Häähumua osa kaksi

Tämä kaikki on koettu viikonlopun aikana:

Morsian ja kaaso kantamassa kaksin pöydät ja tuolit sadalle hengelle. 160 cookieta paistettu viimeisenä iltana. Sushi- ja kuohuviinipicnic kampaajalla. Morsiamen isä ostamassa morsiamelle huulipunaa. Kaasojen ja morsiamen pukeutuminen vartissa. Valtaisat ruusut miesten vieheissä. Pappi, joka siteerasi puheessaan Babylon 5 -scifisarjaa. Saippuakuplien puhaltamista kirkonmäellä. Itkettävä morsiamen äidin puhe. Kaj Chydeniuksen ja Anna-Leena Härkösen "Oot kaikki mulle" yllätyksenä kaason puheen jälkeen. Bestmanin laatimat sulhasen elinkautisen lyhennys - ja edunvalvoja sulhaselle -hakemukset, jotka revittiin. Ruusuja hiuksissa. Tanssivia pikkuprinsessoja. Sulhasen polttariporukan laatimia räppejä. Morsiamen polttariporukan puhaltamia maljakoita ja nikkaroimia pannunalusia. Eräiden kesän tulevien häiden sulhasen ryöstö. Kaasojen korkeat korot. Vanhanaikainen viinakellari. Virallinen häänorsu. Bändi, joka taputettiin uudestaan lavalle. Kermavaahtoa inhoavalle kaasolle oma suklaakakun pala. Notkuva lahjapöytä. Batman light colaa ja vadelmalimua lapsille. Kaason puoliso, joka kertasi lippusolmua, mutta tangossa olikin muoviklipsut. "Annaa ajatellessa" -runo. Hääkimpun heitto, joka osui sulhasta päähän.

Häähumua

Lähden huomenna Kangasalle hoitamaan elämäni ensimmäisen kaasoilun keskeistä osaa. Polttarit olivat toukokuun alussa ja ovat siis kunnialla takana. Nyt on edessä se suuri koitos: siskoni ja kihlattunsa häät. Huomenna on harjoitus kirkossa, perjantaina koristellaan ja leivotaan. Lauantaina päästäänkin sitten tositoimiin. Kunpa vain ei sataisi!

Vieraita on tulossa satakunta. Morsian on kaunis ja sulhanen komea. Mutta kuinka kaaso selviää puheestaan? Puheiden pitäminen ei enää kovinkaan paljoa jännitä minua. Olenhan niitä jo jokusen ehtinyt pitää, ja aika moninaisissa tilanteissa. Tämä on kuitenkin uutta. Meidän perheemme juhlissa ei ole puheidenpitoperinnettä, joten en ole koskaan ennen puhunut perheen ja sukulaisten läsnäollessa. Hui! Puhe on onneksi jo tukevasti paperilla, joten ehkäpä siitä selvitään=).

Vain kahdeksan ihmistä kuoli juhannuksena?

Kas siinäpä syytä iloon. Kun sattui huono ilma, osattiin olla niin fiksuja ja filmaattisia, että vain kahdeksan suomalaista päätti elonsa tänä keskikesän juhlana. Kyllä nyt voidaan olla ylpeitä.

Tuntuu uskomattamalta lukea vuosi vuoden jälkeen uutisia juhannuskuolemista. Miten tämä maa oikeasti menee niin sekaisin, että yksi ilta koituu joka vuosi useiden kohtaloksi? Hukutaan, tapellaan, kuollaan auto-onnettomuuksissa, saunotaan itsemme hengiltä. Hyvä Suomi.

Tämä on maa, jossa kehuskellaan talvisodan hengellä, sisulla ja "kaveria ei jätetä" -asenteella. Täällä kovin mies juo eniten, saunoo pisimpään, hyppää pää edellä järveen ja hakkaa halkoja keskellä yötä.

Jotta kaikki olisi täydellistä, pakettiin lisätään alennetut viinaverot, pakonomainen tarve päästä keskelle metsää järven rannalle ja perinne, johon kuuluu juominen aamusta alkaen. Ei siinä välttämättä mitään. Mökkeily voi olla oikein mukavaa, juomisella voi olla paikkansa juhlissa ja perinteissä voi olla paljon hyvää. Jotenkin Suomessa vain tunnutaan monesti löytävän ne äärimmäisyydet näistä kaikista.

Usein pohditaan "suomalaisen ja ruotsalaisen mentaliteetin" eroja. Olen aika vakuuttunut siitä, että eräänä keskeisenä syynä ovat sodat. Nämä kolme 1900-luvun sotaa, jotka Suomessa käytiin ja joilta Ruotsi välttyi. Vuoden 1918 sodan vaikutuksia en nyt ala pohtia, mutta uskon, että ne ovat edelleen laajat.

Yksi talvi- ja jatkosodan vaikutuksista näkynee tässäkin juhannuksessa. Viisi vuotta, joiden aikana pari suomalaista miessukupolvea joutui tappamaan, näkemään kuolemaa, kuolemaan, haavoittumaan. Nämä miehet eivät monesti osanneet puhua tapahtuneista, eivät osanneet itkeä kuin unissaan, eivät saaneet apua, pystyivät purkamaan asioita vain viinan avulla. Sota vei monella tapaa perheistä isän. Eikä ihme. Ei kai kukaa voi käydä läpi sotaa sen jättämättä jälkiä. Nämä jäljet ovat siirtyneet seuraaville sukupolville. Ne ovat siirtyneet käyttäytymiseen. Ne ovat siirtyneet mielikuviin.

"Palattuaan kotiin/hän oli joku vieras mies/vaikka hahmossa tuttua/niin silmät on kuolleen.
Kesät jälkeen talvien/kylvöt jälkeen kyntöjen/illat pitkät hän vaiti istui/tuijotti tuleen." (Paula Vesala: Hiljaiset vuodet, Vuokko Hovatan levyllä Lempielämiä)

Sanomalehden äärellä

Jos saatte käsiinne päivän Helsingin Sanomat, kannattaa lukea Sauli Rouhisen Vieraskynä tupla-Suomesta. Todella kiintoisia ajatuksia siitä, kuinka meillä ei ole varaa ylläpitää kahta Suomea: kaupunkia viikoiksi ja mökkimaaseutua viikonlopuiksi ja kesiksi. Rouhinen kirjoittaa ekologisesta kaupunkirakentamisesta ja siitä, kuinka suomalaiset suhtautuvat kaupunkeihin lähinnä välttämättöminä pahoina. Jos kaupungeista alettaisiin kaavoittaa ekologisia, matalia ja viihtyisiä, ei tarvitsisi lähteä pakoon kaupunkia joka viikonloppu.

Itse kyllä pidän nykymuotoisistakin kaupungeista enkä koe tarvetta päästä täältä johonkin "maaseudun rauhaan" mutta taidan olla vähän poikkeuksellinen=). Nykymeno on kyllä hurjaa. Aina välillä olen miettinyt, kuinka rentouttavaa on viettää perjantai- ja sunnuntai-illat auton ratissa satojen kilometrien matkalla, jotta pääsee lauantaiksi mökille. Kun huomioi vielä tämän matkustamisen, tuplainfrastruktuurin, tuplalämmittämisen jne. päästöt, ei moinen elämäntapa ainakaan järin ekologinen ole.

A-osan äärellä pohdin myös suomalaista poliittista kulttuuria. Taas oli tehty gallup hallituksen ja opposition suosiosta. Oletusarvona olisi, että kun hallituksen suosio laskee, opposition nousee. Näin ei tunnu Suomessa käyvän juuri koskaan. Esimerkiksi nyt ollaan näemmä yhtä tyytymättömiä niin hallitukseen kuin oppositioonkin. Eikö suomalainen oppositio, puolueista riippumatta, osaa hyödyntää hallitukseen kohdistuvaa tyytymättömyyttä? Vai osoittavatko suomalaiset tyytymättömyyttä vain laajempien, koko politiikkaan kohdistuvien kysymysten, kuten tämän vaalirahoitusshown, takia? Ikään kuin tyytymättömyys ei tällöin kohdistuisikaan hallitukseen tai oppositioon vaan koko politiikkaan sinänsä. En ole tehnyt mitään tarkastelua muista maista, mutta aika jännittävältä tämä tuntuu. Hallitus-oppositio -vastakkainasettelu on ilmeisesti aika olematon ainakin äänestäjien mielissä.

Kun pääsin ulkomaiden uutisointiin, järkytyin. Puolassa 14-vuotias raiskattu tyttö ei ole saamassa aborttia. Puolan laki sallii abortin vain, jos nainen on alle 15 tai raiskattu. Molemmat ehdot siis täyttyvät tässä tapauksessa. Lääkärillä on kuitenkin oikeus kieltäytyä vakaumukseensa vedoten tekemästä aborttia. Näin juuri on käynyt. Usea lääkäri, kokonaiset sairaalat ovat kieltäytyneet abortoimasta. Eikä tässä kaikki: kun tyttö on mennyt vastaanotolle, vastassa on ollut lääkärin lisäksi pappi, joka on painostanut tyttöä pitämään lapsen.

Järkyttävää! Puolan aborttilainsäädäntö on mielestäni liian tiukka jo sinänsä. Mutta että lääkärit saavat rikkoa lakia ja estää naisen pääsyn aborttiin silloin kun tällä on siihen oikeus. Lisäksi tuntuu aivan uskomattomalta, että vastaanotolle tuodaan ilman potilaan suostumusta pappi taivuttelemaan synnytykseen. Aikuisenkin naisen kohdalla tämä olisi todella rankkaa, saatikka sitten 14-vuotiaan tytön, jolle koko tilanne on varmasti todella ahdistava. Noin nuorena raiskaus, tieto raskaudesta, päätös abortista olisi kenelle tahansa missä tahansa todella vaikeaa. Abortin vastustajien hyökkäykset tyttöä kohtaan tuntuvat lähinnä kiusaamiselta. Naisella tulee olla oikeus omaan kehoonsa. Tämä tuntuu olevan joillekin liian vaikea ymmärtää.

Angiinan kourissa

On ollut muutaman viime päivän melkoisen surkea olo. Kurkkukipu alkoi maanantai-iltana ja on sen jälkeen vain pahentunut. Eilen alkoi ääni heiketä ja tänään puhuminen on aika vaikeaa. Kävin eilen YTHS:llä, jossa ottivat näytteet. Angiinalta se näyttää. Kävin äsken hakemassa antibiootit. Toivottavasti alkavat auttaa. En oikeastaan edes muistanut, että nieleminen voi sattua näin paljon.

Kiusaaminen on kiusaamista

Olin eilen käymässä Hankenin Management and Organisation -laitoksella. Meille esiteltiin erilaisia tasa-arvoon liittyviä tutkimushankkeita, joita Hankenilla tehdään. Keskeiset voimahahmot tutkimustyön taustalla ovat Jeff Hearn ja Marjut Jyrkinen.

Saimme vain pienen pintaraapaisun siitä, millaisia tutkimusteemoja laitoksella on. Yksi niistä on kaikille tuttu: eduskunnan tasa-arvoselvitys on tehty osana erästä laitoksen tutkimusta. Kiintoisa oli mm. Denise Salinin tutkimus työpaikkakiusaamisesta. Tutkimuksessa oli annettu koehenkilöille luettavaksi sama teksti, jossa esiteltiin kiusaamistapaus. Yhdessä versiossa sekä kiusaaja että kiusattu olivat miehiä, toisessa naisia ja kolmannessa kiusaaja oli mies ja kiusattu nainen. Ihmisten näkemykset siitä, oliko tapauksessa kysymys kiusaamisesta vaihtelivat näiden eri sukupuolisten versioiden välillä.

Asioita, joista voi olla iloinen tai sitten ei.

TANE jakoi eilen Miehen työ -palkinnon. Palkinto jaettiin 10. kertaa ja tänä vuonna se meni ensimmäistä kertaa virkamiehelle eli poliisitarkastaja Mikko Lampikoskelle. En ollut törmännyt Lampikoskeen aiemmin mutta kun kuunteli palkinnon perusteluja, ei enää ihmetyttänyt, miksi "kaikki" tasa-arvotyötä pidempään tehneet tuntevat hänet. Lampikoski on tehnyt tasa-arvotyötä koko uransa ajan, niin kenttäpoliisina kuin sisäministeriön poliisiosastolla. Erityisesti sukupuolittunut väkivalta ja ihmiskauppa ovat hänen alaansa.

Vaikutuin tilaisuudessa todella. Onneksi tasa-arvotyötä tehdään Suomessa monissa eri paikoissa. Poliisissa on toki omat tasa-arvo-ongelmansa, mutta ehkä tällaiset toimijat ja heille annettu huomio liikuttavat vähitellen sitäkin organisaatiota.

Irlannin kansanäänestyksen tulos ei sitten varsinaisesti ilahduttanut. Toki on varmasti totta, että EU on selvinnyt isommistakin ongelmista kuin tämä, kuten Esko Antola lausui. Silti tämä perussopimussäätö alkaa mennä naurettavuuden puolelle. Onko joku todella sitä mieltä, että EU:n nykyinen sopimussokkelo ei kaipaa yksinkertaistusta?

EDIT: Lehti on uutisoinut ansiokkaasti Irlannin kansanäänestyksen.

Tasa-arvon valtavirtaistamisessa STM:ssä taitaa vielä olla tekemistä

Tasa-arvotilanteita Sosiaali- ja terveysministeriössä osa 2

Ministeriön virkistyspäivä oli viikko sitten. Ensimmäinen osio oli liikuntaa Stadionilla. Osio alkoi leppoisasti keski-ikäisen miehen tytötellessä ikäisiään naisia.

Tänään oli ministeriön perehdytys harjoittelijoille. Meille esiteltiin mm. ministeriön strategiaa vuodelle 2015. Osallistujille jaetuissa papereissa oli tunnollisesti listattu kaikki keskeiset strategiset tavoitteet. Esittelijä kuitenkin hyppäsi niistä yhden yli - sukupuolten tasa-arvoerojen kaventamisen. Myöhemmin samainen esittelijä kertoi meille ministeriön organisaatiosta "Meillä on täällä kaksi ministeriä" ja jatkoi eri osastoihin. Toinen kouluttaja palasi asiaan hieman myöhemmin "Niin, onhan meillä vielä kolmaskin ministeri, joka ei tosin fyysisesti sijaitse ministeriössä eli tasa-arvoministeri."

Perehdytyksen yhteydessä meille myös näytettiin hieman taloa. Postittamo oli yksi kohteista. Sen seinät olikin koristeltu kunnolla. Milläpä muulla kuin tyttökalentereilla ja -kuvilla.

Älä haaveile -yhteiskunta

Olen muutamana viime päivänä kiinnittänyt huomiota autoilijoihin. Jos joku ei lähde liikkeelle sillä samalla sekunnilla, kun valo vaihtuu vihreäksi, jo ollaan takana tööttäämässä. Kehtaakin jäädä rattiin unelmoimaan! Meillä on kiire. Haaveilija kaasuttaa naama punoittaen eteenpäin - olipa noloa!

Kiersin eilen Turku Design Weekin Sinä olet tärkeä -kierrosta. Myyjät pahoittelivat muutamassakin liikkeessä asiakkaille, kun liikkeessä ei ole varsinaista kassakonetta vaan lasketaan manuaalisesti ja käytetään vielä pankkikorttihöylääkin. Onko meillä niin kiire, että edes keskellä kauneutta emme voi odottaa vähän pidempään?

Tuntuu, että elämme Älä haaveile -yhteiskunnassa. Täytyy olla menossa jonnekin, päämäärätön kävely on turhuutta. Yksin kadulla ei saa hymyillä, saati nauraa. Aina täytyy olla menossa jotain kohti. Työelämää "tehostetaan", jottei jäisi aikaa ideoille. Opiskelua rajoitetaan, jottei kukaan vain ehtisi ajatella omilla aivoillaan. Kaikki on viimeisen päälle aikataulutettua, joten aikaa muille ihmisille, omille ajatuksille, pohtimiselle ei esimerkiksi palveluammateissa jää.

Miksi emme saa haaveilla? Ei kyseessä tarvitse olla suuret unelmat, kunnianhimoiset tavoitteet, joita kohti sitten painellaan miettimättä. Ei, tahdon jäädä liikennevaloihin omiin ajatuksiini upoutuneina. Ne ajatukset voivat koskea vaikka ruokaostosten tekoa. Ne kuitenkin pysäyttävät. Eikä välttämättä enää olekaan niin kiire.

Edes joskus.

Ja kyseessä on ilmiselvästi hyökkäys

Kirjoitin äsken vetoomuksen Afganistaniin. Jos vaikka jättäisivät teloittamatta ne 100 kuolemaan tuomittua. Oli muuten ensimmäinen kerta kuusivuotisen vetoomusurani aikana, kun vetoomus käskettiin lähettää kyseisen maan suurlähettiläälle - posti kun ei oikein kulje Afganistaniin.

Lähetin äsken myös vetoomuksen oman maani päättäjille globaalin ruokakriisin hillitsemiseksi. Kyseinen vetoomus löytyy täältä. Vetoomuksen takana on Avaaz.org-järjestö. Järjestö puuhaa erilaisten globaalien ongelmien - kuten Tiibetin mielenosoitusten ja Burman katastrofien - parissa kampanjoimalla ja vetoamalla. Samaisen järjestön kautta minä ja 50 000 muuta ihmistä lähetti Matti Vanhaselle viestin rypälemiinojen kieltämiseksi. Pari päivää myöhemmin uutisoitiin, että näitä sähköposteja tutkitaan sähköpostihyökkäyksenä. Ei sitten tullut mieleen, että ihmiset jopa ihan oikeasti saattaisivat vastustaa rypälepommeja? Että jopa suomalaiset voisivat ihan itse allekirjoittaa vetoomuksia - ilman että heidän koneensa kaapataan? Tervetuloa nykyaikaan, pääministeri! Nykyaikaan kuuluu mm. se, että ihmiset saattavat ilmaista mielipiteensä sähköisesti. Se on jopa aika helppoa. Kannattaa kokeilla.

Keltainen mielenosoitus

tänään yhdestä kolmeen Helsingin Narinkkatorilla. Ydinvoimaa vastaan. Tule.

EDIT: kuvia miekkarista ja muuta infoa http://ekakuudetta.info