Opiskelija? Mikä ihminen se sellainen on?

Tiedän kyllä, ettei SATA-komitea käsittele opiskelijoiden toimeentuloa. Olen tiennyt sen alusta asti, ja pitänyt sitä alusta asti typeränä. Aivan kuin opiskelijat eivät olisi ihmisiä, jotka elävät sosiaalietuuksien varassa. Aivan kuin opintotuki ei olisi säälittävän pieni elämiseen ja aivan kuin sen korottaminen ei olisi hankalampaa kuin minkään muun etuuden.

SATA-paperin kirjaukset ovat vielä melko abstraktilla tasolla eikä ole varmuutta siitä, milloin mikäkin uudistus tapahtuu. Paperissa mm. luvataan kaikkien indeksin ulkopuolella olevien perusetuuksien sitomista indeksiin ja säännöllisiä, kerran vaalikaudessa toteutettavia etuuksien tason tarkasteluja ja tarvittaessa korotuksia. Oikein hyvä. On vain taas kerran mukava kuulua väliinputoajien joukkoon: näiden uudistusten jälkeen opiskelijat ovat ainoita, joiden etuus ei ole indeksissä ja jotka joutuvat kerjäämään jokaista korotusta. Tähänhän onkin niin hyvin aikaa, kun opinnoista pitäisi selviytyä viidessä vuodessa - ja mielellään hankkia kovatasoista työkokemusta samaan aikaan.

Perhesuhteista

Törmäsin yhdessä tekstissä tilanteeseen, jossa kolmikymppinen nainen puhui lapsuudenperheestään, viitaten siis vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Tarina ei kerro, oliko puhujalla lapsia tai parisuhdetta. Jäin kuitenkin miettimään perheilmauksia.

Joskus lukioaikoina, kun olin jo täysi-ikäinen mutta asuin vielä kotona ja siskoni oli jo muuttanut opiskelemaan, törmäsin lehdessä perheen määrittelyyn, jonka mukaan taloudessamme asui kaksi lapsetonta perhettä: toinen muodostui vanhemmistani ja toinen minusta. Koska olin täysi-ikäinen, en enää ollut osa vanhempieni perhettä enkä ilmeisesti heidän lapsensakaan. No, kyseessä oli jokin erittäin byrokraattinen määrittely, joka tuskin toteuttaa kenenkään arkijärkeä, mutta melko kiintoisa käsitys silti.

Mutta entä tilanteessa, jossa asun yksin Turussa, poikaystäväni asuu Helsingissä, siskoni on naimisissa ja asuu miehineen Kangasalla ja vanhempani ovat muuttaneet pois lapsuudenkodistani? Mikä on perheeni tällöin? Onko tässä kolme perhettä, jotka kaikki koostuvat pariskunnista? Onko yksi kuuden hengen perhe? Entäpä tällöin puolisoiden vanhemmat ja sisarukset? Koostuuko perhe edelleen neljästä hengestä ja parisuhteet siihen päälle? Vai onko perheitä kolme: yksi neljän hengen ja kaksi kahden hengen, jolloin Anna ja minä olisimme kahdessa perheessä?

Itse huomaan puhuvani "meidän perheestä", kun viittaan edelleen vanhempiini ja siskooni. Miehet ovat sitten vaihdellen mukana. =) Tähän saattaa vaikuttaa se, ettemme ole missään vaiheessa päässeet Lassen kanssa varsinaisesti asumaan yhdessä, joten koen suhteemme vahvasti parisuhteeksi muttei ehkä niinkään perheeksi. Mutta ovatko Anna ja Timo jo itsenäinen perhe, kun pappi on sanansa sanonut ja yhteinen katto on ollut pään päällä jo parisen vuotta?

Entä sitten jos tulee lapsia? Silloin kai on syytä ajatella, että perhe koostuu vanhemmista (omakohtaista pohdintaa, johon näyttää kuuluvan puolisot molemmilla sisaruksilla, ei mikään yleinen normi. Toim. huom.) ja lapsesta tai lapsista. Jos Anna ja Timo saisivat joskus pikkuisen, olisin sen täti. Olisinko silti edelleen samaa perhettä Annan kanssa? Entä vahvistuisiko minun ja Timon perheside, kun se ei olisi "vain" avioliiton kautta muodostuva?

Tuleeko puolisoni vanhemmista joskus osa perhettäni? Itse olen aina kokenut isovanhempani osaksi laajennettua perhettä mutta varsinainen perhe on ollut vain saman katon alla asuneet me neljä. Luulisin kuitenkin, että minä olen ehkä jo nyt osa Lassen vanhempien perhettä tai minusta ainakin tulisi sellainen, jos menemme naimisiin tai saamme lapsia.

Missä vaiheessa "perhe" muuttuu "lapsuudenperheeksi"? Perhesuhde omiin vanhempiin ja sisaruksiin ei varmasti koskaan lakkaa mutta jossain vaiheessa enemmistölle tullee toinen perhe, joka on ikään kuin ensisijaisempi, jolloin siitä alkuperäisestä perheestä tulee lapsuudenperhe. On varmasti myös ihmisiä, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään perheeseen. Sinänsä olen onnekas, kun saan pohtia, mihin eri perheisiin kuulun. =)

Eurooppalainen kulttuurikaupunki?

Turku esiintyy mielellään kulttuurikaupunkina. Näkeehän sen jo siitäkin, kuinka innokkaasti täällä haluttiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. On monia suuria ja todellisia ongelmia siinä, voiko Turkua todella pitää kulttuurikaupunkina (taiteilijoiden tilat, sivukirjastojen lakkauttaminen, onnettoman pienet kulttuuriavustukset jne.).

Myös eräs pieni mutta osuva indeksi osoittaa Turun olevan jäljessä eurooppalaisella mittapuulla: täältä on lähdes mahdotonta löytää sunnuntaisin auki olevaa kahvilaa. Sunnuntain luulisi olevan juuri se päivä, kun ihmisillä on vapaa-aikaa, jota viettää ystävien kanssa kahviloissa istuen. Vaan ei Varsinais-Suomen helmessä. Ennen yhtätoista ei taida olla käytännössä yksikään kahvila auki (etsimme Annan kanssa jokunen vuosi sitten). Kolmen jälkeen taas kohtaa saman ongelman. Jos joku kahvila sattuukin ovensa sunnuntaina avaamaan, sulkee se ne visusti kolmelta.

Tänään oli vapaa, ohjelmaton sunnuntai. Lähdimme iltapäivällä kävelylle Raunistulaan ja ajattelimme poiketa katsastamassa Kahvilan nimeltä Navetta. Olimme vartin myöhässä - se oli sulkenut ovensa kolmelta. Muistelin, että Mansikkapaikka on netin mukaan sunnuntaisin auki (jopa tarkistimme tämän), joten suuntasimme sinne. Saimme kiskoa ovea turhaan. Ovessa olevien tietojen mukaan Smultronstället on auki vain viikolla, vaikka ikkunassa oli samat aukioloajat kuin netissä (su klo 17 asti). No, suunta Kirjakahvilaan. Kiinni. Vasta Aula cafe pelasti olemalla auki. Kaunis luminen sunnuntai tammikuussa. Voisi luulla, että kävely ja kahvittelu kävelyn lomassa olisi yleinenkin huvi moisena päivänä. Turussa siihen ei ainakaan ketään rohkaista.

Ylös, alas, sinne, tänne, hyrskynmyrskyn

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet melkoista vuoristorataa elämässäni. Lähtökohtaisesti tykkään vuoristoradoista, ja varmaan - toivottavasti - tämäkin osoittautuu olemaan hyvä vuoristoratavaihe. Melkoisen rankka se on kyllä ollut.

Marraskuun viimeinen päivä tulin jätetyksi. Joulukuun toisiksi viimeinen päivä minulta pyydettiin uutta yritystä. Suostuin. Välissä oli paljon surua ja ikävää. Tammikuu on ollut onnea mutta myös pohdintaa ja epävarmuutta. Vuodenvaihteessa alkoi pestini Vinon puheenjohtajana. Jo joulukuussa puheenjohtajuus työllisti perehdysten osalta, ja heti tammikuun alussa työhön sai sukeltaa täydellä voimalla. Eihän ajankohtaisina ole kuin sellaiset pienet asiat kuin yliopistolaki ja sosiaaliturvan uudistus.

Viikko sitten sain kiintoisan tarjouksen: ministeri Braxin eduskunta-avustajan sijaisuus vuoden loppuun. Mietintäaikaa ei ollut paljon, koska homman on tarkoitus alkaa jo helmikuun alussa. Eilen tein sitten lopullisen päätökseni ja otin paikan vastaan.

Melkoista turbulenssia elämässä siis, ja suuria muutoksia. Kestänee hetken, ennen kuin pääsen oikein kunnolla sisälle niihin. Onkohan muutoksilla kenties jokin taipumus kasaantua?

ps. Olenkohan kirjoittanut viime aikoina melko paljon sähköpostia, kun laitoin tämänkin kirjoituksen perään -Sini -allekirjoituksen? =)

Valtiollista historiaa?

Hesari uutisoi tänään, että melko nimekkäistä henkilöistä koostuva porukka on luovuttanut valtioneuvostolle adressin, jossa toivotaan Suomeen perustettavan historiallinen museo. Museossa olisi mitä ilmeisimminkin tarkoitus käydä läpi Suomen historia suunnilleen alkuajoista lähtien, paino tosi vaikutti olevan autonomian ja itsenäisyyden ajoissa.

Sinänsä idea voi olla hyvä. Historian tuntemus on kuitenkin olennainen osa nykyisyyden tuntemusta - eikä voi sanoa, että Suomenkaan historia olisi liian tuttua väestön enemmistölle. Silti suhtaudun ajatukseen museosta epäillen. Riski on nimittäin suuri, että museoon kootaan yksi, yhtenäinen valtiollinen historia, jopa "totuus" Suomen menneisyydestä. Pääsisikö museossa esille historiantutkimuksen monimuotoisuus, kipukohdat, joista historioitsijat ovat eri mieltä, vähemmistöjen historia tai arkipäivän historia?

Voi Turun SDP sentään!

Paikallisdemarit ovat sitten päättäneet tehdä yksimielisen päätöksen toriparkin puolesta. Kun samalla saadaan niin kivasti kaikki autot pois katujen varsilta ja kehitettyä keskustaa. Ei sitten tullut mieleen, että autoilua olisi kaikkinensa syytä vähentää tai niitä muita kehittämisideoita (kävelyalueet, pikaratikka jne.) voi toteuttaa ihan ilman toriparkkiakin? Ilmeisesti päähän mahtui yksi asia kerrallaan. Kansanäänestyksestä ei kuulemma vielä ole mielipidettä, mutta eiköhän siitäkin saada samanlainen "yksimielinen" päätös ryhmävetäjän tahdon mukaisesti.

Venäjällä taas murhataan ihmisoikeustoimijoita. Hieno maailma.

Hömppäosio

Törmäsin Vaulan blogissa moiseen listaan, johon sitten päätin itsekin tarttua =) :

Things you’ve already done: bold.
Things you want to do: italicize.
Things you haven’t done and don’t want to - leave in plain font.

1. started your own blog
2. slept under the stars
3. played in a band
4. visited Hawaii
5. watched a meteor shower
6. given more than you can afford to charity Toki välillä tuntuu, että teen näin nytkin...
7. been to Disneyland/world
8. climbed a mountain Mikä lasketaan vuorelle kiipeämiseksi? Itävallassa olen Hohe Salvelle (muistaakseni 1829 m) ja vastaaville kavunnut mutta ihan teitä/polkuja pitkin ja ilman varusteita. =)
9. held a praying mantis
10. sang a solo
11. bungee jumped
12. visited Paris
13. watched a lightning storm at sea
14. taught yourself an art from scratch
15. adopted a child
16. had food poisoning
17. walked to the top of the Statue of Liberty
18. grown your own vegetables
19. seen the Mona Lisa in France
20. slept on an overnight train
21. had a pillow fight
22. hitch hiked
23. taken a sick day when you’re not ill
24. built a snow fort
25. held a lamb
26. gone skinny dipping
27. run a marathon
28. ridden a gondola in Venice
29. seen a total eclipse
30. watched a sunrise or sunset
31. hit a home run Ei voi muistaa, onnistuiko ala-asteella. =)
32. been on a cruise
33. seen Niagara Falls in person
34. visited the birthplace of your ancestors Öhöm, kuinkahan kauas historiaan pitäisi mennä? Isovanhempien kohdalla alkaa jo olla puutteita.
35. seen an Amish community
36. taught yourself a new language
37. had enough money to be truly satisfied
38. seen the leaning tower of Pisa in person
39. gone rock climbing
40. seen Michelangelo’s David in person
41. sung karaoke
42. seen geyser erupt
43. bought a stranger a meal in a restaurant
44. visited Africa
45. walked on a beach by moonlight
46. been transported in an ambulance
47. had your portrait painted
48. gone deep sea fishing
49. seen the Sistene Chapel in person
50. been to the top of the Eiffel tower in Paris
51. gone scuba diving or snorkelling
52. kissed in the rain
53. played in the mud
54. gone to a drive-in theatre
55. been in a movie
56. visited the Great Wall of China
57. started a business
58. taken a martial arts class
59. visited Russia
60. served at a soup kitchen
61. sold girl scout cookies
62. gone whale watching
63. gotten flowers for no reason
64. donated blood
65. gone sky diving
66. visited a nazi concentration camp
67. bounced a cheque
68. flown in a helicopter
69. saved a favorite childhood toy
70. visited the Lincoln Memorial
71. eaten caviar Mätiä kyllä mutta mikä varsinaisesti lasketaan kaviaariksi?
72. pieced a quilt
73. stood in Times Square
74. toured the Everglades
75. been fired from a job
76. seen the changing of the guard in London Kohta varmaan onnistuu, kun suunnataan maaliskuussa Lontooseen. =)
77. broken a bone
78. been on a speeding motorcycle
79. seen the Grand Canyon in person
80. published a book
81. visites the Vatican newspaper
82. bought a brand new car
83. walked in Jerusalem En tosin nykyisissä oloissa vaan oikeudenmukaisen rauhan jälkeen.
84. had your picture in the paper
85. read the entire Bible
86. visited the White House
87. killed and prepared an animal for eating
88. had chicken pox
89. saved someone’s life
90. sat on a jury
91. met someone famous
92. joined a book club
93. lost a loved one
94. had a baby
95. seen the Alamo in person
96. swum in the great salt lake
97. been involved in a law suit
98. owned a cell phone
99. been stung by a bee

Unitalo

Turussa on avattu mahtava asia: päiväunitalo. Naphouse on Humalistonkadulla oleva tila, johon kuka tahansa saa ilmaiseksi mennä päivänokosille. Ihastuttava idea! Olen lukemattomia kertoja manaillut kaupungilla, kun väsyttäisi eikä ole mitään paikkaa, missä voisi nukkua päiväunet tai muuten vain levätä. Kunpa päiväunitalo olisi vain vähän lähempänä yliopistoa...

Naphouse toimii myös galleriana ja tapahtumatilana. Siellä myydään Reiluja tuotteita ja kuulemma kahvilakin on suunnitteilla. Naphousea pyörittävä Hauska perhe -järjestö on havainnut saman kuin ViNO yhdessä tämän vuoden kampanjassaan: avointa julkista tilaa ei ole kaupungeissa tai kunnissa mitenkään liikaa. Melkein kaikki paikat, joissa voi oleilla, ovat maksullisia tai muuten kaupallisia (kahvilat, kauppakeskukset jne.). Niiden rinnalle tarvitaan tilaa, jossa kuka tahansa voi viettää aikaa - rauhoittua, tavata kavereita, lukea tai vaikka sitten nukkua.

Ilmasto vai kehitysmaan lapset

Aina välillä nousee esiin kysymys siitä, miten vihreät voivat tukea aktiivista maahanmuutto- tai kehitysyhteistyöpolitiikkaa, kun maailman väestönkasvu ylittää ympäristön kestokyvyn. Kysymys on ymmärrettävä mutta mielestäni väärin asetettu. Vihreät eivät ole vain ympäristöpuolue. En itse voisi koskaan kuvitella kuuluvani puolueeseen, joka vähän välittää inhimillisestä kärsimyksestä, ihmishengistä tai globaalista oikeudenmukaisuudesta.

Monet ovat varmasti samaa mieltä siitä, että kaikkien on tehtävä uhrauksia maapallomme eteen. Uhraukset ovat vain melko erilaisia rikkaissa ja köyhissä maissa. Meillä "uhraus" voi tarkoittaa etelänmatkoista luopumista tai autoilun lopettamista. Kehitysmaissa taas "uhraus" johtaa pahimmillaan ihmishenkien menetykseen. Tuskin on epäselvää, kummanlaiset uhraukset ovat oikeutetumpia.

Ei ole nykyisten kehitysmaiden, saatikka niiden asukkaiden, vika, että ympäristömme on niin heikoissa kantimissa kuin se tällä hetkellä on. Miten me rikkaiden länsimaiden asukkaat voisimme sanoa, että ei ole väliä, vaikka miljoonat ihmiset kuolisivat nälkään, ympäristökatastrofeihin, sotiin - ovathan he poissa kuormittamassa ilmastoa? Kun samalla jokainen meistä kuluttaa enemmän kuin usea kehitysmaan asukas yhteensä. Miten me toisaalta voisimme sanoa, että hyvä vain, jääkööt sinne nykyisiin oloihinsa kuluttamaan vähän? Emme kuitenkaan itse ole valmiita muuttamaan samanlaisiin olosuhteisiin.

Miksi meillä olisi oikeus elää vauraasti tai ylipäänsä elää, jos emme myönnä samaa oikeutta muillekin? Jos me olemme sattuneet syntymään vauraaseen, kylmään ja energiasyöppöön maahan, ei se oikeuta meitä pitämään itseämme muita arvokkaampina. Jos olemme sitä mieltä, että meillä on oikeus jatkaa nykyistä elämäntapaamme ilmastosta huolimatta, pitää meidän sallia se, että köyhemmistä maista tulee ihmisiä nauttimaan samasta elintasosta täällä tai että köyhät maat vaurastuvat kanssamme samalle tasolle.

On totta, ettei ilmasto tällaista kehitystä kestä. Jo vuosikausia on puhuttu pelolla siitä, kun kaikki kiinalaiset hankkivat auton. Silti emme ole muuttaneet omaa toimintaamme. Jos me pidämme kahta autoa perheessä normaalina, miten voimme sanoa, ettei vaikka niillä kiinalaisilla olisi oikeutta edes yhteen?

Tästä on oikeastaan vain yksi johtopäätös. Globaalin oikeudenmukaisuuden nimissä kaikilla tulee olla oikeus elintasoon, vaurastumiseen ja hyvinvointiin. Tämä vaurastuminen on siis pakko tehdä ympäristön kannalta hyvällä tavalla. Emme voi vaatia, että kehitysmaat oma-aloitteisesti lähtevät ekologisesti kestävälle tielle maansa rakentamisessa, jos länsimaat eivät ole valmiita valitsemaan tätä tietä edes nykyisen vaurautensa ylläpitämisessä. Ei. On välttämätöntä, että rikkaat maat muuttavat elintapojaan, vähentävät päästöjä, jopa alentavat elintasoaan. Meidän on näytettävä esimerkkiä, ei vaadittava muilta sellaista, mihin emme ole itsekään valmiita.

Suurin vastuu tässä ei ole yksittäisillä ihmisillä, vaikka meidänkin on muutettava tapojamme, tottumuksiamme ja vaatimuksiamme. Suurin vastuu on valtioilla ja yrityksillä. Meidän yksittäisten ihmisten on kuitenkin joukkovoimana saatava ne kantamaan vastuunsa, kun ne eivät tunnu sitä muuten tekevän.

Ja mitä siihen väestönkasvuun tulee. On vankkoja todisteita siitä, että naisten koulutus, lapsikuolleisuuden alentaminen ja elintason nousu hidastavat väestönkasvua ja pienentävät lapsilukua. On siis pidemmän päälle ympäristönkin kannalta hyvä tehdä kehitysyhteistyötä, jolla avitetaan näitä asioita.

Melko hiljaista blogosfäärissä

Viime kuukausina on ollut blogirintamalla melko hiljaista. Luen säännöllisen epäsäännöllisesti muutamaakymmentä blogia. Osa niistä toki päivittyy usein mutta valitettavasti muutaman kohdalla on tapahtunut totaalinen lopahdus ja suuri osa viettää viikkojen, välillä jopa kuukausien taukoa kirjoittamisessa. Sääli. Alareunan blogilista on suppeahko. Tässä satunnaisotos blogeista, joita vähintään silmäilen:

Vesa: turkulais-helsinkiläinen vihertoverikaveri, joka kirjoittelee mukavassa suhteessa politiikkaa ja muuta.
Tapio: edeltäjäni ja kollegani ViNOn puheenjohtajistossa, ystävä. Kirjoittaa politiikkaa ja on ymmärtänyt, ettei blogimerkintöjen ole tarkoitus olla neljän aukeaman artikkeleja.
Elina: turkulainen vihreä, jonka kanssa jaan hyvin samat ajatukset ja aatteet.
Jehki: ViNOn pääsihteeri. Ikäiseni vihertoimija, johon verrattuna minäkin olen tehnyt vähän politiikassa. =)
Sari: sama aate, sama ainejärjestö. Helsinkiläistynyt VTM voisi tosin päivittää blogiaan useammin. =)
Lotta: toivon, ettei ViNOn järjestösihteerin blogi jäänyt vain vaaliblogiksi.
Amu: ViNOn vpj kanssani vuonna 2006, joka kirjoittaa sekä itsestään että politiikasta.
Kerttu: toivottavasti vauva ei kokonaan lopeta Kertun kirjoittelua.
Aija: yllämainittu pätee myös Aijaan.
Samuli: paikallisvihreä kaveri, joka pyörittelee sanoja politiikasta.
Laura: vihertuttava, joka kirjoittaa elämästään, politiikasta ja toisinaan myös vauvoista. =)
Mari: vihreä ystäväinen aloitti bloginsa melko äskettäin.
Vaula: vihreä kaveri, joka kirjoittaa monenmoista.
Katja: vihreä, feministi, polhissalainen. Saisi päivittää useammin. =)
Maiju: tuttu ainejärjestöstä. Rattoisaa luettavaa pääsääntöisesti elämästään mutta välillä muustakin.
Minna: TYYstä tuttu historioitsija, jonka seikkailuja mm. tiedemaailmassa on hauska seurata.

Janina Andersson: paikallinen kansanedustajamme.
Rosa Meriläinen: vihreä feministitoveri kirjoittaa railakkaasti moninaisista teemoista.
Hanna Isbom: tuttu demari sekä opiskelujen että politiikan puolelta.
Jussi Nousiainen: vihreä, toimi aiemmin Jyrki Kasvin avustajana. Kirjoittelee harvakseen mutta kiinnostavasti.
Elina Aaltio: TANEsta tuttu feministi. Kirjoittaa harvoin mutta vahvoin mielipitein.
Esa Suominen: eduskunta- ja kunnallisvaaleista tuttu demari, joka kirjoittaa (välillä liiankin) pitkästi mutta kiinnostavasti politiikasta
Markku Jokisipilä: laitokseni tutkija, jonka urheilubloggauksista en jaksa kiinnostua mutta historian puolelta löytyy kiinnostavia ajatuksia.
Riina Simonen: sekä politiikan että kavereiden kautta tuttu vasemmistoliittolainen vegaani kirjoittaa paljon politiikkaa.