Sini Terävä

Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.

30.11.06

Porkkanaista synttäriä

Pidettiin eilen Marin kanssa yhteiset synttärit hauskoille turkulaisille ihmisille (anteeksi te kaikki muualla asuvat ihanat - pippalot oli yksiössä, joten oli pakko rajoittaa paikallisiin). Kävijöitä oli yhteensä varmaan parisenkymmentä. Mukavaa oli. Ja mahtavia lahjojakin tuli, aina sukkanauhoista talviteehen ja joulukalenterista huopaheijastimeen. Jee jee.

Tarjottavatkin oli kerrassaan onnistuneita. Itse kunnostauduin leipomalla elämäni ensimmäisen porkkanakakun, vieläpä vegaanisen. Siitä tuli niin hyvää. Tässä resepti muidenkin riemuksi.

Porkkanakakku

4,5 dl hienoksi raastettua raakaa porkkanaa
3,5 dl fariinisokeria
2 dl öljyä
1,5 dl kauramaitoa
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia

Sekoita kulhossa fariinisokeri, öljy sekä maito.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää jauhot nesteeseen. Sekoita joukkoon vielä raastettu porkkana. Levitä taikina voideltuun vuokaan ja paista kakkua noin 45 min 175 asteessa.

Kuorrutus:
Sekoita Keijua (se sininen törpelö on vegaaninen), tomusokeria ja vaniljasokeria sekä vähän suolaa passelissa määrin ja sovelian suhtein.

29.11.06

Opiskelijapoliittista puhetta

Eilen oli Tovin syyskokous ja pikkujoulut. Innostuneen oloinen hallitus tuli valittua, ja musta tuli tilintarkastaja. Moista tehtävää en olekaan koskaan hoitanut.

Jotta kokoukseen saatiin sopivasti pönötystäkin, pidin pienen puheen. Tässä teidänkin iloksenne (tai harmiksenne=)).

Tervehdys rakkaat ystävät ja hyvää maksuttoman koulutuksen päivää!

En kuitenkaan nyt puhu maksuttomasta koulutuksesta vaan eräästä toisesta ajankohtaisesta opiskelija-aiheesta.

Vuosi lähenee loppuaan ja kaiken maailman päättäviä kokouksia pidetään siellä täällä. On syyskokousta, liittaria. Monessa kokouksessa päätetään ensi vuodelle budjetti. Näin tehdään myös eduskunnassa.

Lähiviikkoina saamme siis lopullisesti tietää, mitä ensi vuodelle oikein halutaan. Kyseessä on vaalivuosi, ja on kiinnostava nähdä, mitä ryhmiä eduskunta kosiskelee. Ehkä maanviljelijöitä, ehkä suurjohtajia, ehkä tiettyjä alueita. Yksi ryhmä olisi erityisesti kosiskelujen arvoinen. Sitä ei ole kosiskeltu pitkään aikaan, joten se iloitsee vähästäkin. Se on lukumääräisesti suuri, satojen tuhansien joukko, joten kaikupohjaa maaliskuun vaaleja varten luulisi löytyvän.

Ja lisäksi, tämä ryhmä todella tarvitsee uudistuksia. Sen keskeisintä etuutta ei ole nostettu 14 vuoteen. Sen tulotaso on jäänyt täysin jälkeen yleisestä tasosta. Se alkaa olla jo melko kyllästynyt. Se olemme me.

Lopettava eduskunta saisi uskoakseni monta kaunista kiitosta, jos opintorahaa lopulta nostettaisiin 15 prosenttia. Kyseessä ei olisi mikään ansioton mielistely vaan todelliseen tarpeeseen vastaaminen. Nykyinen tukitaso lainapainotteisuuksineen pakottaa opiskelijat todella epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Joko joudumme nostamaan lainaa elääksemme – mihin mitään muuta kansanosaa ei pakoteta – tai sitten joudumme paiskimaan kahta työtä yhtä aikaa. Kuka muu joutuu elämään näin?

Nykyinen malli alkaa jo kantaa hedelmää. Opintoajat ovat monesti kaukana tavoitevalmistumisajoista. Meitä vaaditaan valmistumaan viidessä vuodessa, mutta nykyisellään pystymme keskimäärin kuuteen. Monilla opiskeluvuosien määrä paisuu toiselle kymmenelle. Eikä ole harvassa nekään opiskelijat, jotka eivät koskaan saavuta kummallisempaa titteliä kuin esimerkiksi valt. yo.

Lisäksi jatkuva kiire, tehokkuusvaatimukset, työn ja opiskelujen yhdistäminen, rahan laskeminen ja vastaava aiheuttavat stressiä ja uupumusta. Ei ole ihme, että neljännes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista, mutta surullista se kyllä on. Jos jo opiskeluaikoina poltamme itsemme loppuun, meistä ei saa kovin tehokkaita ja jaksavia työntekijöitä. Mitä sukupolvestamme oikein jää historiaan, kun jo opiskeluaikoina olemme näin lopussa?

Eduskunnan alkaa lopulta olla aika myöntää nämä tosiasiat ja tehdä niiden vaatima teko: nostaa opintorahaa. Muuten saattaa käydä niin, että opiskelijat lähtevät paitsi barrikadeille myös vaaliuurnille muutos mielessään.


27.11.06

Skotlanti itsenäiseksi?

Ulkomaanuutisissa sattui silmiini pikkuinen uutinen siitä, kuinka enemmistö briteistä kannattaa Skotlannin itsenäisyyttä. Skoteista itsestään ajatusta tuki 52 % ja englantilaisista 59 %. Jännittävää, että luvut menivät näin päin.

Ylipäänsä en voi olla hämmästelemättä monissa maissa esillä olevia ajatuksia jonkin tietyn osan itsenäistymisestä. Ymmärrän Tshetshenian ja Kurdistanin itsenäisyyshalut melko hyvin. Ovathan nykyiset valtiot suuria, hajanaisia, osin turvattomiakin. Lisäksi näiden vähemmistöjen edustajat ovat saaneet kokea monenmoista epämukavaa, syrjintää, sortoa, jopa etnisiä puhdistuksia. Ajatellaanpa vaikka Halabjaa. Afrikka on myös oma maailmansa; kun rajat on luotu täysin mielivaltaisesti ulkomaalaisten valloittajien toimesta, ei ole ihme, jos niihin ei olla kovin tyytyväisiä.

Sen sijaan on vaikeampi ymmärtää esimerkiksi Belgian, Sveitsin tai Britannian sisäisiä itsenäisyyspyrkimyksiä. Pienen alueen pilkkominen entistä pienemmäksi tuntuu oudolta globalisoitu(nee)vassa maailmassa. Kun yhtä aikaa keskinäisriippuvuus kasvaa kasvamistaan, päätäntävaltaa siirretään EUn kaltaisille elimille ja talous on ohittanut aikoja sitten valtioiden rajat, on aika hassua, että itsenäisyys on edelleen monien alueiden suurin toive. 1800-luvun nationalismi taisi onnistua aika hyvin.

24.11.06

No piti munkin kokeilla

kun muutkin . Anagrammikone taikoi nimestäni mm. seuraavat väännökset:
riveistään
terävin isä
väärin ties
revi näistä
revi isäntä
väärin esti
värinä ties
värisi näet
virsiä näet
väriä etsin

Sellaista. Nyt vielä bussiin ja kohti Riihimäkeä.


Venäjällä sattuu ja tapahtuu

Tai tällä kertaa konkreettisesti Lontoossa. Jo toinen venäläinen toisinajattelija ja vallan kritisoija murhattiin pienen ajan sisällä. Aleksandr Litvinenko, entinen agentti ja kuusi vuotta sitten Lontooseen muuttanut Tshetshenian sodan kritisoija, kuoli yöllä myrkytysoireisiinsa. Käynnissä tuntuu olevan oikein kunnon puhdistusoperaatiot. Litvinenkon ystävä, dokumentaristi Andrei Nekrasov kirjoittaa Hesarissa kiinnostavasti Venäjän nykytilasta.


23.11.06

Muistan elävästi ajan, jolloin synttäreinäni oli lunta

Nyt vaan sataa ja lämpötila alkaa melkein lähennellä plus kymmentä. Sain eilen viettää koko syntymäpäiväni märin jaloin, eikä tilanne ole tänään ollut kovinkaan paljoa parempi. Pyh pah. Tyhmä ilmastonmuutos. (täytin kyllä 22, mutta olen yhtä hyvä marisemaan kuin parikymmentä vuotta sitten=))

Koko viikko on ollut melko hektinen. TYYn hallitusvalinta lähenee, ja tällä viikolla onkin ollut kaikkien edariryhmien haastattelut. Tiistaina sittarit piti yhteishaastattelun ja tänään sain istua putkeen kaikkien poliittisten piinapenkissä. Kun laskee mukaan Turun Insinööriopiskelijoiden kolmituntisen koulutuspoliittisen paneelin, jossa olin eilen, ja PAMin vaalipaneelin, johon olen menossa huomenna, voi melkein sanoa, että tällä viikolla on saanut edustaa melko lailla. On oma ääni ainakin tullut tutuksi=).

Syksy tuntuu vievän aikaa ja voimia kaikilta. Tuntuu, että aina kun on yhteydessä ystäviin, joita ei ole nähnyt hetkeen, tulee tarve toivotella jaksamista ja voimia. Kaikki tuntuvat olevan aika kiireessä ja stressissä. Hyvä kuitenkin, että toivotetaan - ehkä se tarkoittaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät omasta ja muiden hyvinvoinnista. Kun yhteiskuntamme on mitä on, jaksamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota. Vesa kirjoittaa kauniisti omasta valinnastaan.

21.11.06

Sellainen se siis on

Niken mallia seuraten päätin kokeilla, mitä tuloksia seuraa, kun googlettaa sanat "Sini on". Tältä se näyttää (10 ensimmäistä):

1. Sini on pariton funktio ja kosini parillinen funktio eli ... Kulman kosini on sen komplementtikulman sini ja kulman sini on sen komplementtikulman kosini.

2.
Sini on naisen nimi, joka pohjautuu naisen nimestä Sinikka. ... Sini on annettu nimeksi 8258 ihmiselle, joista kaikki ovat naisia.

3.
Sini on luonnon kaunis sirpasakka hyvä rakenteinen kaunotar(ihanat hiukset!). ... :D D se on kuitenkin pää asia, että sini on voittaja! onnea etukäteen

4.
hienoa!!! olen samaa mieltä kanssasi edla!! heti kun ensimmäiset missien kuvat ilmestyivät lehtiin,olin 100% varma siitä,että sini on ehdoton voittaja

5.
Sini on lahjakas, hänellä on mielipiteitä, hän tuo ne esille niin, että siinä ei voi ... Sini on “söpömpi kuin hattara”. Siniä on vaikea kuvailla sanoin,

6.
Signaalinkäsittelyyn erikoistuva Sini on diplomityötä vaille valmis diplomi-insinööri ... Opintojen ohessa Sini on työskennellyt kolmena kesänä Nokiassa

7.
Sini on monikäyttöinen ruokaperuna, ei kuitenkaan soseperuna. ... Sini on keskimyöhäinen, lämpimien kasvupaikkojen viljelyvarma, hyvin satoisa ja

8.
Sini on noin 165 cm, hoikka ja siro tyttö. Hän on etenkin henkisesti hyvin ... Sini on sosiaalinen tyttö, joka ujostelee harvoin, mutta on melko vaatimaton.

9.
Sinussa Sini on eloa ja paloa! Hienoa! 27.11.2005 21.48 trölli. Jee jee! ... SINI ON PARAS SINI ON PARAS SINI ON PARAS SINI ON PARAS SINI ON PARAS SINI .

10.
Minne ihmeeseen ihana Sini on hävinnyt? Iltapäivän sivuilla kerrotaan nykyään, ... sini on niin hyvä ettäsen kai pitää olla vähä joka paikassa tuuraamassa.

Ja tietenkin vähän myöhemmin löytyy myös tämä:
SINI on suomalainen siivousvälinemerkki. Sinituot ... 5 Sivetta · [i] Mm. siivoustuotteita sekä käsineitä yrityksille se ... 6 SOL Palvelut Oy

Pari ihmistä on minulle tästä kertonut ja sittemmin olen omin silmin todistanut: kaupoissa myydään pitkää kepukkaa, jossa lukee SINI Teräväpyyhin (tai -lasta tai -jotain). Mahtavaa.

19.11.06

SYLin hallitukseen kaksi vihreää!

Liittari on takana. Osa univelastakin on jo nukuttu pois. Oli kyllä kiinnostava kokemus. Rankkakin. Muistutti loppujen lopuksi aika lailla puoluekokousta.

Välillä sai jännittää aika reippaasti. Toivoin pitkään, että Katjasta olisi tullut pj, mutta niin ei valitettavasti käynyt. Meillä oli kuitenkin niin mahtavat neuvottelijat, että hallitukseen saatiin kaksi vihreää. Onnea Katja ja Laura! Äänestyksen tulosta odotellessa oli tosi jännittynyt olo. Mitä jos jokin menee pieleen? Meidän ehdokkaat on hyviä, mutta vakuuttuivatko muut tarpeeksi? Huh huh huh.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin loppujen lopuksi KY:n Lasse Männistö. Hallitukseen valittiin meidän Katja Sauvola (vihr.) , HYY:n Laura Nordström (vihr.), TAMY:n Iina Korkiamäki (sd.), LYY:n Liisa Ansala (kesk.), JYY:n Jarkko Seppälä (kok.) ja TTYY:n Nadja Kiiskinen. Ei paras, mutta aika hyvä kokoonpano. Mielelläni olisin nähnyt punavihreän naisen pj:nä, mutta sittarimieheen on tyytyminen. Sain kuitenkin Männistöstä ihan hyvän kuvan, joten luottavaisin mielin tästä mennään eteenpäin.

Ja kaksi vihreää seitsemän hengen hallituksesta on joka tapauksessa mieletöntä! Hyvä me!

PS. Nyt se karaokeneitsyys sitten meni. En olisi uskonut, että näin koskaan kävisi, mutta niin vain perjantai-iltana Eekku, Lotta, Kerttu, Elina ja minä uskaltauduimme laulamaan. Porukka oli onneksi niin iso ja yleisö karjui mukana, ettei edes ala-asteen kauheat musiikkitraumani päässeet valloilleen.

16.11.06

Amnestyläisen elämästä

Amnestyn pikavetoomusverkoston sähköpostilista toimii taas. Vetoomusrintamalla olikin pari kuukautta hiljaiseloa - en koskaan muistanut tai ehtinyt hakea vetoomusaineistoja nettisivuilta - mutta nyt alkaa taas tuttu vetoomusten kirjoittelu. Jo olenkin tätä viisi vuotta tehnyt.

Äsken kirjoitin poikkeuksellisesti kaksi vetoomusta kerralla. Niin käy toisinaan, kun jokin maa päättää viisaudessaan laittaa kuolemantuomion lähipäivinä täytäntöön ja asiaan pitää reagoida heti. Nyt asialla oli Iran, joka on aikeissa teloittaa yhdeksän terrori-iskusta syytettyä arabimiestä. Toinen vetoomus koski Argentiinaa. Maassa "katosi" sotilashallinnon aikana arviolta 30 000 ihmistä. Näiden ihmisten omaisia, turvallisuuspalvelun vastaisten oikeudenkäyntien todistajia ja ylipäänsä ihmisiä, jotka yrittävät saada oikeutta "kadonneille" on viime aikoina uhkailtu toistuvasti. Eipä järin hyvä tilanne.

Jos joku haluaa lähettää valmiit vetoomukset jommasta kummasta aiheesta, voin lähettää ne pyynnöstä. Mitä isompi kirjetulva, sitä parempi=).

***

Huomisaamulla seitsemältä lähtee bussi kohti Espoon Korpilampea ja SYLin liittaria. Varmasti kiinnostava mutta myös rankka viikonloppu luvassa. Meillä on mahtava vihreä pj-ehdokas; vähän jännittää, kuinka käy. Olisi kyllä jo aika saada hyvä vihreä nainen SYLin johtoon!

15.11.06

Se kaatui!

Orikedon jätteenpolttolaitoksen ympäristölupa kaatui! Hyvä hyvä hyvä!

Olisiko sinulla varaa maksaa?

Eduskunta käsittelee tänään hallituksen koulutuspoliittista selontekoa. Kopo-puolella saa oikeastaan jatkuvasti pidättää hengitystään, mistä lukukausimaksupuheet seuraavaksi putkahtavat esiin. Selonteonkin yhteydessä asiasta varmasti puhutaan. Eduskunnasta löytyy ihmisiä, jotka olisivat täysin valmiita asettamaan lukukausimaksut EU-/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille - osa kai jo suomalaisillekin. Ensin mainittua kantaa edustaa myös mm. Keskustan opiskelijaliitto.

Onneksi meitä vastustajiakin vielä löytyy. SYL on avannut nettisivut maksuttoman koulutuksen puolesta.

13.11.06

Olipa ärreet kinkerit!

Lauantai (ja osin vielä sunnuntaikin) kului TYYn vuosijuhlien merkeissä. Cocktailtilaisuus oli Vanhalla akatemiatalolla, pääjuhla Liedon Vanhassa Linnassa ja jatkojen salainen juhlapaikka osoittautui lääkisläisten Tivoliksi.

Melkoisen hauskaa oli. Selvisin jopa urheasti erilaisista sieniruuista, jotka olivat yllättäen ilmaantuneet kasvismenuksi. Ja tanssiminen oli ihanaa. Turun Swing Society esiintyi juhlilla todella mahtavasti. Jatkoilla pääsin itsekin tanssahtelemaan erään jäsenensä kanssa. Voih.

P-Klubin vuosijuhlat jäi tällä kertaa väliin - en vielä uskaltautunut kokeilemaan kaksia vuosijuhlia peräkkäisinä päivinä. Kyseisistä juhlista voi lukea esimerkiksi Janinan blogista.

Näihin kuviin.

Mari: On tärkeää, että silmät pysyvät auki.

Lasse: Vielä tärkeämpää on, että suu on varmasti auki.

Sini: Tärkeintä on näyttää hassulta keinolla millä hyvänsä.

9.11.06

Kapitalismi- ja uskontopohdintoja kulttuurihistorian parista

Luin juuri toistamiseen Natalie Zemon Davisin artikkelin vuodelta 1981. Siitä pitäisi seuraavaksi ryhtyä naputtamaan noin kuusisivuista esseetä kulttuurihistorian kurssia varten. Essee herätti sen verran ajatuksia - minulle uusia - että jaan ne teidänkin kanssanne.

Lienee melko yleinen ajatus, että uskonpuhdistus ja protestanttiset uskonsuuntaukset edesauttoivat yritteliäisyyden ja aikaa myötä nykyaikaisen kapitalismin kehittymistä korostaessaan yksilön omaa roolia ja työntekoa sekä ahkeruutta, sekä näiden suuntausten kaupunkilaisen luonteen vuoksi. Davis kuvaa artikkelissaan Lyonin kaupunkia 1500-luvun loppupuolella ja esittää, että myös katolisella uskolla on positiivinen vaikutus kaupunkilaiseen elämäntapaan ja kapitalismiin.

Perustelut olivat minulle uusia, mutta hyvin vakuuttavan oloisia. Katolilaisuus suhtautui torjuvammin ulkomaalaisiin ja oli ainakin osin valmis sulkemaan heidät yhteisön ulkopuolelle, mikä oli omiaan heikentämään taloudellista menestystä. Toisaalta se hyväksyi kaupankäynnin aivan omilla porteillaan. Katolisuuteen kuuluvat pyhät paikat, pyhäinjäännökset ja monilukuiset uskonnolliset juhlat loivat kaupungille indentiteettiä ja pystyivät rauhoittamaan tiettyjä alueita, luomaan toisisiin pyhyyttä jne. 1500-luvun katolilaisuus oli valmis mukautumaan kaupalliseen ja pankkiiritoimintaan. Sen suurimmat juhlapyhät jne. osuivat yksiin Lyonin markkinoiden kanssa ja kiihdyttivät kaupallista toimintaa.

Protestanttisuus taas viehätti varsinkin muualta muuttaneita ja taitoa vaativissa ammateissa toimivia. Tämä suvaitsevaisuus yhdessä sen kanssa, että pyhyys irrotettiin luonnonelementeistä, ruumiinkappaleista yms. puhdistivat tilaa kaupalliselle toiminnalle, mahdollistivat "jatkuvat markkinat" ja antoivat huomiota tuottavalle työlle ja ihmisenergialle. Kuitenkin kalvinismin - Lyonissa oli vallalla kyseinen protestanttisuuden "laji" - suhde taloudelliseen toimintaan ei ollut ongelmaton. Toiminnan päämäärät ja käyttötarkoitus yhdistettiin pyhyyteen. Tämä esti monella tavalla taloudellista toimintaa. Esimerkiksi koronkiskonta kiellettiin ja pankkiireille sallittiin vain vähäiset voitot. Pelättiin ihmisten heikkoutta ja altiutta langeta erilaisiin houkutuksiin. Kalvinismissa ajatteltiin, että ihmiselämän tulee olla tyyntä ja rauhallista, vailla suuria muutoksia, äkillistä rikastumista tai vastaavaa vaan sen sijaan siihen tulee kuulua hitaasti kasvavaa uskoa ja vaurautta.

Oli kiehtovaa havaita, että Davis näkee sekä katolismissa että kalvinismissä kaksi ristiriitaista puolta, toisen joka tukee taloudellista kehitystä ja toisen joka toimii sitä estävästi. Molemmissa suuntauksissa pyhyys ja tiukat taloudelliset tavoitteet säilyvät jossain määrin ristiriidassa.

***

Kun näistä kirkollisista asioista tuli kirjoitettua, hyppäys vielä oman aikamme kirkkoon. Oli mukava havaita, että kirkolliskokous oli valmis laskemaan seurakuntavaalien äänestysikärajan kuuteentoista vuoteen. Onkin ollut melko hassua, että konfirmaation jälkeen on muuten tullut täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi, mutta äänestää ei vielä ole saanut. Kuitenkin rippikoulun jälkeen nuorilla on monesti paljon enemmän sanottavaa ja annettavaa seurakunnan toiminnalle kuin 18 täytettyään, jolloin monesti on muutettu uudelle paikkakunnalle ja seurakunta on täysin vieras. Ei kirkko näemmä kaikissa asioissa aivan niin konservatiivinen ole kuin olen pelännyt.

7.11.06

"Bongaa parempi Lemu!"

Tämän ihastuttavan kyltin kuten myös viitat Uhluun, Rahiin, Pleikilään ja Kärttyyn saimme ohittaa molempiin suuntiin. Sopiva pohjustus lomalle. Oli rentouttavaa. Nukuttiin paljon, kokeiltiin hauskoja uusia reseptejä (kuten kalagnocchivuokaa ja chilikatkarapukeittoa mysliskonssien kera), nautittiin takkatulesta, lueskeltiin, katsottiin leffoja (Monty Python and the Holy Grail sai ihmettelemään, a) mitä aineita tekijät ovat käyttäneet b) mitä sisäisiä ongelmia heillä on c) mitä aineita tekijät ovat käyttäneet ja mitä sisäisiä ongelmia heillä on=)) ja syötiin paljon herkkuja. Sekä tehtiin lumienkeleitä ja hurjan söpö pieni lumiukko.

1.11.06

Lauantaina ilmastomarssille

Vielä kuitenkin pikainen postaus ennen unia ja huomista lähtöä (juu, pakkaaminen on vähän kesken).

Itse en tänne valitettavasti pääse, mutta te muut: suunnatkaa lauantaina ilmastomarssille!

TOINEN KANSAINVÄLINEN ILMASTOPÄIVÄ 4.11.2006

Tule ilmastomarssille vaatimaan tekoja ilmastoneuvotteluihin
yli 60 järjestön kanssa!

Montrealin kokous oli menestys - jarrutetaanko vai edistytäänkö Nairobissa?

MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

Ilmastomarssi toisena kansainvälisenä ilmastopäivänä
klo 17 (Helsinki, Rautatientori) [Esiintymässä Tulikansa]
klo 17 (Tampere, Rautatieasema) [Esiintymässä Flamma]
klo 14 (Jyväskylä, Arenaukio, Kolmikulma)
klo 14 (Turku, Vanha suurtori)
klo 14 (Oulu, Torin ranta)
klo 13 (Kuopio, Puistokartanon piha, Puistokatu 20)

Marssimme ilmastotavoitteiden puolesta kaduilla ja pidämme ääntä
erityisesti herätyskellojen ja esim. kännyköiden herätysten avulla. Tuo
ääntä paikalle! Kutsu on avoin kaikille ihmisille ja organisaatioille.

MIKSI?

Kansainvälistä ilmastopäivää vietetään toista kertaa, nyt Nairobissa
käytävien ilmastoneuvottelujen aikaan 4.11.2006. Viime vuoden
toimintapäivän malliin järjestetään tänäkin vuonna ympäri maailman
katseita kerääviä tempauksia, joilla vaaditaan ripeää, tehokasta ja
oikeudenmukaista toimintaa ilmaston suojelemiseksi.

MITÄ MUKAAN?

Jos voit, OTA MUKAASI herätyskello, kännykkä, jossa on herätys, tai muu
äänilähde, esim. pilli tai vastaava. Myös esimerkiksi myrskylyhdyt ovat
tervetulleita valonlähteitä! Tuo mielellään ilmastoaiheinen banderolli
tai kyltti, muiden mukana olevien arvoja kunnioittaen ja vetoomukseen
keskittyen - nyt tarvitaan yhteistyötä. Tärkeintä on kuitenkin, että
tulet itse paikalle!