista on puhuttava, niitä on tutkittava ja puhujina tulee olla niin miehiä kuin naisia. Mitään hyötyä ei sen sijaan ole siitä, että miesten ja naisten ongelmat asetetaan vastakkain. Uskon yhteiskuntaan, jossa on mahdollista saavuttaa tasa-arvo, jossa ei tarvitse valita esimerkiksi, parannetaanko naisten asemaa työelämässä vai miesten asemaa perheissä.
On totta, ettei koulutus Suomessa ole tasa-arvoista. Kouluissa eletään hyvin pitkälti vielä perinteisten sukupuolimallien mukaan. Eniten tästä kärsivät ne, jotka eivät malleihin sopeudu, esim. villit tytöt tai hiljaiset pojat. Pidemmällä aikavälillä ongelmia aiheutuu muillekin. Tytöt kasvatetaan kilteiksi tottelijoiksi, poikien taas oletetaan olevan raisuja, jopa tottelemattomia. Molemmat oletukset näkyvät liian vahvasti nyky-yhteiskunnassamme. Kouluissa pitäisi sallia selvästi nykyistä paremmin lasten moninaisuus. Annetaan satojen kukkien kukkia, sanotaan=).
On puhuttu paljon siitä, että koulu syrjii poikia. Näin voi olla. Itselläni selvin havainto oli kyllä päinvastainen: tyttöihin – tai sitten hiljaisiin poikiin – ei ehditty kiinnittää juuri lainkaan huomiota, kun kaikki täytyi tehdä mekkaloivien, haluttomien poikien ehdoilla. Silti kävi niin, että esim. omalta vuosikurssiltani yläasteellani vain viisi poikaa haki lukioon. Joten ilmeisesti oppi kuitenkin vetosi paremmin tyttöihin.
Minulla ei ole mitään patenttiratkaisua. Jos sellainen olisi olemassa, kai tilanteeseen olisi edes yritetty puuttua. Näkisin, että tähän ongelmaan auttaa sama keino kuin moniin muihinkin peruskoulutuksen ongelmiin: lisäresurssit ja pienemmät luokkakoot. Kun oppilaita olisi suhteellisen vähän, opettajalla olisi paremmin aikaa ja mahdollisuuksia panostaa yksilöllisempään opetukseen ja huomioida erilaisten oppijoiden tarpeet. Näitä lisäresursseja ei kyllä veronalennuksilla saavuteta, joten taidamme joutua niitä odottamaan.
Todella suuren tasa-arvo-ongelman miehet kohtaavat perheissä. Perhe koetaan niin vahvasti naisten alueeksi, että pahimmillaan jopa koulun vanhempainiltaan menevä mies saa vastaansa oudoksuntaa. Ei perhe ole eikä voi olla mikään ”naisen oma pikkuhanke”. Kun tämä tajutaan ja toimitaan sen edellyttämillä tavoilla, parannetaan kaikkien asemaa. Vanhemmuuden kustannusten jakaminen on ehdoton vaatimus. Jos kustannukset jaetaan tasan kaikkien työnantajien kesken, on työnantajalle aivan yhtä kallista palkata nuori mies kuin nuori nainen. Tämä parantaa nuorten naisten tilannetta työmarkkinoilla. Tärkeää on myös, että uudistuksen jälkeen suhtautuminen miesten isyys- tai vanhempainlomaan todennäköisesti muuttuisi positiivisemmaksi – sitä ei enää pidettäisi ”naisten juttuna”.
Tämä ei kuitenkaan riitä. Isyysloma on tällä hetkellä aivan liian lyhyt. Kun vanhempainvapaan yleisimmin pitää äiti, jää isä pahimmillaan hyvin ulkopuoliseksi pienokaisensa elämästä. Vanhempainvapaa pitäisikin jakaa vanhempien kesken. Itse suosin Islannin mallia, jossa kolmannes vapaasta on korvamerkitty äidille, kolmannes isälle ja kolmannesta pari saa itse päättää.
Uskoisin, että näiden uudistusten jälkeen miesten tilanne esim. huoltajuuskiistoissa alkaisi vähitellen parantua. Nythän argumenttina äidin puolesta käytetään monesti sitä, että äiti on hoitanut lapsia enemmän ja ollut heidän kanssaan kotona. Jos isät alkavat pitää enemmän vanhempainvapaita, luulisi tämän argumentin tehon vähitellen murenevan.
Etävanhemman – on tämä sitten isä tai äiti – oikeuksia pitää joka tapauksessa parantaa. Tapaamisoikeuden pitää olla todellinen oikeus, ei olemassa vain paperilla. En tiedä, mikä on paras keino tämän varmistamiseksi. Valvonta, raportointi tms. tuntuu melko raskaalta keinolta. Jotain asialle tulee kuitenkin ehdottomasti tehdä.
Täytyy muuten tähän väliin sanoa, että oikeudet, jotka haluan isille ja äideille, haluan koskemaan myös adoptiovanhempia ja samaa sukupuolta olevia vanhempia. Nykyinen lainsäädäntöhän jättää nämä ihmisryhmät aivan liian heikkoon asemaan.
Vielä miehiin kohdistuvasta väkivallasta. Mielestäni on outoa, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuvia syytetään miehiin kohdistuvan väkivallan unohtamisesta tai kieltämisestä. Ainakin itse olen huolissani molemmista. Kaiken kaikkiaan väkivallan yhteiskunta on todella pelottava ilmiö. En halua, että Suomi etenee Yhdysvaltojen suuntaan – en halua, että tästä tulee maa, jossa aseenkanto on yleistä, väkivaltaa joutuu pelkäämään harva se päivä ja politiikkakin pahimmillaan perustetaan väkivaltaan. Kaikkeen väkivaltaan tulee ehdottomasti puuttua.
Miehiin kohdistuvat väkivaltarikokset tuntuvat olevan kahta sorttia. Toisaalta ovat nämä nakkikioskilla tuntemattomalle turpaan –tapaukset ja toisaalta oman porukan sisäiset väkivaltaiset välienselvittelyt. Molemmissa alkoholilla on valitettavan suuri rooli. Mitään poppaskonsteja ei tähänkään ongelmaan ole. Asennemuutoksen lisäksi tulee mieleen mm. alkoholiverotuksen korottaminen ja yhdyskuntasuunnittelu. Jos viina ei olisi niin halpaa, saattaisi juominenkin olla vähäisempää. Paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla voitaisiin välttää pelon maantiede, suojattomat pimeät paikat ja alueet, joita kaikki paikalliset osaavat pelätä. Pelon maantieteestä puhutaan yleensä naisten kohdalla, mutta olen varma, että myös monet miehet tietävät paikkoja, joihin eivät halua mennä tai joissa tuntevat pelkoa. Tämä ilmiö tulisi ottaa huomioon kaavoituksessa, teiden, puistojen ja talojen rakentamisessa. Pimeät kujat, syrjäiset puistot yms. ovat paikkoja, joissa väkivalta voi jäädä täysin muiden huomaamatta.
Nakkikioskitappeluissa kaivattaisiin kyllä sitä paljon puhuttua asenteenmuutosta. Jos väkivaltaa ei pidettäisi luonnollisena välienselvittelymuotona, ei edes alkoholi saisi meitä käymään toisiimme käsiksi. Tässä asennemuutoksessa on tehtävänsä koulutuksella, mutta myös mm. medialla, tv:llä ja elokuvilla. Onko ihme, että ihminen kasvaa väkivallan malliin, jos hänet on ympäröity viihteellä, jossa – kärjistäen – väkivalta on luonnollista, miehet vastapelureita ja naiset miesten alistamista varten?
